mutta menköön.
Tosi Tosikkojen kerho on valitettavasti edelleen vaikeuksissa,
suunnattomasta lottovoitostaan järkyttävän ilahtunut puheenjohtajamme päätti muuttaa pysyvästi Ibizalle ja on ehtinyt myös jo perustaa siellä oman Iloisten Leskimiesten kerhon.
Pidetty ja pitkäaikainen sihteerimme taas hymyiltyään uusilla tekohampaillaan vaihingossa peilikuvalleen, joutuu pitämään nykyään niin tummia aurinkolaseja, ettei nähnyt minkävärinen liikennevalo paloi
ja ajettuaan päin jäätelöautoa kärsii nyt kroonisista paleltumisvammoista..
Ja kerhon toinen jäsen puolestaan yritettyään laskeutua sairaalan ikkunasta ylös, minkä seurauksena joutui kokovartalokipsiin, hankkii nyt lisätienestejä poseeraamalla taidekoulussa -kipsiveistoksena...
melkein unohdin, puhallinsoitinorkesteri Totisten Torvensoittajien kiero käyrätorvi oli mennyt solmuun,
joten emme taaskaan saa nauttia edes mukavan masentavasta musisoinnista,
ikävää illanjatkoa
toivottaa Tosi Tosikkojen kerhon vt puheenjohtaja, vt sihteeri sekä ainoa jäsen
murriperkele

Vastaukset 24
Vanhimmat
Haa! Eikun... Olenpas siis sittenkin hiljaa *viheltelyä*
mitä?
kerro heti!
mur?
Olin aikeissa liittyä armon kerhoon... Ei sen kummempaa.
olis puheenjohtajalle tarvetta..
koetko olevasi tarpeeksi totinen möllöttäjä virkaan?
vai tarkotitko sää tota toista kerhoa..?
mur
Totinen möllöttäjä olen varmasti koko kivettyneestä sydämestä. Ja aivan helvetin tylsä ja sivistymätön sellainen tietenkin.
lupaavalta kuulostaa,
kokonaisvaltainen huumorintajuttomuus olisi tietenkin eduksi katsottava ominaisuus..
mur
Huumorintajuttomuutta löytyy tietyilta sektoreilta hyvinkin paljon, mutta kokonaisvaltaisesti ajatellen... en ehkä vielä ainakaan lippua nostaisi salkoon. Kaikki aikanaan...
soot murrin ukkeli. ois paree kirjottaa omalla nikillä.
mää ite se oon,
mun mies ei kirjota ees tänne, koskaan.
mur
sulla on hyviä ajatuksia.sopivia huuhaapalstalle.
ehkä mää voisin vastaisuudessakin toimia Tosikkojen kerhon tiedottajana,
kun menin jo tuoss ylempänä toteamaan olevani ehkä sittenkin hieman liian iloluonteinen kerhon jäseneksi..
mut jos mää olin ainoa jäsen, niin onko koko kerhoakaan sitten olemassa?! O_o
vaan ehkä tuo tuleva työviikko taas karaisee minusta kerhoon sopivan..
mur
sinne entiseen pattijoelle *raaheen*
mut aika lähelle..
:P
http://www.youtube.com/watch?v=8EXaVz6thHY
oot proo hanhikiven immeisiä -:DDDDDD eiku sie ootkin ketunlahelta :)
en tuntenu tyyppiä, enkä tienny missä tuo oli kuvattu, jos se edes mitenkään liitty tuohon edelliseen viestiin..
mur,
koko ajan..
enkä mää kerro vaikka osuiskin :P
murr
tästä vihannista miekin näppäilen, teilläkin näkyy valot palavan -:DD
metsään meni.
mur
mökki pöllänlahella, voisit joskus käydä kaffeella ja mennään siikapilkille kunhan jäitä tulee kantavaksi asti?
misä on pöllänlahti..?
mur
siikajoella on. on suomen parhaita pilkkipaikkoja.
Nyt ehdotankin kerhollenne, Hankkikaa imukuppikengät! Tarvittaessa hymykin näyttää irvistykseltä ja toisinpäin. Aina vahingon (hymyn) sattuessa todistettavasti kuvaan, voi kertoa pitäneensä em. kenkiä.
Ei joudu eroamaan kerhosta, mikä olisi ikävää* (*mikä olisi suotavaa).
Muihin epäkohtiin olen jäävi puuttumaan, lotossa en o voittanu enkä jäätelömobiiliin törmännyt. Ylösalaisin olen kyllä laskeutunu, mutta en sairaalan akkunasta enkä kipsissä ;)
Torvi olen kyllä, mutta en kovinkaan solmussa.
Ei taida kannattaa jäsenhakemusta jättää,,,
http://www.stumptuous.com/wp-content/uploads/2009/06/om-nom-nom-nom1.jpg
toiselle jäsenelle mainitsemasi jalkineet voisivat olla tarpeeseen,
me muut (eli minä) pysyttäydymme liukaspohjaisissa lakeerikengissä,
jotta ilme pysyisi mahdollisimman keskittyneenä ja totisena..
mur,