Ajattelin elämää tänä aamuna hieman eettiseltä kannalta, mikä tekee elämän mielekkääksi, mikä olisi muuttanut käsitystäni elämästä ja ihmisistä sitten nuoruuteni.
Kävin läpi ne arvot, joita pidän tärkeinä itsessäni ja kanssaihmisissä, eivätkä ne ole muuttuneet. On vaikeaa kuvitella elämää, jossa ei ihanteilla olisi sijaa.
Joskus kun seuraa poliittista keskustelua, tuntuu kuin siinä jos missä, ei löydy selviä asioita, mikään ei ole sitä miltä näyttää, ainakaan ei uskottavuus ja luotettavuus ole itsestään selvää.
Tämänlaisessa yhteisössä joka koostuu niin monenlaisia ihmisiä, saa kaltaiseni ihminen usein nenilleen:DDDDD
tai jää suu auki hämmästyksestä. Se taas vaatii oman aikansa tottua, opettavaista sekin.
Toisaalta sitä ei kiinnykkään muunlaisiin ihmisiin, kuin niihin, joissa on kokenut niitä ominaisuuksia joita arvostaa. Valtaosaahan ei täällä voi tunteakaan, riippuu niin paljon miten julkituo ajatusmaailmaansa kirjoittamalla.
Miten koette, vieläkö on tallella niitä ihanteita, joiden varassa lähditte nuoruudessanne elämään? Antoiko
elämä vastakaikua odotuksillenne?
Pidämmekö ihanteistamme kiini ?
21
330
Vastaukset
- Normimies
Minusta ei tullut miljonääriä, vaikka sitä kovin toivoin. Missiluokan vaimoakaan en saannut. Nuorena sairastettu sukupuolitauti vei siemenien itämiskyvyn. Nyt sitten vaan syön, juon ja vittuilen ihmisille, niinkuin muutkin ikäiseni.
- vittuilee
Se yks joka täällä kaikille
- Mummeli*
monia kertoja, työelämän aikana varsinkin, eri heimojen puolensapitämis-
kamaluuteen olen joutunut kauhulla tutustumaan ja tottumaan.
En ole siltikään itseäni muuksi muuttanut.
Mieheni kanssa olen kokenut parhaan ihmissuhteeni täällä Maan päällä.
Hän oli eettinen, moraalinen, ystävä ja rakas.
Samoin seuraava sukupolvi ja heidän aviopuolisonsa & lapsensa.
Myös vanhempani ja kummitätini sekä ensimmäinen kälyni ovat olleet rakkaita.
Kiitän Luojaani heistä kaikista.- sinisirkku-
Ne joutuu kestämään, ja on asioita joille joutuu kääntämään selkänsä, toisinsanoen lopettamaan olon sellaisessa joka sotii omaatuntoa vastaan.
Uskon vielä enemmän selkiytyvän juuri kohdatessaan sellaista mitä pitää ala-arvoisena, ja joutuessaan ottamaan kantaa, mihin arvoihin haluaa perustaa elämänsä. Hyödytöntä siis ei sekään. Yleensä tähän ikään on suvaitsevuus kehittynyt jo niin pitkälle, että maailmanparantajaksi ei ryhdy.
Jokainen ihminen pyrkii onnellisuuteen, Aristotelen mukaan se on elämän tarkoituskin. Uskon onnellisuuden seuraavan sisäisestä tasapainosta, kun on yhtä omantuntonsa ja Luojansa kanssa.
Hyvältä tuntui lukea kommenttisi Mummeli*, lämmin kiitollisuus elämää kohtaan on minullakin:) - *Kukkahame*
sinisirkku- kirjoitti:
Ne joutuu kestämään, ja on asioita joille joutuu kääntämään selkänsä, toisinsanoen lopettamaan olon sellaisessa joka sotii omaatuntoa vastaan.
Uskon vielä enemmän selkiytyvän juuri kohdatessaan sellaista mitä pitää ala-arvoisena, ja joutuessaan ottamaan kantaa, mihin arvoihin haluaa perustaa elämänsä. Hyödytöntä siis ei sekään. Yleensä tähän ikään on suvaitsevuus kehittynyt jo niin pitkälle, että maailmanparantajaksi ei ryhdy.
Jokainen ihminen pyrkii onnellisuuteen, Aristotelen mukaan se on elämän tarkoituskin. Uskon onnellisuuden seuraavan sisäisestä tasapainosta, kun on yhtä omantuntonsa ja Luojansa kanssa.
Hyvältä tuntui lukea kommenttisi Mummeli*, lämmin kiitollisuus elämää kohtaan on minullakin:)Lapsena olivat lapsen haaveet ja suuret unelmat, jostain ihmeellisestä syystä kehittelin mielessäni lentoemännän ammattia vielä teini-iässä, no siitä unelmasta luovuin kun sitten löytyi uusi määränpää.
Olin jossain toimistossa (mikä lie ollut kaupungin virasto), siellä oli maalattuja naisia ja kävelypuvut päällä istuvia virkailijoita, nimilaput rinnassa, tuli uusi unelma-ammatti, mutta sekään ei myöhemmin toteutunut.
Pitäähän unelmia olla, eikä niiden ole kaikkien edes toteuduttava, ne vaan ovat sellaisia päiväunia, ajatuksissa niitä on helppo toteuttaa.
Luonne on helposti innostuva, vaikka arka toteuttamaan, paitsi kun rakastuu niin voimia on riittävästi, alkuaikoina kun perhettä perustettiin olikin riittävästi vipinää, ei ollut paljon päiväunille aikaa.
Mahtava ja rikas elämä on tullut elettyä tänne tyveneen eläkepoukamaan pysähtyen ja tyytyväinen olen kaikkeen, vastoinkäymisetkin kuuluvat kasvuun, kun niistä selviää tuntuu kuin olisi voittanut jotain suurta, yleensä niin onkin.
Eletty elämä muovaa, kirjoista opittu on suurena apuna.
Ei mitään aivan hurjia ole sattunut enkä sellaisia odota, luonteeni on pitkälle samanlainen kuin nuorena, kokemusten ansiosta on tullut rohkeutta, turha ujostelu on poissa. - humanisti¨~
sinisirkku- kirjoitti:
Ne joutuu kestämään, ja on asioita joille joutuu kääntämään selkänsä, toisinsanoen lopettamaan olon sellaisessa joka sotii omaatuntoa vastaan.
Uskon vielä enemmän selkiytyvän juuri kohdatessaan sellaista mitä pitää ala-arvoisena, ja joutuessaan ottamaan kantaa, mihin arvoihin haluaa perustaa elämänsä. Hyödytöntä siis ei sekään. Yleensä tähän ikään on suvaitsevuus kehittynyt jo niin pitkälle, että maailmanparantajaksi ei ryhdy.
Jokainen ihminen pyrkii onnellisuuteen, Aristotelen mukaan se on elämän tarkoituskin. Uskon onnellisuuden seuraavan sisäisestä tasapainosta, kun on yhtä omantuntonsa ja Luojansa kanssa.
Hyvältä tuntui lukea kommenttisi Mummeli*, lämmin kiitollisuus elämää kohtaan on minullakin:)hyvä lisätä etiikka, vaikkakin kodin tehtävä olisikin nuo asiat opettaa, niin aina ei ole niin. Uskonnon sijaan voisi olla valintana eettisyys, joka sinällään pohjautuu kristillisiin arvoihin.
Nykyinen individualismiä korostava aikakausi saa nuoret unohtamaan eettiset hyveet,peräti jäämään ilman niitä, uskonnon ollessa hölynpölyä monelle. - jotain rajaa
humanisti¨~ kirjoitti:
hyvä lisätä etiikka, vaikkakin kodin tehtävä olisikin nuo asiat opettaa, niin aina ei ole niin. Uskonnon sijaan voisi olla valintana eettisyys, joka sinällään pohjautuu kristillisiin arvoihin.
Nykyinen individualismiä korostava aikakausi saa nuoret unohtamaan eettiset hyveet,peräti jäämään ilman niitä, uskonnon ollessa hölynpölyä monelle.Kyllä kodin on kanssa oltava lasten kasvatuksessa mukana, ei kaikkea voi syytää koulun hartioille.
- Ramoona*
*Kukkahame* kirjoitti:
Lapsena olivat lapsen haaveet ja suuret unelmat, jostain ihmeellisestä syystä kehittelin mielessäni lentoemännän ammattia vielä teini-iässä, no siitä unelmasta luovuin kun sitten löytyi uusi määränpää.
Olin jossain toimistossa (mikä lie ollut kaupungin virasto), siellä oli maalattuja naisia ja kävelypuvut päällä istuvia virkailijoita, nimilaput rinnassa, tuli uusi unelma-ammatti, mutta sekään ei myöhemmin toteutunut.
Pitäähän unelmia olla, eikä niiden ole kaikkien edes toteuduttava, ne vaan ovat sellaisia päiväunia, ajatuksissa niitä on helppo toteuttaa.
Luonne on helposti innostuva, vaikka arka toteuttamaan, paitsi kun rakastuu niin voimia on riittävästi, alkuaikoina kun perhettä perustettiin olikin riittävästi vipinää, ei ollut paljon päiväunille aikaa.
Mahtava ja rikas elämä on tullut elettyä tänne tyveneen eläkepoukamaan pysähtyen ja tyytyväinen olen kaikkeen, vastoinkäymisetkin kuuluvat kasvuun, kun niistä selviää tuntuu kuin olisi voittanut jotain suurta, yleensä niin onkin.
Eletty elämä muovaa, kirjoista opittu on suurena apuna.
Ei mitään aivan hurjia ole sattunut enkä sellaisia odota, luonteeni on pitkälle samanlainen kuin nuorena, kokemusten ansiosta on tullut rohkeutta, turha ujostelu on poissa.on elämä soljunut, välillä kiihkeänä koskenakin, nyt jo enimmäkseen suvantona. Lentoemännän haaveita minullakin oli, he näyttivät niin hienoilta jakkupukuineen ja hansikkaineen, kun kumartuivat hymyillen matkustajien puoleen toiveitä täyttämään. Päädyin kutsumusammattiin, jossa sain toimia kutakuinkin ihanteitteni mukaan. Lapsuuskodin perintöä ne ovat, lapsenuskokin on kantanut ikäkauden mukaan ymmärrystä lisänneenä. Näkemäni epäoikeudenmukaisuus on joskus raastanut, kun en ole voinut tehdä asioille mitään. Ehkä minulla on tasaisempi tie kuin monella muulla, enkä ole koskaan halunnut erityisesti päteä, tämä riittää minulle.
Kiitollisuus eletystä elämästä on minullakin päällimmäisenä, mutta täytyy uusia unelmiakin olla, totta kai. Maailmanparantajaa on vielä jäljellä, joskaan ei taistelumielellä. Voi olla rauhallisilla mielin, kun on tehnyt parhaansa voimiensa mukaan . Jokainen erehtyy, täytyy vain antaa itselle ja toisile anteeksi. Tarpeellisuudentunne yhdistää meitä isovanhempia, olemme tärkeä osa jalkeläisten elämää. Minulla on lämmin tunne, kun luen tällaisia kirjoituksia, se on hyvän kierrättämistä.
Annos naiviutta minullakin taitaa olla, mutten siitä luovu. :) - y x elämäntaiteilija
jotain rajaa kirjoitti:
Kyllä kodin on kanssa oltava lasten kasvatuksessa mukana, ei kaikkea voi syytää koulun hartioille.
mutta onneksi mielestäni positiivisella tavalla. Nytpä voinkin sanoa, että elämäni on ollut huikeaa, jopa kivaa vielä näin vanhanakin. Olen antanut elämälle paljon, mutta olen saanut enemmän. (Ja eihän se elämä ole tarkoitettukaan pelkäksi ainiaiseksi myötämäeksi, eihän se ilo ja onnikaan silloin miltään tuntuisi).
- toinen E taiteilija
y x elämäntaiteilija kirjoitti:
mutta onneksi mielestäni positiivisella tavalla. Nytpä voinkin sanoa, että elämäni on ollut huikeaa, jopa kivaa vielä näin vanhanakin. Olen antanut elämälle paljon, mutta olen saanut enemmän. (Ja eihän se elämä ole tarkoitettukaan pelkäksi ainiaiseksi myötämäeksi, eihän se ilo ja onnikaan silloin miltään tuntuisi).
Tuostakin jos olisin ilkeä voisin päätellä että enimmäkseen vastamäkeä on sinullakin ollut mutta kun en ole ilkeä niin ei tullut edes mieleen sellainen vaihtoehto.
- sinisirkku-ek
toinen E taiteilija kirjoitti:
Tuostakin jos olisin ilkeä voisin päätellä että enimmäkseen vastamäkeä on sinullakin ollut mutta kun en ole ilkeä niin ei tullut edes mieleen sellainen vaihtoehto.
päätteksi:D Kiitos ja öitä....
sinisirkku-ek kirjoitti:
päätteksi:D Kiitos ja öitä....
ihan tosissain miettii tätä otsikkoas, samoin tänään, muttei yksinkertaisesti tuu mittään. Outo sana...ihanne. En edes hahmotukseen pysty tuon sanan kohdalla. Varmaan joitain kirkasotsaisia tavoitteita, paljonkin, on ollut nuoruudessa, mutten mitään osaa palauttaa mieleeni. Ilmeisesti olen tehnyt juuri niinkuin minun on pitänytkin...mitäs muuta olen voinut. En esimerkiksi ymmärrä haikailua...olisinpa silloin tehnyt niin ja niin. Kaikessa vajavaisuudessanikin olen kiitollinen, että olen saanut elää niin runsaan, kiemuraisen elämän. Edelleen jälkipolveni odottelee "aikuistumistani", hymyssäsuin kuiteskin.
Voisi kai sanoa...sen olen tehnyt, minkä olen voinut...enempää....tai vähempää kai ei tarkoituskaan.- susmorsiin
susmorsian kirjoitti:
ihan tosissain miettii tätä otsikkoas, samoin tänään, muttei yksinkertaisesti tuu mittään. Outo sana...ihanne. En edes hahmotukseen pysty tuon sanan kohdalla. Varmaan joitain kirkasotsaisia tavoitteita, paljonkin, on ollut nuoruudessa, mutten mitään osaa palauttaa mieleeni. Ilmeisesti olen tehnyt juuri niinkuin minun on pitänytkin...mitäs muuta olen voinut. En esimerkiksi ymmärrä haikailua...olisinpa silloin tehnyt niin ja niin. Kaikessa vajavaisuudessanikin olen kiitollinen, että olen saanut elää niin runsaan, kiemuraisen elämän. Edelleen jälkipolveni odottelee "aikuistumistani", hymyssäsuin kuiteskin.
Voisi kai sanoa...sen olen tehnyt, minkä olen voinut...enempää....tai vähempää kai ei tarkoituskaan.kun jo kolmisen tuntia oon hereillä ollut.
Vähän on aiheita esillä, joihin vois jotain sanoa, eikä ittellä päässä aatoksen aatosta.
Kyllä on peruttava tuo sana - kiitollinen-, kelle oikeestaan ja miksi, mistä. Nimenomaan ite oon täällä taaplannut ja elämäni tehnyt...ilman ihanteitakin. Minusta se on niin naiivi sanakin.
Mitä erinomaista oon saanut aikaan, en yhtään mitään, en kuitenkaan sitä katkerana totea, totean vain. Jollakin konstilla vielä räpiköitävä täällä. Ja nyt tässäkin, tähän aikaan höpäjämässä aamua oottaen.
Kaipa jotenkin hengissä vielä, kun jaksaa jostain ärsyttyy. Miten noin lapsellisia kyseletkään, ettäkö säilyy lapsenuskoisena koko elämänsä ja nuoruuden ihanteissa. Ei oo sellasta ihmistä elämä kovin rajusti ravistellut ja koetellut.
Vanhoja huuhkajia ollaan, vaikka muuta ittelleen uskottelis.
Pitkästä aikaa oikein tuohduin...kaipa itselleni ennenkaikkea, syytön on vieras ihminen.
Kyllä minä jotensakin ymmärrän, että olet niin henkinen ihminen, ja minä ilmeisesti fyysisempi...vielä tässä nyt ihanteita miettimään. No, tulipahan mietittyä, ettei tarvitse miettiä.
- Maalaismies*
Aina minua on kiinnostanut mitä ilmiöiden takana on. Ovatko asiat todella sitä miltä ne näyttävät. Onko ns. totuutta olemassa. Kärsiikö sen sanoa, jos jotakin hoksaa, vai onko parempi vaieta. Tyhmä ei huomaa eikä viisas virka mitään, opetti äiti aikanaan.
Näin paljon aikaa on kulunut huomatakseni ettei sellaista totuutta, jota kaipaan, ole olemassa. Olen kuullut sanottavan, että vain totuus on pysyvää. Minusta kuitenkin näyttää ettei tämänpäiväinen totuus päde enää huomenna eikä eilinen tänään.
Tähän on tyytyminen. Kun käännän puutarhassamme kiven. alta löytyy vilkasta elämää; muurahaiset touhuavat tai liekku pitää siellä majaansa. Muusta totuudesta en tiedä.olen monasti ajatellut ja närkästynyt historian totuudesta, se on aina kirjoittajan totuutta.
Haluaisi asioista saada selvän kuvan, mutta toinen kirjoittaja kertoo toisenlaisen totuuden, siis täyttä totuutta ei ole.
Tämän päivän totuuta tuskin onkaan, sen juuri ja juuri tietää varmana, mitä itse tekee, esimerkiksi päätäjien totuus on jokaisella omanlainen.
Uskoppa siinä varmana joitakin.- sinisirkku-
mikä se kullekin on, riippuu kai sielullisesta rakenteesta, emmehän toki kaikki ole samanlaisia:)
Tässä iässä olemme jo muovautuneet omiksi itseksemme.
Ei tarkoitus ollutkaan, että personallisuus olisi pysynyt samana lähtiessämme nuorena innokkaina, haparoivinakin luomaan käsitystämme ympäröivästä maailmasta!
Kaikki mikä on saanut vastakaikua, on rakentanut, vahvistanut sitä pohjaa minkä varassa olemme tähän asti selvinneet.
Se mitä ajattelin aloituksen tehdessäni, oli lähinnä ovatko "ihanteeni" muuttuneet? Tuo sana herätti ärtymystä Susmorsiamessa, uskon hänen tulkinneen sen jotenkin "romanttisuuteen " liittyvänä, mikä ei vastaa etiikan hyveisiin liittyvää käsitystä. Siitä oli ainoastaan kysymys.
Tuo kiven alta löytyvä elämä, omine selviytymislakeineen pieneliöillä on hyvä ajatus. Me--- tietoisuuden omaavat ihmiset, voimme hellästi seurata niiden pyrkimyksiä saada tarvitsemansa elämänsä ylläpitimeksi.
Me ihmiset tarvitsemme muutakin kuin ruumiimme ravintoa, voidaksemme hyvin:)
Hyvää alkanutta päivää! - Ramoona*
sinisirkku- kirjoitti:
mikä se kullekin on, riippuu kai sielullisesta rakenteesta, emmehän toki kaikki ole samanlaisia:)
Tässä iässä olemme jo muovautuneet omiksi itseksemme.
Ei tarkoitus ollutkaan, että personallisuus olisi pysynyt samana lähtiessämme nuorena innokkaina, haparoivinakin luomaan käsitystämme ympäröivästä maailmasta!
Kaikki mikä on saanut vastakaikua, on rakentanut, vahvistanut sitä pohjaa minkä varassa olemme tähän asti selvinneet.
Se mitä ajattelin aloituksen tehdessäni, oli lähinnä ovatko "ihanteeni" muuttuneet? Tuo sana herätti ärtymystä Susmorsiamessa, uskon hänen tulkinneen sen jotenkin "romanttisuuteen " liittyvänä, mikä ei vastaa etiikan hyveisiin liittyvää käsitystä. Siitä oli ainoastaan kysymys.
Tuo kiven alta löytyvä elämä, omine selviytymislakeineen pieneliöillä on hyvä ajatus. Me--- tietoisuuden omaavat ihmiset, voimme hellästi seurata niiden pyrkimyksiä saada tarvitsemansa elämänsä ylläpitimeksi.
Me ihmiset tarvitsemme muutakin kuin ruumiimme ravintoa, voidaksemme hyvin:)
Hyvää alkanutta päivää!Nämä ovat kaikki eri käsitteitä, mutta lomittuvat keskenään. Eihän täällä olla tiedettä tekemässä tai hiuksia halkomassa, mukava on pyöritellä mielessään näitäkin asioita ja saada vastakaikua ja vastustustakin. Usein tulee otetuksi selvääkin, mitä netissä tai kirjahyllyn kirjoissa asioista sanotaan.
Ihanne taitaa olla kevyemmän sarjan sana, kun on jopa ihannekakku olemassa, ihannevartalo ja ihannemies. Idolikin lienee sukua ihanteelle, ja nuoruudessa ihanteellisuus ja jopa niiden palvominen on tyypillistä. Filmitähdistä urheilijoihin, taiteilijoihin ja rohkeisiin julistajiin on asteikko vaihdellut minullakin.Ihannointi on jo jalustalle nostamista, ei aina ihan tervettäkään.
Olen mielestäni saanut synnyinlahjana ja kasvatuksen tuloksena vahvan oikeustajun, mutta onko se ihanteellisuutta vai arvo, vai molempia, totuuteenkin sillä pyritään. Ainakin ihailen ja arvostan henkilöitä, jotka puolustavat heikompia ja uskaltavat nousta epäkohtia vastaan oman elämänsäkin likoon laittaen. Varsinkin näin ikääntyessä oma mukavuusalue pitää tiiviimmin sisällään, mutta ei se merkitse ihanteista luopumista.
Totuus on taas niin suuri ja monimerkityksinen käsite, että siitä voisi kirjoittaa uuden ketjun vaikka joka päivä. Kukapa voi sanoa tietävänsä montakaan lopullista totuutta.
Sinisirkun viimeiseen lausahdukseen yhdyn ja lisään vielä, että kun voimme hyvin, se heijastuu ympäristöömmekin. Marraskuun harmaudessa päivän voi kirkastaa hymyillen ja hassutellen, meille hiukan naiveille se ei ole edes vaikeaa.
Kelvollista keskiviikkoa ! Ramoona* kirjoitti:
Nämä ovat kaikki eri käsitteitä, mutta lomittuvat keskenään. Eihän täällä olla tiedettä tekemässä tai hiuksia halkomassa, mukava on pyöritellä mielessään näitäkin asioita ja saada vastakaikua ja vastustustakin. Usein tulee otetuksi selvääkin, mitä netissä tai kirjahyllyn kirjoissa asioista sanotaan.
Ihanne taitaa olla kevyemmän sarjan sana, kun on jopa ihannekakku olemassa, ihannevartalo ja ihannemies. Idolikin lienee sukua ihanteelle, ja nuoruudessa ihanteellisuus ja jopa niiden palvominen on tyypillistä. Filmitähdistä urheilijoihin, taiteilijoihin ja rohkeisiin julistajiin on asteikko vaihdellut minullakin.Ihannointi on jo jalustalle nostamista, ei aina ihan tervettäkään.
Olen mielestäni saanut synnyinlahjana ja kasvatuksen tuloksena vahvan oikeustajun, mutta onko se ihanteellisuutta vai arvo, vai molempia, totuuteenkin sillä pyritään. Ainakin ihailen ja arvostan henkilöitä, jotka puolustavat heikompia ja uskaltavat nousta epäkohtia vastaan oman elämänsäkin likoon laittaen. Varsinkin näin ikääntyessä oma mukavuusalue pitää tiiviimmin sisällään, mutta ei se merkitse ihanteista luopumista.
Totuus on taas niin suuri ja monimerkityksinen käsite, että siitä voisi kirjoittaa uuden ketjun vaikka joka päivä. Kukapa voi sanoa tietävänsä montakaan lopullista totuutta.
Sinisirkun viimeiseen lausahdukseen yhdyn ja lisään vielä, että kun voimme hyvin, se heijastuu ympäristöömmekin. Marraskuun harmaudessa päivän voi kirkastaa hymyillen ja hassutellen, meille hiukan naiveille se ei ole edes vaikeaa.
Kelvollista keskiviikkoa !Ihanne tai ihanteet ovat minun sanavakassani vähemmän pohdittuja. Joku voi olla ihanteellinen juuri sillä hetkellä ja sitten ne muuttuvat. Naisten ihanteellinen vartalo on joskus jossakin ollut n. 120 kg pakkauksessa.
Käsitteet muodostavat yleensä "totuuksia" , mutta mistä aineksista, ajatuksista tai tiedoista? Se on kuin vanhanaikaisen, käsipelillä tapahtuvaa tiilentekijän hommaa. Lätkästään muottiin kamaa riittävästi, vähän yli, ja kaapastaan liika pois. Siinä muotissa on tiili ja sitä ei muutella. Totuus ei pala tulessakaan! Mutta palaahan se, kun riittävästi kuumennetaan tai aika syövyttää.
Se vain on niin, kun on muodostunut käsitteenä vankka totuus, "muotin tuote", se rajoittaa vaihtoehtojen ajattelunkin. Usein siihen ei riitä edes rohkeus - julistus on yksinkertaisempaa, helpompaa ja vähemmän riskialtista - jos "totuuden" takana on vankalta tuntuva joukko. Jossain tapauksessa sitä joukkoa voisi nimittää hurmoshenkiseksi. Ja siihen ehkä mielestäni voisi sopia myös ihanteet ja ihanteellisuus - ajatus "täydellisyyydestä." Ehkäpä aloittaja ei ihan tätä tarkoittanut, mutta eiköhän kaikki henkilökohtainenkin ihanteellisuus ota käsitteensä yhteiskunnasta, tai jostain osasta siitä.- *Kukkahame*
ynnämuu kirjoitti:
Ihanne tai ihanteet ovat minun sanavakassani vähemmän pohdittuja. Joku voi olla ihanteellinen juuri sillä hetkellä ja sitten ne muuttuvat. Naisten ihanteellinen vartalo on joskus jossakin ollut n. 120 kg pakkauksessa.
Käsitteet muodostavat yleensä "totuuksia" , mutta mistä aineksista, ajatuksista tai tiedoista? Se on kuin vanhanaikaisen, käsipelillä tapahtuvaa tiilentekijän hommaa. Lätkästään muottiin kamaa riittävästi, vähän yli, ja kaapastaan liika pois. Siinä muotissa on tiili ja sitä ei muutella. Totuus ei pala tulessakaan! Mutta palaahan se, kun riittävästi kuumennetaan tai aika syövyttää.
Se vain on niin, kun on muodostunut käsitteenä vankka totuus, "muotin tuote", se rajoittaa vaihtoehtojen ajattelunkin. Usein siihen ei riitä edes rohkeus - julistus on yksinkertaisempaa, helpompaa ja vähemmän riskialtista - jos "totuuden" takana on vankalta tuntuva joukko. Jossain tapauksessa sitä joukkoa voisi nimittää hurmoshenkiseksi. Ja siihen ehkä mielestäni voisi sopia myös ihanteet ja ihanteellisuus - ajatus "täydellisyyydestä." Ehkäpä aloittaja ei ihan tätä tarkoittanut, mutta eiköhän kaikki henkilökohtainenkin ihanteellisuus ota käsitteensä yhteiskunnasta, tai jostain osasta siitä.Kerroit hersyttävän humoristisesti ihanteesi koosta, luulisin sen olevan jonkun antiikkisenkin?
Jotkut ihannoivat antiikkia jotkut jotain muuta.
Tässä näitä lukiessani päättelin vain että jokaisella on omat ihanteet ja ympyrät, vapautta ja itsenäisyyttä kaikki, eihän tämä ole onneksi perustuslaissamme määritelty mikä sen pitäisi olla.
Olen niin voimakkaasti tunne ihminen että ihanteeni muuttuu aika usein, tai niitä on monta.
Musiikki ei ihan laidasta laitaan, mutta paljon mahtuu, myös musiikin esittäjät, pelkkää yhtä en voisi nimetä, viimeisin ihanteeni on kuunnella Herbert von Karajan'n cdtä, vanha on ostos mutta kuin uusi taas.
mie oon mänt tarpont tätä maailmaa etteipäi iha ilma mittää ihannettakaa, ja tais olla hyväkkii ku ei haaveile mistää eikä mittää nii ei sit petykkää ko antaa mennä vaa. mie en oo lukent noita muita et mist hyö kirjottaa, mut mie vastaan nyt tälviisii.
Tuost siun kirjotuksestais mie luvin jottai et sie oot saant nenilleis, ,,, kuuleha siint ei kannata välittää, kyl tääl jokkane on saaant senkii kasteen, pitää vaa olla niiko ei kuulis eikä näkis koko asiaa, tälviisii mie tänäaamuna ajattelen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1552168
- 1181663
- 941480
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia971443- 1691322
- 2081175
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2151163- 491151
- 991081
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht249942