onko hankala ihminen sellainen, joka ei toimi niin kuin sinä itse olet ajatellut ja tahtonut hänen toimivan? Jokaisellahan on omatahto ja elämä.
hhmm,
hankalako?
7124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
jos on oma tahto, niin toisen pitää sitä kunnioittaa tai häipyä, jos ei siihen pysty.
mutta onko se oikein, että häipymään joutuu se, joka ei halua jokaikisessä asiassa toisen tahtoon taipua vaan haluaisi joskus tuoda myös omantahtonsa läpi? eikös toistakin pitäisi kuunnella, eikä aina jyrkästi torjua? Onko silloinkin hankala, jos joskus pitääkin sen omapäänsä eikä taivu siihen mihin toinen tahtoo?
yhteiseloa, kannattaako ylipäätään jatkaa ihmisen kanssa, joka ei kuuntele sinua ollenkaan?
Jos toista ei voi muuttaa, niin voi ainakin omalle elämälleen tehdä jotain, eikä alistua olemaan sen toisen tahdon alle koko elämäänsä.
olen miettinytkin ja hänelle asiasta jo alkusyksystä sanonutkin.
Hankala voi olla myös ihminen, joka on ihan samaa mieltä kanssasi, mutta haluaa itse keksiä pyörän uudestaan.
pitää oman mielipiteensä oikeana? Tosin riippuu tilanteesta missä yhteydessä tuo asia on.
sittenkin, jos pitää mielipiteensä sellaisesta asiasta, mistä tietää rajan kulkevan eikä pysty enempää joustamaan toisen tahtoon? Onko silloin hankala?