Mies kuoli poliisiautoon Ylivieskassa

Mies kuoli poliisiautoon Ylivieskassa
Lauantai 30.10.2010 klo 08.12
Poliisipartio haki ravintolasta päihtyneen miehen, joka kuoli myöhemmin poliisiautoon perjantai-illalla Ylivieskassa.

Jokilaaksojen poliisipartio sai tehtävän Himangalla sijaitsevaan ravintola Koski-Hoviin seitsemän aikaan perjantai-iltana.

Ravintolaan oli tullut vahvasti päihtynyt mies, joka oli sammunut ravintolan tiloihin. Paikalle saapunut poliisipartio löysi humalaisen miehen makaamasta ravintolan toisesta kerroksesta. Mies saatiin heräteltyä ja hänet talutettiin poliisiauton kuljetustilaan.

Humalainen mies kuljetettiin Ylivieskaan, sillä hänet oli tarkoitus viedä poliisin säilöön. Kun partio oli perillä Ylivieskassa, kuljetustilassa ollut mies oli huonossa kunnossa. Partion mukaan hänen kasvonsa olivat osittain sinertävät ja miehen pulssi oli heikko.

Poliisipartio aloitti välittömästi puhallus- ja painalluselvytyksen. Samalla paikalle tilattiin ambulanssi.

Elvytystä jatkettiin, kunnes ambulanssi saapui paikalle. Ambulanssien henkilökunnan elvytystoimista huolimatta vuonna 1951 syntynyt mieshenkilö menehtyi.

Tapahtumien johdosta poliisi käynnisti kuolemansyyn tutkinnan.

IL
6581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olisiko vältytty onnettomuudelta, jos poliisi Kokkolasta olisi tullut paikalle ja potilas viety kaupunkiin, jossa Keskussairaala ja jonne parikymmentä km lyhyempi matka. Alyttömiä nämä poliisipiiri ym. rajat, kun ihmiset kuolee niiden takia!!!

Äänestä
  • Luonto Hoitaa..

    Äänestä

  • SioSiilimn kirjoitti:

    Luonto Hoitaa..

    Jep, luonto hoitaa pois. Ja ei todellakaan ole poliisien vika tuo kuolema. Oisko vetäny vaikka pikkasen liikaa viinaa?!

    Äänestä

  • häläsyy kirjoitti:

    Jep, luonto hoitaa pois. Ja ei todellakaan ole poliisien vika tuo kuolema. Oisko vetäny vaikka pikkasen liikaa viinaa?!

    Joo kyllä tämä kuolema oli aivan odotettu...

    Äänestä

  • ajattele sairaalaan kuolee päivittäin ihmisiä ja siellä on monta lääkäriä paikalla!!!

    Äänestä

  • sairaanhoitajako? kirjoitti:

    ajattele sairaalaan kuolee päivittäin ihmisiä ja siellä on monta lääkäriä paikalla!!!

    kylläpä se tutkitaan että mistä johtui kuolema, ei kenenkään pää ja niska kestä lentää niskaperse vauhdilla maijan seinään, sata kertaa kun heittää niin väkisellä siinä tilastollisesti yksi aina välillä kuoleekin, tallentavat kamerat poliisi auton asiakas tiloihin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaameeta kirjoitti:

Mies kuoli poliisiautoon Ylivieskassa
Lauantai 30.10.2010 klo 08.12
Poliisipartio haki ravintolasta päihtyneen miehen, joka kuoli myöhemmin poliisiautoon perjantai-illalla Ylivieskassa.

Jokilaaksojen poliisipartio sai tehtävän Himangalla sijaitsevaan ravintola Koski-Hoviin seitsemän aikaan perjantai-iltana.

Ravintolaan oli tullut vahvasti päihtynyt mies, joka oli sammunut ravintolan tiloihin. Paikalle saapunut poliisipartio löysi humalaisen miehen makaamasta ravintolan toisesta kerroksesta. Mies saatiin heräteltyä ja hänet talutettiin poliisiauton kuljetustilaan.

Humalainen mies kuljetettiin Ylivieskaan, sillä hänet oli tarkoitus viedä poliisin säilöön. Kun partio oli perillä Ylivieskassa, kuljetustilassa ollut mies oli huonossa kunnossa. Partion mukaan hänen kasvonsa olivat osittain sinertävät ja miehen pulssi oli heikko.

Poliisipartio aloitti välittömästi puhallus- ja painalluselvytyksen. Samalla paikalle tilattiin ambulanssi.

Elvytystä jatkettiin, kunnes ambulanssi saapui paikalle. Ambulanssien henkilökunnan elvytystoimista huolimatta vuonna 1951 syntynyt mieshenkilö menehtyi.

Tapahtumien johdosta poliisi käynnisti kuolemansyyn tutkinnan.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu