väärä vainaja

Tämä sattui kaverilleni jo vuosia sitten. Hän sai suruviestin jossa kerrottiin erään naispuolisen ystävän menehtyneen. Hautajaispäivän aamuna kaverillani piti hieman kiirettä, mutta kuitenkin ennätti ajoissa kirkkoon. Penkkiin istuessaan hän vaipui muistoihin ja tirautti muutaman kyyneleen rakkaan ystävän yllättävän poismenon johdosta vaan havahtui hyvin nopeasti papin aloittaessa: "Kaikki *Martti Einarin* muistoa kunnioittamaan tulleet.." Viikonpäivä oli oikea, mutta viikkoa liian aikaisin.
51145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hautajaisaiheesta tuli mieleeni kertoa isälleni sattunut kokemus.
Eräs yksinäinen nainen kuoli ja kun omaisia ei ollut, arkkua kantoivat ja hautaan saattoivat vieraat ihmiset, yksi heistä oli siis isäni. Hän kuitenkin jollain tavalla tiesi naisen ja että tämä tulisi haudata sisarensa viereen. Kun he saapuivat avonaiselle haudalle antoi suntio käskyn laskea arkkun. Isäni alkoi epäröimään että eikös hauta pitänyt olla kauempana.. Suntio rupesi läräämään papereitaan ja sanoi ette ei, kyllä se tämä on. No tilannetta siinä vähän ihmettelivät, mutta käsky kävi, laskekaa hautaan!
Miehet saivat arkun sujuvasti laskettua. Isääni kuitenkin koko ajan vaivasi kun ei sen haudan pitänyt siinä olla.. Hän sanoi asiasta taas suntiolle, ja käytiin pieni sanainen vääntö. Tarkemmin kun asiaa tutkittiin, oli arkku todellakin laskettu väärään hautaan! Toiset miehet hätääntyivät ja suntionkin paine kasvoi kun hän näki toisen saattueen jo saapuvan. Ilmeisesti olivat juuri tähän hautaan tuomassa vainajaa. Isäni tokaisi suntiolle että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kun suntion itsensä hypätä hautaan ja laittaa liinat arkun alta, jotta arkku saataisiin nostettua.
Ketterästihän tuo reilusti ylipainoinen suntio hautaan pääsi, mutta ahtaassa haudassa, arkun päällä oli liinojen laitto hyvin hankalaa. Miestä alkoi jo niin ahdistaa, että ajatteli yhden liinan riittävän. No eihän se tietysti riitä joten aikaa suttaantui. Isäni ja muut arkun kantajat käskivät suntiota ripeään toimintaan, sillä toinen saattue surullisine omaisineen oli jo hyvin lähellä. Suntio heitti liinat ylös ja miesten pitäessä kiinni hän punnersi itsensä haudasta ylös jalat edellä. Kukaan ei uskaltanut katsoa toista saattuetta.
Nyt arkku saatiin kuitenkin takaisin maan pinnalle ja taakseen vilkuilematta he jatkoivat matkaa kohti oikeaa hautaa. Isälleni jäi mieleen myös hänen parinaan olleen mustalaismiehen kalpea naama. Ei taida toiste vapaaehtoiseksi lähteä :)

Äänestä
  • lolololololololoololollolololololoololollolololoolololololololololololoolol LÅL homppeli ha aa haaa aa vittuko naurattaa

    Äänestä

  • perseessä paskaa kirjoitti:

    lolololololololoololollolololololoololollolololoolololololololololololoolol LÅL homppeli ha aa haaa aa vittuko naurattaa

    kun olimme luokka retkellä eläin puistossa minulla tuli kauhea paska hätä ja paskoin yhden siilin päälle ja se kuoli

    Äänestä

  • perseessä paskaa kirjoitti:

    lolololololololoololollolololololoololollolololoolololololololololololoolol LÅL homppeli ha aa haaa aa vittuko naurattaa

    Vaan eipä ole mikään keksitty juttu, uskoo ken tahtoo. Tapahtunut tosin melkein neljäkymmenä vuotta sitten. Isälleni muutenkin sattunut niin uskomattomia asioita. Pitäisi näyttää hänelle tämä palsta niin pääsisi tarinoimaan :)

    Äänestä

  • tyttö* kirjoitti:

    Minä uskon!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niinpä niin -74 kirjoitti:

Tämä sattui kaverilleni jo vuosia sitten. Hän sai suruviestin jossa kerrottiin erään naispuolisen ystävän menehtyneen. Hautajaispäivän aamuna kaverillani piti hieman kiirettä, mutta kuitenkin ennätti ajoissa kirkkoon. Penkkiin istuessaan hän vaipui muistoihin ja tirautti muutaman kyyneleen rakkaan ystävän yllättävän poismenon johdosta vaan havahtui hyvin nopeasti papin aloittaessa: "Kaikki *Martti Einarin* muistoa kunnioittamaan tulleet.." Viikonpäivä oli oikea, mutta viikkoa liian aikaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu