Seurataanko Jeesusta

1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.

6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
18173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

Äänestä

1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Äänestä

19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Äänestä

43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?

Näyttö pitää olla jos syyttä, ellei ole oppi on mielenvikaisen juntin oppi

Äänestä

Oletteko te lukihäiriöisiä, ymmärrättekö suomen kieltä, osatteko lukea, silimät heiluu päässä ja sanotte sanoja mutta ymmärrättekö lukemanne?

Äänestä

"Historiaan viitaten, mitä kauemman aikaa suvaitaan Suomalaisten henkistä pahoinpitelyä, sitä suuremmaksi luonnollisesti terrorismin uhka kasvaa. Suomessa on uskonlahkoja, jotka avoimesti julistavat että 'ihminen ei voi täyttää lakia' (vain kasvit ja eläimet eivät voi täyttää ihmisille asetettua lakia - niillä on omansa). Mitä kauemman aikaa tuollaista oppia opettaa sukupolvelta toiselle vakasta hautaan, sitä suurempi vaara on, että sieltä maailman kuulusta 'kaapista hyppää ulos' jossain vaiheessa mitä tahansa mitä normaalin ihmisen 'kaapissa' ei ole."

Äänestä

"Kaikkien eri raamattuversioiden lähde erilaisine sisältöineen, on ~200 EAA Kreikan kielellä kirjoitettu Septuaginta, jota käytettiin pohjana Kristinuskon Vanhalle Testamentille. Septuaginta on kirjoitettu vanhalla Aleksandriassa käytetyllä Kreikan kielellä, mutta Kreikan kielen lisäksi Septuagintassa on käytetty sanoja useista eri kielistä, joista Koptinen kieli on kaikista tärkein. Septuaginta ei ole käännös Juutalaisten Tanakasta vaikka 'Juutalainen perimätieto' niin kertoo.

Raamatun historiassa Liiton Laki jonka tunnemme 10 Käskynä, on Ensimmäinen Ramattu ja Raamatun Laki, jota kaikkien jotka Raamatusta opettaa ensisijaisesti on noudatettava sanantarkasti. Raamatun laki on Ensimmäinen Testamentti.

Ensimmäisen Testamentin vahvistaja Raamatun mukaan on Jeesus, ja hänen sanansa ja tekonsa ovat Jeesuksen Testamentti. Joka vasten Ensimmäistä ja Jeesuksen Testamenttia vastaan on opettanut tai opettaa, ja riippumatta siitä onko oppi kirjoitettu Raamattuun tai ei, hänen opeillaan ei ole minkäänlaista yhteyttä Ensimmäiseen Testamenttiin eikä Jeesuksen Testamenttiin. Mitä hän opettaa, on hänen oma Raamatun Lain vastainen Testamentti, ja todistaa vain hänen koulutustasosta ja mielen laadusta.

Kun eri uskontojen ja niistä kehittyneiden kaikkien eri lahkojen historiaa oppeineen tarkastellee, on huomioitava mitä Raamattuun on kirjoitettu, mitä Raamatusta on opetettu, ja mitä on tehty kun oppeja aikanaan on levitetty. Niistä kaikista muodostuu Apostolien teot, jotka sanantarkasti ovat Ensimmäisen Testamentin ja Jeesuksen Testamentin mukaisia, tai ne ovat Ensimmäisen Testamentin ja Jeesuksen Testamentin vastaisia.

Latinankielinen Vulgata kirjoitettu Septuagintan pohjalta 300 -luvulta saakka Paavi Damasus I:n toimesta. Vulgata -nimi tulee Latinan kielisestä Versio Vulgata -nimestä, joka tarkoittaa yleinen versio. Vulgata ja miten siitä on opetettu sanoineen ja tekoineen on Paavien Testamentti, joka on mm todistus heidän koulutustasosta ja mielen laadusta.

Vuonna 1534 julkaistiin Martin Luderin (Martin Luther) tulkinta joka sanoineen ja tekoineen on todistus Martin Lutherista, toisin sanoen Martin Luderin Testamentti, joka on mm todistus hänen koulutustasosta ja mielen laadusta.

1541 julkaistiin myös Gustaf Wasa (Gust af Wasa) Bibeln, joka puolestaan sanoineen ja tekoineen on todistus hänestä, toisin sanoen Gustaf Wasan Testamentti, joka on mm todistus hänen koulutustasosta ja mielen laadusta.

1548 Turun piispa ja Suomessa toiminut niin kutsuttu uskonpuhdistaja Mikael Agricola kirjoitti Suomen kielisen Raamatun, joka perustui Gustaf Wasan ja Martin Lutherin kirjoittamaan Raamattuun ja heidän oppeihin Raamatusta. Hänen sanat ja teot ovat todistavat mm hänen koulutustasosta ja mielen laadusta; Mikael Agricolan Testamentti.

Tunnetuin ja yksi vaikutusvaltaisimmista Raamatuista, on Englannin kielinen King James Bible, joka kirjoitettiin Englannin kielellä kuningas Jamesin toimesta, ja julkaistiin vuonna 1611. King James Bible ja mitä siitä on opetettu sanoineen ja tekoineen, on King Jamesin Testamentti, joka mm todistaa hänen koulutustasosta ja mielen laadusta.

Eri kielellä julkaistuja verioita Raamatusta joista jokainen on erilainen ja joista opetetaan eri tavalla, on tänään noin 4000. Suomen kielellä kirjoitettuja eri Raamattuversioita ovat Biblia 1776, Raamattu 1835, Raamattu 1933/1938 ja sarjassa viimeisin on Raamattu 1992, joka on tämän päivän Luterilaisen kirkon Testamentti oppeineen ja tekoineen.

Septuagintan jälkeen kirjoitetut eri Raamattuversiot, ovat historiassa useiden uskonsotien lähde."

Äänestä

Matt. 26:29 Ja minä sanon teille: tästedes MINÄ EN JUO tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Mark. 14:25 Totisesti minä sanon teille: MINÄ EN JUO enää viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa."

Luuk. 22:18 Sillä minä sanon teille: tästedes MINÄ EN JUO viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."

Jeesus ei juo, niin ei kenekään tulisi juoda. Ehtoollinen on harhaoppi.

Äänestä

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Lapset pitä kastaa ja kasvattaa Jeesuksen oppien mukaisesti Jeesuksen opetuslapsiksi, Jumalan lain 10 käskyn mukaisesti, ei kenekään muun. Kaikki muu on harhaoppisuutta.

Äänestä
  • Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus?
    *************************************************************************************
    Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
    *************************************************************************************

    Äänestä

  • anteeksi vaan mutta kirjoitti:

    Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus?
    *************************************************************************************
    Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
    *************************************************************************************

    kieltäkää kaikki mikä on Jeesuksen oppien ja 10 käskyn vastaista - ne ovat antikristuksesta

    Äänestä

  • anteeksi vaan mutta kirjoitti:

    kieltäkää kaikki mikä on Jeesuksen oppien ja 10 käskyn vastaista - ne ovat antikristuksesta

    mene shamanistien palstalle julistamaan ilosanomaasi

    Äänestä

  • kyllästynyt lukija kirjoitti:

    mene shamanistien palstalle julistamaan ilosanomaasi

    on vanhaa saamen kieltä, sama sana kuin mitä Jeesus käytti ristillä, tarkoittaa "(Jumala) samaistu/ota minut vastaan sieluusi"

    Äänestä

  • sham(b)a(kt)ani kirjoitti:

    on vanhaa saamen kieltä, sama sana kuin mitä Jeesus käytti ristillä, tarkoittaa "(Jumala) samaistu/ota minut vastaan sieluusi"

    hihhuit käytätte sanoja joiden merkitystä eitte tiedä

    "Gnostiikka ja uskonnot

    Uskonnot tunnetusti vieruksivat gnostiikkaa, ja sitä kutsutaan vielä nykäänkin uskonnollisissa piireissä pakanalliseksi. Kun tarkastelemme maailmaa tänään, ja etsimme viitteitä uskonnollisissa piireissä pahamaineiseksi leimattuun gnostiikkaan, niin ensisijaisen viitteen siihen löydämme tänään lääketieteestä.

    Kun henkilön jalka menee poikki onnettomuudessa, fyysisesti ja henkisesti hän luonnollisesti voi huonosti. Hän menee tai hänet viedään lääkäriin, joka tekee lääketieteellisen diagnoosin vammasta. Lääketieteellinen diaGNOSTIIKKA perustuu lääketieteelliseen tietoon terveysongelmista, sairauden tai tautitilan syistä. Lääkärin tekemä diagnoosi on pohja potilaan hoidolle ja hoitomenetelmä on yleispätevä, toisin sanoen, mikä koskee yhtä ihmistä, koskee kaikkia ihmisiä.

    Kun lääkäri on tehnyt diagnoosin ja hoitanut potilaan lääketieteellisesti oikealla tavalla, potilaan fyysinen ja henkinen terveydentila paranee ja hän voi sanoa potilaalle 'ota vuoteesi ja kävele'. Parantajia, joita tänään kutsutan lääkäreiksi, on etnisten Kansojen historiassa ollut siitä saakka kun etniset Kansat ovat olleet olemassa - siksi lääkärin ammatti on kutsumusammatti.

    Jos henkilö lääkärin sijasta, menee saarnaajan puheille, niin diagnostiikan mukaan hän ei parane henkisesti eikä fyysisesti. Enemmän ihmishenkiä on yksi lääkäri pelastanut, ja enemmän ihmisiä yksi lääkäri on parantanut, kuin kaikki apostolit ja heidän seuraajansa historiassa. "

    Jos olet uskovainen, niin sinun ei saa uskontosi mukaan "pakanalliselle" lääkärille.

    "Jos olet uskovainen, niin sinun ei saa uskontosi mukaan MENNÄ "pakanalliselle" lääkärille. "

    Jumala ohjaa lääkärille, uskontosi ohjaa sinut harhaan.

    ja vaivannäkösi ja kärsivällisyytesi, ja ettet voi pahoja sietää; sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi;

    Äänestä

eroan kirkosta en sen hyvien tekojen tähden,vaan sen pahojen tekojen tähden

Äänestä
  • ja puolet mitä maksoin kirkollisveroa, annan käteen henkilölle joka varoja tarvitsee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

risti.ritari kirjoitti:

1 Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5 Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.

6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu