Oliko mikä osuus suomalaisen jalkaväen häviöillä huonomman

henkilökohtaisenvarustuksen takia?NL:lla oli jo Stalingradin taisteluissa panssariliivejä,panssarivaunujen perään laitettavia panssarikelkkoja,ja työnnettäviä panssarisuojuksia.Oliko näiden puuttuminen suomalaisilta ja saksalaisilta mitenkään ratkaisevaa?Miehistönvahvuudessa ei oleellisia eroja ollut taistelutilanteissa sodan alkuvaiheissa.
Venäläiset pääsivät lähemmäksi ja pienemmin tappioin hyökkäysvaiheessa kohti vihollislinjoja ennen vyörytysyrityksen aloittamista kuin akselivaltojen sotilaat.Myös puolustuksessa hyvästä suojauksesta oli NL:sille hyötyä.Mutta oliko niistä ratkaiseva hyöty?Tämän takiako akselit hävisivät lähitaistelut ja lopussa koko sodan?Panssareissa NL oli vahvempi lukumäärien ansiosta,mutta ei panssareiden kyvykkyyden.Samoin tykistöä taisi olla molemmin puolin samanvahvuiset määrät.
Toinen mysteeri on ,miksi Saksan sukellusveneitä onnistuttiin upottamaan niinkin suuria määriä kuin upotettiin Atlantilla?Oliko niillä joku olennainen heikkous suhteessa läntisiin?Ilmavoimat taisivat olla suhteellisen tasavahvuisia nekin puolin ja toisin.
Tyynellä valtamerellä tosin USA:lla taisi olla lukumääräinen meriherruus japanilaisiin verrattuna.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"henkilökohtaisenvarustuksen takia?NL:lla oli jo Stalingradin taisteluissa panssariliivejä,panssarivaunujen perään laitettavia panssarikelkkoja,ja työnnettäviä panssarisuojuksia.Oliko näiden puuttuminen suomalaisilta ja saksalaisilta mitenkään ratkaisevaa?Miehistönvahvuudessa ei oleellisia eroja ollut taistelutilanteissa sodan alkuvaiheissa.
Venäläiset pääsivät lähemmäksi ja pienemmin tappioin hyökkäysvaiheessa kohti vihollislinjoja ennen vyörytysyrityksen aloittamista kuin akselivaltojen sotilaat.Myös puolustuksessa hyvästä suojauksesta oli NL:sille hyötyä.Mutta oliko niistä ratkaiseva hyöty?Tämän takiako akselit hävisivät lähitaistelut ja lopussa koko sodan?"

Eipä tainnut tässä olla NL:n voiton avain. Pikemminkin toisin päin. Suurimmassa osasa hyökkäyksistä mentiin ihmisaaltoina ilman sen kummempia suojia ja luotettiin massan voimaan. Noista henkilökohtaisista suojista on joitain havaintoja, mutta eipä niistä juurikaan etua lopulta ollut.

"Panssareissa NL oli vahvempi lukumäärien ansiosta,mutta ei panssareiden kyvykkyyden."

Tämä pitää justiinsa kutinsa.


"Samoin tykistöä taisi olla molemmin puolin samanvahvuiset määrät."

Kyllä neukuilla oli tykistöä aika ylivoimaiset määrät viimeistään vuodesta 1943 alkaen. Myös tykistön työkalujen laatu oli erinomainen.

"Toinen mysteeri on ,miksi Saksan sukellusveneitä onnistuttiin upottamaan niinkin suuria määriä kuin upotettiin Atlantilla?Oliko niillä joku olennainen heikkous suhteessa läntisiin?"

Oli niillä: taktiikka onnistuttiin selvittämään ja operaaiotutkimuksen avulla pystyttiin torjunta keskittämään juuri sinne missä U-veneet esiintyivät. Myös sukellusveneentorjuntamenetelmien kehitys liittoutuineiden puolella ajoi nopeasti ohi saksalaisten taktiikoista ja tekniikoista.

"Ilmavoimat taisivat olla suhteellisen tasavahvuisia nekin puolin ja toisin."

No itse asiassa Luftwaffe jäi pahasti alakynteen jo 1943, ja se alamäki jatkui aina sodan loppuun saakka.

"Tyynellä valtamerellä tosin USA:lla taisi olla lukumääräinen meriherruus japanilaisiin verrattuna. "

Paitsi lukumääräinen myös laadullinen. Ilmaherruudesta puhumattakaan.

Äänestä

Paasikivi ja rauhan oppositio lietsomassa tappiomielialoja. Tänne oli houkuttelevaa hyökätä, kun sakilaiset olisivat lähteneet livohkaan. Olisi pitänyt olla amerikkalaiset amfibiovaunut.

Äänestä

ei 2.MS:n aikana ollut merkittäviä eroja suomalaisten, saksalaisten ja venäläisten välillä. Eikä juuri muidenkaan sotaa käyvien maiden. Nykyinen suojavarustus on syntynyt lähinnä 1990-luvulta alkaen.

--"Toinen mysteeri on ,miksi Saksan sukellusveneitä onnistuttiin upottamaan niinkin suuria määriä kuin upotettiin Atlantilla?"...

Ei ollut mitään mysteeriä. Upotusten takana oli saattuejärjestelmä, kaikuluotain, vesikuuntelulaitteet ja lentokonetutka.

---"Tyynellä valtamerellä tosin USA:lla taisi olla lukumääräinen meriherruus japanilaisiin verrattuna."---

USA:n ylivoima merellä ja ilmassa kasvoi 1943 alkaen moninkertaiseksi. Japani kärsi murskaavan tappion toisensa jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Heikkoudet tuhoavat kirjoitti:

henkilökohtaisenvarustuksen takia?NL:lla oli jo Stalingradin taisteluissa panssariliivejä,panssarivaunujen perään laitettavia panssarikelkkoja,ja työnnettäviä panssarisuojuksia.Oliko näiden puuttuminen suomalaisilta ja saksalaisilta mitenkään ratkaisevaa?Miehistönvahvuudessa ei oleellisia eroja ollut taistelutilanteissa sodan alkuvaiheissa.
Venäläiset pääsivät lähemmäksi ja pienemmin tappioin hyökkäysvaiheessa kohti vihollislinjoja ennen vyörytysyrityksen aloittamista kuin akselivaltojen sotilaat.Myös puolustuksessa hyvästä suojauksesta oli NL:sille hyötyä.Mutta oliko niistä ratkaiseva hyöty?Tämän takiako akselit hävisivät lähitaistelut ja lopussa koko sodan?Panssareissa NL oli vahvempi lukumäärien ansiosta,mutta ei panssareiden kyvykkyyden.Samoin tykistöä taisi olla molemmin puolin samanvahvuiset määrät.
Toinen mysteeri on ,miksi Saksan sukellusveneitä onnistuttiin upottamaan niinkin suuria määriä kuin upotettiin Atlantilla?Oliko niillä joku olennainen heikkous suhteessa läntisiin?Ilmavoimat taisivat olla suhteellisen tasavahvuisia nekin puolin ja toisin.
Tyynellä valtamerellä tosin USA:lla taisi olla lukumääräinen meriherruus japanilaisiin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu