Gal. 3:24
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen,
että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Kyllä jokainen VILPITÖN lainnoudattaja tietää omassatunnossaan, että laki kasvattaa kohti Kristusta.
Sillä lainnoudattaminen on kuin tukala kuumailmapallo, johon tulee ainakin 1 pieni reikä ja sitten tullaan
alas ja täältä alhaaltahan se Kristus löytyy ja tukeva kallio.
Ja kun on Kristuksessa, kokee muodonmuutoksen - lainkuuliaisesta tulee uskonkuuliainen.
Gal. 3:24
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen,
että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Kasvattaja vaihtui! Alaikäinen, lain kasvatuslaitoksesta Kristuksen luokse paennut saavutti miehuuden.
Gal.3:23
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin ON LAISTA TULLUT MEILLE KASVATTAJA KRISTUKSEEN, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Lakia seuraamalla kuin kuuta laskevaa, pysymme alaikäisinä, mutta kun annamme lain piiskata meitä kohti
Kristusta - mitä se on muuta kuin nousevassa auringossa iloitsemista ja aikuisen iän saavuttamista ...
Ef. 4:13
kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
antti
Laki - KASVATTAJA Kristukseen !
48
430
Vastaukset
- 10 käskyä
Näin on, laki kymmenen käskyä kasvattavat meitä Kristukseen koko elämämme ajan.
- Rakas laki.
Emme me kumoa täytettyä lakia. Laki on tallella hengessämme ja varoittamassa meitä synnistä.
Erään lukijan (ei adventisti) henk.koht. todistus:
" Näin on, laki kymmenen käskyä kasvattavat meitä Kristukseen koko elämämme ajan. "
Kun olet yhä vielä kasvattajan alaisena etkä Kristuksessa, olet matkalla sinne minne
pedonmerkin ottaneetkin, sillä:
Gal.3:23
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin ON LAISTA TULLUT MEILLE KASVATTAJA KRISTUKSEEN, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Kukaan ei pääse taivaaseen kymmentä käskyä noudattamalla tai 613 käskyä tahi kieltoa.
"ENNENKUIN usko tuli", sanoo Raamattu, "vartioitiin meitä lain alle suljettuina".
Rukoillaan että sinullekin usko tulisi ennen kuin vedät viimeisen henkäyksen.
Ette joutuisi sinne tulikivijärveen, josta adventistitkin varoittavat erityisesti.
Lain alapuolella olemme tuhoon tuomittuja, mutta Kristuksessa olemme lain yläpuolella - armahdettuja.
Päätämme armahtaa toisia ja se on mitä suurinta lain hallitsemista ja lain käyttöä. Valta on laupiailla.
Rakas armo!- Torstainakin.
AnttiVKantola kirjoitti:

Rakas armo!Milloin sinä pääsit vapaaksi laista? Milloin tulit niin täydellisen rakastavaksi, että et enää rikkonut ketään vastaan. Vai vieläkö laki muistuttaa sinua ja varjelee sinut lankeamasta laittomuuteen? Laki kasvattaa Kristukseen ja niin kauan, kuin ihminen on lain kasvatuksessa, on hän armon alla. Päivä saapuu, jolloin ihminen tietää itsekkin tulleensa Armon kasvatukseen. Niin vapaa ja rakkaudellinen ihminen silloin on, että lailla ei ole yhtään neuvoa hänelle, eikä lain tarvitse häntä enää varjella. Lailla ei ole mitään heitä vastaan, jotka elävät täydellisessä rakkaudessa.
Jeesus sanoo, että joka opettaa lakia ja sen pienintä piirtoa vastaan, ei opeta oikein, vaan on kutsuttava pienimmäksi taivasten valtakunnassa. Niin kauan, kuin on taivas ja maa, on mys Jumalan omalla sormella kirjoittama laki, joka on kahteen kivitauluun kirjoitettu sen lisäksi, että se on kirjoitettu ihmisen henkeen.
Kuka tahansa opettaa laittomuutta, ei tule näkemään Taivaan valtakuntaa. - karlpaul
Torstainakin. kirjoitti:
Milloin sinä pääsit vapaaksi laista? Milloin tulit niin täydellisen rakastavaksi, että et enää rikkonut ketään vastaan. Vai vieläkö laki muistuttaa sinua ja varjelee sinut lankeamasta laittomuuteen? Laki kasvattaa Kristukseen ja niin kauan, kuin ihminen on lain kasvatuksessa, on hän armon alla. Päivä saapuu, jolloin ihminen tietää itsekkin tulleensa Armon kasvatukseen. Niin vapaa ja rakkaudellinen ihminen silloin on, että lailla ei ole yhtään neuvoa hänelle, eikä lain tarvitse häntä enää varjella. Lailla ei ole mitään heitä vastaan, jotka elävät täydellisessä rakkaudessa.
Jeesus sanoo, että joka opettaa lakia ja sen pienintä piirtoa vastaan, ei opeta oikein, vaan on kutsuttava pienimmäksi taivasten valtakunnassa. Niin kauan, kuin on taivas ja maa, on mys Jumalan omalla sormella kirjoittama laki, joka on kahteen kivitauluun kirjoitettu sen lisäksi, että se on kirjoitettu ihmisen henkeen.
Kuka tahansa opettaa laittomuutta, ei tule näkemään Taivaan valtakuntaa.Sä olet kyllä sellainen hämäräperän viljami, että sinun näköjään pitä "kulkea lakikirja kainolassa"? Et osaa olla ja elää ilman lakiaa, jotta täytyy kytätä lakia, ettei vain tule kiinni jäämään. Minun ei tule moista edes mieleenikään, koska omatuntoni on hetkestä hetkeen valveilla. Kristuksen rakkaus on aina edelläni ja hän valvoo, että elän lähimmäiseni turvakseni ja vartioitsen hänen oikeuksiaan. Nykyajan sisäisesti sivivistyneen ja omassa tunnossa heränneen ihmisen, ei missään mielessä tarvitse ajatella kylmää ja rankaisevaa lakia, koska hänellä on oikeudentunto sisäisessä elämässä. Mutta rikokseen ja vilppiin taipuvaisen ihmisen vartija aina tuleekin olla laki vartioimassa, ehkä sinä sitten tarvitse lakia kun sinä sitä niin mielelläsi vedät esiin. Eihän ihminen joka rakastaa oikeutta on sydämessään oikeamielinen, oikeuden tuntoinen, hänhän asuu Kristuksen elämän ymmärryksessä, oikeuden mielisen ihmisen on mahdottomuus olla väärämielinen, joka tarvitsisi lakia kirjaimellisesti elämässään.
- Tietäkää.
poistu. Täysi-ikäsille se on raakaampi kuin kenellekään muulle, koska heillä on voima elää täytetyssä laissa, joka on rakkaus. Laki on vartija ja varoittaja.
"Sapattikäskyn totteleminen, terveellisen ruokavalion noudattaminen ja alkoholin välttäminen eivät suojele
meitä tuholta, joka lähestyy petoa kumartavia. Valitettavasti myös monet sapatinviettäjät joutuvat 'juomaan
Jumalan vihan viiniä' ja kärsimään tulessa ja rikin katkussa! Miksi? Koska he eivät ole ymmärtäneet tärkeintä!
Käskyjen noudattaminen on merkityksetöntä, ellei niitä noudateta elävässä, elämää uudistavassa suhteessa
Jeesukseen Kristukseen."
Kolmen enkelin sanoma, s. 64 - Kirjatoimi 2010
"Jos haluamme kolmannen enkelin sanoman hengen ja voiman, meidän tulee esittää
laki ja evankeliumi yhdessä, sillä ne kulkevat käsi kädessä." (Ellen G White, KES, s.64)
Aivan niin - laki ei kasvata lakiin vaan laki kasvattaa Kristukseen.
Kristuksessa meitä kasvattaa armo, jota adventismikin julistaa.
antti- Torstainakin.

anttiPyritkö oman valvomisen kautta johtamaan heitä Jeesuksen luo, vai oletko vain tuomitsemassa heitä?
Näin on. Laki on hyvä ja tarpeellinen. Nykyään ei kouluissakaan varmaan opeteta kymmentä käskyä uskontotunneilla. Kymmenen käskyä on ollut suomenkin lain perustana. Säännöt ovat ihmisille tarpeen ja jos ne puuttuu, niin oikean ja väärän tajuamista ei ole. Me olemme laittomuuden sukupolvi. Kouluissa ei opeteta enää Jumalan näkökulmasta asioita. Sinne on tulleet koulupsygologit tilalle. Sitten sitä ihmetellään, kun tulee tälläisiä Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia juttuja. Tarkoitus ei tietenkään ole se, että ihmisiä koetettaisiin saada väkisin uskoon, vaan kyllä pitää olla selvät säännöt, muutenhan me olemme kohta aivan eläimellisiä.
Laki siis on kasvattaja Kristukseen, mutta laki ei ole kasvattaja Kristuksessa. Siinä on ero.- Päivän sanoma
syntyi ilmilö, jossa lapsen piti saada kasvaa vapaasti. Ei saanut olla uskontoa, eikä juuri mitään kasvatusta. Seuraukset ovat olleet katasrofiset.
Päivän sanoma kirjoitti:
syntyi ilmilö, jossa lapsen piti saada kasvaa vapaasti. Ei saanut olla uskontoa, eikä juuri mitään kasvatusta. Seuraukset ovat olleet katasrofiset.
Muistan kyllä, kouluaikana yläasteelle siirryttäessä tapahtui muutos. Se, mitä aikaisemmin uskontotunneilla oli opittu, heitti häränpyllyä biologian tunneilla. Eikä uskontotunnitkaan olleet enää periaatteessa muuta kuin historiaa ja tietoutta kaikenlaisista uskonnoista. Ei siis yhtään mitään.
- Kuka vastaa?
jari-pek-ka kirjoitti:

siitä, että lapsilta pimennettiin käskyt?
Kuka vastaa? kirjoitti:
siitä, että lapsilta pimennettiin käskyt?
niin tietysti opettajat ovat vastuussa. Ensisiaisesti vastuu on kuitenkin vanhemmilla.
- karlpaul
jari-pek-ka kirjoitti:
niin tietysti opettajat ovat vastuussa. Ensisiaisesti vastuu on kuitenkin vanhemmilla.
Nämä kirjoittajat ovat hyvin kuvaavasti, niitä älyttömiä Paavalin mainitsemia Galatalaisia, joiden eteen Antti toi Kristuksen kuvan, mutta he työnsivät sen kylmästi pois, ja vativat lain tilalle. Sellaista se on Antti, ken on kovettanut lailla sydämensä ei hän säälivää Kristuksen rakkautta tunne.
- Hengen mieli..
karlpaul kirjoitti:

sydämmensä Jumalan rakkaudelle, etteköhän te Jumalan lain poistajat ole vain itse kovettaneet sydäntänne että ette näe Jumalan rakkautta ollenkaan, Sillä Jumalan laki oikein ymmärrettynä on Rakkauden laki, mutta lihan mieliset näkee sen vain tuomion lakina ja sitähän se onkin lihan mielisille, mutta jolla on Hengen mieli hän ilolla yhtyy Jumalan lakiin sillä hän rakastaa Jumalaa ja hänen lakiaan.
- karlpaul
Hengen mieli.. kirjoitti:

Ja laki saa aikaan vihaa niinkuin Paavali nimenomaan kirjoittaa, miksi siksi, että laki on rankaisija. Room.4:13-14.Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen simenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta". "Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
Mutta tehkää te lain eteen töitä oikein kunnolla! Ettehän silloin ainakaan Jumalalta palkkaa saa armosta, mutta ne jotka eivät usko kuin Kristuksen rakkauteen ja luottavat siihen, niin he saavat palkan armosta, eikä laista. Niinhän Daavidkin ylistää autuaiksi niitä, ihmisiä, joille Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.
Te nimenomaan haluatte olla niitä j"uutalaisia lailla ympärileikattuja fariseuksia". - Jumalan kuritus
karlpaul kirjoitti:
Ja laki saa aikaan vihaa niinkuin Paavali nimenomaan kirjoittaa, miksi siksi, että laki on rankaisija. Room.4:13-14.Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen simenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta". "Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
Mutta tehkää te lain eteen töitä oikein kunnolla! Ettehän silloin ainakaan Jumalalta palkkaa saa armosta, mutta ne jotka eivät usko kuin Kristuksen rakkauteen ja luottavat siihen, niin he saavat palkan armosta, eikä laista. Niinhän Daavidkin ylistää autuaiksi niitä, ihmisiä, joille Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.
Te nimenomaan haluatte olla niitä j"uutalaisia lailla ympärileikattuja fariseuksia".Ketä Jumala rakastaa sitä Hän kurittaa oikein ruoskii, niinkuin Raamatussa sanotaan.
- Langennut Suomi.
jari-pek-ka kirjoitti:
niin tietysti opettajat ovat vastuussa. Ensisiaisesti vastuu on kuitenkin vanhemmilla.
niin syvälle, että Suomen on vallannut masennuksen henki. Jopa lapset sairastavat. Jos Jumalan kunnioitus olisi pysynyt täällä, niin tämä kaaos ei olisi kohdalla, mikä nyt on Suomessa. Avioliitoista päättyy puolet ja nuoret ja lapset sairastavat.
- karlpaul
Jumalan kuritus kirjoitti:
Ketä Jumala rakastaa sitä Hän kurittaa oikein ruoskii, niinkuin Raamatussa sanotaan.
Jospa se sitten pehmentäis näiden lakikiihkoilijoiden sydämen!
- Voi teitä.
karlpaul kirjoitti:
Nämä kirjoittajat ovat hyvin kuvaavasti, niitä älyttömiä Paavalin mainitsemia Galatalaisia, joiden eteen Antti toi Kristuksen kuvan, mutta he työnsivät sen kylmästi pois, ja vativat lain tilalle. Sellaista se on Antti, ken on kovettanut lailla sydämensä ei hän säälivää Kristuksen rakkautta tunne.
sinä tahdot julistettavan. Laittomuus pääsee kerran täydelliseen valtaan ja olet näkevä sen seuraukset.
- Laki oli ja on.
karlpaul kirjoitti:
Ja laki saa aikaan vihaa niinkuin Paavali nimenomaan kirjoittaa, miksi siksi, että laki on rankaisija. Room.4:13-14.Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen simenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta". "Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
Mutta tehkää te lain eteen töitä oikein kunnolla! Ettehän silloin ainakaan Jumalalta palkkaa saa armosta, mutta ne jotka eivät usko kuin Kristuksen rakkauteen ja luottavat siihen, niin he saavat palkan armosta, eikä laista. Niinhän Daavidkin ylistää autuaiksi niitä, ihmisiä, joille Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja.
Te nimenomaan haluatte olla niitä j"uutalaisia lailla ympärileikattuja fariseuksia".uskovalla on laki. Raakaus pitää lain voimassa. Lue Jeesuksen opetuksia ja näe, että Jeesus opettaa lain olevan voimassa aina ja iäti. Rakkaus pitää lain voimassa, ei kumoa sitä.
- karlpaul
Laki oli ja on. kirjoitti:
uskovalla on laki. Raakaus pitää lain voimassa. Lue Jeesuksen opetuksia ja näe, että Jeesus opettaa lain olevan voimassa aina ja iäti. Rakkaus pitää lain voimassa, ei kumoa sitä.
Tottakai se Kristuksen Rakkauden laki, ei kai sitä voinut muuttaa sekään eikä poistaa, sekään, että laki tumitsi hänet ristille häpeälliseen kuolemaan, niin sittenkin Kristuksen rakkaus voitti ja lain puolustajat saivat häpeällisen muistutuksen, viattoman veren vuodatuksesta. Te siis puolustatte raukkamaisesti sitä, että farisealaiset uskonnolliset ylimys johtajat ja rabbit tekivät oikein, kun tuomitsivat Jumalan rakkauden lähetin ristin hirvittävään kuolemaan?
Langennut Suomi. kirjoitti:
niin syvälle, että Suomen on vallannut masennuksen henki. Jopa lapset sairastavat. Jos Jumalan kunnioitus olisi pysynyt täällä, niin tämä kaaos ei olisi kohdalla, mikä nyt on Suomessa. Avioliitoista päättyy puolet ja nuoret ja lapset sairastavat.
Hirttonaru on suomineidon kaulassa. Masentuneita ja lyötyjä, velkaantuneita ja väsyneitä ihmisiä tulee olemaan vielä paljon paljon enemmän, kuin mitä on totuttu näkemään. Tämä talouden romahdus ei ollut vielä mitään. Lopullinen rysäys on tulossa, eikä se ole kaukana. Niimpä meidän pitää olla valmiina ottamaan vastaan näitä ihmisiä ja antaa toivoa heille. Me olemme Hänen kätensä ja jalkansa ja suunsa ja korvansa täällä. Jumala valmistaa viljaa meitä varten.
Sanotaan, että on myös pahoinvointia. Nuoriso voi pahoin ja aikuisetkin. On pahoinvointia. Mistä se voi johtua? Siihen ei auta psygologit tms. Pahoinvointi johtuu yksinkertaisesti sielunvihollisesta. Se johtuu pahan voinnista, josta seuraa pahoinvointia. Mitä kauemmas kulkee Jumalasta, sitä lähemmäs kulkee sielunvihollista ja sitä enemmän voi pahoin ja sitä rauhattomampi on.- karlpaul
Voi teitä. kirjoitti:
sinä tahdot julistettavan. Laittomuus pääsee kerran täydelliseen valtaan ja olet näkevä sen seuraukset.
Niin eihän se sinun mielestäsi joka olet laki kiihkoilija ole väärin, että soditaan koska laki velvoittaa tappamaan ja sotimaan, ja sodan ja tappamisen etevät organisoijat palkitaan kaikenlaisilla kunnia merkeillä. Minkähän moisilla kunniamerkeillä ja ainakin kiitoksilla palkittiin Jeesuksen ristille kuolemaan tuomitsijat pääpukarit? kaitpa tekin jonkin laisen kiitoksen juutalaisilta heidän lakiuskonsa puolustajilta olette jo saaneet, kun matkitte heidän oppiaan.
- karlpaul
Voi teitä. kirjoitti:
sinä tahdot julistettavan. Laittomuus pääsee kerran täydelliseen valtaan ja olet näkevä sen seuraukset.
Te lailla kerskaajat ja uhmaajat, juuri te olette saaneet tämän aikaan. Mitä enemmän lailla uhmataan sitä enemmän vastarintaan ihmiset asettuvat, se on selvä luonnon omaa lakia käytetään ja organisoidaan toteuttamaan vahvojen ja hyvivoivien omaa edullista pyrkimystä yhä korkeammalle hallitsevaan asemaan. Siksi Jeesus Kristus toi oman uhrautuvan rakkautensa vähäosaisia puolustamaan, eli uhrasi elämänsä heille, ja sekös myrkytti lakikiihkoilijat juutalaiset, niin että hänet piti saada ristille hinnalla millä hyvänsä ja keinoja ei kaihdettu.

Pieni korjaus "karpaul" tekstiin. Se on selvä, että mitä enemmän lailla uhmataan, niin sitä enemmän ihmiset nousevat vastarintaan, ja onhan se selvä luonnon laki, että heikko ihminen nousee puolustaan oikeuksiaan, koska rakkaus on poljettu jalkoihin, ainakin kirkollisiussa "uskonnollisissa järjestöissä. Ja sen te tuotte selvästi esiin, ja ilmeisesti olette adventisti järjestö edustajia, tiedän, että sieltä nimenomaan puuttuu suurimmaksi osaksi Kristuksen rakkaus, koska olen kuulunut joskus ymmärtämättömyyttäni tuohon uskonnollisesti turmeltuneeseen juutalaisella lailla organisoituun järjestöön.
- uskon vainot
karlpaul kirjoitti:
Jospa se sitten pehmentäis näiden lakikiihkoilijoiden sydämen!
Häiritseekö sinua lainkiihkoilijat? Minua ne eivät häiritse. Se häiritsee jos uskoa vihaavat alkavat murhata uskovaisia.
- eremith23
Laki oli ja on. kirjoitti:
uskovalla on laki. Raakaus pitää lain voimassa. Lue Jeesuksen opetuksia ja näe, että Jeesus opettaa lain olevan voimassa aina ja iäti. Rakkaus pitää lain voimassa, ei kumoa sitä.
Niin laki uskovalla on "raakuuss", kyllä se on todistanut adventismist täällä selvästi he edelleen ovat laillaan ristiinnaulitsemassa Kristusta!
- Jumalan tuomiot
eremith23 kirjoitti:
Niin laki uskovalla on "raakuuss", kyllä se on todistanut adventismist täällä selvästi he edelleen ovat laillaan ristiinnaulitsemassa Kristusta!
Jumala hukutti laittomat vedellä Nooan aikana. Viimeinen laittomien hävitys tapahtuu tulella. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät laittomat.
- karlpaul
Jumalan tuomiot kirjoitti:
Jumala hukutti laittomat vedellä Nooan aikana. Viimeinen laittomien hävitys tapahtuu tulella. Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät laittomat.
Oletkohan ihan täysillä varustettu? Sinähän pelottelotko pikkulapsia, kas kun et sanonut, että jumala pudottaa kuuman kiven taivaasta jos et pidä lakia, voi sun touhujas. teitä täällä söhläämässö kuinkakin monta???
- eihän miehet pelkää

Raamatun sanan mukaan pelkurit eivät peri taivasten valtakuntaa. "Silloin mitään pelkää en Jeesuksehen turvaten tahdon käydä nurkumatta askeleitaan seuraten".
että kun laki kasvattaa, johdattaa meidät Kristuksen luo Pyhän Hengen alle, niin se on jopa enemmän kuin laki. Pyhä Henki kasvattajana on paljon enemmän kuin laki. Voi olla niin, että Pyhä Henki sanoo sinulle, että tämä on väärin ja sinun ei pitäisi tehdä niin tai noin. Pelkästään lakia katsomalla se ei ole väärin tai sinulle jää tulkinnan varaa. Laki ei ole kasvattaja kristuksessa eli Pyhässä Hengessä, vaan kasvattaja on Pyhä Henki. Oletko koskaan sanonut mitään toiselle ihmiselle, sellaista ihan oikeaakin, joka on ihan totta ja jolla yrität ojentaa toista ihmistä. Joskus tulee mieli Raamatustakin sanoa pari valittua sanaa jollekkin ja ojentaa häntä.
Ikäänkuin lataisit sen kaiken haulikkoon ja antaisit täyslaidallisen. Silloin ei tee oikein, koska se on tullut sanottua lihassa, ei rakkaudessa. Itse olen syyllistynyt tähän ja Pyhä Henki on myös siitä nuhdellut.
Pyhä henki siis tavallaan jatkaa siitä, mihin laki lopetti. Se on siis vielä enemmän.
Kun sanotaan, että Jeesus on lain loppu, niin se ei tarkoita sitä, että laki olisi poistettu vaan, kun me olemme Jeesuksessa Pyhän Hengen alla, niin siitä jatketaan eteenpäin. Ei jäädä siis lain alle, vaan jatketaan Pyhän Hengen kanssa eteenpäin.
Kunnia HerralleLaki oli ja on. kirjoitti:
uskovalla on laki. Raakaus pitää lain voimassa. Lue Jeesuksen opetuksia ja näe, että Jeesus opettaa lain olevan voimassa aina ja iäti. Rakkaus pitää lain voimassa, ei kumoa sitä.
Jokainen ihminen tietää mitä synti on elikkä itsekullakin meistä on laintunto, vaikka emme lakia tuntisikaan.
On melko turhaa kierrellä mualimata ja saarnata lakia ja vihaisena huudella ihmisille: olette syntisiä ja
laittomia. Mutta evankeliumia ei moni maailmassa vielä tunne, sitä saarnatkaamme - rakkautta.
Kukaan ei tosissaan väitä etteikö lakia olisi ja lainrikkomista, mutta evankeliumi on tehtävä tunnetuksi.
LAKI SAA AIKAAN LAKIA JA VIHAA - RAKKAUS SAA AIKAAN RAKKAUTTA
Room.4:14
Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
15 Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä
2. Kor. 8:7
Mutta niinkuin teillä on ylenpalttisesti kaikkea:
uskoa, sanaa, tietoa, kaikkinaista intoa ja
meistä teihin tullutta rakkautta,
niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkaudentyössä.
Viha on punkrokin aihe -- http://www.vihanpolku.com/polku.html
Vihan psykologiaa -- http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/why_stuck_in_anger.html
Viha vie voimat -- http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Viha vie voimat/1135225032078
Vihan elokuva -- http://www.dvdplaza.fi/reviews/nayta.php?sid=1547
Vihan hedelmät --- http://www.filmgoer.fi/new/klassikko/vihan-hedelmaet
Nuori viha --- http://elokuvauutiset.fi/site/dvd-arvostelut/ulkomaiset/1376-nuori-viha-1959
"Jumalan viha" --- http://www.filmgoer.fi/new/klassikko/aguirre- Torstainakin.
jari-pek-ka kirjoitti:
että kun laki kasvattaa, johdattaa meidät Kristuksen luo Pyhän Hengen alle, niin se on jopa enemmän kuin laki. Pyhä Henki kasvattajana on paljon enemmän kuin laki. Voi olla niin, että Pyhä Henki sanoo sinulle, että tämä on väärin ja sinun ei pitäisi tehdä niin tai noin. Pelkästään lakia katsomalla se ei ole väärin tai sinulle jää tulkinnan varaa. Laki ei ole kasvattaja kristuksessa eli Pyhässä Hengessä, vaan kasvattaja on Pyhä Henki. Oletko koskaan sanonut mitään toiselle ihmiselle, sellaista ihan oikeaakin, joka on ihan totta ja jolla yrität ojentaa toista ihmistä. Joskus tulee mieli Raamatustakin sanoa pari valittua sanaa jollekkin ja ojentaa häntä.
Ikäänkuin lataisit sen kaiken haulikkoon ja antaisit täyslaidallisen. Silloin ei tee oikein, koska se on tullut sanottua lihassa, ei rakkaudessa. Itse olen syyllistynyt tähän ja Pyhä Henki on myös siitä nuhdellut.
Pyhä henki siis tavallaan jatkaa siitä, mihin laki lopetti. Se on siis vielä enemmän.
Kun sanotaan, että Jeesus on lain loppu, niin se ei tarkoita sitä, että laki olisi poistettu vaan, kun me olemme Jeesuksessa Pyhän Hengen alla, niin siitä jatketaan eteenpäin. Ei jäädä siis lain alle, vaan jatketaan Pyhän Hengen kanssa eteenpäin.
Kunnia Herrallepitivät lain yllä. Hän opetti rakastamaan lähimmäistäkin niin, että ei jäänyt edes hiukkasen mentävää aukkoa toiselle puolelle, eli rakkaudettomuuteen. Hän käski siunata vihollisiakin, olla anteeksi antava, kärsivällinen ja laupias ja niin käsky rakastaa lähimmäistä niin, kuin itseään sai niin tiukan sidoksen, että sitä ei voi millään kumota. Ei voi sanoa, että kun tuo lähimmäinen on niin ja niin huono, sillä se ei riitä Herralle. "Herra Herra" hokemaan jääneille se riittää, mutta heille Jeesus sanoo, että "menkää pois minun luotani te LAITTOMUUDEN tekijät."
- karlpaul
Hengen mieli.. kirjoitti:
sydämmensä Jumalan rakkaudelle, etteköhän te Jumalan lain poistajat ole vain itse kovettaneet sydäntänne että ette näe Jumalan rakkautta ollenkaan, Sillä Jumalan laki oikein ymmärrettynä on Rakkauden laki, mutta lihan mieliset näkee sen vain tuomion lakina ja sitähän se onkin lihan mielisille, mutta jolla on Hengen mieli hän ilolla yhtyy Jumalan lakiin sillä hän rakastaa Jumalaa ja hänen lakiaan.
Nimenomaan laki on lihanmielissillä! Hengen laki Jeesuksen Kristuksen mielisille! Hengen laki ei ole missään yhdeydessä maallisen 10-käskynlain kanssa. Hengen laki, joka on se laki jonka Jeesus Kristus toi juutalaisen 10-käskyn sanallisen Mooseksen lain tilalle, eikä sellainen joka turvautuu juutalaiseen Mooseksen lakiin voikkaan ymmärtää Hengen lain täysin toisenlaista merkitystä, koska hän on maallinen ihminen eläen lihallisen ihmisen vallassa, hänelle on Mooseksen antama laki kaikki mitä hän ymmärtää.
- karlpaul
Torstainakin. kirjoitti:
pitivät lain yllä. Hän opetti rakastamaan lähimmäistäkin niin, että ei jäänyt edes hiukkasen mentävää aukkoa toiselle puolelle, eli rakkaudettomuuteen. Hän käski siunata vihollisiakin, olla anteeksi antava, kärsivällinen ja laupias ja niin käsky rakastaa lähimmäistä niin, kuin itseään sai niin tiukan sidoksen, että sitä ei voi millään kumota. Ei voi sanoa, että kun tuo lähimmäinen on niin ja niin huono, sillä se ei riitä Herralle. "Herra Herra" hokemaan jääneille se riittää, mutta heille Jeesus sanoo, että "menkää pois minun luotani te LAITTOMUUDEN tekijät."
Mitä se sinua hyödyttää iäisyykysymyksessä, että sinä palkkion toivossa teet hyviä tekoja, niin että sinä olet asettanut hyvien tekojesi ehdoksi iankaikkisen elämän, ja njuuri tätähän adventtikirkkokin opettaa,, että iankaikkinen elämä saavutetaan meidän oppimme ehdolilla siksi, että me vain opetamme jumalallista totuutta, ja jos vain pidätte mitä laki sanoo niin Jumalasn valtakunta on teidän.
Mutta Jeesuksen Kristuksen opetus oli aivan päinvastainen! Jumalan valtakunta saavutetaan sisäiseen elämään, eikä sen kummenpaa valtakuntaa jeesuksen elämän ymmärryksen mukaan edes ollut persoonallisella ihmisellä olemassakaan. Ja tämän sisäisen Jumalan valtakunnan saavuttaminen tapahtui niin, että ihminen alkoi elämään Jeesuksen Kristuksen elämänopin mukaisesti niin, että hän asetti kaikki lähimmäisen tarpeet omien tarpeitensa edelle, ja vasta sen jälkeen hoiti oman fyysiset tarpeensa, niin että hän voi työskennellä aina etenkin hyljättyjen, puutteen alaisten, kärsivien, nälkäisten, sairaiden ja muuten ruijojen jarampaisten veljiensä puutteen ja sairauden poistamiseksi.
Hän ei koskaan ajatellut itseään tai omaa pelastustaan, mitä se sellainen Jumalan palvelus olisi ollut, ei mitään, vaan oman itsensä palvelemista. Jumalaa palvellaan siten, että eletään lähimmäisen tarpeet ja puutteet omaksi puutteeksi, lähimmäisen kärsimykset omaksi kärsimyksiksi niin kauan kuin tässä persoonassa vaellamme täällä matoisessa maailmassa. Taivaselämä eletään täällä lähimmäisillemme, ja palkkamme on siinä, että saamme elää elämämme lähimmäisellemme ihmiskunnalle jotka meidän rakkautemme panosta tarvitsee, meidän epäitsekästä antautumistamme heidän hätäänsä, siinä on meidän taivaselämämme suurin palkka, että saamme olla jakamassa heidän hätänsä omaksemme.
Tämä oli Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen taivaallinen opetus, ei mitään sellaista, että teemme hyvää omasta itsekkäästä palkkion toivosta, niin että me hyästä työstämme saisimme nostaa sen suuren palkkion ikuisen paratiisissa nautinnollisen hunajaisen elämän. Tallaisia nämä uskonnolliset lahko järjestöt ihmisille lupaavat, ja ihmiset ennakkoon lunastavat sitä maksamalla näille järjestöille kukin varojensa mukaan, mutta suuri on tuo pettymys sitten tulossa, kun asia valkenee, jos valkenee.
Oikea ihmisen sielullinen elämä elää lähimmäsessä ja hänen puutteessan ja kärsimyksessäns, eli ottaa ne omaksi kärsimyksekseen, ja siten käyttäen kaikki sielulliset kykynsä poistaakseen hädän ja tuskan, siinä on se taivaallinen elämä jota Jeesus Kristus opetti, ja siihen liittyy hänen opettamansa Jumalallinen rakkauden lakinsa. karlpaul kirjoitti:
Mitä se sinua hyödyttää iäisyykysymyksessä, että sinä palkkion toivossa teet hyviä tekoja, niin että sinä olet asettanut hyvien tekojesi ehdoksi iankaikkisen elämän, ja njuuri tätähän adventtikirkkokin opettaa,, että iankaikkinen elämä saavutetaan meidän oppimme ehdolilla siksi, että me vain opetamme jumalallista totuutta, ja jos vain pidätte mitä laki sanoo niin Jumalasn valtakunta on teidän.
Mutta Jeesuksen Kristuksen opetus oli aivan päinvastainen! Jumalan valtakunta saavutetaan sisäiseen elämään, eikä sen kummenpaa valtakuntaa jeesuksen elämän ymmärryksen mukaan edes ollut persoonallisella ihmisellä olemassakaan. Ja tämän sisäisen Jumalan valtakunnan saavuttaminen tapahtui niin, että ihminen alkoi elämään Jeesuksen Kristuksen elämänopin mukaisesti niin, että hän asetti kaikki lähimmäisen tarpeet omien tarpeitensa edelle, ja vasta sen jälkeen hoiti oman fyysiset tarpeensa, niin että hän voi työskennellä aina etenkin hyljättyjen, puutteen alaisten, kärsivien, nälkäisten, sairaiden ja muuten ruijojen jarampaisten veljiensä puutteen ja sairauden poistamiseksi.
Hän ei koskaan ajatellut itseään tai omaa pelastustaan, mitä se sellainen Jumalan palvelus olisi ollut, ei mitään, vaan oman itsensä palvelemista. Jumalaa palvellaan siten, että eletään lähimmäisen tarpeet ja puutteet omaksi puutteeksi, lähimmäisen kärsimykset omaksi kärsimyksiksi niin kauan kuin tässä persoonassa vaellamme täällä matoisessa maailmassa. Taivaselämä eletään täällä lähimmäisillemme, ja palkkamme on siinä, että saamme elää elämämme lähimmäisellemme ihmiskunnalle jotka meidän rakkautemme panosta tarvitsee, meidän epäitsekästä antautumistamme heidän hätäänsä, siinä on meidän taivaselämämme suurin palkka, että saamme olla jakamassa heidän hätänsä omaksemme.
Tämä oli Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen taivaallinen opetus, ei mitään sellaista, että teemme hyvää omasta itsekkäästä palkkion toivosta, niin että me hyästä työstämme saisimme nostaa sen suuren palkkion ikuisen paratiisissa nautinnollisen hunajaisen elämän. Tallaisia nämä uskonnolliset lahko järjestöt ihmisille lupaavat, ja ihmiset ennakkoon lunastavat sitä maksamalla näille järjestöille kukin varojensa mukaan, mutta suuri on tuo pettymys sitten tulossa, kun asia valkenee, jos valkenee.
Oikea ihmisen sielullinen elämä elää lähimmäsessä ja hänen puutteessan ja kärsimyksessäns, eli ottaa ne omaksi kärsimyksekseen, ja siten käyttäen kaikki sielulliset kykynsä poistaakseen hädän ja tuskan, siinä on se taivaallinen elämä jota Jeesus Kristus opetti, ja siihen liittyy hänen opettamansa Jumalallinen rakkauden lakinsa.Luonnon kautta ja ihan elävästä elämästä saa myös hyviä esimerkkejä. Jumala on laittanut luonnonkin saarnaamaan meille Sanaansa. Hyvä esimerkki on juuri nuo teot ja palkka. Niinhän se meilläkin menee, että kun menemme työnantajalle töihin, niin teemme aina juuri sitä, mitä työnantaja kulloinkin pyytää tekemään ja saamme palkan siitä. Emme mene siis työpaikalle tekemään omia hommiamme. Siitä ei palkkaa tipu. Palkka tulee vain työnantajan tarjoamasta työstä.
Samalla tavoin on Jumalan maailmassa. Jumala tarjoaa meille työtä. Jumala osoittaa meille ne teot, joita me voimme tehdä. Ne ovat siis Jumalan tekoja ja työtä, ei meidän työtämme, aivan samalla tavoin, kuin on sen työpaikan osalta. Mehän teemme sen firman töitä.
Jumalan työstä ja teoista, joita Hän meille osoittaa, me saamme palkan, emme mistään muusta.- nöyrtyminen
karlpaul kirjoitti:
Mitä se sinua hyödyttää iäisyykysymyksessä, että sinä palkkion toivossa teet hyviä tekoja, niin että sinä olet asettanut hyvien tekojesi ehdoksi iankaikkisen elämän, ja njuuri tätähän adventtikirkkokin opettaa,, että iankaikkinen elämä saavutetaan meidän oppimme ehdolilla siksi, että me vain opetamme jumalallista totuutta, ja jos vain pidätte mitä laki sanoo niin Jumalasn valtakunta on teidän.
Mutta Jeesuksen Kristuksen opetus oli aivan päinvastainen! Jumalan valtakunta saavutetaan sisäiseen elämään, eikä sen kummenpaa valtakuntaa jeesuksen elämän ymmärryksen mukaan edes ollut persoonallisella ihmisellä olemassakaan. Ja tämän sisäisen Jumalan valtakunnan saavuttaminen tapahtui niin, että ihminen alkoi elämään Jeesuksen Kristuksen elämänopin mukaisesti niin, että hän asetti kaikki lähimmäisen tarpeet omien tarpeitensa edelle, ja vasta sen jälkeen hoiti oman fyysiset tarpeensa, niin että hän voi työskennellä aina etenkin hyljättyjen, puutteen alaisten, kärsivien, nälkäisten, sairaiden ja muuten ruijojen jarampaisten veljiensä puutteen ja sairauden poistamiseksi.
Hän ei koskaan ajatellut itseään tai omaa pelastustaan, mitä se sellainen Jumalan palvelus olisi ollut, ei mitään, vaan oman itsensä palvelemista. Jumalaa palvellaan siten, että eletään lähimmäisen tarpeet ja puutteet omaksi puutteeksi, lähimmäisen kärsimykset omaksi kärsimyksiksi niin kauan kuin tässä persoonassa vaellamme täällä matoisessa maailmassa. Taivaselämä eletään täällä lähimmäisillemme, ja palkkamme on siinä, että saamme elää elämämme lähimmäisellemme ihmiskunnalle jotka meidän rakkautemme panosta tarvitsee, meidän epäitsekästä antautumistamme heidän hätäänsä, siinä on meidän taivaselämämme suurin palkka, että saamme olla jakamassa heidän hätänsä omaksemme.
Tämä oli Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen taivaallinen opetus, ei mitään sellaista, että teemme hyvää omasta itsekkäästä palkkion toivosta, niin että me hyästä työstämme saisimme nostaa sen suuren palkkion ikuisen paratiisissa nautinnollisen hunajaisen elämän. Tallaisia nämä uskonnolliset lahko järjestöt ihmisille lupaavat, ja ihmiset ennakkoon lunastavat sitä maksamalla näille järjestöille kukin varojensa mukaan, mutta suuri on tuo pettymys sitten tulossa, kun asia valkenee, jos valkenee.
Oikea ihmisen sielullinen elämä elää lähimmäsessä ja hänen puutteessan ja kärsimyksessäns, eli ottaa ne omaksi kärsimyksekseen, ja siten käyttäen kaikki sielulliset kykynsä poistaakseen hädän ja tuskan, siinä on se taivaallinen elämä jota Jeesus Kristus opetti, ja siihen liittyy hänen opettamansa Jumalallinen rakkauden lakinsa.ei teellä aamunkoittoa ole.
Ja miksi?
Silloinhan romutetaan raamatun sanoma ja otetaan oma evankeliumi tilalle.
Näin se menee, jos poistaa yhden käskyn on opetus sitten, että siitä ei tule syntiä johon tarvitaan armoa. Monet haluavat tehdä tien, jossa ei armoa tarvita.
Adventistit opettaa, että ei ole lupa kumota Jumalan käskyjä tai muuttaa niitä oman mielensä mukaiseksi ja pitää turvautua Jeesuksen sovitukseen ja armoon, jonka voi hänen töittensä tähden saada ilmaiseksi ja Hän on Luoja, Vapahtaja, joka antaa voiman päivään uuteen. Hänen kauttaan on ikuinen elämä mahdollista. karlpaul kirjoitti:
Nimenomaan laki on lihanmielissillä! Hengen laki Jeesuksen Kristuksen mielisille! Hengen laki ei ole missään yhdeydessä maallisen 10-käskynlain kanssa. Hengen laki, joka on se laki jonka Jeesus Kristus toi juutalaisen 10-käskyn sanallisen Mooseksen lain tilalle, eikä sellainen joka turvautuu juutalaiseen Mooseksen lakiin voikkaan ymmärtää Hengen lain täysin toisenlaista merkitystä, koska hän on maallinen ihminen eläen lihallisen ihmisen vallassa, hänelle on Mooseksen antama laki kaikki mitä hän ymmärtää.
" Hengen laki ei ole missään yhteydessä maallisen 10-käskynlain kanssa. "
Kun laki ja rangaistus on mm. sitä varten että moraali pysyisi korkealla,
niin on edesvastuutonta opettaa, että laki olisi kumottu.
Ja kyllä uskovaisiakin Jumala johdattaa sekä vitsalla että paimensauvalla.
Sydämen asenteeseen Jeesus vaati muutosta elämällään, uhrillaan ja opetuksellaan, ei lakiin.
Matt.21:28 "Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.' [Luuk. 15:11]
29 'En minä halua', poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
30 "Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: 'Menen kyllä, isä', mutta ei mennytkään. [Matt. 7:21]
31 Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?" "Edellinen", he vastasivat. Jeesus sanoi: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. [Luuk. 7:47; Hepr. 11:31]
32 Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.
Jeesus totesi että portot ja publikaanit tottelevat loppujen lopuksi enemmän lakia kuin teennäisesti hurskaat.
Kypsä Kristuksessa hallitsee lakia. Enemmistö adventisteistakin käsittää sen sisimmässään.
Niinmuodoin uskoisin useimpien adventtiopettajien ymmärtävän sen, että evankeliumi on lakia korkeammalla.
Tapaus laupias samarialainen on oiva esimerkki kahdesta papista ja yhdestä rivijäsenestä,
joista vain rivijäsen osasi hallita lakia - ne vanhanaikaiset papit olivat sapattilain ja kaiken lain orjia ...
Ryövätty samarialainen joutui lamaantuneena katsomaan, kuinka pappi toisensa jälkeen kiiruhti huoltamaan
niitä 99 lammastaan, eikä ollut aikaa tälle vähäpätöiselle seurakuntalaiselle, jolla ei ollut enää tallella edes
kymmenyksiä - turha häntä auttaa ja ottaa mukaan kokoukseen. Pääasia on etten myöhästy saarnaamasta.
Niinpä jäi tuo kelvoton pappi saamatta sillä kertaa isot kymmenykset rikkaalta, joka pysähtyi huoltamaan
ryövättyä ja vei tämän lasarettiin, opettaen tälle myös Herran tiestä.
Mitä tähän kuuluu lain hallitseminen, anttiseni? Keskeisesti kuuluu, sillä laupias samarialainen tulkitsi lakia
evankeliumin kautta; hän ummisti korvansa kuiskauksilta, tältä viettelykseltä: onko Jumala todella sanonut,
että omasta syystään ryövätyn auttaminen on tärkeämpää kuin sapattikokous? Ihmistäkö palvot, etkä Luojaa?
Eikö tätä ryövättyä voida muka auttaa sapattikokouksesta palatessa, hänhän saa tuossa levätä rauhassa?
Laupias hallitsi tilanteen ja lain, kuunteli lämmintä sydäntään enemmän kuin kylmiä kivitauluja.
Nuo papit, eivät varmaankaan adventisteja, mutta liperimiehiä kuitenkin, eivät ottaneet riskiä. Kun eivät
olleet varmoja Jumalan tahdosta. Joku oli sanonut heille joskus, että laki on Jumalan tahto, eikä laupeus.
Ehkä Jumala rankaisee, kun ei pappi ehdi huoltamaan 99 tärkeää seurakuntalaista, vaan sekoilee ryövätyn
hyödyttömän yksilön kanssa. Se nyt ainakin on varmaa, ettei sapattisaarnan ajoissa pitävää rangaista?
Näin lain asettaminen evankeliumin yläpuolelle saattaa johtaa monta pappia ja seurakuntalaista harhaan.
Kirjoitettu on:
Matt.25:35
Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38
Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39
Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40
Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille:
kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Väärinkäsitysten välttämiseksi tulkoon sanotuksi, että minussa, Antissa, on enemmän tuollaisten huonojen
pappien verta kuin laupiaan samarialaisen verta, mutta saahan Sanaa opettaa, vaikkei itse noudattaisikaan?
Matt. 23:3
Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää;
mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
Gal. 3:24
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen,
että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
antti- ymmärrystä..
että evankeliumi on lakia korkeampi, mutta tiesitkös se että evankeliumi ja laki kulkevat käsi kädessä kumpikaan ei hyökkää toisiaan vastaan, ne ovat suloisessa sovussa keskenään oikein ymmärrettynä niiden tarkoituksen.
ymmärrystä.. kirjoitti:
että evankeliumi on lakia korkeampi, mutta tiesitkös se että evankeliumi ja laki kulkevat käsi kädessä kumpikaan ei hyökkää toisiaan vastaan, ne ovat suloisessa sovussa keskenään oikein ymmärrettynä niiden tarkoituksen.
"evankeliumi ja laki kulkevat käsi kädessä kumpikaan ei hyökkää toisiaan vastaan"
Ilman evankeliumia joudumme noudattamaan tahtomattammekin suljetun oven oppia. Kas, vankilassa ei paljon
pahaa pääse tekemään!!!:
Gal.3:23
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Ensin olemme lain vankeina - omantunto ja Pyhä Henki todistaa laiminlyönneistä lähimmäistä kohtaan -
sitten evankeliumi murtautuu elämäämme ja armon voimassa nousemme lain yläpuolelle, hallitsemme lihaamme. Kun luulemme olevamme lainnoudattajia, heti laki sulkee meidät vankilaan, tunto kolkuttaa.
Pakenemme Kristukseen ja taas armon aurinko paistaa. Kas, evankeliumi ja laki on hitsattu yhteen; ei voida
julistaa toisessa sarakkeessa lakia ja toisessa evankeliumia - on vitsa ja sauva Kristuksella.
Laki kasvattaa Kristukseen, armo kasvattaa Kristuksessa.
Room. 11:32
Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
Room. 5:21
että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.
Kun totean raamatullisesti että hallitsemme lakia, tarkoitan sitä,
että armo hallitsee elämässämme ja me
hallitsemme lihaamme Hengen avulla.
Gal. 5:16
Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
Ef. 5:2
ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä
ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Gal.3:23
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin ON LAISTA TULLUT MEILLE KASVATTAJA KRISTUKSEEN, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Olemme evankeliumin alaisia ja laki piiskatkoon varsinkin minua pysymään siinä.
Minä viheliäinen ihminen,
antti
Laintunto on synnintuntoa ja hätää omasta tilastaan ...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9434847/46583835- skreivi
Gal.3:23
"Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin ON LAISTA TULLUT MEILLE KASVATTAJA KRISTUKSEEN, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia."
Näin se vain on! Kun ihminen on uudestisyntynyt Kristukseen, niin omatunto TIETÄÄ mikä on oikein ja mikä väärin, sillä sehän juuri on se, mitä sanotaan Kristus meissä. Usko muuttaa, me saamme kasvaa päivä, päivältä kirkkaudesta, kirkkauteen, siinä oikeudenmukaisuudessa jonka nyt Kristuksen sovitus ja rakkaus vaikuttaa uskon kautta meissä.
Sillä nyt en enää elä minä, vaan Kristus minussa vaikuttaa KAIKKI tekemiseni ja tahtomiseni, jos vain tahdon pysyä hänessä."Kun ihminen on uudestisyntynyt Kristukseen, niin omatunto TIETÄÄ mikä on oikein ja mikä väärin"
En ihan osannut sitten kuitenkaan ... Nimittäin koetin tähdentää sitäkin, että juuri siksi kun uskosta osatonkin jo
tietää omassatunnossaan ja laista, että väärin tulee tehtyä tuon tuostakin - sen on tarkoitus kasvattaa Kristukseen
liittymään, turvaamaan, että pelastuisi.
Olet joka tapauksessa oikeassa ja näin kristittyjen kesken onkin hyvä ottaa esiin tuo, että Kristuksessa huomaamme
itsessämme aina vain herkemmin ja syvemmältä viheliäisyyttämme. Jumalatonta kyllä laki syyttää, mutta uskovalle saa Herra näytetyksi Pyhän Hengen kautta enemmän, sitä mukaa kuin kestämme katsoa itseemme.
Samalla kun laki tuomitsee, samalla armotiekin valaistaan. Minkä valo paljastaa sen veri puhdistaa.
Taisit korostaa tätä - totuus sekin - että Kristuksessa meillä on voima noudattaa lakia ja noudattaa sitä oikealla
sydämellä - ei pakosta eli laintunnossa vaan iloisesti rakkauden velkaa maksaen.
Siunaten,
antti- skreivi
AnttiVKantola kirjoitti:
"Kun ihminen on uudestisyntynyt Kristukseen, niin omatunto TIETÄÄ mikä on oikein ja mikä väärin"
En ihan osannut sitten kuitenkaan ... Nimittäin koetin tähdentää sitäkin, että juuri siksi kun uskosta osatonkin jo
tietää omassatunnossaan ja laista, että väärin tulee tehtyä tuon tuostakin - sen on tarkoitus kasvattaa Kristukseen
liittymään, turvaamaan, että pelastuisi.
Olet joka tapauksessa oikeassa ja näin kristittyjen kesken onkin hyvä ottaa esiin tuo, että Kristuksessa huomaamme
itsessämme aina vain herkemmin ja syvemmältä viheliäisyyttämme. Jumalatonta kyllä laki syyttää, mutta uskovalle saa Herra näytetyksi Pyhän Hengen kautta enemmän, sitä mukaa kuin kestämme katsoa itseemme.
Samalla kun laki tuomitsee, samalla armotiekin valaistaan. Minkä valo paljastaa sen veri puhdistaa.
Taisit korostaa tätä - totuus sekin - että Kristuksessa meillä on voima noudattaa lakia ja noudattaa sitä oikealla
sydämellä - ei pakosta eli laintunnossa vaan iloisesti rakkauden velkaa maksaen.
Siunaten,
antti25 "Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia."
Sillä minkä ennen sai laki huonosti aikaan meissä, niin nyt sen tekee Kristus itse omantuntome kautta, kun olemme sitoutuneen TÄYSIN Hänen armoonsa, heikkoutemme myöntäen ja HÄNEEN TÄYSIN TURVAUTUEN.
Hänen henkensä puhdistaa siulumme, niin, että se mikä ennen uskoa oli laille mahdotonta, tuleekin Kristuksen rakkaudessa mahdolliseksi. Kiitos ja ylistys siis kuuluu TÄYSIN Jeesuksele.
Me oleme loppuun asti Kristuksen armoa tarvitsevia syntisiä, mutta "JOKA AAMU ON ARMO UUS, miksi huolta mä kannan!" Tarkoittaa sitä, että virheistämme ja epätäydellisyydestämme huolimatta meillä on lupa tulla edelleenkin itkien ja katuen ristin juurelle ja pyytää anteeksi erehdystämme. Sillä, vaikka me lankeaisimmekin, on hänen rakautensa ja armonsa täydellinen ja antaa meille jälleen anteeksi, sillä itseään hän ei saata kieltää. skreivi kirjoitti:
25 "Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia."
Sillä minkä ennen sai laki huonosti aikaan meissä, niin nyt sen tekee Kristus itse omantuntome kautta, kun olemme sitoutuneen TÄYSIN Hänen armoonsa, heikkoutemme myöntäen ja HÄNEEN TÄYSIN TURVAUTUEN.
Hänen henkensä puhdistaa siulumme, niin, että se mikä ennen uskoa oli laille mahdotonta, tuleekin Kristuksen rakkaudessa mahdolliseksi. Kiitos ja ylistys siis kuuluu TÄYSIN Jeesuksele.
Me oleme loppuun asti Kristuksen armoa tarvitsevia syntisiä, mutta "JOKA AAMU ON ARMO UUS, miksi huolta mä kannan!" Tarkoittaa sitä, että virheistämme ja epätäydellisyydestämme huolimatta meillä on lupa tulla edelleenkin itkien ja katuen ristin juurelle ja pyytää anteeksi erehdystämme. Sillä, vaikka me lankeaisimmekin, on hänen rakautensa ja armonsa täydellinen ja antaa meille jälleen anteeksi, sillä itseään hän ei saata kieltää.Tuosta hyvästä selostuksestasi tulee mieleen, että kun Jeesus antaa anteeksi 70 x 7 ja kanssaihmisetkin ja kun
Hengen lahjojakin Henki "jakaa niinkuin tahtoo" armosta eikä ansiomitaleina - niin sen pitäisi innostaa laki pitämään.
Ei sitten ihme että Jeesus kovasti tuomitsee sellaisen, joka kuitenkin polkee armoa - anteeksi saatuaan aivan
mittaamattoman velan, käy, sanoisinko kovassa oikeudenmukaisuuden tunnossa pikkuvelallistensa kimppuun ja
vaatii suorituksia. Semmoinen riski tietysti on, mutta kyllä voittopuolisesti armo kasvattaa Kristuksessa
armahtavaisuuteen eikä armottomuuteen.
Musitat varmaan senkin kuvauksen, kun toinen sanoi, että menen ja teen, muttei toiminutkaan.
Toinen kieltäytyi, mutta omatunto laittoi hänet kuitenkin tekemään ja tätä niskuria Jeesus kehui paremmaksi.
Matt.21:28
"Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: 'Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.'
29
'En minä halua', poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
30 "Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: 'Menen kyllä, isä', mutta ei mennytkään.
31
Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?" "Edellinen", he vastasivat.
Jeesus sanoi: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.
32 Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.
Mielestäni tämä vahvistaa sitä käsitystä, mitä tuossa edellä kirjoitit.
Siunausta ja varjelusta Herrassa!
Antti
Oletko eepu*n seuraaja, rakas lukija? Mutta eepu* sanoo jess! tälle että kun täytät käskyt niin Jeesus pelastaa.
Vaan mihinkäs sitä Jeesusta sitten tarvitaan, jos käskyjen täyttäminen NIIN autuasta on ??? Lue ja taivastele:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9444395/thread
Mutta ADVENTISTI sanoo näin:
"Sapattikäskyn totteleminen, terveellisen ruokavalion noudattaminen ja alkoholin välttäminen eivät suojele
meitä tuholta, joka lähestyy petoa kumartavia. Valitettavasti myös monet sapatinviettäjät joutuvat 'juomaan
Jumalan vihan viiniä' ja kärsimään tulessa ja rikin katkussa! Miksi? Koska he eivät ole ymmärtäneet tärkeintä!
Käskyjen noudattaminen on merkityksetöntä, ellei niitä noudateta elävässä, elämää uudistavassa suhteessa
Jeesukseen Kristukseen."
Kolmen Enkelin Sanoma, s. 64 - Kirjatoimi 2010
"Jos haluamme kolmannen enkelin sanoman hengen ja voiman, meidän tulee esittää
laki ja evankeliumi yhdessä, sillä ne kulkevat käsi kädessä." (Ellen G White, KES, s.64)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487