eräät suuret maahanmuuuttajaryhmät alkoivat puhumaan, että maahan tulisi olla toinenkin virallinen kieli.
Oikeastihan Ruotsissa ei ollut virallista kieltä lainkaan vaan kaikki olettivat, että Ruotsissa puhutaan ruotsia. Nyt kuitenkin runsaan maahanmuuton seurauksena alkoi kielitilanne menemään Suomen kaltaiseen suuntaan ja jossa innokkaimmat halusivat muitakin "virallisisa" kieliä ruotsin lisäksi.
- Tässä tilanteessa ruotsalaiset poliitikot heräsivät aivan viime hetkillä ymmärtämään mikä uhka maassa tulisi olemaan ellei maan pääkielellä ole virallisen kielen asemaa. Ruotsin kielihän käytännössä oli maan virallinen kieli mutta sitä se ei ei ollut lakimääritteisesti.
Nyt vuonna 2010 Ruotsilla on ihka uusi kielilaki ja joka astui voimaan 1.7.2009. Ruotsin uudessa kielilaissa määritellään ruotsin kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi jota tullaan käyttämään kaikilla yhteiskuntasektoreilla ainoana virallisena kielenä ja jota kaikkien tulee osata. Ne jotka eivät syystä tai toisesta ole vielä oppineet maan virallista kieltä saavat tulkin apua asioidensa hoidossa.
- Ruotsissa maan pääkielen saatua virallisen kielen aseman on myöskin viidelle vanhalle kielelle Ruotsissa annettu vähemmistökielen asema mm. suomen- ja meänkielille, jossa käytännössä on kysymys samasta kielestä.
- Ruotsin poliitikot ennakoivat, että jos Ruotsin kielitilanteelle ei tehdä mitään niin Ruotsi ajautuu ennemmin tai myöhemmin Suomen kaltaiseen ristiriitaiseen kielitilanteeseen jollaiselle yhteiskunnalla ei ole varaa.
No, loppu hyvin kaikki hyvin, Ruotsi sai uuden erinomaisen kielilain.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Myös Suomen pitää saada samanlainen.
Joo, monikielistyvässä Suomessa on kiireesti säädettävä suomi maamme ainoaksi viralliseksi kieleksi.
Kun esim venäjänkielisten väestöosuus kasvaa 3-4 prosentin tuntumaan, tai yli 3000 hengen tietyillä paikkakunnilla, he voivat alkaa vaatia samanlaista tasavertaista asemaa maamme pääkielen kanssa kuten ruotsinkielisillä on. Se johtaa sietämättömän hankalaan tilanteeseen kun joudumme kustantamaan esim erikseen venäjänkieliset koulut, yliopistot, tv ja radiokanavat, ryska parlamentin folktingetin tapaan, ministeriöidhin venäjänkieliset osastot jne jne Heillä on myös historiallisia syitä vaatimuksilleen.
Ja he voivat vedota siihen että venäjä on iso maailmankieli ja siten kuuluu enemmän yleissivistykseen ja rikastuttaa enemmän kuin ruotsi
Venäjänkieliset voivat vaatia, että kolmikielisyys maksaa ja saakin maksaa!
vastaava ryhmittymä joka ei ole onnistunut oppimaan maan ehdotonta pääkieltä on suuri häpeä näille itselleen. Se osoittaa joko suurta halveksuntaa pääkieltä puhuvia kohtaan tai täydellistä kyvyttämyyttä ymmärtämään elämän realiteetteja.
Nettisvekot ovat ihmeen hiljaa tästä, vaikka muuten ihailevat kaikkea Ruotsissa.
Kuten Bab Lybeck hihkui Robban-ohjelmassa: " Ni är alltid bättre!".
kielilakia kehuttu monissa avauksissa viimeisen vuoden kuluessa.