rikollista toimintaa Karjaalla!

marakattu

Kaikki Raaseporin lääkärit eivät osaa suomea. Karjaan terveyskeskuksessa on töissä kaksi ruotsalaista lääkäriä, jotka eivät puhu suomea.

Kaikkiaan Karjaan terveyskeskuksessa on töissä kuusi lääkäriä. Terveyskeskuksen vastaavan lääkärin Maarit Toivolan mukaan joskus käy niin, että asiakasta ei pystytä palvelemaan hänen äidinkielellään.

– Jos olisi kysymys asiasta, joka pitää hoitaa heti tai seuraavana päivää ja olisi niin onnettomasti, että paikalla on vain ruotsinkielisiä lääkäreitä, silloin järjestetään niin, että potilas pääsee lääkäriin ja hänelle järjestetään tulkkaus.

Näitä tapauksia sattuu Toivolan mukaan harvoin. Vastaava lääkäri kertoo, että ruotsalaislääkärit opiskelevat suomea, mutta heidän käytännön kielitaitonsa ei ole riittävä. Lääkärien kielitaidottomuus johtuu siitä, ettei kaksikielisiä lääkäreitä ole löytynyt.

Maarit Toivola on työskennellyt Karjaalla pitkään. Hänen mukaansa kaksikielisen henkilökunnan saamisessa on ollut ongelmia jo pitkään.

– Kaikesta hartaasti opetetusta pakkoruotsista huolimatta suomalainen lääkäri ei usko kielitaitoonsa eikä hakeudu töihin kaksikieliseen kuntaan.

Toivola ei kuitenkaan ennen ole törmännyt tilanteeseen, jossa lääkärit eivät puhuisi suomea. Hänen mukaansa Karjaalle yritetään pian saada kaksi uutta lääkäriä, jotka puhuvat sekä suomea että ruotsia. Kielipulmaan toivotaan ratkaisua vuoden sisällä.

YLE Helsinki

perkele kaikkien lääkäreitten on osattava suomea Suomessa!!!!!!!!!!!!!

7

1213

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Micboy

      Tuo nyt on aika rasistinen suhtautumistapa. Ja siksi kaikille Suomen kansalaisille on koulussa opetettu ruotsia, että voi lääkärissä käydä myös Karjaalla.

    • Voi hitto

      Olen samaa mieltä että Suomessa Suomalaisille pitää puhua Suomea.
      Jos eivät osaa Suomea painukoot silloin rapakon yli ja sassiin.
      Turpiin pitäisi antaa oikein kunnolla niin eiköhän tule Suomeakin suusta.
      Olen kokenut jo 1960 vuonna sen kun menin nuorena miehenä moottoripyörällä Karjaalle käymään,
      niin silloin tuli vaan ihmisiltä vaskana varaa vaan suusta se oli niistä niin hienoa vaikka osasivat ihan varmasti Suomeakin.

    • en karis bo

      hördu finne här i Karis talar man bara svenska lär er svenska era jävlar

    • tiku2

      Onneksi asun nykyään Lohjalla, täällä ei äidinkielellä ei ole väliä sillä pari kertaa on sattunut kohdalle lääkäri joka ei sujuvasti puhu kumpaakaan!

      Jos tällaista tasa arvoa olisi ollut Karjaalla 15 vuotta sitten en välttämättä olisikaan muuttanut pois!

    • Sven Svinrik

      Älkää juntit vaan sairastuko etelänmatkalla, kuolema korjaa, kun ette vaivaudu opetteleen muuta kuin savoa sitäkin vaan auttavasti.Ahdasmieliset terapiaan

      • Anonyymi

        Ilmeisesti puhut arabiaa ja Japania. Kaikki ei oo yhtä lahjakkaita kuin sinä. Ruotsilla ei noissa maissa pärjää.


    • Anonyymi

      Nää osaa mut ei haluu puhua. Ovat parempia olevinaan. Ei suomenkielinen pääse edes töihin Raaseporissa. Rasistisin kunta Suomessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      56
      1144
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1061
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1022
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      930
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      93
      884
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      745
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      691
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      191
      652
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      70
      641
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    Aihe