Kuinka moni on terapian alkuvaiheessa romahtanut, kun menneitä asioita on alettu puimaan?
Millä tavoin romahtaminen teillä on oirehtinut?
Millä tavoin romahtaminen teillä on oirehtinut?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ja sillä pilataan monen ihmisen elämä. Terapia romahdutti minut ja sitoi kahdeksi vuodeksi tiettyyn kaavamaiseen ajatteluun ja menetin tavallaan kaiken lähimmäisiäni myöten sekä oman itseni menneisyyttäni myöten nurinkuristen asioidenkäsittelyjen takia. Lopetin terapian ja pääsin jälleen normaaliin elämään kiinni. Olen jälleen terveellä ajattelupohjalla ja kunnioitan itseäni ihmisenä ja kunnioita työtäni niinkuin lähimmäisiänikin.
Terapia oli vähällä tuhota minut. Syy. Vanhojen asioiden miettiminen kertominen ei tuota muuta kuin hallaa, sillä masentunut ja surussa olevana, lähimmäisen kuoltua sai aikaan vain negatiivisia ajatuksia menneisyydestä, jolloin positiiviset asiat jäivät automaattisesti käsittelemättä. Menneisyyteni muuttui kokonaan, lähestulkoon mustan sävyttämäksi ja samalla itsetuntoni meni alas kuin lehmänhäntä.
Olen todella onnellinen että lopetin. Kaksi kuukautta terapian jälkeen aloin toipua ja saamaan oman kauniin elämäni takaisin. Jälkeenpäin ajattelen " terapeutti pilasi elämästäni yli kaksi vuotta".
Suosittelen terapian lopettamista, mikäli alat kierimään onnettomissa asioissa ja itsesäälissä ja huomaat taipuvasi terapeutin ehdotusten mukaiseen ajatustenvaihtoon. Terapautiksi ilmeisesti hakeutuvat ihmiset, joilla itsellään on ollut hankalia elämänytilanteita. Minäkin sain selville terapeuttini elämänongelmat vasta sitten, kun olin lopettanut terapiani. Hän oli eronnut, oli olut syrjähyppyjä jne. ja lapsia eri miesten kanssa. Jotta silleen.
Minun elämäni ja ajatteluni pilasi samalla tavalla kriisipuhelin, He jopa manipuloivat minulle haitalliisen radan päähän. Jonka sain nyt kovalla työllä manipuloitua itseltäni pois.
olen alkanut toipua nyt viimein kun olen ollut asioineni aivan yksin. Niin ei ole kukaan päässyt manipuloimaan vinksahtaneine juttuineen.
ppouiytt
Täysin samanlainen kokemus täälä. Terapia tapahtui Espoossa..
Terapia on hyvä tapa kerätä rahaa. Annatko elämäsi terapeutille ja maksat vielä siitä että luovutat tietosi jollekin tuntemattomalle ihmiselle? Senkö verran kunnioitat itseäsi????????
Juuri näin maksojn kriisipuhelimelle siitä, että minua oikein rankasti loukkattiin ja jouduin kummallisen sosiaalisen pelin keskelle vuosiksi.
popiyttt
Riippuu paljon terapeutin ammattitaidosta ja kemioista. Monet terapeutit ovat itsekin aika rikkinäisiä ihmisiä. Oma terapeuttini on naapureidensa kiusaaja. Täysin asosiaalinen yksilö jolle muiden oikeudet eivät merkitse mitään. Apu mitä olen saanut on ollut hyvin vähäistä. Laskut ovat olleet sitäkin suurempia.
13 kk terapiaa takana ja voin sanoa ainoastaa hyvää. Auttanut monessa monituisessa asiassa. Kauheen negatiivisia ihmisiä täälläkin kirjoittelemassa. Koittakaas saada pikkasen iloa siihen elämäänne.
Täällä taas ns. asiantuntijat puhuu...
Se on ihan tavallista, että ensin tulee huonompi olo.
Terapeutin tehtävä on hieman katsoa, ettei tule liian isoa kakkua kerrallaan.
Oletko uskaltanut itkeä psykoterapiassa?
Jos mahdollista psykoterapiasession jälkeen kannattaa esimerkiksi mennä saunaan (vaikka uimahalliin).
Minä purin terapiaa session jälkeen maalauksiin.
Juuri siksi syvälliseen asioiden tonkimiseen lähimmäisen elämässä ei pidä ainakaan maallikon tunkeutua, koska ei ole ammatillista näkemystä miten prosessi etenee. Ei se romahtaminenkaan vielä maailmanloppu ole mutta kisallinen sen kokeneelle.
Usein saattaa olla myös että asianomainen piinistelee ja sinnittelee viime tippaan hakeutuu hoitoon juuri romahtamisensa kynnyskellä tai läheiset toimittavat hoitoon.
Pelkäätkö itse romahtamsita. Mikäli epäilet niin ota asia puheeksi terapeutin kanssa.
Ymmärrän hyvin, tämä on just ydin jolla saadaan potilas pysymään terapiaan. Terapiassa kuuluu romahtaa. Terapeutit harrastavat väkivaltaa että saavat ihmiset romahtamaan.
totta se on huijausta ja väkivaltaa.
Hyvinvoinnin edistäminen ei vaadi mitään romahtamista
popoiiuiuiui
MIELENTERVEYTEEN TARVITTAVIA HOITOPAIKKOJA EI ENÄÄ TARVITA.....
MIKSI.... NO ENÄÄ EI TUNNETA TAI OSATA EROTTAA KUKA ON HOITOJEN TARPEESSA. MEITÄ ON NIIN MONEEN LAATIKKOON JA LAATIKKOJA ON NIIN MONEEN TARKOITUKSEEN SEKÄ ERI KOKOISIA. KUKAAN EI EROTA MITÄ NIISTÄ PÄÄSTETÄÄN JAKOON JA SE JOKA EROTTELEE MIKÄ MIHINKIN ON ITSE JO SELLAINEN OMASSA LAATIKOSSA KASVAJA JOKA OMAKSUNUT OMAT METODIT JA TYYLIT.
HYVIN YKSINKERTAINEN ASIA !
http://www.e-pages.dk/ilkkapohjalainen/778/article/1560989/6/1/render/?token=13128b441943eefbdc173f8c189e3df2&vl_app_id=fi.ilkkapohjalainen.areader&vl_app_version=1.4.0&vl_platform=android
Terapeutteja on niin joka lähtöön. Hyvät terapeutit eivät ota uusia asiakkaita, eikä heille saa aikoja, vaan voi joutua jonottamaan vuoden pari.
Monasti oli terapian jälkeen ihan hirvee olo, aattelinki että tämäkö on tarkoitus?
Se ainakin itseäni auttoi, että pääsin itkemään ja purkamaan kaiken pahan oloni sisältäni pois. Vielä on välillä tietysti pahoja päiviä, mutta hyviä on tullut tilalle paljon useammin kuin ennen.
Tsemppiä sinulle <3