Soini toiseksi suurituloisin!

Kaikista mepeistä toiseksi suurituloisin on "pSS:n kansanmies" Timo Soini Espoosta.
Sopii näillä tuloilla köyhiä kusettaa.

http://www.iltalehti.fi/verot/2009110210527719_vr.shtml
10173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Rikkain on luonnollisesti kokoomuslainen. Kokoomuksen likaisen työn suorittaja TImo Soini tietysti heti kakkosena. Elitistinen porvari ruokkii puudelinsa hanhenmaksapalleroilla kansan hytistessä Eu:n ruokajonoissa odottaen kuukausittaista vehnäjauhopakettiaan.

"Nykyisistä europarlamentaarikoista ansaitsi viime vuonna eniten Sirpa Pietikäinen (kok).

Hänelle kertyi ansiotuloja 109 000 euroa muun muassa hissiyhtiö Koneen hallituksen jäsenyydestä. Europarlamenttiin Pietikäinen nousi kesken vuoden Alexander Stubbin (kok) tilalle.

Toiseksi ylsi Timo Soini (ps). Hän oli viime vuonna vielä kansanedustaja ja hankki 89 000 euroa." (Ilta-Lehti)

Todellinen kansanmies tuo Soini, 89 000 euron tuloilla varmasti säilyy ymmärryskyky tavallisen kansan huolille.

Äänestä
  • puheenjohtajista Soini on suurituloisin. Eikö se persuajattelu mene jotenkin niin, että "Soini on ansainnut kaiken mitä saa, mutta häntä pienipalkkaisemmat ja paljon enemmän työtätekevät ja suurempaa vastuuta kantavat (kuten pääministeri tai valtiovarainministeri) eivät ole ansaineet mitään, koska tekevät myös kansan kannalta ikäviä päätöksiä"?
    Älkäämme olko jättituloja nauttivalle Soinille kateellisia, vaan laittakaamme taas Timpan kaskua leivänpäälle, eihän vähätuloinen muuta tarvikkaan?

    Äänestä

  • kansanmiehenmiljoona kirjoitti:

    puheenjohtajista Soini on suurituloisin. Eikö se persuajattelu mene jotenkin niin, että "Soini on ansainnut kaiken mitä saa, mutta häntä pienipalkkaisemmat ja paljon enemmän työtätekevät ja suurempaa vastuuta kantavat (kuten pääministeri tai valtiovarainministeri) eivät ole ansaineet mitään, koska tekevät myös kansan kannalta ikäviä päätöksiä"?
    Älkäämme olko jättituloja nauttivalle Soinille kateellisia, vaan laittakaamme taas Timpan kaskua leivänpäälle, eihän vähätuloinen muuta tarvikkaan?

    Miten se meni: rötösherroja riittää?

    Äänestä

  • Varsinainen sikailuhan alkaa kulukorvauksista, jotka ovat verottomia puhtaana käteen vailla selvitysvelvoitetta. Mepit ansaitsevat todella tuhdisti, emmekä edes tiedä paljonko.

    Soinihan järkkäs sinne aforismitehtailija-mainosmiehensä ertääin hyväpalkkaiseen duuniin. Niistäkään "työtehtävistä" emme tule kioskaan saamaan totuudenmukiasta selvitystä. Ehkä jätkä jatkaa duunejaan Suomessa mainostoimistossaan, ja tuo lisäpalkka on vain Soinin jakamia optiotuloja hyvästä duunista? Vaikea on ymmäsrtää miksi hän politiikkaan siirtyisi ja varsinkin mitä tekemään. Varsinkaan kun Soini ei kerro.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Varsinainen sikailuhan alkaa kulukorvauksista, jotka ovat verottomia puhtaana käteen vailla selvitysvelvoitetta. Mepit ansaitsevat todella tuhdisti, emmekä edes tiedä paljonko.

    Soinihan järkkäs sinne aforismitehtailija-mainosmiehensä ertääin hyväpalkkaiseen duuniin. Niistäkään "työtehtävistä" emme tule kioskaan saamaan totuudenmukiasta selvitystä. Ehkä jätkä jatkaa duunejaan Suomessa mainostoimistossaan, ja tuo lisäpalkka on vain Soinin jakamia optiotuloja hyvästä duunista? Vaikea on ymmäsrtää miksi hän politiikkaan siirtyisi ja varsinkin mitä tekemään. Varsinkaan kun Soini ei kerro.

    "Timo Soini räätälöi kaverilleen EU-viran"

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1787302

    Nepotismi on ollut Suomessa vanhoina huonoina aikoina pannassa, 2011 sekin perinne murretaan pala palalta:

    "Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin anoppi Liisa Lajunen pyrkii eduskuntaa, kertoo tiistain Iltalehti."

    Lajunen asettuu ehdolle Kymen vaalipiirissä. Lajunen asettuu ehdolle perussuomalaisten riveistä."

    http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/il-timo-soinin-anoppi-yrittaa-eduskuntaan/194303

    Äänestä

suurituloisin,silloin näitä kaikenmaailman savon ipun homo-pettereitä ja varsinkin pietua ja Mäenpäätä vituttaisi vielä enemmän.Kohta varmaan nämä kaksi ikuista luuseria alkaa lykkäämään paskaansa palstoille,Soinin tuloista.

Äänestä
  • törsännyt ja syönyt lihapiirakoita persujen laskuun? Saattaisi tulla kirjallinen huomautus, kuten edelliselle puoluesihteerille? Onneksi Timo on kaiken ansainnut mitä saa, mutta kuinka hän tulee näin vähällä toimeen? Ehkä kenttäväen karttuisa käsi voisi auttaa pienellä kolehdilla?

    http://www.mtv3.fi/uutiset/verot2009.shtml/arkistot/verot/2010/11/1215460

    Äänestä

  • Kallis mies kirjoitti:

    törsännyt ja syönyt lihapiirakoita persujen laskuun? Saattaisi tulla kirjallinen huomautus, kuten edelliselle puoluesihteerille? Onneksi Timo on kaiken ansainnut mitä saa, mutta kuinka hän tulee näin vähällä toimeen? Ehkä kenttäväen karttuisa käsi voisi auttaa pienellä kolehdilla?

    http://www.mtv3.fi/uutiset/verot2009.shtml/arkistot/verot/2010/11/1215460

    Soini on myös ehdottamsti suurisuisin ja janoisin.

    Äänestä

  • Hellä-laho kirjoitti:

    Soini on myös ehdottamsti suurisuisin ja janoisin.

    soini tienaa hyvin. äänestäjät halusivat soinin pääsevän mepin palkkoihin käsiksi ja heitä oli yli 130 000 kappaletta. soini on ainoa puoluejohtaja, joka istuu brysselissä, joten hän saa siitäkin hommasta lisää liksaa. soinilla vaan ei taida olla suuryritysten hallituksien kokouspalkkioita palkkapussissaan.

    Äänestä

  • mäenpäälle nuudeli kirjoitti:

    soini tienaa hyvin. äänestäjät halusivat soinin pääsevän mepin palkkoihin käsiksi ja heitä oli yli 130 000 kappaletta. soini on ainoa puoluejohtaja, joka istuu brysselissä, joten hän saa siitäkin hommasta lisää liksaa. soinilla vaan ei taida olla suuryritysten hallituksien kokouspalkkioita palkkapussissaan.

    missä kaikissa hallituksissa ja johtokunnissa soini käy pienen palkkansa päälle lisäliksaa kuittailemassa? Ei luulisi olevan vaikeaa teille soiniWätyksille, kun koko ajan uskottelette tietävänne niin hyvin kaikki soinin asiat?
    HOK- Hippos- jne. antaa tulla....??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-meppi! kirjoitti:

Kaikista mepeistä toiseksi suurituloisin on "pSS:n kansanmies" Timo Soini Espoosta.
Sopii näillä tuloilla köyhiä kusettaa.

http://www.iltalehti.fi/verot/2009110210527719_vr.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu