Toivon että ihmiset kunnioittavat minun periaatteitani missä liikun etten ole avannut korviani kuulolle- enkä suutani puhumaan missään elämäni historiassa missä muita kuulolla mihinkään mikä liittyy jonkun- joidenkin ihmisten yksityiselämään.
Siis kuppiloissa- kokouspöydissä, maitokaupoissa, kotipihoilla, luokkahuoneissa, torilla, yms. siis missä korvia muita kuulolla- ei ole oikea paikka kenenkään yksityisyyteen liittyvissä asioissa.
Minä en ole koskaan vienyt henkilönimiä yhtään mihinkään- joskus luottamustehtävieni puitteissa asioin henkilöiden kanssa joilla vaitiolovelvollisuus-
Minä en ole puhunut kenenkään yksityis- intiimi- perhe- yms asioita kuin ao henkilöitten kanssa kahden.
Näin on ollut aina elämässä.
En ota vastuuta siis moisista mahdollisista- en vastaa kenenkään puheista missään- eikä kukaan minun-
Olen hallinnut maan lakien mukaisen kielenkäytö aina elämässäni.
Isi opetti pikkupoikana mikä on sopivaa puhetta naapureista, ja muista ihmisistä.
Jos naapuri joi- ei saanut sanoa "juopoksi"
Myös noudattamaan maan lainsäädäntöä.
Minä en ole kaivanut kuoppaa enkä hautaa kenellekään.
Minä en ole kenenkään kunniaa puheillani koskaan loukannut, "huora, homo, runkkari, juoppo, sika, yms, yms.
Tuollainen nimitely on aina rangaistava teko, vaikka kuinka joku huoraisi, homoilisi- runkkaisi ja joisi, ym. ym
Maan lakikirja siis joka huolehtii kansalaisten turvallisuudesta- eikä raamattu oikeuta ihmisiä tuomioihin-
Tuollaiset sanat merkitsee aina tuomiota- ikäänkuin kukaan ei voisi muuttaa tapojaan- katua menneitä- ja tehdä parannusta- ja tehdä erehdyksiä.
Armahtakaa ihmisiä- Snl 12:10, 11:17, Luuk 6:36
Synti muistella kenenkään vanhentuneita ja kaduttuja tekoja josta parannus tehty.
En ole koskaan puhunut kenenkään perseestä, lantioista, perhe, yksityis, intiimi, yms asiaa- missään missä muita kuulolla ja mihinkään en vienyt ole-
Kuka haluaa ketä puhun vain jos joku hiblaa minua tai minä hiblaan jotakin ja filtin alla.
Tuossa on nuo minun rajani asiassa olleet-
20 ja 70 vuottakin vanhat asiat ovat vanhoja asioita.
Luulisin että minut on ymmärretty.
Jos olen täällä neuvonut erilaisia lainsäädäntöjä. en ole mennyt henkilökohtaisuuksiin niissäkään koskaan- ihan yleisesti huonevuokralaista- maan lakien mukaisesta kielenkäytstä- ja myös lapsiin kohdistuvasta seksuaalisista asioista- ym.
Maan lainsäädäntö on ihan muuta kun jonkun kunnianloukkausta tai lynkkaushaluja.
Pahoittelen jos olin rahvaanomainen kielenkäytössäni- rahvaanomainen kielenkäyttö ei ole rikos sinänsä-
Mutta hengellisyyteen ei kuulu koskaan sellainen kielenkäyttö.
yst terv
jari
.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.