Kirvesmies hakkasi puolen metrin reijän

" Rovaniemeläinen 28-vuotias mies rikkoi kirveellä hakaten kerrostaloasunnon oven Vaaranlaidassa Ounasrinteellä.

Poliisin tullessa paikalle asunnon ovi oli rikottu halkaisijaltaan puolen metrin alueelta ja epäilty oli poistunut viereiseen rappuun omaan asuntoonsa".

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2271748

Epäilty oli lähtenut karkuun poliisia omasta asunnostaan, mutta partio tavoitti miehen Salmenperästä. Miestä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja hänet tuotiin poliisivankilaan.
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

USA:ssa ukko makaisi nyt pakastimessa, koska USA:ssa saa ampua kotiin tunkeutujat ja etenkin aseistetut. Näitä sekopäitä on Suomessa niin kauan, kunnes Suomeen saadaan vastaavanlainen laki kuin USA:ssa.

Äänestä
  • käynnyt Venäjällä ? Mies olisi kadonnut jälkiä jälkiä jättämättä, eikä miliisi olisi koskaan tavoittanut miestä.

    Äänestä

  • Karpolla on asiaa ohjelmassa oli juttua niistä mustalaisista jotka terrorisoivat muistaakseni sitä pappia, joka lopulta sai kirveesta päähänsä ja puolet päästä jäi sille tielle. Poliisit eivät kyenneet tekemään asialle mitään vuosikausiin.

    Äänestä

  • onhan näitä kirjoitti:

    Karpolla on asiaa ohjelmassa oli juttua niistä mustalaisista jotka terrorisoivat muistaakseni sitä pappia, joka lopulta sai kirveesta päähänsä ja puolet päästä jäi sille tielle. Poliisit eivät kyenneet tekemään asialle mitään vuosikausiin.

    ..oli haaparannasta ruotsin puolelta.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    ..oli haaparannasta ruotsin puolelta.

    olleet piilossa pusikoissa kun eivät uskaltaneet puutua asiaan siinä jutussa.
    Naurettiin sitä on siinä meillä poliisilampaita.

    Äänestä

Koska tiedetään että mikäli uhri olisi yrittänyt estää aukon hakkaamista niin isoksi että kaheli olisi päässyt siitä sisään hakkaamaan kirveellä häntä itseään, niin käräjäreissu HÄNTÄ vastaan olisi lähellä.

Jos uhri olisi hosunut aukosta jollakin astalolla, ja hullu kirvesmies olisi saanut siitä haavan tahi ruhjeen, niin se olisi tutkittu erillisenä pahoinpitelynä. Tai vaikka olisi psykopaatin takki olisi uhrin puolustautumisen vuoksi likaantunut, niin uhri joutuisi maksamaan pesulakulut.

Uhrin ainoa toivo oli toivoa että poliisit tulisivat paikalle, ennen kuin hullu pääsee sisään. Jos poliisit tulevat myöhään paikalle, niin silloin uhri voi joko antaa tappaa itsensä suosiolla, tai puolustaa henkeään ja suurella todennäköisyydellä päätyä itsekin tuomiolle. Todennäköisesti tuollaisessa tilanteessa itse psykopaatti pääsee vähemmillä sakoilla (jotka maksaa JA PIKKUHILUIKSI ALENTAA valtionkonttori). Mutta rehellinen työssäkäyvä kansalainen, jolla on säästöjä pahan päivän varalle, todennäköisesti nyljetään viimeisen päälle perusteellisesti.

Tässä pitäisi aikaansaada perusteellinen lainmuutos. Mutta valtapuolueet eivät sellaista tahdo.

Äänestä
  • Sisään tunkeutuja pitäisi saada ampua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naapurin oveen kirjoitti:

" Rovaniemeläinen 28-vuotias mies rikkoi kirveellä hakaten kerrostaloasunnon oven Vaaranlaidassa Ounasrinteellä.

Poliisin tullessa paikalle asunnon ovi oli rikottu halkaisijaltaan puolen metrin alueelta ja epäilty oli poistunut viereiseen rappuun omaan asuntoonsa".

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2271748

Epäilty oli lähtenut karkuun poliisia omasta asunnostaan, mutta partio tavoitti miehen Salmenperästä. Miestä epäillään törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja hänet tuotiin poliisivankilaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu