Club Siljaan tuli muistaakseni vuoden 2002 aikana taso järjestelmä. Tuli Pronssi-, Hopea- ja Kulta- taso.
Onko joku joka on kokoajan ollut Kulta tasolla? Kiinnostaisi tietää onko joku pysynyt Kulta-tasolla aina. Kulta-tasolla pysyminenhän tarkistetaan vuoden välein.
Kulta-tasolla pysyminen edellyttää kuutta matkaa vuoden aikana ( risteily on aina jo kaksi matkaa) ja tietyn summan käyttämistä laivamatkoihin, hotelli öihin tai ostoksiin laivalla.
Meillä ainakin kun perheessä on viisi saman numeron alla olevaa Kulta-korttia niin ehdot täyttyvät aika helposti. Jo kolme risteilyä tuo tuon edellytettävän matka määrän täyteen.
PS. Häveliäisyyden vuoksi en sano mitään siitä olemmeko me olleet aina Kulta-Tasolla. Se ei mielestäni ole välttämättä relevanttia.
Onko joku ollut kokoajan Glub One Kulta-Tasolla?
94
3236
Vastaukset
- markkinakyselyistä
Olisiko hyvä tarkistaa mikä olisi se sopivin palsta kirjoitukselleen?
Tässä hieman osuvampi: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4249 - Clubi-
Vuodesta 2004 asti on kultainen putkahtanut ilman sen kummempia odotuksia. Meille laivamatkailu on luonnollinen osa arjen rentoutumista ja noin 5-10 kertaa vuodessa tulee reissattua mukaanlukien piknik-risteilyt ja hotellimatkat tukholmaan. Lisäksi nykyään panostetaan myös hytteihin ja sapuskoihin, koska sitä osaa nykyään arvostaa myös pientä luksusta autolauttamatkoilla. Takana on ne ajat, kun juotiin ja syötiin taskulämmintä mustaa koffia KARJAosastolla. Silloin ei kultakorttia olisi tullut ;)
Lisäksi kaikki kalliimmat yleishyödykkeet tulee ostettua laivalta, kuten hajusteet, väkevät viinat, konjakit yms ja myös viinejä.
Eipä tuota tason täyttymistä tule sillälailla seurattua, mutta niin se vaan tuntuu aina täyttyvän.
Mitä ehdin lukea toiselta foorumilta pomimastani linkistä, on uudistuneessa club one järjestelmässä tuo raja tulossa alemmas, mutta siitä kai lukee lisää seuraavassa lehdessä.- No ei hätää!
Ne pakkaa olemaan ikuisia nuo leimat, kun kerran olet sen saanut aina se sinua seuraa.
Ei siis lähde kulumallakaan, vaikka piippuun kurottaisit aina karjaosastolle kapsahdat
- housut pois!
eiköhän tuo club silja ole historiaa, varustamon nimikin on tuon jälkeen muuttunut ...
aikaa mennyttä et takaisin saa!
kehtaat itse kysyä vielä itse jotain, silloin pitää myös itsesi vastata, olet sitten häveliäs tai et!- Hiihto-HousuNainen
Ihan samansuuntaisesti menee meilläkin kuin Clubilla- nämä asiat. Helposti aina täyttyy ehdot Kulta Tasoon kun hiukankin keskittää ns. pakollisia hankintoja laivoille.
Nyt tulevaisuudessa ilmeisesti vielä helpommin kun niinkuin Clubi- mainitsi Kulta Tason raja tulee alemmas.
PS. Nimimerkille Housut pois, ( en ota kantaa nimimerkkiisi) sanoisin että vastaukseni tuolla esittämääni kysymykseen omalta osaltani on kyllä luettavissa aika selvästi rivieni välistä.
PPS. Tuo nimimerkkisi Housut pois, jota viljelet myös muissa ketjuissa ei ole minusta mitään häirintää, mutta näillä palstoilla joku saattaa kokea sen jonkinmoisena häirintänä. Joten varmuuden vuoksi pieni hienotunteisuus näissä asioissa voisi olla paikallaan. Anteeksi, taisin sittenkin ottaa kantaa nimimerkkiisi. - :)
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Ihan samansuuntaisesti menee meilläkin kuin Clubilla- nämä asiat. Helposti aina täyttyy ehdot Kulta Tasoon kun hiukankin keskittää ns. pakollisia hankintoja laivoille.
Nyt tulevaisuudessa ilmeisesti vielä helpommin kun niinkuin Clubi- mainitsi Kulta Tason raja tulee alemmas.
PS. Nimimerkille Housut pois, ( en ota kantaa nimimerkkiisi) sanoisin että vastaukseni tuolla esittämääni kysymykseen omalta osaltani on kyllä luettavissa aika selvästi rivieni välistä.
PPS. Tuo nimimerkkisi Housut pois, jota viljelet myös muissa ketjuissa ei ole minusta mitään häirintää, mutta näillä palstoilla joku saattaa kokea sen jonkinmoisena häirintänä. Joten varmuuden vuoksi pieni hienotunteisuus näissä asioissa voisi olla paikallaan. Anteeksi, taisin sittenkin ottaa kantaa nimimerkkiisi.häveliäästi kuten tapanasi, vai miten!
En viljele, lainasin vain kun joku oli keksinyt sulle hyvän spin off merkin - Katariina-
:) kirjoitti:
häveliäästi kuten tapanasi, vai miten!
En viljele, lainasin vain kun joku oli keksinyt sulle hyvän spin off merkinIhan normaalilla meidän risteily käytännöllä pysytään KultaTasolla mitenkään yrittämättä. Ne tasot tarkistetaan aina vuoden välein muuten Kulta Tasolla.
- elä puota pöksyi
kultaset pöksyt ja hiihtopöksyt on relevanttii kun GluB GGGGGGGlub kortista puhellaan
- ;)
tallinkin markkinatätii, jos se on vaikka ihastunut viskisieppoon G-mies Nevilleen ja viljelee Geetään, niin onhan olemassa tietysti pikku gee, ceestä ei tul mittä miäle yht näi äkkisest!
- Kultakanta.
aina kultakannassa.
Joudun työni puolesta käymään Tukholmassa kerran kuussa ja aina matkapisteet omalle kortille. Työnantaja maksaa tietenkin matkan ja päivärahat.- se on muilta pois
tuohan ei ole sääntöjen mukaista toimintaa, muut kärsii kun sinä toimit väärin
- Kultakanta.
se on muilta pois kirjoitti:
tuohan ei ole sääntöjen mukaista toimintaa, muut kärsii kun sinä toimit väärin
minä sitten olen heikentänyt ja mitä olen ottanut muilta.
Matkasta maksettu ihan tavanomainen hinta - tosin firman alennus huomioiden. Lisäksi laiva saanut lisärahaa ostoksistani ja muusta.
Kerran yksi vierkailija ehdotteli, että eikös tämä ole hieman sääntöjen kiertämistä ja minä vastasin, että minulla ei ole niin väliä, mitä laivaa käytän. Juttu loppui siihen.
Vaan täsmennä nyt väitettäsi ja onko niin, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. - Hiihto-HousuNainen
Kultakanta. kirjoitti:
minä sitten olen heikentänyt ja mitä olen ottanut muilta.
Matkasta maksettu ihan tavanomainen hinta - tosin firman alennus huomioiden. Lisäksi laiva saanut lisärahaa ostoksistani ja muusta.
Kerran yksi vierkailija ehdotteli, että eikös tämä ole hieman sääntöjen kiertämistä ja minä vastasin, että minulla ei ole niin väliä, mitä laivaa käytän. Juttu loppui siihen.
Vaan täsmennä nyt väitettäsi ja onko niin, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.Mielestäni jos olet varannut matkan omiin nimiisi niin silloin voit ihan hyvin käyttää omaa Kulta-Korttiasi. Jos taas matka varataan firman nimissä niin kukaan yksityinen ei edes voi käyttää omaa korttiaan siinä matkan varauksessa.
Firman matkan aikana tietenkin voi käyttää jokainen omaa korttiaan laivalla aivan vapaasti.
Club One edut eivät ole mitenkään heikentyneet mielestäni. Drinkki kupongitkin saa jne. Se kai loppujen lopuksi on monelle se kaikkein tuntuvin juttu, vaikka muita etuja on pilvin pimein.
Pian ilmeisesti kokonaisuutena edut Club Onessa vain lisääntyvät kun on tulossa uudistuksia. - Kultakanta.
Kultakanta. kirjoitti:
minä sitten olen heikentänyt ja mitä olen ottanut muilta.
Matkasta maksettu ihan tavanomainen hinta - tosin firman alennus huomioiden. Lisäksi laiva saanut lisärahaa ostoksistani ja muusta.
Kerran yksi vierkailija ehdotteli, että eikös tämä ole hieman sääntöjen kiertämistä ja minä vastasin, että minulla ei ole niin väliä, mitä laivaa käytän. Juttu loppui siihen.
Vaan täsmennä nyt väitettäsi ja onko niin, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.Siis matka tulee tietenkin minun nimissäni, mutta sopimuksen mukaisesti matka maksetaan firman tililtä ja siitä tulee sopi muksen mukainen alennus.
- kolistellen ...
Kultakanta. kirjoitti:
minä sitten olen heikentänyt ja mitä olen ottanut muilta.
Matkasta maksettu ihan tavanomainen hinta - tosin firman alennus huomioiden. Lisäksi laiva saanut lisärahaa ostoksistani ja muusta.
Kerran yksi vierkailija ehdotteli, että eikös tämä ole hieman sääntöjen kiertämistä ja minä vastasin, että minulla ei ole niin väliä, mitä laivaa käytän. Juttu loppui siihen.
Vaan täsmennä nyt väitettäsi ja onko niin, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.jo kysymykseesi
- Matkaaja.
kolistellen ... kirjoitti:
jo kysymykseesi
Minähän nimenomaan matkustan kortilla eli tuon rahaa Siljalle. En käytä punakylkistä.
Siis minun ansiostani niitä etuja on. - tark-kuut-ta!
Matkaaja. kirjoitti:
Minähän nimenomaan matkustan kortilla eli tuon rahaa Siljalle. En käytä punakylkistä.
Siis minun ansiostani niitä etuja on.Yritä osua vastauksesi kanssa oikean viestiin.
Tarkasta aina viesti mihin vastaat, jotta vastauksesi olisi oikeassa paikassa,
nyt kun vastasit väärään viestiin ei sanomassasi ollut järjen häivää! - --- ---
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Mielestäni jos olet varannut matkan omiin nimiisi niin silloin voit ihan hyvin käyttää omaa Kulta-Korttiasi. Jos taas matka varataan firman nimissä niin kukaan yksityinen ei edes voi käyttää omaa korttiaan siinä matkan varauksessa.
Firman matkan aikana tietenkin voi käyttää jokainen omaa korttiaan laivalla aivan vapaasti.
Club One edut eivät ole mitenkään heikentyneet mielestäni. Drinkki kupongitkin saa jne. Se kai loppujen lopuksi on monelle se kaikkein tuntuvin juttu, vaikka muita etuja on pilvin pimein.
Pian ilmeisesti kokonaisuutena edut Club Onessa vain lisääntyvät kun on tulossa uudistuksia.Boonuksistahan tuossa on kyse jotka ovat suoraan varustamolla käyttämäsi rahamäärän kanssa "käsi kädessä kulkevia". Mitä itse olen tulkinnut varustamon sivuja noista eduista, eivät ne kaksiset ole muihin verrattuina. Mutta rahaa käyttämällä saa noita bonuksia (joita hiihtohousu kutsuu "eduiksi").
Tuosta pilvin pimein, heh !
Ilmeisesti tulevaisuudessa nuo bonukset tulevat edelleen heikkenemään, varustamolla on tiedossa ettei nykyään kannata mitään ilmaiseksi antaa eikä varmasti varustamolla ole nykytilanteessa siihen varaakaan, tämän kaikenhan olemme jo mediasta saaneet lukea ...
...että toiveajattelua tuokin hiihtopöksyltämme! - Matkaaja.
tark-kuut-ta! kirjoitti:
Yritä osua vastauksesi kanssa oikean viestiin.
Tarkasta aina viesti mihin vastaat, jotta vastauksesi olisi oikeassa paikassa,
nyt kun vastasit väärään viestiin ei sanomassasi ollut järjen häivää!kuitenkaan perustellut väitettäsi.
Noilla ilmaan heitetyillä kivillä on yksi huono ominaisuus. Ne palaavat. Eli mitään ei loppujen lopuksi tapahtunut. Pelkkä huitaisu tyhjyyteen. Ilman asiasisältöä.
Mutta omasta ielestäsi kuulostit kai fiksulta. Toivottavasti edes niin, sillä silloin olisi edes yksi. - rautalangasta ole hy
Matkaaja. kirjoitti:
kuitenkaan perustellut väitettäsi.
Noilla ilmaan heitetyillä kivillä on yksi huono ominaisuus. Ne palaavat. Eli mitään ei loppujen lopuksi tapahtunut. Pelkkä huitaisu tyhjyyteen. Ilman asiasisältöä.
Mutta omasta ielestäsi kuulostit kai fiksulta. Toivottavasti edes niin, sillä silloin olisi edes yksi."Kenenkäs etuja kirjoittanut kultakanta-nimimerkkihän totesi totesi hänelle kerrotun toimintansa olevan sääntöjen vastainen, mutta oli katsottu läpi sormien tuolloin.
Miksi tuo olisi tarvinnut perustella erikseen koska asia oli luettavissa jo muutenkin ... - glubone:)
--- --- kirjoitti:
Boonuksistahan tuossa on kyse jotka ovat suoraan varustamolla käyttämäsi rahamäärän kanssa "käsi kädessä kulkevia". Mitä itse olen tulkinnut varustamon sivuja noista eduista, eivät ne kaksiset ole muihin verrattuina. Mutta rahaa käyttämällä saa noita bonuksia (joita hiihtohousu kutsuu "eduiksi").
Tuosta pilvin pimein, heh !
Ilmeisesti tulevaisuudessa nuo bonukset tulevat edelleen heikkenemään, varustamolla on tiedossa ettei nykyään kannata mitään ilmaiseksi antaa eikä varmasti varustamolla ole nykytilanteessa siihen varaakaan, tämän kaikenhan olemme jo mediasta saaneet lukea ...
...että toiveajattelua tuokin hiihtopöksyltämme!Näin alkuun sori että kirjoitin glub kun piti club kirjoitella, kauhee meteli yhdestä kirjaimesta. No se ainakin on tullut selväksi että clubone uudistuu ja tietojeni mukaan meille paremmaksi, tähän saadaan paremmat vertailukelpoiset vastaukset 20.11. Mitäköhän muut varustamot tarjoavat? On tässä maailmassa kateellisia ja paljon eix ni
- ;)
glubone:) kirjoitti:
Näin alkuun sori että kirjoitin glub kun piti club kirjoitella, kauhee meteli yhdestä kirjaimesta. No se ainakin on tullut selväksi että clubone uudistuu ja tietojeni mukaan meille paremmaksi, tähän saadaan paremmat vertailukelpoiset vastaukset 20.11. Mitäköhän muut varustamot tarjoavat? On tässä maailmassa kateellisia ja paljon eix ni
Muista kuitenkin mikä ero on eduilla ja bonuksilla ennen kuin hehkutat tuohon malliin.
Ei tarvi olla noissa asioissa kenellekään kateellinen (sorry nyt), jos osaa ajatella eikä mene mainoksien mukana!
Hauska muuten tuo nimimerkkis: hymyilevä liimaluu. mitä se kertoo sinusta? - Matkaaja.
rautalangasta ole hy kirjoitti:
"Kenenkäs etuja kirjoittanut kultakanta-nimimerkkihän totesi totesi hänelle kerrotun toimintansa olevan sääntöjen vastainen, mutta oli katsottu läpi sormien tuolloin.
Miksi tuo olisi tarvinnut perustella erikseen koska asia oli luettavissa jo muutenkin ...missä kohdin se muiden etujen syöminen on tapahtunut.
Älä nyt kiertele, vaan vastaa. Ja kunnon suomen kielellä, jos vain mahdollista.
Ja sääntöjen kiertäminen ei muuten ole sääntöjen vastaista toimintaa. Ymmärrä myös lukemasi. - miksi vaikeaa
Matkaaja. kirjoitti:
missä kohdin se muiden etujen syöminen on tapahtunut.
Älä nyt kiertele, vaan vastaa. Ja kunnon suomen kielellä, jos vain mahdollista.
Ja sääntöjen kiertäminen ei muuten ole sääntöjen vastaista toimintaa. Ymmärrä myös lukemasi.korttia väärin käyttäessä kuten yllä mainitussa tapauksessa,
tuokin tuli ilmi aiemmin kirjoitetussa viestissä. - Oikolukija.
miksi vaikeaa kirjoitti:
korttia väärin käyttäessä kuten yllä mainitussa tapauksessa,
tuokin tuli ilmi aiemmin kirjoitetussa viestissä.Koskahan saataisiin tänne nettiin toimiva lapsilukko.
Tässäkin taas jauhettu kaikkea muuta kuin aloitusta.
Kaiken lisäksi juuri tässä kun ei ole tapahtunut vähäisintäkään väärinkäytöstä. Tyhmäkin tajuaa, että firma maksajana ei voi olla matkustajana. Matkustajan kun täytyy olla luonnollinen henkilö.
Liputtelin aikani kuluksi asiattomuudet. - Hiihto-HousuNainen
Oikolukija. kirjoitti:
Koskahan saataisiin tänne nettiin toimiva lapsilukko.
Tässäkin taas jauhettu kaikkea muuta kuin aloitusta.
Kaiken lisäksi juuri tässä kun ei ole tapahtunut vähäisintäkään väärinkäytöstä. Tyhmäkin tajuaa, että firma maksajana ei voi olla matkustajana. Matkustajan kun täytyy olla luonnollinen henkilö.
Liputtelin aikani kuluksi asiattomuudet.Olen ketjun aloittaja ja minusta ei tämä ketju mitenkään ainakaan pahasti ole hairahtanut sivupoluille. Kaikki viestit ovat kuitenkin olleet Club Onen ympärillä.
Jos asiattomiksi viesteiksi luetaan jotkin viittaukset minun nimimerkkiini ja hiihtohousuihini niin ainakaan minua ne viestit eivät pahemmin häiritse.
Ymmärrän kyllä huumoria vaikka nimimerkkini ei olekaan mitenkään humoristiseksi tarkoitettu. Kuvaa vain mielestäni minua kun usein käytän hiihtohousuja, hiihtareita.
Nuoremmille tiedoksi että hiihtohousut ovat kapealahkeiset housut, joiden lahkeensuussa on jalan alta menevä lenkki, joka pitää housut paikoillaan ettei pääse lahje nousemaan.
Alunperin laittaessani viestin tänne toiveenani oli kuulla ihmisten muisteluita kokemuksistaan Club Onesta. Kauniita ja ihania asioita ja tilanteita. No niitäkin on tullut. Kiitos kaikille.
Vielä hiukan asiaakin: Club One-korttia ei oikeastaan mielestäni voi käyttää väärin. Tuolla esiin tullut firman työmatkana matkustaminenkan ei ole väärinkäyttöä mielestäni.
Jos henkilö matkustaa työmatkan, jonka firma maksaa niin matkustajaluettelossa on aina kuitenkin matkustavan henkilön nimi. Jos tällä matkustavalla henkilöllä on Club One kortti niin tietenkin edut ja pisteet jne. menevät tälle henkilölle ihan laillisesti. - ei puttoo pöksyt
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Olen ketjun aloittaja ja minusta ei tämä ketju mitenkään ainakaan pahasti ole hairahtanut sivupoluille. Kaikki viestit ovat kuitenkin olleet Club Onen ympärillä.
Jos asiattomiksi viesteiksi luetaan jotkin viittaukset minun nimimerkkiini ja hiihtohousuihini niin ainakaan minua ne viestit eivät pahemmin häiritse.
Ymmärrän kyllä huumoria vaikka nimimerkkini ei olekaan mitenkään humoristiseksi tarkoitettu. Kuvaa vain mielestäni minua kun usein käytän hiihtohousuja, hiihtareita.
Nuoremmille tiedoksi että hiihtohousut ovat kapealahkeiset housut, joiden lahkeensuussa on jalan alta menevä lenkki, joka pitää housut paikoillaan ettei pääse lahje nousemaan.
Alunperin laittaessani viestin tänne toiveenani oli kuulla ihmisten muisteluita kokemuksistaan Club Onesta. Kauniita ja ihania asioita ja tilanteita. No niitäkin on tullut. Kiitos kaikille.
Vielä hiukan asiaakin: Club One-korttia ei oikeastaan mielestäni voi käyttää väärin. Tuolla esiin tullut firman työmatkana matkustaminenkan ei ole väärinkäyttöä mielestäni.
Jos henkilö matkustaa työmatkan, jonka firma maksaa niin matkustajaluettelossa on aina kuitenkin matkustavan henkilön nimi. Jos tällä matkustavalla henkilöllä on Club One kortti niin tietenkin edut ja pisteet jne. menevät tälle henkilölle ihan laillisesti.pöksyt ei puttoo janäin on närhen munat
- voihanhousut
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Olen ketjun aloittaja ja minusta ei tämä ketju mitenkään ainakaan pahasti ole hairahtanut sivupoluille. Kaikki viestit ovat kuitenkin olleet Club Onen ympärillä.
Jos asiattomiksi viesteiksi luetaan jotkin viittaukset minun nimimerkkiini ja hiihtohousuihini niin ainakaan minua ne viestit eivät pahemmin häiritse.
Ymmärrän kyllä huumoria vaikka nimimerkkini ei olekaan mitenkään humoristiseksi tarkoitettu. Kuvaa vain mielestäni minua kun usein käytän hiihtohousuja, hiihtareita.
Nuoremmille tiedoksi että hiihtohousut ovat kapealahkeiset housut, joiden lahkeensuussa on jalan alta menevä lenkki, joka pitää housut paikoillaan ettei pääse lahje nousemaan.
Alunperin laittaessani viestin tänne toiveenani oli kuulla ihmisten muisteluita kokemuksistaan Club Onesta. Kauniita ja ihania asioita ja tilanteita. No niitäkin on tullut. Kiitos kaikille.
Vielä hiukan asiaakin: Club One-korttia ei oikeastaan mielestäni voi käyttää väärin. Tuolla esiin tullut firman työmatkana matkustaminenkan ei ole väärinkäyttöä mielestäni.
Jos henkilö matkustaa työmatkan, jonka firma maksaa niin matkustajaluettelossa on aina kuitenkin matkustavan henkilön nimi. Jos tällä matkustavalla henkilöllä on Club One kortti niin tietenkin edut ja pisteet jne. menevät tälle henkilölle ihan laillisesti.mitkä ovat hiihtohousut, ja jos ei niin googlettamalla löytyy.
Aika huvittava tuo nimimerkkis kieltämättä on, ja sen perusteella ja vierailemalla profiilissasi on helppo tehdä sinusta jonkin näköinen kuva, varsinkin nojatuolimatkat jotka ovat mielestäsi parhaita.
Mutta nykyaikaan kannattaa harkita nimimerkkejäkin hieman paremmin, nimimerkki "hiihtohousunainen" tunnetaan tällä palstalla tallinkin markkinoijana, tallinkin leima persuksissaan, halusit tai et. Noista leimoista on yleensä vaikea päästä eroon.
Mietihän mikä meni pahasti pieleen kolmessa viimeisessä rivissäsi, varsinkin kun on esitetty jo täysin vastaista tietoa varustamon puolelta. - Hiihto-HousuNainen
voihanhousut kirjoitti:
mitkä ovat hiihtohousut, ja jos ei niin googlettamalla löytyy.
Aika huvittava tuo nimimerkkis kieltämättä on, ja sen perusteella ja vierailemalla profiilissasi on helppo tehdä sinusta jonkin näköinen kuva, varsinkin nojatuolimatkat jotka ovat mielestäsi parhaita.
Mutta nykyaikaan kannattaa harkita nimimerkkejäkin hieman paremmin, nimimerkki "hiihtohousunainen" tunnetaan tällä palstalla tallinkin markkinoijana, tallinkin leima persuksissaan, halusit tai et. Noista leimoista on yleensä vaikea päästä eroon.
Mietihän mikä meni pahasti pieleen kolmessa viimeisessä rivissäsi, varsinkin kun on esitetty jo täysin vastaista tietoa varustamon puolelta.En ota sen kummemmin kantaa nimimerkki- voihanhousut- huumorintajuun tai siihen onko hänelle hupi halpaa tai ilmaista. Jokainen tietenkin saa ajatella minun nimimerkistäni mitä haluaa.
Minusta nojatuolimatkat eivät ole parhaita enkä niitä myöskään harrasta. Profiilissani tai viesteissäni tällä palstalla tai Lontoo Iso-Britannia tai Lentäminen palstoilla en myöskään harrasta nojatuolimatkailuun rinnastettavaa kerrontaa.
Aina kun vastaan niin kaikilla noilla palstoilla on kyseessä yleensä itse koettuja asioita, jotka olen huomannut toimiviksi ja joita tahdon sitten kysyjille kertoa vastaukseksi kysymyksiin.
Myös itse kyselen monenkinlaista silloin kun on joku asia johon haluan näkemyksellisen vastauksen ja nimenomaan kokemuksellisen vastauksen tai neuvon.
Mikset muuten nimittele minua esim Lontoon matkailuosaston markkinoijaksi tai Ryanairin markkinoijaksi? Profiilinihan on hyvinkin Brittiläis henkinen.
Jos sinua oikeasti kiinnostaa profiilini niin voin kertoa vain sinulle tässä, että viime kesänä kun kävin kaksi kertaa Englannissa ja Lontoossa löysin taas kymmenkunta sellaista Prinsessa Dianan Memorial Walkin varrella olevaa muistolaattaa, joita en ennen ollut nähnyt.
Luullakseni enää puuttuu vain parikymmentä laattaa joita en ole nähnyt. Uudet laatat löysin Hyde Parkin ja St James Parkin puistoista.
Ja kyllä vain: kävin taas sovittamassa käsiäni Leicester Squaren Odeon teatterin edessä oleviin filmitähtien käsien jälkiin, siis Sir Roger Mooren ja Sir Sean Conneryn käsienjälkiin. Connerylla on muuten isot kädet. - 32
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
En ota sen kummemmin kantaa nimimerkki- voihanhousut- huumorintajuun tai siihen onko hänelle hupi halpaa tai ilmaista. Jokainen tietenkin saa ajatella minun nimimerkistäni mitä haluaa.
Minusta nojatuolimatkat eivät ole parhaita enkä niitä myöskään harrasta. Profiilissani tai viesteissäni tällä palstalla tai Lontoo Iso-Britannia tai Lentäminen palstoilla en myöskään harrasta nojatuolimatkailuun rinnastettavaa kerrontaa.
Aina kun vastaan niin kaikilla noilla palstoilla on kyseessä yleensä itse koettuja asioita, jotka olen huomannut toimiviksi ja joita tahdon sitten kysyjille kertoa vastaukseksi kysymyksiin.
Myös itse kyselen monenkinlaista silloin kun on joku asia johon haluan näkemyksellisen vastauksen ja nimenomaan kokemuksellisen vastauksen tai neuvon.
Mikset muuten nimittele minua esim Lontoon matkailuosaston markkinoijaksi tai Ryanairin markkinoijaksi? Profiilinihan on hyvinkin Brittiläis henkinen.
Jos sinua oikeasti kiinnostaa profiilini niin voin kertoa vain sinulle tässä, että viime kesänä kun kävin kaksi kertaa Englannissa ja Lontoossa löysin taas kymmenkunta sellaista Prinsessa Dianan Memorial Walkin varrella olevaa muistolaattaa, joita en ennen ollut nähnyt.
Luullakseni enää puuttuu vain parikymmentä laattaa joita en ole nähnyt. Uudet laatat löysin Hyde Parkin ja St James Parkin puistoista.
Ja kyllä vain: kävin taas sovittamassa käsiäni Leicester Squaren Odeon teatterin edessä oleviin filmitähtien käsien jälkiin, siis Sir Roger Mooren ja Sir Sean Conneryn käsienjälkiin. Connerylla on muuten isot kädet.Yleensä olet lainannut ne tallinkin markkinointiosastolta.
Ei todellakaan kiinnosta profiilisi, kerrontasi ja lainauksesi kertovat sinusta kaiken oleellisen .... - hopealäpyskä
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Olen ketjun aloittaja ja minusta ei tämä ketju mitenkään ainakaan pahasti ole hairahtanut sivupoluille. Kaikki viestit ovat kuitenkin olleet Club Onen ympärillä.
Jos asiattomiksi viesteiksi luetaan jotkin viittaukset minun nimimerkkiini ja hiihtohousuihini niin ainakaan minua ne viestit eivät pahemmin häiritse.
Ymmärrän kyllä huumoria vaikka nimimerkkini ei olekaan mitenkään humoristiseksi tarkoitettu. Kuvaa vain mielestäni minua kun usein käytän hiihtohousuja, hiihtareita.
Nuoremmille tiedoksi että hiihtohousut ovat kapealahkeiset housut, joiden lahkeensuussa on jalan alta menevä lenkki, joka pitää housut paikoillaan ettei pääse lahje nousemaan.
Alunperin laittaessani viestin tänne toiveenani oli kuulla ihmisten muisteluita kokemuksistaan Club Onesta. Kauniita ja ihania asioita ja tilanteita. No niitäkin on tullut. Kiitos kaikille.
Vielä hiukan asiaakin: Club One-korttia ei oikeastaan mielestäni voi käyttää väärin. Tuolla esiin tullut firman työmatkana matkustaminenkan ei ole väärinkäyttöä mielestäni.
Jos henkilö matkustaa työmatkan, jonka firma maksaa niin matkustajaluettelossa on aina kuitenkin matkustavan henkilön nimi. Jos tällä matkustavalla henkilöllä on Club One kortti niin tietenkin edut ja pisteet jne. menevät tälle henkilölle ihan laillisesti."toiveenani oli kuulla ihmisten muisteluita kokemuksistaan Club Onesta. Kauniita ja ihania asioita ja tilanteita"
Öh, eikös tuo ole jo hassua? Ei minulle ainakaan Club One tai mikään muukaan kanta-asiakasjärjestelmä ole tuottanut "kauniita ja ihania asioita". Laivamatkaaminen on eri asia, sieltä on kivoja muistoja kyllä, mutta ei ne erityisesti Club Oneen liity. ;-)
Varsinaisesti lähdin kuitenkin kritisoimaan väitettäsi, ettei ko. korttia voi käyttää väärin. Jos noin on, miten kirjoitat, niin eipä ihme, että teillä aina kultakorttia pukkaa. :-(
Club Onen säännöistä: "Kanta-asiakkuus ja kanta-asiakasedut ovat talouskohtaisia.", "Vain kantaasiakasnumerolle rekisteröidyt talouden jäsenet voivat kerryttää yhteistä saldoa ja hyödyntää kantaasiakasetuja.", "Yritykset, yhteisöt tai järjestöt eivät ole oikeutettuja Club One -kanta-asiakkuuteen.", "Club One -kanta-asiakaskortin tai -asiakasnumeron luovuttaminen muiden kuin oman talouden jäsenten käyttöön on kiellettyä.". Ja niin edelleen.
Eli jos reissaat firman maksaman työmatkan, niin se on normaalijärjellä ajatellen sääntöjen vastaista. Ilmeisesti se onnistuu vain niin, että maksat itse matkan ja perit hinnan firmaltasi jälkikäteen? Jos se onnistuu jotenkin muuten, niin silloin tuntuisi, että systeemissä on iso fiba. Jos nimittäin vertaa siihen, ettei lahjaksi toiselle ostettua matkaa kirjata maksajan pistetilille, vaikka maksaja olisi itsekin mukana matkalla, niin eipä tunnu reilulta, että firman maksama kirjattaisiin. Joten, joko bluffaat ikävästi tai jos tuo on Siljan valitsema politiikka, niin menipä taas yksi miinus siihen suuntaan.
Ja yleisesti pisteiden kertymisestä, josta ketjussa on puhuttu, niin aika kankeaa sekin on, ainakin siis kultakortin "tavoitteleminen". Jos matkustaa suht säännöllisesti, mutta vain huviristeilyjä (ei työmatkoja), niin lapseton pariskunta ei kauheasti pisteitä saa kertymään. Ei vaikka hyttiluokka on meillä aina vähintään deluxe. Mutta kun tapoihin ei kuulu yletön ryypiskely laivalla eikä tuliaisviinojen muodossa, eikä tuttuja voi ylenmäärin tuliaisillakaan täyteen ahtaa, niin aika vähän pojoja kertyy. Määräänsä enempää kukaan ei voi laivalla syödä eikä meillä ole ihmeellisiä "pakollisia ostoksia", joita juuri laivan kauppojen valikoimilla saisi tyydytettyä. No, eipä ne edutkaan nykyään ihmeellisiä ole, joten taas kun saadaan "pisteorjuutta" poikki (bonusmatka jo varattu), niin alkaa kummasti punainen laivasto kutsua. Ainoa etu, joka oikeastaan kiinnostaisi, olisi alennukset paremmista hyttiluokista (commodore ja sviitti), mutta niitäpä emme hopeakorttilaisina saa. Että semmoisia muisteluksia Club Onesta... - Kultakanta.
hopealäpyskä kirjoitti:
"toiveenani oli kuulla ihmisten muisteluita kokemuksistaan Club Onesta. Kauniita ja ihania asioita ja tilanteita"
Öh, eikös tuo ole jo hassua? Ei minulle ainakaan Club One tai mikään muukaan kanta-asiakasjärjestelmä ole tuottanut "kauniita ja ihania asioita". Laivamatkaaminen on eri asia, sieltä on kivoja muistoja kyllä, mutta ei ne erityisesti Club Oneen liity. ;-)
Varsinaisesti lähdin kuitenkin kritisoimaan väitettäsi, ettei ko. korttia voi käyttää väärin. Jos noin on, miten kirjoitat, niin eipä ihme, että teillä aina kultakorttia pukkaa. :-(
Club Onen säännöistä: "Kanta-asiakkuus ja kanta-asiakasedut ovat talouskohtaisia.", "Vain kantaasiakasnumerolle rekisteröidyt talouden jäsenet voivat kerryttää yhteistä saldoa ja hyödyntää kantaasiakasetuja.", "Yritykset, yhteisöt tai järjestöt eivät ole oikeutettuja Club One -kanta-asiakkuuteen.", "Club One -kanta-asiakaskortin tai -asiakasnumeron luovuttaminen muiden kuin oman talouden jäsenten käyttöön on kiellettyä.". Ja niin edelleen.
Eli jos reissaat firman maksaman työmatkan, niin se on normaalijärjellä ajatellen sääntöjen vastaista. Ilmeisesti se onnistuu vain niin, että maksat itse matkan ja perit hinnan firmaltasi jälkikäteen? Jos se onnistuu jotenkin muuten, niin silloin tuntuisi, että systeemissä on iso fiba. Jos nimittäin vertaa siihen, ettei lahjaksi toiselle ostettua matkaa kirjata maksajan pistetilille, vaikka maksaja olisi itsekin mukana matkalla, niin eipä tunnu reilulta, että firman maksama kirjattaisiin. Joten, joko bluffaat ikävästi tai jos tuo on Siljan valitsema politiikka, niin menipä taas yksi miinus siihen suuntaan.
Ja yleisesti pisteiden kertymisestä, josta ketjussa on puhuttu, niin aika kankeaa sekin on, ainakin siis kultakortin "tavoitteleminen". Jos matkustaa suht säännöllisesti, mutta vain huviristeilyjä (ei työmatkoja), niin lapseton pariskunta ei kauheasti pisteitä saa kertymään. Ei vaikka hyttiluokka on meillä aina vähintään deluxe. Mutta kun tapoihin ei kuulu yletön ryypiskely laivalla eikä tuliaisviinojen muodossa, eikä tuttuja voi ylenmäärin tuliaisillakaan täyteen ahtaa, niin aika vähän pojoja kertyy. Määräänsä enempää kukaan ei voi laivalla syödä eikä meillä ole ihmeellisiä "pakollisia ostoksia", joita juuri laivan kauppojen valikoimilla saisi tyydytettyä. No, eipä ne edutkaan nykyään ihmeellisiä ole, joten taas kun saadaan "pisteorjuutta" poikki (bonusmatka jo varattu), niin alkaa kummasti punainen laivasto kutsua. Ainoa etu, joka oikeastaan kiinnostaisi, olisi alennukset paremmista hyttiluokista (commodore ja sviitti), mutta niitäpä emme hopeakorttilaisina saa. Että semmoisia muisteluksia Club Onesta...” Eli jos reissaat firman maksaman työmatkan, niin se on normaalijärjellä ajatellen sääntöjen vastaista. Ilmeisesti se onnistuu vain niin, että maksat itse matkan ja perit hinnan firmaltasi jälkikäteen?”
Siis miten niin? Matkan varaaminen ja matkan maksaminen ovat kaksi eri tapahtumaa. Aikoinaan hain kassasta rahaa, maksoin Siljalla ja tein firman kassalle loppuselvityksen. Systeemi oli hankala ja sitten tuli firman Visa. Nyt matka varataan Club One -kortilla ja maksetaan Visalla. Eikä Tallinkin tarvitse edes tietää maksajan nimeä - se saa maksun Luottokunnalta ja firma hoitaa maksun Luottokuntaan päin. Minä kuittaan maksun ja juttu on sillä selvä. Ei se ole tuon ihmeellisempää. Eikä tarvitse välttämättä edes matkamyymälässä käydä.
Eikä tuossa ole sitä Club Onea luovutettu missään vaiheessa yhtään mihinkään. Eikä firmalla ole Club One -korttia.
Toisin sanoen - sääntöjen mukaanhan tässä mennään koko ajan. Onko tuossa muka mitään ongelmaa?
Ihan sama juttu muuten Finnairin plus-pisteiden kanssa. Jotkut firmat ovat tällaisen erityisesti kieltäneet, muissa omien pinnojen keräily kukoistaa. - .
Kultakanta. kirjoitti:
” Eli jos reissaat firman maksaman työmatkan, niin se on normaalijärjellä ajatellen sääntöjen vastaista. Ilmeisesti se onnistuu vain niin, että maksat itse matkan ja perit hinnan firmaltasi jälkikäteen?”
Siis miten niin? Matkan varaaminen ja matkan maksaminen ovat kaksi eri tapahtumaa. Aikoinaan hain kassasta rahaa, maksoin Siljalla ja tein firman kassalle loppuselvityksen. Systeemi oli hankala ja sitten tuli firman Visa. Nyt matka varataan Club One -kortilla ja maksetaan Visalla. Eikä Tallinkin tarvitse edes tietää maksajan nimeä - se saa maksun Luottokunnalta ja firma hoitaa maksun Luottokuntaan päin. Minä kuittaan maksun ja juttu on sillä selvä. Ei se ole tuon ihmeellisempää. Eikä tarvitse välttämättä edes matkamyymälässä käydä.
Eikä tuossa ole sitä Club Onea luovutettu missään vaiheessa yhtään mihinkään. Eikä firmalla ole Club One -korttia.
Toisin sanoen - sääntöjen mukaanhan tässä mennään koko ajan. Onko tuossa muka mitään ongelmaa?
Ihan sama juttu muuten Finnairin plus-pisteiden kanssa. Jotkut firmat ovat tällaisen erityisesti kieltäneet, muissa omien pinnojen keräily kukoistaa.Mutta tilaisuushan tekee ...
- hopealäpyskä
Kultakanta. kirjoitti:
” Eli jos reissaat firman maksaman työmatkan, niin se on normaalijärjellä ajatellen sääntöjen vastaista. Ilmeisesti se onnistuu vain niin, että maksat itse matkan ja perit hinnan firmaltasi jälkikäteen?”
Siis miten niin? Matkan varaaminen ja matkan maksaminen ovat kaksi eri tapahtumaa. Aikoinaan hain kassasta rahaa, maksoin Siljalla ja tein firman kassalle loppuselvityksen. Systeemi oli hankala ja sitten tuli firman Visa. Nyt matka varataan Club One -kortilla ja maksetaan Visalla. Eikä Tallinkin tarvitse edes tietää maksajan nimeä - se saa maksun Luottokunnalta ja firma hoitaa maksun Luottokuntaan päin. Minä kuittaan maksun ja juttu on sillä selvä. Ei se ole tuon ihmeellisempää. Eikä tarvitse välttämättä edes matkamyymälässä käydä.
Eikä tuossa ole sitä Club Onea luovutettu missään vaiheessa yhtään mihinkään. Eikä firmalla ole Club One -korttia.
Toisin sanoen - sääntöjen mukaanhan tässä mennään koko ajan. Onko tuossa muka mitään ongelmaa?
Ihan sama juttu muuten Finnairin plus-pisteiden kanssa. Jotkut firmat ovat tällaisen erityisesti kieltäneet, muissa omien pinnojen keräily kukoistaa.Ei siinä ilmeisesti mitään ongelmaa sitten olekaan, jos noin menee. Mutta väittäisin edelleen, että ajatuksellisesti siinä on ongelma, koska säännöissä korostetaan just tuota talouskohtaisuutta sun muuta. Mutta niin ilmeisesti menee, miten sanoit, että omien pinnojen keräily kukoistaa, ja silloin entistä enemmän sieppaa tällaista, joka matkailee ihan vain omilla rahoillaan eikä jonkun muun eli työnantajan rahoilla. Eikä tietenkään pääse pröystäilemään kultakortilla samalla tavalla kuin muiden rahoilla pinnoja keräävät.
Tietty, jos systeemi on laivayhtiön kannalta hiljaisesti hyväksytty, vaikka tuntuisi, että clubisääntöjen idean vastainen onkin, niin silloin sinne suuntaan ei tietenkään ole mitään ongelmaa. Silloin on sitten kahta kiukuttavampaa tällaiselle matkailijalle, joka ei mitään muiden maksamia etuisuuksia voi saada, ettei minun omilla rahoillani lahjaksi jollekin toiselle ostama matka kirjaudu minun tililleni, vaan lahjansaajan, jos hänellä on kortti ja kokonaan ns. haaskuulle menee, jos hänellä ei ole korttia. Mutta sitähän se on, sieltä otetaan, mistä kyetään eli tuota Tallinkki pystyy valvomaan, mutta firmojen rahoilla omia pisteitä keräileviä ei.
No, sitä tyytymättömyyttä kyseistä firmaa kohtaan on päässyt kertymään muutenkin, joten eipä siinä mielessä mitään uutta ja kohta helpottaa, kun saa pisteet tuhlattua pois, niin pääsee tasapuolisemman firman asiakkaaksi täysipainoisemmin. ;D - näin se menee!
hopealäpyskä kirjoitti:
Ei siinä ilmeisesti mitään ongelmaa sitten olekaan, jos noin menee. Mutta väittäisin edelleen, että ajatuksellisesti siinä on ongelma, koska säännöissä korostetaan just tuota talouskohtaisuutta sun muuta. Mutta niin ilmeisesti menee, miten sanoit, että omien pinnojen keräily kukoistaa, ja silloin entistä enemmän sieppaa tällaista, joka matkailee ihan vain omilla rahoillaan eikä jonkun muun eli työnantajan rahoilla. Eikä tietenkään pääse pröystäilemään kultakortilla samalla tavalla kuin muiden rahoilla pinnoja keräävät.
Tietty, jos systeemi on laivayhtiön kannalta hiljaisesti hyväksytty, vaikka tuntuisi, että clubisääntöjen idean vastainen onkin, niin silloin sinne suuntaan ei tietenkään ole mitään ongelmaa. Silloin on sitten kahta kiukuttavampaa tällaiselle matkailijalle, joka ei mitään muiden maksamia etuisuuksia voi saada, ettei minun omilla rahoillani lahjaksi jollekin toiselle ostama matka kirjaudu minun tililleni, vaan lahjansaajan, jos hänellä on kortti ja kokonaan ns. haaskuulle menee, jos hänellä ei ole korttia. Mutta sitähän se on, sieltä otetaan, mistä kyetään eli tuota Tallinkki pystyy valvomaan, mutta firmojen rahoilla omia pisteitä keräileviä ei.
No, sitä tyytymättömyyttä kyseistä firmaa kohtaan on päässyt kertymään muutenkin, joten eipä siinä mielessä mitään uutta ja kohta helpottaa, kun saa pisteet tuhlattua pois, niin pääsee tasapuolisemman firman asiakkaaksi täysipainoisemmin. ;Dnoiden sääntöjen kiertäjien syövän omasta pussistaan pois, ainahan he valittavat kun edut vähenee eivätkä ymmärrä oman toimintansa siihen vaikuttaneen
- Glub?
Heh! Glub! Mikä ihmeen glub? Mitä kieltä?
- tutustukaa:
näemmä nyt keskustelua näistä BONUS-korttien perässä juoksuista ja kannattaako se
- Pravda.
hakee nimenomaan niitä etuja, ne tulevat pirun kalliiksi.
Jos taas matkan ohessa tulee pisteitä, ovat ne todellisia etuja. - Etu ja bonus, 2 eri
Pravda. kirjoitti:
hakee nimenomaan niitä etuja, ne tulevat pirun kalliiksi.
Jos taas matkan ohessa tulee pisteitä, ovat ne todellisia etuja.nehän ovat suoraan verrattavissa käytettyyn rahamäärään, eli bonuksia.
Todellisia etuja saa mm. ykkösbonuskortilla.
Kyllä ne bonuksetkin club onella kalliiksi tulevat, club onen edut ovat heikkoja kuten varustamon sivuilta voi havaita... - Hiihto-HousuNainen
Etu ja bonus, 2 eri kirjoitti:
nehän ovat suoraan verrattavissa käytettyyn rahamäärään, eli bonuksia.
Todellisia etuja saa mm. ykkösbonuskortilla.
Kyllä ne bonuksetkin club onella kalliiksi tulevat, club onen edut ovat heikkoja kuten varustamon sivuilta voi havaita...Minäpä kerron miten meille on ollut etua Club Onessa:
Vuodessa saamme ainakin kaksi täysin ilmaista lahjamatkaa Hki - Sto - Hki A-luokan hytissä. Saa ottaa Promenade hytin tai alemman jos haluaa. Näistä maksetaan vain matkustajamaksu eli noin parikymppiä. Nämä tulevat yleensä Joululahjana ja keväällä muuten vain.
Sitten pisteillä saa varata matkoja koska vaan. Ja nämä pisteet kertyvät kun tekee laivalla ne sellaiset ostokset, jotka tekisi muutenkin jossain. Eli ne pistematkatkin tulevat oikeasti käytännössä ilmaiseksi lahjaksi. Jokainen ajatteleva ymmärtää kyllä mitä tarkoitan tällä, mutta epäilemättä joku tähänkin sanoo ettei ole ilmaisia matkoja. Huoh.
Lisäksi nyt alkaa tulemaan osaksi pisteillä ja osaksi rahalla- matkoja. Niissä ei tarvita niin paljon pisteitä eikä niin paljon rahaa.
Ihan ns. normaalihintaisista matkoista saa myös alennusta Club Onella ja alennuksen määrä riippuu kortti tasosta. Yleensä esim Kulta-Kortilla saa kolmanneksen alennusta lipun hinnasta.
Näiden lisäksi on sitten alennukset mitä on laivojen kaupoissa Club one-kortilla. Monenlaisia muitakin pienempiä etuja on, esim jokainen matkustaja saa drinkki kupongin laivaan joka matkalle jne. Kulta-Tasolla. - Tosi asia
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Minäpä kerron miten meille on ollut etua Club Onessa:
Vuodessa saamme ainakin kaksi täysin ilmaista lahjamatkaa Hki - Sto - Hki A-luokan hytissä. Saa ottaa Promenade hytin tai alemman jos haluaa. Näistä maksetaan vain matkustajamaksu eli noin parikymppiä. Nämä tulevat yleensä Joululahjana ja keväällä muuten vain.
Sitten pisteillä saa varata matkoja koska vaan. Ja nämä pisteet kertyvät kun tekee laivalla ne sellaiset ostokset, jotka tekisi muutenkin jossain. Eli ne pistematkatkin tulevat oikeasti käytännössä ilmaiseksi lahjaksi. Jokainen ajatteleva ymmärtää kyllä mitä tarkoitan tällä, mutta epäilemättä joku tähänkin sanoo ettei ole ilmaisia matkoja. Huoh.
Lisäksi nyt alkaa tulemaan osaksi pisteillä ja osaksi rahalla- matkoja. Niissä ei tarvita niin paljon pisteitä eikä niin paljon rahaa.
Ihan ns. normaalihintaisista matkoista saa myös alennusta Club Onella ja alennuksen määrä riippuu kortti tasosta. Yleensä esim Kulta-Kortilla saa kolmanneksen alennusta lipun hinnasta.
Näiden lisäksi on sitten alennukset mitä on laivojen kaupoissa Club one-kortilla. Monenlaisia muitakin pienempiä etuja on, esim jokainen matkustaja saa drinkki kupongin laivaan joka matkalle jne. Kulta-Tasolla.ruokailu,juomat ja muutkin ostokset niin pisteitä tulee.
Ruoka ja juomat ovat saman hintaisia kummallakin laivalla,toisella vaan tulee pisteitä. - Eipä ihan niin
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Minäpä kerron miten meille on ollut etua Club Onessa:
Vuodessa saamme ainakin kaksi täysin ilmaista lahjamatkaa Hki - Sto - Hki A-luokan hytissä. Saa ottaa Promenade hytin tai alemman jos haluaa. Näistä maksetaan vain matkustajamaksu eli noin parikymppiä. Nämä tulevat yleensä Joululahjana ja keväällä muuten vain.
Sitten pisteillä saa varata matkoja koska vaan. Ja nämä pisteet kertyvät kun tekee laivalla ne sellaiset ostokset, jotka tekisi muutenkin jossain. Eli ne pistematkatkin tulevat oikeasti käytännössä ilmaiseksi lahjaksi. Jokainen ajatteleva ymmärtää kyllä mitä tarkoitan tällä, mutta epäilemättä joku tähänkin sanoo ettei ole ilmaisia matkoja. Huoh.
Lisäksi nyt alkaa tulemaan osaksi pisteillä ja osaksi rahalla- matkoja. Niissä ei tarvita niin paljon pisteitä eikä niin paljon rahaa.
Ihan ns. normaalihintaisista matkoista saa myös alennusta Club Onella ja alennuksen määrä riippuu kortti tasosta. Yleensä esim Kulta-Kortilla saa kolmanneksen alennusta lipun hinnasta.
Näiden lisäksi on sitten alennukset mitä on laivojen kaupoissa Club one-kortilla. Monenlaisia muitakin pienempiä etuja on, esim jokainen matkustaja saa drinkki kupongin laivaan joka matkalle jne. Kulta-Tasolla.koska TASOHAN MÄÄRÄYTYY KÄYTETYN RAHAMÄÄRÄN MUKAAN, sen perusteella paljonko olet käyttänyt rahaa määräytyy bonuksesi, kyse ei siis ole eduista kuten huomaat. Jos olisi kyse etukortista, ei olisi merkitystä käyttämälläsi rahamäärällä, etusi olisi käytössä kulutetusta euromäärästä huolimatta.
- toinen tosi / 22
Tosi asia kirjoitti:
ruokailu,juomat ja muutkin ostokset niin pisteitä tulee.
Ruoka ja juomat ovat saman hintaisia kummallakin laivalla,toisella vaan tulee pisteitä.toisella taas suoraan etuja, pisteet maksavat edut ei.
Kyllä se hinnaston mukaan nuo pisteruokailut näyttävät maksavan enemmän,
kenties juuri sen saamasi pisteen verran? - mainoksen uhreille
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Minäpä kerron miten meille on ollut etua Club Onessa:
Vuodessa saamme ainakin kaksi täysin ilmaista lahjamatkaa Hki - Sto - Hki A-luokan hytissä. Saa ottaa Promenade hytin tai alemman jos haluaa. Näistä maksetaan vain matkustajamaksu eli noin parikymppiä. Nämä tulevat yleensä Joululahjana ja keväällä muuten vain.
Sitten pisteillä saa varata matkoja koska vaan. Ja nämä pisteet kertyvät kun tekee laivalla ne sellaiset ostokset, jotka tekisi muutenkin jossain. Eli ne pistematkatkin tulevat oikeasti käytännössä ilmaiseksi lahjaksi. Jokainen ajatteleva ymmärtää kyllä mitä tarkoitan tällä, mutta epäilemättä joku tähänkin sanoo ettei ole ilmaisia matkoja. Huoh.
Lisäksi nyt alkaa tulemaan osaksi pisteillä ja osaksi rahalla- matkoja. Niissä ei tarvita niin paljon pisteitä eikä niin paljon rahaa.
Ihan ns. normaalihintaisista matkoista saa myös alennusta Club Onella ja alennuksen määrä riippuu kortti tasosta. Yleensä esim Kulta-Kortilla saa kolmanneksen alennusta lipun hinnasta.
Näiden lisäksi on sitten alennukset mitä on laivojen kaupoissa Club one-kortilla. Monenlaisia muitakin pienempiä etuja on, esim jokainen matkustaja saa drinkki kupongin laivaan joka matkalle jne. Kulta-Tasolla.laivan ravintoloissa tai myymälöissä tehdyissä ostoksissa, paljonko on yhden pisteen arvo?
Eli jos teen 100 euron ostokset, montako pistettä silloin täytyy olla saadakseen koko ostoksen maksettua pisteillä?
Vai onko todellisuudessa ettei noita bonuksia voikkaan käyttää laivalla rahana ja ainoa pisteiden hyödyntäjä on varustamo, onhan se helppoa käyttää sisäänvetona noita pisteenkerääjiä, varustamon tuottohan tulee juuri myynnistä laivoilla. Mainoksen uhrit siis keräävät pisteitä ja kuvittelevat hyötyvänsä jotain, ainoa hyötyjä on kuitenkin varustamo.
Mitähän alennuksia tuolla kortilla saa yhteistyökumppaneilta, vai onko sellaisia?
Mikä on normaalihinta, nykyään saa matkoja halpaan hintaan jopa -80% ilman taso pisteitä.
Mietihän nyt paljonko sinua on varustamon toimesta kusetettu tuon kultakorttisi kannsa. - ....,,,,
mainoksen uhreille kirjoitti:
laivan ravintoloissa tai myymälöissä tehdyissä ostoksissa, paljonko on yhden pisteen arvo?
Eli jos teen 100 euron ostokset, montako pistettä silloin täytyy olla saadakseen koko ostoksen maksettua pisteillä?
Vai onko todellisuudessa ettei noita bonuksia voikkaan käyttää laivalla rahana ja ainoa pisteiden hyödyntäjä on varustamo, onhan se helppoa käyttää sisäänvetona noita pisteenkerääjiä, varustamon tuottohan tulee juuri myynnistä laivoilla. Mainoksen uhrit siis keräävät pisteitä ja kuvittelevat hyötyvänsä jotain, ainoa hyötyjä on kuitenkin varustamo.
Mitähän alennuksia tuolla kortilla saa yhteistyökumppaneilta, vai onko sellaisia?
Mikä on normaalihinta, nykyään saa matkoja halpaan hintaan jopa -80% ilman taso pisteitä.
Mietihän nyt paljonko sinua on varustamon toimesta kusetettu tuon kultakorttisi kannsa.Ei ainakaan minua ole kukaan varustamon toimesta kusettanut. Ei myöskään varustamo ole sitä tehnyt. Omasta tahdostani käyn laivalla ja ostoksilla siellä.
- Hiihto-HousuNainen
mainoksen uhreille kirjoitti:
laivan ravintoloissa tai myymälöissä tehdyissä ostoksissa, paljonko on yhden pisteen arvo?
Eli jos teen 100 euron ostokset, montako pistettä silloin täytyy olla saadakseen koko ostoksen maksettua pisteillä?
Vai onko todellisuudessa ettei noita bonuksia voikkaan käyttää laivalla rahana ja ainoa pisteiden hyödyntäjä on varustamo, onhan se helppoa käyttää sisäänvetona noita pisteenkerääjiä, varustamon tuottohan tulee juuri myynnistä laivoilla. Mainoksen uhrit siis keräävät pisteitä ja kuvittelevat hyötyvänsä jotain, ainoa hyötyjä on kuitenkin varustamo.
Mitähän alennuksia tuolla kortilla saa yhteistyökumppaneilta, vai onko sellaisia?
Mikä on normaalihinta, nykyään saa matkoja halpaan hintaan jopa -80% ilman taso pisteitä.
Mietihän nyt paljonko sinua on varustamon toimesta kusetettu tuon kultakorttisi kannsa.Pisteillä saa laivamatkoja. Ja pisteitä saa laivaostoksista ja matka.-maksusta.
Kaikki palstaa lukevat kyllä tietävät, että nimimerkki mai'noksen uhreille- yrittää nyt ehkä provoilla täällä.
No vastaanpa kuitenkin: kahdella viimeisimmällä matkallani, Silja Serenadella ja Silja Europalla, olen ostanut itselleni Espritin toppa-takin ja Serpentiinin laukun. Sain ostoista useamman pisteen ja lisäksi matka-lahjakortin, jolla saa uuden laivamatkan muutamalla kympillä.
Lisäksi ostin lapsilleni NHL-11 ja FIFA 11 ps3 pelit ja pari DVDtä ja sain niinikään taas bonuspisteiden lisäksi vielä toisenkin matkalahjakortin.
Nuo ostokset olivat sellaisia että olisin kuitenkin jokatapauksessa joutunut ne tekemään. Nyt kun tein hankinnat Siljan laivoilta Club One kortilla sain minulle rahanarvoisia etuja siinä samalla.
Tätä en kerro mainostaakseni mitään vaan vastatakseni kysymykseen: Miten nuo pisteet huomioidaan? jonka tuolla ylempänä joku esitti. Eli Club One-kortilla tehdyt ostokset laivalla huomioituvat esim näin.
Vastaus jatkuu: bonus pisteitä ei voi käyttää laivalla rahana vaan niitä kaytetään matkojen maksuun ja näin pisteiden hyödyntäjä on matkustaja.
Yhteisyökumppaneilta saa alennuksia. On moniakin kahviloita esim Tukholmassa ja Tallinnassa, joista saa alennusta Club One korrtilla. Myös joissain muissa liikkeissä maissa saa alennusta. Näitä kaikkia en tiedä juuri tässä. olen itse käyttänyt vain joissain kahviloissa alennuksia esim Sten Sturessa Tukholmassa.
Kun nimimerkki mainoksen uhreille- kysyi noista yhteistyökumppaneilta saatavista eduista niin vastauksena hänelle: ainakin Club One- lehdessä on yleensä mainittu niistä. Ne edut vaihtelevat niin että niitä ei ole tietenkään aiheellista laittaa tänne.
Toivottavasti nimimerkki mainoksen uhreille- sai kysymyksiinsä joitain vastauksia tästä. - mainoksen uhreille!
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Pisteillä saa laivamatkoja. Ja pisteitä saa laivaostoksista ja matka.-maksusta.
Kaikki palstaa lukevat kyllä tietävät, että nimimerkki mai'noksen uhreille- yrittää nyt ehkä provoilla täällä.
No vastaanpa kuitenkin: kahdella viimeisimmällä matkallani, Silja Serenadella ja Silja Europalla, olen ostanut itselleni Espritin toppa-takin ja Serpentiinin laukun. Sain ostoista useamman pisteen ja lisäksi matka-lahjakortin, jolla saa uuden laivamatkan muutamalla kympillä.
Lisäksi ostin lapsilleni NHL-11 ja FIFA 11 ps3 pelit ja pari DVDtä ja sain niinikään taas bonuspisteiden lisäksi vielä toisenkin matkalahjakortin.
Nuo ostokset olivat sellaisia että olisin kuitenkin jokatapauksessa joutunut ne tekemään. Nyt kun tein hankinnat Siljan laivoilta Club One kortilla sain minulle rahanarvoisia etuja siinä samalla.
Tätä en kerro mainostaakseni mitään vaan vastatakseni kysymykseen: Miten nuo pisteet huomioidaan? jonka tuolla ylempänä joku esitti. Eli Club One-kortilla tehdyt ostokset laivalla huomioituvat esim näin.
Vastaus jatkuu: bonus pisteitä ei voi käyttää laivalla rahana vaan niitä kaytetään matkojen maksuun ja näin pisteiden hyödyntäjä on matkustaja.
Yhteisyökumppaneilta saa alennuksia. On moniakin kahviloita esim Tukholmassa ja Tallinnassa, joista saa alennusta Club One korrtilla. Myös joissain muissa liikkeissä maissa saa alennusta. Näitä kaikkia en tiedä juuri tässä. olen itse käyttänyt vain joissain kahviloissa alennuksia esim Sten Sturessa Tukholmassa.
Kun nimimerkki mainoksen uhreille- kysyi noista yhteistyökumppaneilta saatavista eduista niin vastauksena hänelle: ainakin Club One- lehdessä on yleensä mainittu niistä. Ne edut vaihtelevat niin että niitä ei ole tietenkään aiheellista laittaa tänne.
Toivottavasti nimimerkki mainoksen uhreille- sai kysymyksiinsä joitain vastauksia tästä.jos ne eivät ole laivalla minkään arvoisia, mitä hyötyä noista pisteistä on yleensäkään, kerrohan!
Sain juuri sen vastauksen kuin odotinkin, nuo pisteet hyödyttävät ainoastaan varustamoa matkustajien sisäänveto numerona varustamon laivoille. Mitään sellaista niillä ei saa mistä varustamo joutuisi erikseen maksamaan (vain rajoitettu hyttimäärä / suunta, jotka saattaisivat olla muuten tyhjänä) . - Hiihto-HousuNainen
mainoksen uhreille! kirjoitti:
jos ne eivät ole laivalla minkään arvoisia, mitä hyötyä noista pisteistä on yleensäkään, kerrohan!
Sain juuri sen vastauksen kuin odotinkin, nuo pisteet hyödyttävät ainoastaan varustamoa matkustajien sisäänveto numerona varustamon laivoille. Mitään sellaista niillä ei saa mistä varustamo joutuisi erikseen maksamaan (vain rajoitettu hyttimäärä / suunta, jotka saattaisivat olla muuten tyhjänä) .Kun nyt nimimerkki mainoksen uhreille!- ajattelee tuota asiaansa noinkin pyöreästi niin ihmetytttää ettei hän itse ilmeisen syvällisesti ajattelevana huomaa vastausta.
Ne Club Onen- bonuspisteet hyödyttävät siten että kun itse laivamatkaan ei mene lähes olleenkaan rahaa säästyy siinä ásiakkaaalle rahaa, jonka voi sitten käyttää laivalla. Ja oikeastaan sitä Club One- bonuspisteillä säästynyttä rahaa voi asiakas käyttää ihan mihin vaan.
Sen voi vaikka sijoittaa hyviin osakkkeisiin ja ehkäpä sillä tavoin tienata vaikka sata miljoonaa jos kerran haluat viedä ajatelmiasia oikeinkin pitkälle. Silloin voisi sanoa että Club Onessa on miljoonan alku.
Ja vielä jos otetaan yhteiskunnallinen näkökulma niin voi ne Club One- Bonuspisteillä säästyneet rahat vaikka antaa hyväntekeväisyyteen jos haluaa. Ihan mihin vain, vaikka juoda tai polttaakin jos niin joku haluaa. Keksikää tähän jokainen itsellenne sopivan kohteen. Vain mielikuvitus on rajana.
Käytä avaraa ajattelua loppuun asti, koska sille tielle olet lähtenyt. - mainoksen uhrille
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Kun nyt nimimerkki mainoksen uhreille!- ajattelee tuota asiaansa noinkin pyöreästi niin ihmetytttää ettei hän itse ilmeisen syvällisesti ajattelevana huomaa vastausta.
Ne Club Onen- bonuspisteet hyödyttävät siten että kun itse laivamatkaan ei mene lähes olleenkaan rahaa säästyy siinä ásiakkaaalle rahaa, jonka voi sitten käyttää laivalla. Ja oikeastaan sitä Club One- bonuspisteillä säästynyttä rahaa voi asiakas käyttää ihan mihin vaan.
Sen voi vaikka sijoittaa hyviin osakkkeisiin ja ehkäpä sillä tavoin tienata vaikka sata miljoonaa jos kerran haluat viedä ajatelmiasia oikeinkin pitkälle. Silloin voisi sanoa että Club Onessa on miljoonan alku.
Ja vielä jos otetaan yhteiskunnallinen näkökulma niin voi ne Club One- Bonuspisteillä säästyneet rahat vaikka antaa hyväntekeväisyyteen jos haluaa. Ihan mihin vain, vaikka juoda tai polttaakin jos niin joku haluaa. Keksikää tähän jokainen itsellenne sopivan kohteen. Vain mielikuvitus on rajana.
Käytä avaraa ajattelua loppuun asti, koska sille tielle olet lähtenyt.niin ajattelee mitä hyötyä tuosta kortista on, onhan useamman kirjoittajan toimesta kyseenalaistettu tuo club one-kortti, mutta ilmeisesti sinisilmäisenä tuo hiihtarimme ei halua katsoa totuutta silmiin.
Edut ovat tuolla kortilla surkeat, jopa viikingillä ovat paremmat edut clubissaan.
Club onessa saa bonuksia kun matkustaa varustamon laskelman mukaisesti sen verran että saa tuon "kultakortin"
kyllä tallink on laskenut että "säästämäsi" raha menee varustamon velkojen maksuun, ostathan ravintola ja myymäläpalveluita. jos jätät nämä ostoksesi tekemättä silloin voit alkaa miettimään mihin voit sijoittaa todellisuudessa säästämäsi rahat.
Kyllä ne matkojen hinnat on laskettu jo etukäteen saamiisi pisteisiisi ....
Club Onessa on miljoonan alku, tosin sen kerää varustamo ja kiittää sinua kulutuksestasi aluksillaan, sinä vain kuvittelet hyötyväsi siellä pilven reunallasi istuen, olethan toiminut kuten varustamo sinun odottaakin. - ????????????????
mainoksen uhrille kirjoitti:
niin ajattelee mitä hyötyä tuosta kortista on, onhan useamman kirjoittajan toimesta kyseenalaistettu tuo club one-kortti, mutta ilmeisesti sinisilmäisenä tuo hiihtarimme ei halua katsoa totuutta silmiin.
Edut ovat tuolla kortilla surkeat, jopa viikingillä ovat paremmat edut clubissaan.
Club onessa saa bonuksia kun matkustaa varustamon laskelman mukaisesti sen verran että saa tuon "kultakortin"
kyllä tallink on laskenut että "säästämäsi" raha menee varustamon velkojen maksuun, ostathan ravintola ja myymäläpalveluita. jos jätät nämä ostoksesi tekemättä silloin voit alkaa miettimään mihin voit sijoittaa todellisuudessa säästämäsi rahat.
Kyllä ne matkojen hinnat on laskettu jo etukäteen saamiisi pisteisiisi ....
Club Onessa on miljoonan alku, tosin sen kerää varustamo ja kiittää sinua kulutuksestasi aluksillaan, sinä vain kuvittelet hyötyväsi siellä pilven reunallasi istuen, olethan toiminut kuten varustamo sinun odottaakin.mikä on paremmin punaisella laivalla kantaasiakaille ?
Minä en oikeasti tiedä. - hopealäpyskä
???????????????? kirjoitti:
mikä on paremmin punaisella laivalla kantaasiakaille ?
Minä en oikeasti tiedä.Tässä yksi juttu. Jos punaisilla laivoilla myönnetään kanta-asiakasalennus esim. matkan hinnasta, se myönnetään kaikille kanta-asiakkaille. TallinkSiljalla on mahdollista erotella porukka niin, että kanta-asiakashinta myönnetään vain pienelle osalle eli kulta-asiakkaille, kun suurin osa eli hopea- ja pronssiasiakkaat maksavat tasan tarkkaan saman hinnan kuin kortiton matkustaja. Muita kysymyksiä?
- Uskallatko?
???????????????? kirjoitti:
mikä on paremmin punaisella laivalla kantaasiakaille ?
Minä en oikeasti tiedä.saatat yllättyä tuloksesta.
- Juli-
hopealäpyskä kirjoitti:
Tässä yksi juttu. Jos punaisilla laivoilla myönnetään kanta-asiakasalennus esim. matkan hinnasta, se myönnetään kaikille kanta-asiakkaille. TallinkSiljalla on mahdollista erotella porukka niin, että kanta-asiakashinta myönnetään vain pienelle osalle eli kulta-asiakkaille, kun suurin osa eli hopea- ja pronssiasiakkaat maksavat tasan tarkkaan saman hinnan kuin kortiton matkustaja. Muita kysymyksiä?
Club Onessa kanta asiakas alennus myönnetään kaikille. Se on porrastettu eri tasoille, mutta kaikille kanta-asiakkaille tulee.
Eikö Hopealäpyskä tiennyt sitä vai valehteliko tahallaan ja tarkoituksella? - hopealäpyskä
Juli- kirjoitti:
Club Onessa kanta asiakas alennus myönnetään kaikille. Se on porrastettu eri tasoille, mutta kaikille kanta-asiakkaille tulee.
Eikö Hopealäpyskä tiennyt sitä vai valehteliko tahallaan ja tarkoituksella?Luepa Club Onen sivuilta edut tarkemmin, niin huomaat, kuka ei ole tiedon tasalla. Kannattaa aina tarkistaa asiat sylttytehtaalta, ennen kuin esittää edes oletuksia, että joku toinen valehtelee. Omat ruusuiset kuvitelmat kun eivät ole tiedon väärtiä.
Helpotan vielä aiheeseen perehtymistä, tuosta kohta 6. Muut ehdot:
http://www.tallinksilja.com/fi/mainMenu/clubOne/generalInformation/rules/
Ja käytännön toteutusta tuosta, vinkki, vertaa eri tasoja kohdasta Oikeus kanta-asiakashintaisiin matkoihin http://www.tallinksilja.com/fi/mainMenu/clubOne/levelsAndBenefits/levels/ - Juli-
hopealäpyskä kirjoitti:
Luepa Club Onen sivuilta edut tarkemmin, niin huomaat, kuka ei ole tiedon tasalla. Kannattaa aina tarkistaa asiat sylttytehtaalta, ennen kuin esittää edes oletuksia, että joku toinen valehtelee. Omat ruusuiset kuvitelmat kun eivät ole tiedon väärtiä.
Helpotan vielä aiheeseen perehtymistä, tuosta kohta 6. Muut ehdot:
http://www.tallinksilja.com/fi/mainMenu/clubOne/generalInformation/rules/
Ja käytännön toteutusta tuosta, vinkki, vertaa eri tasoja kohdasta Oikeus kanta-asiakashintaisiin matkoihin http://www.tallinksilja.com/fi/mainMenu/clubOne/levelsAndBenefits/levels/Nythän sinä toit esiin tietoa, joka toimii ihan niinkuin sanoinkin. Kaikkien luettavissa esimerkiksi tuosta mainitsemastasi jälkimmäisestä linkistä, että joka tasolla on alennus matkojen hinnoista.
Ja se alennus on porrastetusti suurin Gold-tasolla. Silver ja Pronze tasoilla on myös alennus. - hopealäpyskä
Juli- kirjoitti:
Nythän sinä toit esiin tietoa, joka toimii ihan niinkuin sanoinkin. Kaikkien luettavissa esimerkiksi tuosta mainitsemastasi jälkimmäisestä linkistä, että joka tasolla on alennus matkojen hinnoista.
Ja se alennus on porrastetusti suurin Gold-tasolla. Silver ja Pronze tasoilla on myös alennus.Voi hyvä ystävä, olisit lukenut tarkemmin. Nyt tuntuu rautalangasta vääntämiseltä laittaa sinulle tänne lainaus, jonka olisit itse voinut lukea. Eli kohta Oikeus kanta-asiakashintaisiin matkoihin, teksti kultatasolla:
"Hintaedut koskevat seuraavia tuotteita: Risteilyt ja..."
Teksti samassa kohdassa hopea- ja pronssitasolla:
"Hintaedut koskevat seuraavia tuotteita (ei koske Commodore-luokkaa eikä sviittejä): Risteilyt ja..."
Kyseessä ei ole porrastettu alennus eri tasoille, mikä olisi valitun järjestelmän puitteissa ihan ok. Kyse on siitä, että alemmilla tasoilla asiakas ei saa tietyssä eli parhaimmissa hyttiluokissa kyseistä etua lainkaan, vaan maksaa täsmälleen saman hinnan kuin kuka tahansa, joka matkustaa kyseisellä yhtiöllä kenties ensimmäistä ja ainoaa kertaansa. Oliko vielä epäselvyyksiä? - Alennusko?
Juli- kirjoitti:
Club Onessa kanta asiakas alennus myönnetään kaikille. Se on porrastettu eri tasoille, mutta kaikille kanta-asiakkaille tulee.
Eikö Hopealäpyskä tiennyt sitä vai valehteliko tahallaan ja tarkoituksella?rahamäärän mukaan, jos kyse olisi edusta olisi alennus kaikille sama, nyt vain on kyse bonuksesta eli käyttämäsi raha ratkaisee saamasi bonuksen (alennus) suuruuden.
- voi julie- , VOIH!
Juli- kirjoitti:
Nythän sinä toit esiin tietoa, joka toimii ihan niinkuin sanoinkin. Kaikkien luettavissa esimerkiksi tuosta mainitsemastasi jälkimmäisestä linkistä, että joka tasolla on alennus matkojen hinnoista.
Ja se alennus on porrastetusti suurin Gold-tasolla. Silver ja Pronze tasoilla on myös alennus.ohjeet klubitoiminnastakin kirjoitettu siten että saa suurennuslasilla tarkistaa miten se oli.
Miksi ei voisi olla helppotajuinen siten että kaikki ymmärtäisi lukemansa jälkeen miten se menikään,
mutta näinhän se aina menee: muista "pienellä kirjoitettu" präntti
- Täysin pihalla
Mitä tarkoittaa Glub?
- tietoa löytyy
sanakirjasta, Onhan avauskin peräisin tuon kerhon jäseneltä.
- 1 x 2 /tulosveto?
elämässäsi kuin tuo CLUB ONE ?
- UUNO12345
Mielestäni tallinksilja huijaa asiakkaitaan sillä että club one muka muuttuisi nyt paremmaksi. Ruotsin club one sivuilta voi jo nyt lukea uutta club one lehteä jossa näkee uudet pisterajat.
Nykyään esim. commodore hytin saa vihreille lähdöille 45 pisteellä.
Uudistetussa ohjelmassa pisteraja on 82700 pistettä.
Nyt vähän laskuoimituksia:
vanhassa järjestelmässä kulta-asiakas saa esim. tax-free ostoksista 1,5 kertaiset pisteet. Eli yhden pisteen tienasi kun käytti 40e kaupassa. Muilla tuo määrä oli 60e. Eli tuohon yllä mainittuun commodore hyttiin piti ostaa kaupasta 1800eurolla. (40e * 45 =1800e).
Nykyisessä järjestelmässä kulta-asiakkaan etu on on vain 1,2 kertainen. yhden euron arvo on 29 pistettä. nyt jaetaan tuo uusi pisteraja 82700 tuolla 29 eurolla. Tulos on 2851euroa!!!! Eli uudessa järjestelmässä pitää kulta-asiakkan tehdä kauppaostoksia yli tuhannella eurolla enemmän saadakseen commodore hytin bonusmatkana.
Tallink siis mainostaa että kulta-asiakkaaksi pääsee uudessa järjestelmässä helpommin. MUTTA SAMAAN AIKAAN KULTA-ASIAKKAIDEN ETUJA HUONENNETAAN. EIVÄTPÄ MAINITSE SITÄ. SUURTA HUIJAUSTA.!!!! - Kultakanta.
UUNO12345 kirjoitti:
Mielestäni tallinksilja huijaa asiakkaitaan sillä että club one muka muuttuisi nyt paremmaksi. Ruotsin club one sivuilta voi jo nyt lukea uutta club one lehteä jossa näkee uudet pisterajat.
Nykyään esim. commodore hytin saa vihreille lähdöille 45 pisteellä.
Uudistetussa ohjelmassa pisteraja on 82700 pistettä.
Nyt vähän laskuoimituksia:
vanhassa järjestelmässä kulta-asiakas saa esim. tax-free ostoksista 1,5 kertaiset pisteet. Eli yhden pisteen tienasi kun käytti 40e kaupassa. Muilla tuo määrä oli 60e. Eli tuohon yllä mainittuun commodore hyttiin piti ostaa kaupasta 1800eurolla. (40e * 45 =1800e).
Nykyisessä järjestelmässä kulta-asiakkaan etu on on vain 1,2 kertainen. yhden euron arvo on 29 pistettä. nyt jaetaan tuo uusi pisteraja 82700 tuolla 29 eurolla. Tulos on 2851euroa!!!! Eli uudessa järjestelmässä pitää kulta-asiakkan tehdä kauppaostoksia yli tuhannella eurolla enemmän saadakseen commodore hytin bonusmatkana.
Tallink siis mainostaa että kulta-asiakkaaksi pääsee uudessa järjestelmässä helpommin. MUTTA SAMAAN AIKAAN KULTA-ASIAKKAIDEN ETUJA HUONENNETAAN. EIVÄTPÄ MAINITSE SITÄ. SUURTA HUIJAUSTA.!!!!aiemmin sanomani hieman toisin sanoin.
Ei suinkaan huijausta. Otetaan kaksi matkaajaa, toisella kortti ja toisella ei. Matkustavat yhtä paljon ja käyttävät yhtä paljon rahaa. Se kortin haltia saa joskus ilmaisen matkan. Lisäksi hän voi käyttää laivalla erilaisia tarjouksia hyväkseen. Samoin kortin saldo lisääntyy myös maissa tai ainakin hän saa joissain liikkeissä alennusta.
Se kortiton jää kaikesta tuosta paitsi.
Ei se kortti mikään kultakaivos ole. Mutta kyllä se jotain pientä lisää antaa. Meille ainakin yhden commodore-risteilyn vuosittain.
Onneksi firman tj on lentopelkoinen. Muidenkaan ei tarvitse lentää. Tuo matka on aina rentoutumista ja ovathan nuo laivat melkoisia porauslauttoja. - selvää peliä
UUNO12345 kirjoitti:
Mielestäni tallinksilja huijaa asiakkaitaan sillä että club one muka muuttuisi nyt paremmaksi. Ruotsin club one sivuilta voi jo nyt lukea uutta club one lehteä jossa näkee uudet pisterajat.
Nykyään esim. commodore hytin saa vihreille lähdöille 45 pisteellä.
Uudistetussa ohjelmassa pisteraja on 82700 pistettä.
Nyt vähän laskuoimituksia:
vanhassa järjestelmässä kulta-asiakas saa esim. tax-free ostoksista 1,5 kertaiset pisteet. Eli yhden pisteen tienasi kun käytti 40e kaupassa. Muilla tuo määrä oli 60e. Eli tuohon yllä mainittuun commodore hyttiin piti ostaa kaupasta 1800eurolla. (40e * 45 =1800e).
Nykyisessä järjestelmässä kulta-asiakkaan etu on on vain 1,2 kertainen. yhden euron arvo on 29 pistettä. nyt jaetaan tuo uusi pisteraja 82700 tuolla 29 eurolla. Tulos on 2851euroa!!!! Eli uudessa järjestelmässä pitää kulta-asiakkan tehdä kauppaostoksia yli tuhannella eurolla enemmän saadakseen commodore hytin bonusmatkana.
Tallink siis mainostaa että kulta-asiakkaaksi pääsee uudessa järjestelmässä helpommin. MUTTA SAMAAN AIKAAN KULTA-ASIAKKAIDEN ETUJA HUONENNETAAN. EIVÄTPÄ MAINITSE SITÄ. SUURTA HUIJAUSTA.!!!!onhan se selvää ettei kannata ilmaiseksi mitään jaella. Itseäsi huijaat jos muuta kuvittelet
- miten käynee!
kun ei saada häneltä vastausta, saammeko kenties taas odottaa sitä hamaan tulevaan kuten vastaustaan vertailu omakohtaisesti tallinksilja vs viking, tuostahan olemme jo kuulleet Lontoon katukiviversion!
- miten käynee!
miten käynee! kirjoitti:

keskustelu missä tuo kysymys 1 1/2 vuotta sitten hänelle tehtiin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7021145
... ja kuten huomaamme hän vastaa lontoon katukivistä. - Hiihto-HousuNainen
miten käynee! kirjoitti:
keskustelu missä tuo kysymys 1 1/2 vuotta sitten hänelle tehtiin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7021145
... ja kuten huomaamme hän vastaa lontoon katukivistä.Olen kyllä silloin jo vastannut siihen kysymykseen, mutta vastaan vielä samoin kuin silloinkin:
Siellä Lontoossa siinä Leicester Squaren puiston ympärillä on filmitähtien kädenjälkiä painettuina katukiviin. Siellä Sir Roger Mooren kädenjälkien kohdalla lukee My word is my bond, eli sanani on siteeni tai lupaukseni ja tietenkin sanaleikkinä viittaus James Bond-hahmoon.
Sitä mukaellen vastasin silloin ja vastaan nytkin: Sanani on Silja. Nyt sait varmasti sinäkin mielellesi rauhan asian tiimoilta. Toivottavasti asia on nyt loppuun käsitelty.
Olin silloin kun asia oli ensikertaa tapetilla juuri Lontoossa ja muistan hämärästi kun kirjoittaessani sitä vastausta silloin kävin sen vastaamisen aikana vielä tarkastamassa sen Sir Roger Mooren lauseen. Laitoin myös käteni niihin Mooren käden jälkiin.
Vieressä olevassa Sir Sean Conneryn laatassa on isommat kädenjäljet ja jos jotakuta kiinnostaa teksti The league of extraordinary Gentlemen.
Tuolla ylempänä olleisiin väitteisiin, ettei muka Club Onessa ole etuja kaikille sanoisin ihan niinkuin asia on, että joka tasolle Club Onessa on omat Kanta-asiakas edut mitä tulee matkojen hintoihin. Eli ihan jokainen Club One asiakas kyllä hyötyy jäsenyydestään siinäkin muodossa.
Hiukan tuntuu, että jotkut ihan tarkoituksellisesti täällä levittävät harhaanjohtavaa ja jopa valheellista tietoa. Siis ei vahingossa väärää tietoa vaan tahallaan valheellista tietoa. Sen verran luulisi jokaisen arvostavan palstan lukijoita, ettei heitä halveksuen viitsisi levittää valheita. - hopealäpyskä
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Olen kyllä silloin jo vastannut siihen kysymykseen, mutta vastaan vielä samoin kuin silloinkin:
Siellä Lontoossa siinä Leicester Squaren puiston ympärillä on filmitähtien kädenjälkiä painettuina katukiviin. Siellä Sir Roger Mooren kädenjälkien kohdalla lukee My word is my bond, eli sanani on siteeni tai lupaukseni ja tietenkin sanaleikkinä viittaus James Bond-hahmoon.
Sitä mukaellen vastasin silloin ja vastaan nytkin: Sanani on Silja. Nyt sait varmasti sinäkin mielellesi rauhan asian tiimoilta. Toivottavasti asia on nyt loppuun käsitelty.
Olin silloin kun asia oli ensikertaa tapetilla juuri Lontoossa ja muistan hämärästi kun kirjoittaessani sitä vastausta silloin kävin sen vastaamisen aikana vielä tarkastamassa sen Sir Roger Mooren lauseen. Laitoin myös käteni niihin Mooren käden jälkiin.
Vieressä olevassa Sir Sean Conneryn laatassa on isommat kädenjäljet ja jos jotakuta kiinnostaa teksti The league of extraordinary Gentlemen.
Tuolla ylempänä olleisiin väitteisiin, ettei muka Club Onessa ole etuja kaikille sanoisin ihan niinkuin asia on, että joka tasolle Club Onessa on omat Kanta-asiakas edut mitä tulee matkojen hintoihin. Eli ihan jokainen Club One asiakas kyllä hyötyy jäsenyydestään siinäkin muodossa.
Hiukan tuntuu, että jotkut ihan tarkoituksellisesti täällä levittävät harhaanjohtavaa ja jopa valheellista tietoa. Siis ei vahingossa väärää tietoa vaan tahallaan valheellista tietoa. Sen verran luulisi jokaisen arvostavan palstan lukijoita, ettei heitä halveksuen viitsisi levittää valheita."Tuolla ylempänä olleisiin väitteisiin, ettei muka Club Onessa ole etuja kaikille sanoisin "
Oletan, että tällä viittaat minun juttuuni? Kuten huomaat, kun laittamieni linkkien kautta asiaa tutkit (jos et aivan mainiosti tiedä jo ennestään, mutta et merkkiuskollisuutesi vuoksi pysty täällä myöntämään), Club Onessa ei välttämättä ole etuja kaikille. Ja se mahdollisuus sanotaan jo systeemin säännöissä.
"joka tasolle Club Onessa on omat Kanta-asiakas edut mitä tulee matkojen hintoihin"
Tämä on jännä ajatus, tottakai myös hopea- ja pronssikorttilaiset saavat etua joistakin matkojen hinnoista. Mutta emme kaikista. Jos tutkit ylempänä olevat linkkini, huomaat, että me emme saa hintaetua parhaimmista hyttiluokista. Sinänsä jännä systeemi, että tältä osin vain saavutettu taso ratkaisee, ei esim. kanta-asiakkuuden kesto. Itselläni on ollut kanta-asiakasläpyskä jostain 1990-luvulta, ellei sitäkin aikaisemmin. Olen siis aika pitkäaikainen kanta-asiakas. Mutta jos haluan matkustaa commodore-hytissä tai sviitissä, saan sen samalla hinnalla kuin kuka tahansa, joka ei ole kanta-asiakas ollenkaan. Ymmärtänet, että pikkuisen pääsee sapettamaan, koska asun sisämaassa (en siis tule joka viikonloppu halutessani pompanneeksi laivamatkalle, kuten rannikkoa lähempänä olevalle on helpompaa) ja varsinkin, koska minulla ei ole sellaista työnantajaa, jonka laskuun voisin "ansaita" kultakorttiin oikeuttavia pisteitä.
Niin, jokuhan voi sanoa kuten sinä nyt teit, että hopea- ja pronssiasiakkaat saavat etua alemmista hyttiluokista. Mutta olinpa kanta-asiakas tai en, valitsen hyttiluokkani oman mieltymykseni mukaan enkä matkusta kanta-asiakasedulla jossain autokannen alla vain siksi, että "jee, pääsen promenaatilaivalle, huisaa". Minä siis en hyödy kanta-asiakkuudestani tältä osin mitenkään, ihan jokainen asiakas ei hyödy, vaikka (nyt kohta minäkin alan sen uskoa) hiukan markkinointihenkisesti niin haluat väittää.
Jos siis tarkoituksellisen harhaanjohtavan tiedon levityksen väitteesi kohdistui minuun, kerrotko ystävällisesti, miltä osin levitän harhaanjohtavaa tietoa? Ja muutenkin vastaan mielelläni, jos sinulla on asian kanssa edelleen jotain ongelmia, siis muita kuin se, että sinua sieppaa, että joku voi yhtä aikaa olla kanta-asiakas ja tyytymätön kanta-asiakassysteemiin. Ylempänä asiasta kiistelleyt "juli-" lopetti lyhyeen, kun huomasi lopultakin olevansa väärässä. Jos saan arvata, niin sinustakaan ei tämän "etuja kaikille kanta-asiakkaille" aiheen tiimoilta enää kuulu? - Hiihto-HousuNainen
hopealäpyskä kirjoitti:
"Tuolla ylempänä olleisiin väitteisiin, ettei muka Club Onessa ole etuja kaikille sanoisin "
Oletan, että tällä viittaat minun juttuuni? Kuten huomaat, kun laittamieni linkkien kautta asiaa tutkit (jos et aivan mainiosti tiedä jo ennestään, mutta et merkkiuskollisuutesi vuoksi pysty täällä myöntämään), Club Onessa ei välttämättä ole etuja kaikille. Ja se mahdollisuus sanotaan jo systeemin säännöissä.
"joka tasolle Club Onessa on omat Kanta-asiakas edut mitä tulee matkojen hintoihin"
Tämä on jännä ajatus, tottakai myös hopea- ja pronssikorttilaiset saavat etua joistakin matkojen hinnoista. Mutta emme kaikista. Jos tutkit ylempänä olevat linkkini, huomaat, että me emme saa hintaetua parhaimmista hyttiluokista. Sinänsä jännä systeemi, että tältä osin vain saavutettu taso ratkaisee, ei esim. kanta-asiakkuuden kesto. Itselläni on ollut kanta-asiakasläpyskä jostain 1990-luvulta, ellei sitäkin aikaisemmin. Olen siis aika pitkäaikainen kanta-asiakas. Mutta jos haluan matkustaa commodore-hytissä tai sviitissä, saan sen samalla hinnalla kuin kuka tahansa, joka ei ole kanta-asiakas ollenkaan. Ymmärtänet, että pikkuisen pääsee sapettamaan, koska asun sisämaassa (en siis tule joka viikonloppu halutessani pompanneeksi laivamatkalle, kuten rannikkoa lähempänä olevalle on helpompaa) ja varsinkin, koska minulla ei ole sellaista työnantajaa, jonka laskuun voisin "ansaita" kultakorttiin oikeuttavia pisteitä.
Niin, jokuhan voi sanoa kuten sinä nyt teit, että hopea- ja pronssiasiakkaat saavat etua alemmista hyttiluokista. Mutta olinpa kanta-asiakas tai en, valitsen hyttiluokkani oman mieltymykseni mukaan enkä matkusta kanta-asiakasedulla jossain autokannen alla vain siksi, että "jee, pääsen promenaatilaivalle, huisaa". Minä siis en hyödy kanta-asiakkuudestani tältä osin mitenkään, ihan jokainen asiakas ei hyödy, vaikka (nyt kohta minäkin alan sen uskoa) hiukan markkinointihenkisesti niin haluat väittää.
Jos siis tarkoituksellisen harhaanjohtavan tiedon levityksen väitteesi kohdistui minuun, kerrotko ystävällisesti, miltä osin levitän harhaanjohtavaa tietoa? Ja muutenkin vastaan mielelläni, jos sinulla on asian kanssa edelleen jotain ongelmia, siis muita kuin se, että sinua sieppaa, että joku voi yhtä aikaa olla kanta-asiakas ja tyytymätön kanta-asiakassysteemiin. Ylempänä asiasta kiistelleyt "juli-" lopetti lyhyeen, kun huomasi lopultakin olevansa väärässä. Jos saan arvata, niin sinustakaan ei tämän "etuja kaikille kanta-asiakkaille" aiheen tiimoilta enää kuulu?Luvalla sanoen Hopeläpyskä-nimimerkin tuo viesti ei ole rehellinen siinä mielessä, että hänen käyttämänsä jutut ovat harhaanjohtavia. A-luokan hytit tai Promenade-hytit eivät todellakaan ole missään autokannen alla. DeLuxe hyteistä puhumattakaan.
Lisäksi käytännössä aika harva ns. tavallinen Club One-aasiakas otta Commodore-hyttejä rahalla. Vaan aika monet käyttävät kerran vuodessa pisteitä juuri Commo-hyttiin.
Hopealäpyskäkin, jos on ollut jo noin kauan kanta-asiakkaana, on väkisinkin saanut pisteitä, joita voi käyttää juuri Commodore-hyttiin. Pisteet ovat kolme vuotta voimassa joten ne eivät kyllä käytännössä vanhenekaan ilman omaa syytään.
Tottakai jokainen voi sanoa olevansa tyytymätön ihan mihin tahansa. Yleensä vain on kyse makuasioista. Jos sinulla on jotain parannusehdotuksia Club Oneen niin Silja Line näköjään on koko ajan ollut kysymässä asiakkkailta mielipiteitä. - Kauanko vielä!
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Olen kyllä silloin jo vastannut siihen kysymykseen, mutta vastaan vielä samoin kuin silloinkin:
Siellä Lontoossa siinä Leicester Squaren puiston ympärillä on filmitähtien kädenjälkiä painettuina katukiviin. Siellä Sir Roger Mooren kädenjälkien kohdalla lukee My word is my bond, eli sanani on siteeni tai lupaukseni ja tietenkin sanaleikkinä viittaus James Bond-hahmoon.
Sitä mukaellen vastasin silloin ja vastaan nytkin: Sanani on Silja. Nyt sait varmasti sinäkin mielellesi rauhan asian tiimoilta. Toivottavasti asia on nyt loppuun käsitelty.
Olin silloin kun asia oli ensikertaa tapetilla juuri Lontoossa ja muistan hämärästi kun kirjoittaessani sitä vastausta silloin kävin sen vastaamisen aikana vielä tarkastamassa sen Sir Roger Mooren lauseen. Laitoin myös käteni niihin Mooren käden jälkiin.
Vieressä olevassa Sir Sean Conneryn laatassa on isommat kädenjäljet ja jos jotakuta kiinnostaa teksti The league of extraordinary Gentlemen.
Tuolla ylempänä olleisiin väitteisiin, ettei muka Club Onessa ole etuja kaikille sanoisin ihan niinkuin asia on, että joka tasolle Club Onessa on omat Kanta-asiakas edut mitä tulee matkojen hintoihin. Eli ihan jokainen Club One asiakas kyllä hyötyy jäsenyydestään siinäkin muodossa.
Hiukan tuntuu, että jotkut ihan tarkoituksellisesti täällä levittävät harhaanjohtavaa ja jopa valheellista tietoa. Siis ei vahingossa väärää tietoa vaan tahallaan valheellista tietoa. Sen verran luulisi jokaisen arvostavan palstan lukijoita, ettei heitä halveksuen viitsisi levittää valheita.Kysymyshän oli kuten tuon keskustelun otsikkokin kertoi :RISTEILY TURUSTA TUKHOLMAAN, VERTAILU TALLINK SILJA vs VIKING LINE, et todellakaan ole tuohon vastannut, vai onko sinulla luetun ymmärtämisessä jotain ongelmia?
Kyseisessä keskustelun avauksessa ei siis ollut mitään lontoon katukivistä tehtävää vertailua.
Miksi yrität koko ajan kiertää, miksi sinulta ei saa vastausta hyvin yksinkertaiseen kysymykseen.
Joten annahan tulla se omakohtainen vertailu tallink silja vs viking line ja lopeta tuo paskan jauhantasi lontoon katukivistä, niistä ei sinulta tuossa keskustelussa tiedusteltu vertailua, varmasti huomaat asian itsekin kun luet tuon keskustelun ja ymmärrät myös luettuasi mitä siinä oikein oli! - hopealäpyskä
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Luvalla sanoen Hopeläpyskä-nimimerkin tuo viesti ei ole rehellinen siinä mielessä, että hänen käyttämänsä jutut ovat harhaanjohtavia. A-luokan hytit tai Promenade-hytit eivät todellakaan ole missään autokannen alla. DeLuxe hyteistä puhumattakaan.
Lisäksi käytännössä aika harva ns. tavallinen Club One-aasiakas otta Commodore-hyttejä rahalla. Vaan aika monet käyttävät kerran vuodessa pisteitä juuri Commo-hyttiin.
Hopealäpyskäkin, jos on ollut jo noin kauan kanta-asiakkaana, on väkisinkin saanut pisteitä, joita voi käyttää juuri Commodore-hyttiin. Pisteet ovat kolme vuotta voimassa joten ne eivät kyllä käytännössä vanhenekaan ilman omaa syytään.
Tottakai jokainen voi sanoa olevansa tyytymätön ihan mihin tahansa. Yleensä vain on kyse makuasioista. Jos sinulla on jotain parannusehdotuksia Club Oneen niin Silja Line näköjään on koko ajan ollut kysymässä asiakkkailta mielipiteitä.Et tainnut lukea viestini pointtia. Joka oli vastaus siihen, että väitit, että kaikki saavat jotain etuja. Kuten saavatkin, mutta tässä tapauksessa yhtiö etukäteen jaottelee asiakkaat jyviin ja akanoihin eli niihin, joilla on oikeus saada etua myös paremmista hyteistä, ja niihin, joilla ei ole.
Saatoin esittää asiani hieman kärjistäen puhuessani autokannen alla olevista hyteistä. Tiedän mainiosti, että mainitsemasi hyttiluokat eivät ole siellä. Kysymys onkin siitä, että matkatessani Helsingistä, valitsen aina commodore-hytin (vaadittavan ajan eli kahden vuorokauden vuoksi matkustan sieltä huomattavasti harvemmin kuin Turusta). Minulle eivät siis Helsingistä kelpaa edes deluxe-hytit, ja tähän valintaan minulla on maksavana asiakkaana oikeus - mutta yhtiön mielestä minun tulee maksaa sama hinta kuin kadunmiehen. Turusta valitsisin mieluimmin sviitin, mutta siitäkään en siis saa kanta-asiakasetua. Siellä kun ei commodoreja ole, on joskus tyydyttävä deluxeen, mutta Europallahan se on isompi ja mukavampi (mielipidekysymys, tämä on minun mielipiteeni) kuin Helsingin-laivoilla.
"Lisäksi käytännössä aika harva ns. tavallinen Club One-aasiakas otta Commodore-hyttejä rahalla"
Mikähän on "tavallinen" clubone-asiakas? Entä mikä olisi "epätavallinen"? Erotteletko sinäkin kuten laivayhtiö saavutetun tason mukaan? Vai viittaatko esim. työnantajan rahoilla matkustaviin kultapisteitä "ansaitseviin"? Vinkkinä voin sanoa, että meitä on matkustajissakin moneen junaan, tai tässä tapauksessa laivaan. Sinun käsityksesi eivät ole mikään oikeassa olemisen standardi. Niin ja kyllä, minäkin matkaan commodoressa useimmin pisteillä, kuten taas seuraavalla reissullani tulen tekemään. Mutta jos haluaisin matkustaa siellä useammin, minun tulee järjestelmän mukaan maksaa siitä kadunmiehen hinta, en siis saa mitään kanta-asiakasetua.
"Jos sinulla on jotain parannusehdotuksia Club Oneen niin Silja Line näköjään on koko ajan ollut kysymässä asiakkkailta mielipiteitä"
Olen aina tilaisuuden tullen pyrkinyt näkemyksiäni esittämään, myös lähettämällä palautetta nettisivujen kautta. Pari vuotta sitten oli joku useamman kyselykierroksen kysely, johon vastasin ekalla kierroksella. Mikä lienee ollut syynä, ettei minulle tullut enää seuraavien kierrosten kyselyjä lainkaan - liekö yrityksen tavoitteisiin sopinut, että niitä lähetettiin vain sellaisille asiakkaille, jotka antavat pelkkää suitsutusta.
Joten, palaan edelliseen viestiini. Jos sinun on vaikea hyväksyä, että suitsuttamasi laivayhtiön suitsuttamasi kanta-asiakasjärjestelmä on sellainen, että kaikki eivät todellakaan saa etua, vastaan edelleen mielelläni. Tai jos sinun on vaikea hyväksyä, että jotkut kanta-asiakkaat pystyvät näkemään järjestelmän epäkohtia ja kysyttäessä (kuten aiemmin ketjussa joku teki ja josta "juli-" jatkoi) niitä myös kertomaan. Minä en ole kritisoinut sitä - ajoittain hiukan naurettavuuksiin menevää - innostustasi, jolla TallinkSiljasta täällä kerrot. Mutta jos sinun penseytesi nyt kohdistuu pelkästään siihen, että joku aiheellisesti voi ajatella myös toisin kuin sinä, niin olisi mukavaa, jos et katteettomasti leimaisi toisia kirjoittajia epärehellisiksi ja harhaanjohtaviksi. Sekin, jos pysyisit asiassa, olisi plussaa. Kysehän ei ollut siitä, saanko hopea-asiakkaana peräti deluxesta etua (jolla ei ole minulle merkitystä, jos en halua kyseisessä hyttiluokassa matkustaa). Kyse oli siitä, että väite kaikkien kanta-asiakkaiden saavan etua kaikista hinnoista yhtäläisesti, vaikkakin porrastetusti, on väärä. - pöksytkö puttoo
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Luvalla sanoen Hopeläpyskä-nimimerkin tuo viesti ei ole rehellinen siinä mielessä, että hänen käyttämänsä jutut ovat harhaanjohtavia. A-luokan hytit tai Promenade-hytit eivät todellakaan ole missään autokannen alla. DeLuxe hyteistä puhumattakaan.
Lisäksi käytännössä aika harva ns. tavallinen Club One-aasiakas otta Commodore-hyttejä rahalla. Vaan aika monet käyttävät kerran vuodessa pisteitä juuri Commo-hyttiin.
Hopealäpyskäkin, jos on ollut jo noin kauan kanta-asiakkaana, on väkisinkin saanut pisteitä, joita voi käyttää juuri Commodore-hyttiin. Pisteet ovat kolme vuotta voimassa joten ne eivät kyllä käytännössä vanhenekaan ilman omaa syytään.
Tottakai jokainen voi sanoa olevansa tyytymätön ihan mihin tahansa. Yleensä vain on kyse makuasioista. Jos sinulla on jotain parannusehdotuksia Club Oneen niin Silja Line näköjään on koko ajan ollut kysymässä asiakkkailta mielipiteitä.nää hiitöreisut näillä GLYG matkoilla on ihqui
- Jatka elämää
Kauanko vielä! kirjoitti:
Kysymyshän oli kuten tuon keskustelun otsikkokin kertoi :RISTEILY TURUSTA TUKHOLMAAN, VERTAILU TALLINK SILJA vs VIKING LINE, et todellakaan ole tuohon vastannut, vai onko sinulla luetun ymmärtämisessä jotain ongelmia?
Kyseisessä keskustelun avauksessa ei siis ollut mitään lontoon katukivistä tehtävää vertailua.
Miksi yrität koko ajan kiertää, miksi sinulta ei saa vastausta hyvin yksinkertaiseen kysymykseen.
Joten annahan tulla se omakohtainen vertailu tallink silja vs viking line ja lopeta tuo paskan jauhantasi lontoon katukivistä, niistä ei sinulta tuossa keskustelussa tiedusteltu vertailua, varmasti huomaat asian itsekin kun luet tuon keskustelun ja ymmärrät myös luettuasi mitä siinä oikein oli!hiihtari antanut sulle joskus rukkaset,kun olet noin pitkään katkera.
- ymmärtäisi asian
Hiihto-HousuNainen kirjoitti:
Olen kyllä silloin jo vastannut siihen kysymykseen, mutta vastaan vielä samoin kuin silloinkin:
Siellä Lontoossa siinä Leicester Squaren puiston ympärillä on filmitähtien kädenjälkiä painettuina katukiviin. Siellä Sir Roger Mooren kädenjälkien kohdalla lukee My word is my bond, eli sanani on siteeni tai lupaukseni ja tietenkin sanaleikkinä viittaus James Bond-hahmoon.
Sitä mukaellen vastasin silloin ja vastaan nytkin: Sanani on Silja. Nyt sait varmasti sinäkin mielellesi rauhan asian tiimoilta. Toivottavasti asia on nyt loppuun käsitelty.
Olin silloin kun asia oli ensikertaa tapetilla juuri Lontoossa ja muistan hämärästi kun kirjoittaessani sitä vastausta silloin kävin sen vastaamisen aikana vielä tarkastamassa sen Sir Roger Mooren lauseen. Laitoin myös käteni niihin Mooren käden jälkiin.
Vieressä olevassa Sir Sean Conneryn laatassa on isommat kädenjäljet ja jos jotakuta kiinnostaa teksti The league of extraordinary Gentlemen.
Tuolla ylempänä olleisiin väitteisiin, ettei muka Club Onessa ole etuja kaikille sanoisin ihan niinkuin asia on, että joka tasolle Club Onessa on omat Kanta-asiakas edut mitä tulee matkojen hintoihin. Eli ihan jokainen Club One asiakas kyllä hyötyy jäsenyydestään siinäkin muodossa.
Hiukan tuntuu, että jotkut ihan tarkoituksellisesti täällä levittävät harhaanjohtavaa ja jopa valheellista tietoa. Siis ei vahingossa väärää tietoa vaan tahallaan valheellista tietoa. Sen verran luulisi jokaisen arvostavan palstan lukijoita, ettei heitä halveksuen viitsisi levittää valheita.josta on kyse, hiihtohousumme ei aina ole asian tasalla. Ymmärtäisin hiihtohousun vaatimukset jos hän edes itse täyttäisi ne ensin, halveksuen kysymyksiä mitä hänelle esitetään vastaa hän niihin kuin tuuliviiriltä voisi vain odottaa.
- ovat oma
Jatka elämää kirjoitti:
hiihtari antanut sulle joskus rukkaset,kun olet noin pitkään katkera.
lukunsa ....
- Clubi-
hopealäpyskä kirjoitti:
Et tainnut lukea viestini pointtia. Joka oli vastaus siihen, että väitit, että kaikki saavat jotain etuja. Kuten saavatkin, mutta tässä tapauksessa yhtiö etukäteen jaottelee asiakkaat jyviin ja akanoihin eli niihin, joilla on oikeus saada etua myös paremmista hyteistä, ja niihin, joilla ei ole.
Saatoin esittää asiani hieman kärjistäen puhuessani autokannen alla olevista hyteistä. Tiedän mainiosti, että mainitsemasi hyttiluokat eivät ole siellä. Kysymys onkin siitä, että matkatessani Helsingistä, valitsen aina commodore-hytin (vaadittavan ajan eli kahden vuorokauden vuoksi matkustan sieltä huomattavasti harvemmin kuin Turusta). Minulle eivät siis Helsingistä kelpaa edes deluxe-hytit, ja tähän valintaan minulla on maksavana asiakkaana oikeus - mutta yhtiön mielestä minun tulee maksaa sama hinta kuin kadunmiehen. Turusta valitsisin mieluimmin sviitin, mutta siitäkään en siis saa kanta-asiakasetua. Siellä kun ei commodoreja ole, on joskus tyydyttävä deluxeen, mutta Europallahan se on isompi ja mukavampi (mielipidekysymys, tämä on minun mielipiteeni) kuin Helsingin-laivoilla.
"Lisäksi käytännössä aika harva ns. tavallinen Club One-aasiakas otta Commodore-hyttejä rahalla"
Mikähän on "tavallinen" clubone-asiakas? Entä mikä olisi "epätavallinen"? Erotteletko sinäkin kuten laivayhtiö saavutetun tason mukaan? Vai viittaatko esim. työnantajan rahoilla matkustaviin kultapisteitä "ansaitseviin"? Vinkkinä voin sanoa, että meitä on matkustajissakin moneen junaan, tai tässä tapauksessa laivaan. Sinun käsityksesi eivät ole mikään oikeassa olemisen standardi. Niin ja kyllä, minäkin matkaan commodoressa useimmin pisteillä, kuten taas seuraavalla reissullani tulen tekemään. Mutta jos haluaisin matkustaa siellä useammin, minun tulee järjestelmän mukaan maksaa siitä kadunmiehen hinta, en siis saa mitään kanta-asiakasetua.
"Jos sinulla on jotain parannusehdotuksia Club Oneen niin Silja Line näköjään on koko ajan ollut kysymässä asiakkkailta mielipiteitä"
Olen aina tilaisuuden tullen pyrkinyt näkemyksiäni esittämään, myös lähettämällä palautetta nettisivujen kautta. Pari vuotta sitten oli joku useamman kyselykierroksen kysely, johon vastasin ekalla kierroksella. Mikä lienee ollut syynä, ettei minulle tullut enää seuraavien kierrosten kyselyjä lainkaan - liekö yrityksen tavoitteisiin sopinut, että niitä lähetettiin vain sellaisille asiakkaille, jotka antavat pelkkää suitsutusta.
Joten, palaan edelliseen viestiini. Jos sinun on vaikea hyväksyä, että suitsuttamasi laivayhtiön suitsuttamasi kanta-asiakasjärjestelmä on sellainen, että kaikki eivät todellakaan saa etua, vastaan edelleen mielelläni. Tai jos sinun on vaikea hyväksyä, että jotkut kanta-asiakkaat pystyvät näkemään järjestelmän epäkohtia ja kysyttäessä (kuten aiemmin ketjussa joku teki ja josta "juli-" jatkoi) niitä myös kertomaan. Minä en ole kritisoinut sitä - ajoittain hiukan naurettavuuksiin menevää - innostustasi, jolla TallinkSiljasta täällä kerrot. Mutta jos sinun penseytesi nyt kohdistuu pelkästään siihen, että joku aiheellisesti voi ajatella myös toisin kuin sinä, niin olisi mukavaa, jos et katteettomasti leimaisi toisia kirjoittajia epärehellisiksi ja harhaanjohtaviksi. Sekin, jos pysyisit asiassa, olisi plussaa. Kysehän ei ollut siitä, saanko hopea-asiakkaana peräti deluxesta etua (jolla ei ole minulle merkitystä, jos en halua kyseisessä hyttiluokassa matkustaa). Kyse oli siitä, että väite kaikkien kanta-asiakkaiden saavan etua kaikista hinnoista yhtäläisesti, vaikkakin porrastetusti, on väärä.Ihmeellistä vänkäämistä eduista!
Totta helvetissä niillä pitää olla paremmat edut, jotka matkustaa enemmän. Ja juuri tuo 45% sviiteistä on mielestäni paras etu, mitä koko systeemissä on. Esim. Serenaden sviitissä on mukava matkustaa 713 eurolla, kun ilman korttia tai bronze/silver tasolla matkustava maksaa siitä reilusti yli tonnin. - hopealäpyskä
Clubi- kirjoitti:
Ihmeellistä vänkäämistä eduista!
Totta helvetissä niillä pitää olla paremmat edut, jotka matkustaa enemmän. Ja juuri tuo 45% sviiteistä on mielestäni paras etu, mitä koko systeemissä on. Esim. Serenaden sviitissä on mukava matkustaa 713 eurolla, kun ilman korttia tai bronze/silver tasolla matkustava maksaa siitä reilusti yli tonnin.Vaikka viestisi ei sisältänyt uutta informaatiota keskusteluun, vastaan korjatakseni sinunkin vääriä käsityksiäsi. Siis kysymyksessä ei ole se, etteikö kultakorttilaisilla saisi olla paremmat edut, jos järjestelmän siten halutaan toimivan ja niinhän kyseinen yritys haluaa. Kysymyksessä on se ketjussa ylempää alkanut pohdinta, johon hiihtari omine mielipiteineen viittasi, onko punaisen laivaston kanta-asiakasjärjestelmässä jotain paremmin kuin TallinkSiljan. Ja vastasin siellä ylempänä (tosin jouduin vääntämään asiaa rautalangasta seuraavalle innokkaalle), että punaisen laivaston järjestelmän etu on ainakin se, että kaikki kanta-asiakkaat saavat kanta-asiakkaille suunnattuja etuja, kun TallinSiljalla välttämättä eivät saa. Tässä tapauksessa siis ei saa mitään etua, vaikka täysin mahdollista olisi, että myös muille kuin kultakorttilaisille annettaisiin jotain porrastettua etua.
Vänkäämiseksi asian teki vasta hiihtari, joka ei selvästikään oikein sulata rakkaan yrityksensä ja laivastonsa eikä edes niihin liittyvän kanta-asiakasjärjestelmän aiheellistakaan arvostelua. Hän ryhtyi puhumaan hiukan asian vierestä vain voidakseen todistella omaa kantaansa, samalla ryhtyen ikävästi lyömään epärehellisen ja tarkoitushakuisen harhaanjohtamisen leimoja "toisinajattelijoihin".
On sinun asiasi, löydätkö riemua Serenaden sviitistä vain siitä, että saat sen halvemmalla kuin minä tai täysin kortiton asiakas (vahingonilon tosin sanotaan olevan paras ilo, mutta kovin hyvää kuvaa ihmisestä se ei koskaan anna). Kun olen laivalla, ei minua kiinnosta, onko naapuri saanut hyttinsä halvemmalla vai kalliimmalla kuin minä. Nautin olostani ihan siksi, että minusta on kiva hemmotella itseäni ja puolisoani. Kannattaa muuten joskus kokeilla - keskittyä ihan omaan itseensä eikä etsiä iloa vain siitä, että joku muu joutuu maksamaan kenties samasta enemmän. - Clubi-
hopealäpyskä kirjoitti:
Vaikka viestisi ei sisältänyt uutta informaatiota keskusteluun, vastaan korjatakseni sinunkin vääriä käsityksiäsi. Siis kysymyksessä ei ole se, etteikö kultakorttilaisilla saisi olla paremmat edut, jos järjestelmän siten halutaan toimivan ja niinhän kyseinen yritys haluaa. Kysymyksessä on se ketjussa ylempää alkanut pohdinta, johon hiihtari omine mielipiteineen viittasi, onko punaisen laivaston kanta-asiakasjärjestelmässä jotain paremmin kuin TallinkSiljan. Ja vastasin siellä ylempänä (tosin jouduin vääntämään asiaa rautalangasta seuraavalle innokkaalle), että punaisen laivaston järjestelmän etu on ainakin se, että kaikki kanta-asiakkaat saavat kanta-asiakkaille suunnattuja etuja, kun TallinSiljalla välttämättä eivät saa. Tässä tapauksessa siis ei saa mitään etua, vaikka täysin mahdollista olisi, että myös muille kuin kultakorttilaisille annettaisiin jotain porrastettua etua.
Vänkäämiseksi asian teki vasta hiihtari, joka ei selvästikään oikein sulata rakkaan yrityksensä ja laivastonsa eikä edes niihin liittyvän kanta-asiakasjärjestelmän aiheellistakaan arvostelua. Hän ryhtyi puhumaan hiukan asian vierestä vain voidakseen todistella omaa kantaansa, samalla ryhtyen ikävästi lyömään epärehellisen ja tarkoitushakuisen harhaanjohtamisen leimoja "toisinajattelijoihin".
On sinun asiasi, löydätkö riemua Serenaden sviitistä vain siitä, että saat sen halvemmalla kuin minä tai täysin kortiton asiakas (vahingonilon tosin sanotaan olevan paras ilo, mutta kovin hyvää kuvaa ihmisestä se ei koskaan anna). Kun olen laivalla, ei minua kiinnosta, onko naapuri saanut hyttinsä halvemmalla vai kalliimmalla kuin minä. Nautin olostani ihan siksi, että minusta on kiva hemmotella itseäni ja puolisoani. Kannattaa muuten joskus kokeilla - keskittyä ihan omaan itseensä eikä etsiä iloa vain siitä, että joku muu joutuu maksamaan kenties samasta enemmän.Pointtini olikin, että tuskinpa tulisi otettua esim. serenaden sviittiä hirveän useasti, jos siitä joutuisi maksamaan yli tonnin, jopa reilusti.
Siksihän minäkin matkustan aina sviitti-luokissa, poislukien reittimatkat ja piknik risteilyt joihin riittää deluxe, koska nimenomaan haluan hemmotella itseäni ja puolisoani. - Bubi-
Clubi- kirjoitti:
Pointtini olikin, että tuskinpa tulisi otettua esim. serenaden sviittiä hirveän useasti, jos siitä joutuisi maksamaan yli tonnin, jopa reilusti.
Siksihän minäkin matkustan aina sviitti-luokissa, poislukien reittimatkat ja piknik risteilyt joihin riittää deluxe, koska nimenomaan haluan hemmotella itseäni ja puolisoani.edelleen olet, olethan sieltä yrittänyt kiivetä piippuun mutta aina kapsahdat takaisin karjaosastolle.
Karjaosaston leima on ikuinen siitä ei pääse eroon kulumallakaan.
Sinun pointtinasi on tullut selväksi yrittää esittää jotain mitä et ole etkä koskaan tavoita tai tule olemaan .... - Clubi-
Bubi- kirjoitti:
edelleen olet, olethan sieltä yrittänyt kiivetä piippuun mutta aina kapsahdat takaisin karjaosastolle.
Karjaosaston leima on ikuinen siitä ei pääse eroon kulumallakaan.
Sinun pointtinasi on tullut selväksi yrittää esittää jotain mitä et ole etkä koskaan tavoita tai tule olemaan ....leimalla ole väliä, kun vaan itse tietää mitä tekee, haluaa ja millainen on.
- liikoja
Clubi- kirjoitti:
leimalla ole väliä, kun vaan itse tietää mitä tekee, haluaa ja millainen on.
itsestään!
- hopealäpyskä
Clubi- kirjoitti:
Pointtini olikin, että tuskinpa tulisi otettua esim. serenaden sviittiä hirveän useasti, jos siitä joutuisi maksamaan yli tonnin, jopa reilusti.
Siksihän minäkin matkustan aina sviitti-luokissa, poislukien reittimatkat ja piknik risteilyt joihin riittää deluxe, koska nimenomaan haluan hemmotella itseäni ja puolisoani.Ok, jos tuo oli pointti, niin se ei tullut ilmi ekasta vastauksestasi. Siinä sanoit selvästi, että kivaa on sviitissä matkustaa, kun tietää matkustavansa satasia halvemmalla kuin kaveri.
Tuon ymmärrän jo paremmin semmoiseksi itsestä (eikä pelkästä vahingonilosta) lähteväksi kivaksi matkaamiseksi, kun sanoit, ettei sinunkaan ei tulisi niin usein otettua sviittiä, jos et saisi sillä hintaa, millä saat. Mutta että kun saat edullisemmin, niin tulee satsattua. Just niinhän se on, että vaikka itsensä hemmotteleminen onkin kivaa, niin jossain tulee kipuraja vastaan. Hopeakorttilaisella näiltä osin siis huomattavasti aikaisemmin. Tai riippuu tietysti itse kunkin varallisuudesta ja siitä tavasta, miten kuluttaa ja mihin satsaa. Mutta ihan vaan fakta tietysti on, että hopea- tai pronssikorttilaisella on sen verran vähemmän massia tuhlattavaksi laivalla mihinkään muuhun, mitä on hytistään enemmän joutunut maksamaan. Mutta tämä on laivayhtiön valitsema politiikka, että tältä osin kanta-asiakkuudella ei ole mitään merkitystä, koska joutuu maksamaan kalleimman mukaan. Ja se taas on ollut minun pointtini tässä keskustelussa, vaikka juttu on välillä meinannut lipsua harhateille esim. hiihtarin puolustaessa "omaansa" jopa vastoin realismia.
Mutta, onneksi meille pitkäaikaisille, mutta TallinkSiljan käsityksen mukaan ö-luokan kanta-asiakkaille on aina olemassa vaihtoehto, se punainen laivasto! ;D - Katriina-
hopealäpyskä kirjoitti:
Ok, jos tuo oli pointti, niin se ei tullut ilmi ekasta vastauksestasi. Siinä sanoit selvästi, että kivaa on sviitissä matkustaa, kun tietää matkustavansa satasia halvemmalla kuin kaveri.
Tuon ymmärrän jo paremmin semmoiseksi itsestä (eikä pelkästä vahingonilosta) lähteväksi kivaksi matkaamiseksi, kun sanoit, ettei sinunkaan ei tulisi niin usein otettua sviittiä, jos et saisi sillä hintaa, millä saat. Mutta että kun saat edullisemmin, niin tulee satsattua. Just niinhän se on, että vaikka itsensä hemmotteleminen onkin kivaa, niin jossain tulee kipuraja vastaan. Hopeakorttilaisella näiltä osin siis huomattavasti aikaisemmin. Tai riippuu tietysti itse kunkin varallisuudesta ja siitä tavasta, miten kuluttaa ja mihin satsaa. Mutta ihan vaan fakta tietysti on, että hopea- tai pronssikorttilaisella on sen verran vähemmän massia tuhlattavaksi laivalla mihinkään muuhun, mitä on hytistään enemmän joutunut maksamaan. Mutta tämä on laivayhtiön valitsema politiikka, että tältä osin kanta-asiakkuudella ei ole mitään merkitystä, koska joutuu maksamaan kalleimman mukaan. Ja se taas on ollut minun pointtini tässä keskustelussa, vaikka juttu on välillä meinannut lipsua harhateille esim. hiihtarin puolustaessa "omaansa" jopa vastoin realismia.
Mutta, onneksi meille pitkäaikaisille, mutta TallinkSiljan käsityksen mukaan ö-luokan kanta-asiakkaille on aina olemassa vaihtoehto, se punainen laivasto! ;DHopealäpyskä, sinun tuollainen nakertavasti Club Onea mollaava mainos mielessä harrastama juttu aiheuttaa myötähäpeää jo Viking Linen markkinointi toimistossakin. En usko että se on sieltä lähtöisin. Edes he eivät sortuisi noin alasa kuin sinä.
- Hyvää matkaa
hopealäpyskä kirjoitti:
Ok, jos tuo oli pointti, niin se ei tullut ilmi ekasta vastauksestasi. Siinä sanoit selvästi, että kivaa on sviitissä matkustaa, kun tietää matkustavansa satasia halvemmalla kuin kaveri.
Tuon ymmärrän jo paremmin semmoiseksi itsestä (eikä pelkästä vahingonilosta) lähteväksi kivaksi matkaamiseksi, kun sanoit, ettei sinunkaan ei tulisi niin usein otettua sviittiä, jos et saisi sillä hintaa, millä saat. Mutta että kun saat edullisemmin, niin tulee satsattua. Just niinhän se on, että vaikka itsensä hemmotteleminen onkin kivaa, niin jossain tulee kipuraja vastaan. Hopeakorttilaisella näiltä osin siis huomattavasti aikaisemmin. Tai riippuu tietysti itse kunkin varallisuudesta ja siitä tavasta, miten kuluttaa ja mihin satsaa. Mutta ihan vaan fakta tietysti on, että hopea- tai pronssikorttilaisella on sen verran vähemmän massia tuhlattavaksi laivalla mihinkään muuhun, mitä on hytistään enemmän joutunut maksamaan. Mutta tämä on laivayhtiön valitsema politiikka, että tältä osin kanta-asiakkuudella ei ole mitään merkitystä, koska joutuu maksamaan kalleimman mukaan. Ja se taas on ollut minun pointtini tässä keskustelussa, vaikka juttu on välillä meinannut lipsua harhateille esim. hiihtarin puolustaessa "omaansa" jopa vastoin realismia.
Mutta, onneksi meille pitkäaikaisille, mutta TallinkSiljan käsityksen mukaan ö-luokan kanta-asiakkaille on aina olemassa vaihtoehto, se punainen laivasto! ;Dmene sinne punaiselle laivalle niin loppuu itku täällä.
- hopealäpyskä
Katriina- kirjoitti:
Hopealäpyskä, sinun tuollainen nakertavasti Club Onea mollaava mainos mielessä harrastama juttu aiheuttaa myötähäpeää jo Viking Linen markkinointi toimistossakin. En usko että se on sieltä lähtöisin. Edes he eivät sortuisi noin alasa kuin sinä.
Hyvä Katriina-, kun viimeksi tarkistin, tämä on keskustelupalsta - eli palstalla keskustellaan. Sitä olen pyrkinyt tekemään, alunperin korjaamalla ketjussa ylempänä esitettyjä vääriä väitteitä Club One -"eduista".
Näyttäisi siltä, että aiheellistenkin kriittisten kommenttien kertominen Club Onesta aiheuttaa joissakin kirjoittajissa närkästystä. Jopa siihen mittaan, että tuomatta mitään uutta keskusteluun heidän on puututtava asiaan kertoakseen kukin omilla sanoillaan, että aiheesta keskusteleminen on vääristelyä, turhaa vänkäämistä, Viikkarin mainostusta jne. Näin siis ovat toimineet ensin hiihtari, sitten Clubi- ja nyt myös sinä, hyvä Katriina-. Keskustelun sääntöjen mukaan noidenkin epäinformatiivisten kommenttien julkituominen on toki teille aivan sallittua. Mutta jos joku, kuten nyt sinä hyvä Katriina-, haluaa tähän sinänsä faktojen tasolla aika lailla käsiteltyyn aiheeseen palata, voitko syyttää minua siitä, että kanta-asiakasjärjestelmään tältä osin pettyneenä asiakkaana "tartun syöttiin"? ;DDD
Minua ei kiusaa se, että Clubi- ja hiihtari saavat commodorensa halvemmalla kuin itse saan, vaan se, etten itse saa mitään etua verrattuna kadunmieheen. En siis ole "pipoontunut" heihin tai heidän etuihinsa vaan "kanta-asiakas"järjestelmään. Ja tältä osin, seuraavaa matkaani tässä samalla joko Europalle tai Viikkarille suunnitellen, tartun oikein mielelläni tilaisuuteen napista aiheesta! Kiitos sinulle Katriina-, että halusit kieltää aiheesta keskustelun - jättäen siis areenan avoimeksi minulle palata asiaan muistuttamaan "kanta-asiakas"järjestelmän epäkohdista!!! ;D - Voe Voe sinnuu!
Katriina- kirjoitti:
Hopealäpyskä, sinun tuollainen nakertavasti Club Onea mollaava mainos mielessä harrastama juttu aiheuttaa myötähäpeää jo Viking Linen markkinointi toimistossakin. En usko että se on sieltä lähtöisin. Edes he eivät sortuisi noin alasa kuin sinä.
Taitaa vain olla vaikea hyväksyä että se todellisuus on vähän toinen kuin olet kuvitellut.
Koska kaverisi (hiihtohousu nainen) ottaa itseään niskasta kiinni ja kertoo omakohtaisen vertailunsa tallinksilja vs viking? Vai pelkääkö hän (ja sinä) mahdollisesta vastauksesta jonka saisi. Ikäväähän se huomata ettei tiedä asioista yhtään mitään.
Ei Hopealäpyskä mitenkään mollaa (eikä mainosta) Club onea, hän vain kertoo omakohtaisia kokemuksia tuon kortin suhteen
- Kultakanta.
alkaa jotenkin vaikuttaa siltä, että muutamilla on ollut hirmuodotuksia kortista ja kun ne eivät olekaan toteutuneet, on alettu kinistä.
Ei sitä korttia ole pakko ottaa. Jos tuntuu paremmalta olla ilman korttia, niin hyvä niin. Asia on jokaisen henkilökohtainen valinta.
Minulle taas on selvää etua tuosta kortista. Matkat joudun tekemään kerran kuukaudessa, työnantajani maksaa ja minä otan pisteet. Sitten käymme aina silloin tällöin rentoutumassa ilmaisella commodore-risteilyllä.
Ai ilmaisellako? Kyllä se juttu on niin, että vaikka matkan saisikin ilmaiseksi, niin rahaa palaa joka risteilyllä. Vaimon kanssa hänen hemmotteluunsa, yksin matkatessa omaan hummailuun.- Piste hopealäpyskäll
Taas yksi myöntää ettei tuota kultakorttia saa ilman kepulikonsteja ...
- Karjaosaston akka
Piste hopealäpyskäll kirjoitti:
Taas yksi myöntää ettei tuota kultakorttia saa ilman kepulikonsteja ...
Eiköhän se helpoin tapa saada kultakortti oo hakee pari autollista kaljaa Tallinnasta ja tilatal ne pre-orderin kautta... Ei siihen mitään kepulikonsteja tarvita...
- ymmärtää asian
Karjaosaston akka kirjoitti:

hieman toisin, mitä ovat myös monet muut painottaneet täällä ...
- --->
Karjaosaston akka kirjoitti:
Eiköhän se helpoin tapa saada kultakortti oo hakee pari autollista kaljaa Tallinnasta ja tilatal ne pre-orderin kautta... Ei siihen mitään kepulikonsteja tarvita...
Jos ajattelet tuoda nuo myyntiin, muistathan tehdä tulliselvityksen ja maksaa asiaan kuuluvat "viulut".
Jos et näin toimi on tässäkin kepulikonsti pisteiden keruun ja lisäksi lainvastainen rangaistava teko.
...tietysti jos ittelles tuot ja juot .... - kultakortin omaava
Piste hopealäpyskäll kirjoitti:
Taas yksi myöntää ettei tuota kultakorttia saa ilman kepulikonsteja ...
tuo kortti ainakin meidän perheelle on tullut ja ilman yrittämistä ollaan sillä tasolla pysyttykin. Nyt kun uusi systeemi tulee käyttön niin ei enää merkitystä matkjen määrällä, pitää kerätä 60000 pistettä vuodessa ja pisteitä kertyy sitten jokaisesta eurosta. Määrä riippuu ovatko ennakoon tehtyjä vai laivalla tehtyjä ostoksia. Kultatasolla 40 ja 29 / euro ja hopeatasolla oliko 33 ja 24 pistettä / käytetty euro. Eli pikaisesti pyöristäen kun kaksi tonnia kuluttaa vuodessa sisältäen matkojen hinnat aterioinnit ja ostokset niin on kulta-asiakas. Ja meillä tuo kyllä kuluu. No osasyy ehkä kyllä se että matkustetaan deluxe tai commodorehytissä Tukholman matkoilla. Mutta emme ole mitään rikkaita tai firman kautta keinottelijoita. Ja meille se kortti tai taso ei ole mikään itseisarvo matkustamiseen. Mukava plussa saada bonusmatkoja halvemmalla ja silloin käyttää rahaa muuhun =)
- mietipä vielä!
kultakortin omaava kirjoitti:

Mietihän että voisit tehdä oikean lomamatkan tuolla summalla autolauttareissujen sijaan ...
Taitaa ne pisteet olla vain niin sokaisevia, ja varustamo kiittää sinua kulutuksestasi hytissä joka olisi saattanut olla tuon reissun tyhjänä.Mutta nyt sinä autoit varustamoa hyvää hyvyyttäsi tai ymmärtämättömyyttäsi
- Anonyymi
Tietty. Ne jotka matkustelee työnantajan piikkiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110