Parannus
Jesaja 29-30 pohjalta
Ihmiset jotka ovat eksyneet pois Jumalayhteydestä ihmettelevät mitä voi tarkoittaa parannus minun kohdallani?; ”tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle”. Johduin lukemaan Jesajaa, joka on jo teoksena kuin uskovan ”partiolaisopas”, siinä on kerrottu Jumalan omia mietteitä kansan elämästä, joka siihen aikaan kuului ns. uskovaisiin, ja on muuten edelleenkin Jumalan silmäterä kansa.
Voi Arielia, kaupunkia, jonne Daavid asetti leirinsä. Liittäkää vuosi vuoteen ja kiertäkööt juhlat kiertonsa, niin minä ahdistan Arielia ja se on oleva täynnä valitusta ja vaikerrusta, oleva minulle kuin Jumalan uhriliesi. Minä asetan leirini yltympäri sinua vastaan ja saarran sinut vartiostoilla ja luon vallit sinua vastaan.
Tämä on kuin suora ote vaivassa olevan ihmisen tunnelmista: Hän kokee itsensä ahdistuneeksi ja etsii vapautusta. Tunnelma sielussa on itkuinen, vaikertava, elämä on kurjapaikka, on kuin saarrettu johonkin vankilaan. Mikä voi minut vapauttaa tästä elämäntuskasta. Vastaus on sinä etsit elämällesi tarkoitusta. Raha ei tyydytä sitä, hyvä seksipartneri ei tyydytä sitä, työ ei tyydytä sitä, matkustelu ei tyydytä. Jos alat miettiä mikä sen tyydyttäisi niin sinulla ei sisälläsi vastausta mikä sen tyhjyyden kraaterin sinun sisälläsi voisi tyydyttää. Jeesus sanoi kerran eräälle monessa miessuhteissa ja mitä ilmeisemmin myös elämän tyhjänpäiväiseksi kokeneelle naiselle kaivolla: ”Joka juo sitä vettä jota minä tarjoan, hän ei enää milloinkaan ole janoinen.” Otamma takaisin tuon Jeesuksen sanoman lauseen, käännän sen nyt näin päin: Kun Jumalan valtakunta on tullut lähelle silloin on otollinen hetki tehdä parannus. Mistä minä tiedän koska se valtakunta on tullut tarpeeksi lähelle? Juuri noista ylempänä kopioimistani Ariel-jakeista, olet joutunut elämässäsi kohtaan, jossa sinulla on tyytymättömyys elämääsi.
Palataanpa Arieliin. Herra alkaa purkaa tämän julistuksensa yksittäisraportteja:
luku 30. Voi uppiniskaisia lapsia, sanoo Herra, jotka pitävät neuvoa, mikä ei ole minusta, ja hierovat liittoa ilman minun henkeäni, kooten syntiä synnin päälle; jotka menevät Egyptiin, kysymättä minulta, turvautuakseen faaraon turviin ja etsiäkseen suojaa Egyptin varjossa!
Egypti oli siis paikka josta israelilaiset olivat irrottautuneet Jumalan kutsumaksi kansaksi elämään liitonsuhteessa Jumalaan. Nyt uudentestamentin aikaan tämä koskee myös meitä muita kansoja, jokaisen oikeus on ottaa Jeesus Kristus vastaan henkilökohtaiseksi pelastajakseen ja tehdä näin taivaallinen avioliitto Jumalan kanssa. Sana vertaa tätä liittoa rakkausavioliittoon kansan ja Jumalan kanssa. Puoliso jättää lapsuutensa kodin ja liittyy mieheensä. He elävät rakkausliitossa ja kumpikin heistä niin Jumala kuin ihminenkin on tyytyväinen ja onnellinen.
Mitä kansa, tämä valittu puoliso nyt ajanmyötä kuitenkin alkoi harrastaa? Hänelle ei enää riittänyt että he elivät yhdessä hengessä ja tekivät rintarinnan työtä yhteisen valtakuntansa eteen. Ihmispuoliso halusi alkaa toteuttamaan omia visioitaan ja alkoi käydä yksin ulkona. Pian häneltä alkoi himmentyä miehensä sormuksen loiste ja hän alkoi tehdä niitä tekoja joita ulkopuolella hänen liittonsa tehtiin. Jumala yritti olla alkuun huomaamatta, vaikka se sattui, toivoen että puoliso edelleen rakastaa häntä, ja pian hylkää nuo epämiellyttävät kokeilunsa. Ei, ihmispuoliso koki, että hän haluaa elää juuri näin ja palata takaisin vanhan kotinsa elämänmuotoon ja elää niin kuin silloin kun oli vielä naimaton. Totuus kuitenkin on hän ei enää ollut naimaton. Sillä tämä puolison lapsuudenkodin väki eli villien vaistojensa maassa haluamatta tehdä suunnan muutosta elämässään, siellä olivat vallalla aivan erilaiset lait.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jumala puoliso piti kuitenkin liittonsa arvossa, hän rakasti vielä niin suunnattomasti vaimoaan, että lähetti sinne egyptiin palvelijoitaan sanansaattajia. He tapasivat puolison ja kertoivat hänelle, että nyt olisivat vaunut valmiina, tule mennään kotiin! He palauttivat hänen muistiinsa puolisonsa opetukset, mutta rouvalla oli sillähetkellä suunniteltuna jo iltahuvit ja hän sanoi näille palvelijoille:” Älkää tuollaisia minulle kertoko, tuo on raskasta en minä jaksa tuollaista kuulla, minä olen niin herkkä tunne-elämältäni ja tuollaiset rajoitukset säikäyttävät minut ja minä karkaan vieläkin kauemmaksi Jumala-uskostani. Puhukaa jotain mikä minua miellyttää, vaikka ennustakaa silmänlumeita, niin sellaisesta minä pidän, eikä se kyseenalaista mitään mitä nyt teen, saan elää ja olla vapaana ilman mitään parannuksen tekoa, ilman mitään pyhityselämää.”
Huokaisten palasivat palvelijat isäntänä luo. ”Isäntä, tämä on kuin kyynelin kylvämistä, kuin kylväisi ainoan siemenviljansa peltoon joka ei varmastikaan koskaan tuota satoa”.
Jumala oli pahoillaan tästä, hän lohdutti palvelijoitaan ja sanoi. Taidan unohtaa tämän asian nyt joksikin aikaa, ehkä hän tuntee ajanmyötä itsensä yksinäiseksi ja palaa viimein rinnalleni. Niin tuo ihmispuoliso tunsikin ja paikasta paikkaan rientämällä, hän ikään kuin kätki itseltäänkin totuuden siitä, että tämä elämä täällä ei johda mihinkään. Hänen sisällään alkoi kasvoi voimakkaaksi tietoisuus: ”Tässä elämäntavassa minä olen kuolemalla kuoleva, minä olen kuoleva tämän kansa kanssa.” Kauhistus, tälle kansalle ei ole annettu herätystä, mutta minä tiedän että minä kuolen kuolemalla jos en käänny tästä elämäntyylistäni. Iloni ja kauneuteni on haihtunut, puhtauteni viehättävyyttä minulla ei enää ole ja mihin minä olen hukannut liittoni sormuksen, sen sormuksen joka kerran oli rakkausliittoni merkki minun Jumalani kanssa, taisin myydä sen? Voih, jos minä olisin silloin tiennyt, että minua palelee ja minulla on vielä nälkä ja minä olen kuin tyhjiin rusennettu rypäle, kaikki kääntävät päänsä pois minua näkemästä, säälien he katsovat minua, ennen niin Pyhän Hengen kaunistamia kasvojani. En kelpaa enää kuin poisheitettäväksi. Kukaan ei usko, että minä olen ollut liitossa tuon taivaallisen Hallitsijan kanssa. ”Mene nyt siitä jo horisemasta senkin vanha vusu” sanovat ihmiset minulle täällä. Tämäkö oli minun kansani, tämänkö tähden minä petin mieheni? JUUU-MAAA-LAAA…………AAA-UUU-TAA!!!!
”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” Matt 3:2
”Mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Joh.4:14.
Nykyään ei muuten juurikaan puhuta asiasta nimeltään Parannus. Puhutaan lähinnä siitä miten ihminen pystyy saamaan mitä erilaisimpia siunauksia Jumalalta. Kuitenkin halki vuosisatojen on kuulunut huutavan ääni:” Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Tämä on sellainen oppi joka ei todellakaan pilaa ihmisiä eikä aja heitä pois Jumala-yhteydestään. Tämä on oppi, joka vetää ihmisiä Jumalan tykö ja pitää heidät iankaikkisen Isän sylissä elämänsä loppuun asti.