NÄKY

NÄKY:
SAIN NÄYN YÄLLÄ, LÄHES KESKELLE ATLSNTIA TULEE PITKÄ VAJOAMA JA SITTEN TULEE PITKÄ PURKAUMA, JOSTA ALKAA TULLA VULKAANISTA TUHKAA ENSIKSI. SYNTYY UUSI MANNER, SUUREMPI KUIN EUROOPPA! KORKEUSN. 8-17m VULKAANISTA MASSAA, JOSSA MAANJÄRISTYKSIÄ N. 3-4v. JA VIELÄ EDELLEENKIN. Uuden mantereen vulkaanisen massan säteily on voimakasta ja myrkyllistäkin. Noin 3v. kuluttua sinne voi mennä varovasti. Asua siellä ei voi vielä pitkään aikaan.
Purkaumasta alkaa nousta tulivirrat, nousten korkealle lähes koko pituudeltaan. Ulottuu lähes Islantiin asti!
Tulee valtava hyökyaalto noin 93.5m keskeltä, tullen Eurooppaa ja osin Afrikkaakin kohti.
Hollannin padot eivät kestä. Ei kuitenkaan hollanti kokonaan tuhoudu.
Tanska peittyy veteen, vähäsen jää jäljelle.
Alava Ruotsin eteläosa peittyy veteen.
Suomen pohjanmaa pellot peittyvät veteen n. 1,5mi. Sitten tulee maanjäristys n. 5.6 ast. sitten 7,9 ast. kolmen päivän kuluttua. Ulottuen Kainuuseen asti.
Suomi menee jokseenkin kahtia, ollen n. Laatokan koolta lahtena.Suomelle tulee suuret vaikeudet. Pohjanmaalla hukku ihmistä paljon ja tulee suuri hätä.
Floridan niemimaa peittyy vedellä. Suuria Tsunameja idässä ja lännessä.Suuret tuhkapilvet tulevat yli maapallon, tuhkamäärä on mailmankaikkeuden suurin.
Saatu 16.07.2010.
8140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sille mitään voi, jos joku on mennyt jo pimeyden rajan tuolle puolen mistä ei ole enää paluuta normaalien ihmisten maailmaan.

Äänestä
  • tässä tulee. Oletko tietoinen siitä missä pimeyden raja kulkee? Tyhmyys on pimeyttä ja vaaran varominen on viisautta.

    Äänestä

  • Onhan se mahdollista, tuo näyn toteutuminen. Onhan noita samankaltaisia tulevaisuuden näkymiä ennusteltu ennenkin, ajankohta vain on epäselvä. Rohkea aloitus, kun ajattelee yleensäkin ihmisten suhtautumista.
    Mielestäni ei kuitenkaan pitäisi kohdella julmasti sanoillaan näyn näkijää, uskoi tai ei. Henkistä moraalia tai selkärankaa ei omaa mitenkään henkilö, joka yrittää vahingoittaa vaikka vain sanoillaan toisia.
    Nähdäkseni aloittajalla ei ole uskonnollista kantaa näkyyn, joten siksi se ehkä onkin uskottavampi. Uskovaisten hölynpölynäkyihin en ota mitään kantaa.

    Toivottavasti näky toteutuu! Tämä maailma on niin valtavan epäoikeudenmukainen, joten pieni ravistelu ei olisi ollenkaan pahasta.

    Äänestä

kannattaisi ottaa ne lääkärin määräämät lääkkeet, eipäs sekoiteta aamu- ja iltalääkitystä!

Äänestä
  • Sinä joka aina kirjoitat lääkkeistä olet varmaankin niitten käyttäjä. Ota siis lääkkeesi ajallaan!!!

    Äänestä

  • tohtori tässä ja nyt kirjoitti:

    Sinä joka aina kirjoitat lääkkeistä olet varmaankin niitten käyttäjä. Ota siis lääkkeesi ajallaan!!!

    Kirjoitin lääkkeistä ensimmäistä kertaa, ilmeisesti kalikka kalahti oikeaan osoitteeseen.

    Suosittelen hakeutumista ammattiauttajan vastaanotolle! HETI!!! hopi, hopi...

    Äänestä

  • Sinä sitä et taas ollenkaan ymmärrä mitään! On todellakin näkijöitä, joille tietoa tulee. Ei tarvitse uskoa, mutta nähdäkseni näkijä yrittää rohkeasti varoittaa tulevasta vaarasta mahdollisista tulevista, typeristä kannanotoista huolimatta.
    "Ota lääkkeesi," on vanha virsi, jota käyttävät vähemmän ymmärrystä omaavat, luullen itseään viisaaksikin.

    Tuli tai ei. Ei kannata elämäänsä pelkoon uhrata. Mutta aloittaja jättäkää rauhaan silti!

    Äänestä

  • pampampam kirjoitti:

    Sinä sitä et taas ollenkaan ymmärrä mitään! On todellakin näkijöitä, joille tietoa tulee. Ei tarvitse uskoa, mutta nähdäkseni näkijä yrittää rohkeasti varoittaa tulevasta vaarasta mahdollisista tulevista, typeristä kannanotoista huolimatta.
    "Ota lääkkeesi," on vanha virsi, jota käyttävät vähemmän ymmärrystä omaavat, luullen itseään viisaaksikin.

    Tuli tai ei. Ei kannata elämäänsä pelkoon uhrata. Mutta aloittaja jättäkää rauhaan silti!

    Ammattiauttaja on todella tarpeen niille, jotka toisille sitä suosittelevat. Näyttää osoitekin olevan jo valmiiksi tiedossa, joten sinne vaan kipin kapin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näky 16.4.2010 kirjoitti:

NÄKY:
SAIN NÄYN YÄLLÄ, LÄHES KESKELLE ATLSNTIA TULEE PITKÄ VAJOAMA JA SITTEN TULEE PITKÄ PURKAUMA, JOSTA ALKAA TULLA VULKAANISTA TUHKAA ENSIKSI. SYNTYY UUSI MANNER, SUUREMPI KUIN EUROOPPA! KORKEUSN. 8-17m VULKAANISTA MASSAA, JOSSA MAANJÄRISTYKSIÄ N. 3-4v. JA VIELÄ EDELLEENKIN. Uuden mantereen vulkaanisen massan säteily on voimakasta ja myrkyllistäkin. Noin 3v. kuluttua sinne voi mennä varovasti. Asua siellä ei voi vielä pitkään aikaan.
Purkaumasta alkaa nousta tulivirrat, nousten korkealle lähes koko pituudeltaan. Ulottuu lähes Islantiin asti!
Tulee valtava hyökyaalto noin 93.5m keskeltä, tullen Eurooppaa ja osin Afrikkaakin kohti.
Hollannin padot eivät kestä. Ei kuitenkaan hollanti kokonaan tuhoudu.
Tanska peittyy veteen, vähäsen jää jäljelle.
Alava Ruotsin eteläosa peittyy veteen.
Suomen pohjanmaa pellot peittyvät veteen n. 1,5mi. Sitten tulee maanjäristys n. 5.6 ast. sitten 7,9 ast. kolmen päivän kuluttua. Ulottuen Kainuuseen asti.
Suomi menee jokseenkin kahtia, ollen n. Laatokan koolta lahtena.Suomelle tulee suuret vaikeudet. Pohjanmaalla hukku ihmistä paljon ja tulee suuri hätä.
Floridan niemimaa peittyy vedellä. Suuria Tsunameja idässä ja lännessä.Suuret tuhkapilvet tulevat yli maapallon, tuhkamäärä on mailmankaikkeuden suurin.
Saatu 16.07.2010.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu