Jeesus kusi päivää ennen pääsiäistä

Kusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus. Saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt unesta aamulla. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan.

Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen pahaa hajua.

Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava:
"Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu rikkaille?"
Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta rikkaista, vaan sentähden, että hän oli pyhimys ja että hän rahakukkaron hoitajana antoi muille, mitä siihen oli pantu.

Niin Jeesus sanoi: "Olipa kerran pieni elefantti joka marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin."

Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt unesta aamulla.
Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin,
koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi teit vääristellyn omituisen kirjoituksen ja otit mallisi Raamatun tekstistä? Olet tehnyt tyhmästi, etkö tiennyt että vääristit juttusi Raamatusta?

Äänestä
  • ei se ole vääristeltyä, minä en ainakaan huomaa mitään eroa raamatun teksteihin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raamatusta kirjoitti:

Kusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus. Saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt unesta aamulla. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan.

Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen pahaa hajua.

Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava:
"Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu rikkaille?"
Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta rikkaista, vaan sentähden, että hän oli pyhimys ja että hän rahakukkaron hoitajana antoi muille, mitä siihen oli pantu.

Niin Jeesus sanoi: "Olipa kerran pieni elefantti joka marssi näin aurinkoista tietä eteenpäin."

Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt unesta aamulla.
Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin,
koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu