Eduskunta ylisti julkkisfilosofilta tilattuja värikkäitä ehdotuksia:
Enemmän ja pitempään seksiä kotona!
Eduskunta paneutui keskiviikkona ajankohtaiskeskusteluun suomalaisen tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta.
Keskustelun pohjana oli filosofian tohtori Pekka Himasen laatima katsaus tietoyhteiskunnan haasteista. Himanen on alan guru, joka kirjoitti pari vuotta sitten Manuel Castellsin kanssa kirjan tietoyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion suhteista.
Himasen 35-sivuinen raportti maksoi eduskunnalle arvonlisäveron kanssa 48 800 euroa. Sen lisäksi tulevaisuusvaliokunnan delegaatio teki matkan Kaliforniaan, professori Castellsin kanssa seminaaria pitämään.
Himasen teksti on värikästä. Hänen mukaansa suomalainen hyvinvointivaltio uhkaa mennä "hyristen hautaan", ellei uskalleta tehdä rohkeita uudistuksia. Esimerkiksi verotusta pitää keventää viisi prosenttiyksikköä läpi koko asteikon.
Ja silläkin päästään filosofin sanoin vasta verohelvetistä verokiirastuleen.
Vähemmän työtä, enemmän seksiä
Himanen listaa peräti 25 eri ehdotusta hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Kansanedustajat enimmäkseen kehuivat raporttia, vaikka kaikkia ehdotuksia ei purematta nielaistu.
Filosofin pensseli on leveä, hän puuttuu myös kansalaisten mielenterveyteen ja paino-ongelmiin.
Himasen mukaan suomalaiset kärsivät informaatioähkyn lisäksi aivan tavallisesta ähkystä; joka viides kansalainen on ylipainoinen.
Himasen mielestä uimahallit pitäisi saada ilmaisiksi ja liikuntamenoille pitää saada uusi verovähennysoikeus.
Raportin mukaan suomalaisten pitää ryhtyä kävelemään ystävien kanssa, liikkumaan luonnossa ja aktivoitumaan myös makuuhuoneessa.
- Enemmän ja pitempään seksiä kotona, Himanen vaatii.
- Ehkäpä sitä erotiikkaakin tarvitaan, pohti Mikko Alatalo (kesk) eduskunnan suuressa salissa.
Työn tekemisessä pitää raportin mukaan palata takaisin kohtuuteen.
Raportti kuluu eduskunnan käsissä
Jos se eduskunnasta riippuu, suomalaisesta yhteiskunnasta tulee välittävä, kannustava ja luova, kuten Himanen hahmottelee. Useimmat edustajat kehuivat kovasti raporttia.
Esko-Juhani Tennilä (vas) hämmästeli, että Himasen ehdotukset lisäisivät valtion menoja miljardeilla, mutta silti sama mies vielä haluaisi leikata reippaasti valtion verotuloja.
Päivi Räsäsen (kd) mielestä Himanen oli kirjoittanut kömpelömmin sanoin Jeesuksen Vuorisaarnan opetuksen lähimmäisestä välittämisestä.
Liikenneministeri Leena Luhtanen (sd) huomautti, että Himasen paperi on vain hyvä eväs, ei vielä hallitusohjelma.
Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) toivoi, että Himasen raportti kuluu kansanedustajien kädessä.
PEKKA TIINANEN
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Himasen teos on mielestäni mitä surkein sosiaalisen ja yhteiskunnallisen ummikkon tekemä leikekirjanen toisten teoksista. Lienee selvää että leikekirjasen tarkoitus on lähinnä kevytkenkäinen rahastaminen ja tekeleen kehujat kehuvat sitä etteivät näyttäisi idiootilta jota he itse asiassa ovat juuri sen tähden että kehuvat mokomaan koonnosteosta.
Himasen luovuus höpinät eivät anna vastausta mihinkään ja tulevaisuus poppoon suuntaviivoista voi todeta vain sen että ovat todella sekaisin ja jäljessä.
Jos tulevaisuutta toteutetaan hurpattamalla mutu-juttuja ja toitottamalla tämän päivän iltapäivälehtien trendeiksi arvioimia trendejä, lienee selvää että teoksen olisi voinut tehdä harrastelutyönä.
Tämä näkyy mm. siinä että toimenpiteitä koskevissa ehdotuksissaan ei ole mitään sellaista mikä ei olisi ollut maamme eri alojen taitajien tiedossa jo kauan. Ainostaan valtion hallinnosta voi löytyä Kataisen kaltaisia ummikkoja joihin moinen leikekooste uppoaa.
Surkeaa, kerta kaikkiaan ala-arvoista. Ainoastaan ala-arvoisuus asian kokonaisuudessa leikekirjan tekijän palkkiota myöten on loistokasta tasoa.
Todettakoon vielä että konkreettisiksi väittämistään ehdotuksista puuttuu täysin nimen omaan konkreettisuus.
Kuka tahansa voi ehdottaa että ostetaan iso talo, Mersu ja eletään rikkaasti. Kaiken avain on tietty luovuus. Niinpä talonmies siitä paikasta lähtee lumia luomaan suuren tulevaisuuden toivossa, meneillään olevien trendien mukaisesti.
Terveisiä Kataiselle, Himaselle ja muille luoville yksilöille. Moisesta huuhaasta rahastus vaatii kyllä luovuutta.