ei tarvitse yhtään ihmetellä "tekojen oppia" ikään kuin ihminen tekemällä sitä ja tätä hyvää, toimimalla
niin ja näin olisi pelastettu, voisi pelastuksen saavuttaa.
Ihmiset jotka ovat lähteneet uskoaan rakentamaan YHTEENKÄÄN MUUHUN KUIN JEESUKSEEN ovat harhateillä.
Ovat niitä joiden rakennelma EI tule kestämään.
Tiedän niille joille raamattu on "Jumala", niin he omassa pyhyydessään älähtävät "Jaakobin sanoma on
Jeesuksen sanomaa ja näin Jumalalta".
Tämä onkin ihmisopeissa valtava harha, kun sanotaan muiden tuomia sanomia "Jeesuksen sanomiksi",
(ja Jeesuksen tuomia sanomia EI EDES noteerata, eivätkä ne kuuluisi raamattuun ollenkaan?)
VAIKKA ON NÄIN, JEESUS EI EDES ITSE TUONUT MITÄÄN OMIA sanomia, VAAN KAIKEN TOI ISÄN SYDÄMELTÄ.
"Hyviäpä" ihmiset ovatkin? Jeesus on aivan turhaan kuollut???
Näin se vaan on silloin kun Jumala ei saa ihmistä herättää, niin omien hyvin tekojen kautta ja omassa
hyvyydessään ihminen luulee Jumalan yhteyteen pääsevän tai vieläpä Hänessä olevan.
Ei SANA TURHAAN SANO, Jeesus on TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ.
Tätäkin ihmisopissa siteerataan, mutta ei ole pätkääkään ymmärrystä siitä mitä tuo todella tarkoittaa.
Selvääkin selvempää on JUmalan ilmoitus sanassa KENEN KAUTTA on pelastus JA MIKÄ ON SE TIE
joka pelastukseen johdattaa.
Elämme todella PAHAA aikaa EIKÄ suinkaan niin kuin ihmisopin uskot toitottaa, "rauhaa vain , rauhaa
vain ei mitään hätää."
" minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. 18. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet."

Vastaukset 22
Vanhimmat
teot ja usko eivät ole toistensa vaihtoehtoja pelastuskysymyksessä
"usko ilman tekoja on kuollut" pitää paikkansa
se, jolla on oikea usko on myös siihen uskoon kuuluvat teot, jotka luetaan hyväksi viimeisellä tuomiolla, usko on armolahja, joka on tai sitten ei ole "usko ei ole jokamiehen" ja "toinen saa uskon, mutta toinen ei saa uskoa", kaikille ei anneta uskoa, koska siihen liittyy suuret voimat, uskolla nimittäin voi siirtää jopa vuoria paikasta toiseen; ei sellaista lahjaa kaikille "hörhöille" voi antaa
viimeisellä tuomiolla ei mitään muuta kysytäkään KUIN TEKOJA
"jokainen tuomitaan tekojensa mukaan" on Raamatun oppi
ollut itse sellainen opettaja, että ei parempaa ole eikä tule olemaan.
Kun sanot "usko ilman tekoja on kuollut", niin näin on. Mutta ne teot joita tässä tarkoitetaan,
niin ITSE Jumala POIKANSA kautta ne vaikuttaa, EIKÄ NIIN ihminen tee sitä ja tee tätä "hyvää"
niin pelastut.
Tekemisellä ja tekemiselläkin on eronsa aivan kuin USKOLLA ja uskoilla on eronsa, kuin
on eronsa RAKKAUDEN ja rakkauden välillä jne.
EI siis ole yksi yhteen mitä tekoja ja kuka tekee ja miksi.
niin eiköhän sentään niin ole, että enimmäkseen on niitä ihmisiä jotka tuossa suhteessa ovat
"hyviä" tekevät siis noin niin kuin ihmismäisesti, minkä palkan he siitä saavat?
Se, että kaikki ihmiset eivät sentään toinen toisilleen susia ole, niin JUMALAN ARMOAHAN SE ON.
"Jumala antaa niin pahoille kuin hyvillekin". Minkäänlaisen teon varaan ei ihminen voi uskoaan
laskea.
Armilta, mistä sinä tiedät, onko jonkun ihmisen teot omavanhurskaita "ihmisen omia tekoja" vai Jeesuksessa Kristuksessa taivaassa valmistettuja Jumalan lahjatekoja?
Kun joku ihminen auttaa tässä arkielämässä jotakuta toista ihmistä, mistä sinä tiedät sanoa tämän teon oikeaksi tai vääräksi?
Anna tulla vihdoin vastaus, mistä sinä tiedät ja millä oikeudella saatanan teoiksi ihmisten elämää ja ihmisiä luokittelet?
Niin sanonpa sinulle Jumalassa tehdyt hyvät työt eivät olekaan välttämättä aina ihmiselle
hyviä, esim. kun Jumalan Hengessä tuodaan asioita, niin liha sanookin sinä olet paha.
Kun puolestaan lihanmielellä omassa vanhurskaudessa ja pyhyydessä tuodaan sanomaa
lihaa miellyttäen, niin se onkin "hyvää".
Näin se vain yksinkertaisesti menee todellinen hyvä teko onkin pahaa ja ihmisen omat
työt hyviä. Näin se menee, kun ihminen elää vain tämän elämä silmissään ja sydämissään
eikä hän enää muusta piittaa piiruakaan.
Mistä Jumalan oma tuntee teot Jumalassa tehdyt, niin eikö ole aikamoinen kysymys?
Ajallisissa asioissa auttaminen on hyvä mutta näin siinä kuitenkin käy (silloin kun ne ovat
ihmisen omia tekoja omassa pyhyydessä ja vanhurskaudessa)kun Jeesus sanoo, "menkää pois
en tunne teitä" JA tällaiset ihmiset alkavat sanomaan "sinun nimessäsihän me teimme sitä ja
tätä hyvää...."
Ei Jeesus tätäkään turhaan ilmi tuonut miten on tekojen ja tekojen laita,
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' 23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
JA JATKAA, "Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. 25. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. 26. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. 27. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri." 28. Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, 29. sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa."
Niin,
sellaisille jotka käyttävät automaattista kirjoitusta,
pää ei tiedä mitä näytölle tulee, kun sorkat on näppäimistöllä,
sellainen on Demoni Z, tuotoksia.
saastainen vastauksesi.
Aivan samoin kuin Jeesukselle sanottiin aivan samoin Hänen omilleen.
"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, kuten paimen erottaa lampaat vuohista. Lampaat hän asettaa oikealle puolelleen ja vuohet vasemmalle.
Sitten Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, te Isäni siunaamat, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin ryysyissä, ja te vaatetitte minut. Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankeudessa ja te tulitte minun luokseni'.
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Milloin me näimme sinut koditonna ja otimme sinut luoksemme, tai ryysyissä ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun luoksesi?'
Kuningas vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin ryysyissä, mutta te ette vaatettaneet minua, sairaana ja vankeudessa, mutta te ette käyneet minua katsomassa'.
Silloin hekin vastaavat: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai koditonna tai ryysyissä tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
Hän vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'. Nämä menevät pois ikuiseen rangaistukseen, vanhurskaat taas iäiseen elämään." (Matteus 25:31-)
Näemme ettei pelkästään teot vaikuttaneet vaan myös tekemättä jättämiset, sillä kukaan ei voi palvella sekä Jumalaa että Mammonaa.
Mutta huomaatko mitä nämä Jeesuksen hylkäämiksi tulevat sanovat?
siunatut sanoivat?
mutta huomasitko sinä, mitä nuo Jeesuksen valitsemat tulevat sanomaan?
Herra Jeesus Tuomarina tällä kaikella opettaa tekojen ja tekemättäjättämisestä merkityksestä.
Lisäksi Jeesus opettaa niistä, jotka sanansa kuulevat ja niiden mukaan tekevät ja näin rakentavat Kalliolle. Toisetkin kuulevat, mutta eivät tee ja rakentavat Hiekalle. Perkele on kaikkien ulkokultaisen ja uskonnollisten ja sielullisten ihmisten isä, mutta Jeesuksen Isä ja Jumala on kaikkien niiden Isä, joiden usko näkyy teoissa, sillä usko ilman tekoja on kuollutta, niinkuin Jaakob Pyhän Hengen vaikuttamana kirjoitti ja Isä Jumala opettaa sinua ja minua, amen.
Valitettavasti Paavalin kirjoituksia väärämieliset tulkitsevat väärin omaksi häpeäkseen, kun ei voida pysyä totuudessa niin hyväksytään valheita ja vääristellään oppi Jumalasta, jonka elävät lapset tuntevat ja tekevät tahtonsa ja näin osoittavat olevansa Jeesuksen opetuslapsia, jotka eivät turhaan kutsu Jeesusta Mestarikseen ja Herrakseen, amen.
oliko sinulta vai keltä, mutta ei tullut vastausta.
Olin tähän jo vastannut toisessa viestissä miten se oli,
"Nämä siunatut olivat hämillään, "Herra milloin me näimme sinut nälkäisenä, janoisena jne. ja syötimme ja
juotimme sinua...? Heidän kohdallaan oli näin käynyt EI tiennyt oikea käsi mitä vasen tekee jne.
JA näin se on Jumalassa, kun Jeesus on sijan ihmisessä saanut NE HYVÄT TEOT jotka Jumala on JO EDELTÄ
valmistanut niissä ihminen kulkee EIKÄ ole mitään "kuumeilua".
Mitä puolestaan hylkäämät sanovatkaan, "Herra milloin näimme sitä ja tätä ja EMMEKÄ silloin toimineet?"
He olivat niitä jotka olivat itse niitä hyviä töitä tehneet ja olivat äimän käkenä ymmällään milloin
emme hyvää tehneet?"
Että ne jotka kipuilevat hyvien töitten kanssa ja kenties muitakin silmällä pitävät ja määrittelevät
muidenkin tekemiset ovat niitä joille Jeesus kerran sanoo,"menkää pois minun tyköäni..."
Jumala on POJASSAAN valmistanut itse kunkin HYVÄT TYÖT joissa NE vaeltavat joita Jumala saa johdattaa
joissa Jeesus on asuinsijan saanut.
itse omassa pyhyydessään ja hyvyydessään on tehnyt jopa "niska limassa" hyviä töitä ja mitä saakaan
kuulla, "mene pois minun tyköäni.."
Kun näin on, että teot kuin teot eivät ketään pelasta, niin luulisi senkin jo laittavan ihmisen ajattelemaan
kenen tekoja, kenessä niitä tekee???
Ns. hyviä töitähän noin maallisessa mielessä tekevät täysin Jumalasta Jumal asioista piittaamattomatkin.
Joten AIVAN toisenlaisista hyvistä töistä on kysymys, kun mitä ihmiset jo luonnostaan tekevät.
Jumalalle kelpaavat työt on tehty Jeesuksessa.
oli saanut taas eri asian ottamaan esille kirjainten mukaan.
Tämä sanoma joka aloituksessa on KOSKEE tekemistä joita ihmiset itse tekevät jopa "kuumeisesti"
ja näin yrittävät varmistaa paikkaa lampaina.
Tässä seuraavassa Jeesuksen sanomassa on kyse aivan muusta, kun Jeesus sanoo,
"Sitten Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, te Isäni siunaamat, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin ryysyissä, ja te vaatetitte minut. Minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankeudessa ja te tulitte minun luokseni'.
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Milloin me näimme sinut koditonna ja otimme sinut luoksemme, tai ryysyissä ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun luoksesi?'
Kuningas vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin ryysyissä, mutta te ette vaatettaneet minua, sairaana ja vankeudessa, mutta te ette käyneet minua katsomassa'.
Silloin hekin vastaavat: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai koditonna tai ryysyissä tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
Hän vastaa heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'. Nämä menevät pois ikuiseen rangaistukseen, vanhurskaat taas iäiseen elämään." (Matteus 25:31-)
Nämä siunatut olivat hämillään, "Herra milloin me näimme sinut nälkäisenä, janoisena jne. ja syötimme ja
juotimme sinua...? Heidän kohdallaan oli näin käynyt EI tiennyt oikea käsi mitä vasen tekee jne.
JA näin se on Jumalassa, kun Jeesus on sijan ihmisessä saanut NE HYVÄT TEOT jotka Jumala on JO EDELTÄ
valmistanut niissä ihminen kulkee EIKÄ ole mitään "kuumeilua".
Mitä puolestaan hylkäämät sanovatkaan, "Herra milloin näimme sitä ja tätä ja EMMEKÄ silloin toimineet?"
He olivat niitä jotka olivat itse niitä hyviä töitä tehneet ja olivat äimän käkenä ymmällään milloin
emme hyvää tehneet?
Teoilla ja teoilla on siis eronsa.
kohta,"minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. 18. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet." ON sellainen joka vie harhaan ja harhassa pitää, kun se otetaan kirjaimen mukaan.
SILLÄ SIIS, "mitä oppia olet saanut SIINÄ PYSY" äläkä ota kuuloonkaan mitään muita oppeja sanomia.
Tämä on sellainen asia, että EI IHME, missä sitä mennään. Onhan se tietysti totuus, että LAITTOMUUS
ja kaikenlainen pahuus lisääntyy lisääntymistään joten YHÄ VAIKEAMPAA on ihmisen ENÄÄ ymmärtää
MIKÄ ONKAAN totuus joka on Jumalasta.
Totuuksia ja uskoja piisaa ja järkyttävää on, että ihminen haaksirikkoon joutuneena EI ENÄÄ VÄLITÄ
PÄTKÄÄKÄÄN MIKÄ ON JUMALASTA, vaan alkaa rakentelemaan tätä maallista elämää, niin, että se
vain olisi "mukiin" menevä jne. ja luulee silloin hän vasta oikein Jumalan asialla onkin, kun yrittää elää
tätä elämää sopusoinnussa kaikkien ja kaiken kanssa PAITSI YKSI JÄÄ ULOS ja SE ON JUMALA ja
HÄNEN TAHTONSA ja TIENSÄ sillä ne ovat asioita jotka tämän maailman ajan elämän "harmoniaa"
häiritsee, rikkoo.
KUITENKIN ON JUMALA joka voisi ihmisen luoksensa johdattaa, mutta kun Häntä ei Jumalana kunnioiteta
Hän on ikäänkuin ulkopuolinen joka ei mitään voi, vaan kirjaimissa on totuus, kirjaimet voivat auttaa
johdattaa jne. JA KUN NÄIN ON, niin EIVÄT ihmiset voi tulla tuntemaankaan YHTÄ USKOA, TOTUUTTA,
vaan eletään kuka mikin uskon, totuuden varassa johonka on tullut johdetuksi jne.
Näinkin selvä on sana mistä oikea usko vain voi syntyä, "USKO TULEE KUULEMISESTA, mutta kuuleminen
JEESUKSEN KRISTUKSEN sanojen kautta."
Ei siis todellakaan se mitä ihminen on kuullut OLE SAMAA KUIN Jeesuksen Kristuksen sana, EI VAAN
kyllä ihmisopin harhat ovat "vuosituhansia" tehtäväänsä tehneet KUOLETTANEET, eivätkä kuolleet
enää voi mitään nähdä. Siksipä sokeus on valtavaa. Ainoa joka voi herättää kuolleet on Jumala.
SE on todella JUMALAN ARMOA, että ihminen saa USKON joka on JUMALASTA.
Oikein ymmärrettynä uskon tulemus tarkoittaa "Usko on Jumalan ja Jeesuksen puheen KUULEMISTA"
Usko on kuulemista.
Joh. 10:27
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Tälläkin palstalla moni keskustelee tuhansien vuosien takaisista kirjoituksista, mutta eivät kuule mitä Jeesus heille tänä päivänä puhuu. Poikkeuksiakin tietysti on (kuten Teuvo Suni)
ellei Jumala saa ihmistä herättää, vetää puoleensa, taivuttaa, antaa janoa vain Hänen yhteyteensä
pääsemiseksi, näyttää ihmisen kadotettua tilaa ja miten ihminen hukkuu ellei Jumala armahda, niin
ihmiselle piisaa, riittää muiden ihmisten tuki ja turva ja sanomat jne.
Mutta, että niinkuin se on Jumalan teko, että ihminen Häntä uskoo ja pelastuu, niin EI SE pois sulje
ELÄMÄN SANAN ylläpitämistä ja sen esille tuomista.
Nyt ihmiset ovat saaneet kuulla ihmisopin harhoja JA SEN mukaiset uskot ovat syntyneet, jos Jumala
vielä ihmiselle saa vähänkin puhua, niin ihminen voi havahtua nähdessään Jumalalta tulevaa sanomaa.
MUTTA silloin kun Jumala EI enää saa puhua, niin Jumalalta tuleva sanoma on kauhistusta jota EI
voida sietää. ETTÄ Näin se menee.
Ja sinulle kuka lienetkin PYYDÄ, että JUMALA sinulle näyttää kuka minkäkin hengen varassa on kuin
myös itsesi kohdalla ano, että Jumala näyttäisi minkä hengen omana olet.
Jumalan Hengessä EI KOROTETA YHTÄKÄÄN IHMISTÄ, mieti tätä asiaa.
Jonkun ihmisen nimen mainitseminen esimerkkinä ei suinkaan ole tuon ihmisen korottamista, kuten haluat asian ilmaista.
Kyllä Raamatussakin aina mainitaa profetaan, puhujan nimi, kuka kulloinkin on mitäkin sanonut. Ei Raamattua ole kirjoitettu anonyymiin tapaan, kuten täällä monet kirjoittajat esiintyvät nimimerkkien suojassa. Miksi et voi tuoda esille nimeäsi Armi? sehän kuulostaa melkein samalta kuin sana Armo.?
edellisen viestin laitoin, niin onko niin, ettet voi anoa, pyytää, että Jumala sinulle kirkastaisi
totuutensa kaikessa tuon kyseisen ihmisenkin suhteen?
Ps. vaikka olisi sinunkin luullut jo nyt näkevän minkä hengen omana kulkee noiden Paavali lausuntojen
pohjalta. Se, että kyseinen henkilö on aikoinaan ollut Jumalan puhuttelussa ja saanut tulla totuutta
tuntemaan, niin SE MITÄ ON TÄNÄÄN on kaukana siitä, ja todellakin siksi, että korotetaan ihmistä
Jumalan omana EIKÄ SITÄ ole on todella pahasta. Teet karhunpalvelusta itsellesi kuin myös tuolle
kyseiselle ihmiselle.
Se on totta, ei ihminen itseään korota kun nimeään käyttää tai joku sen mainitsee, mutta näin myös
voidaan tehdä ja se on silloin pahennukseksi.
Itselläni ei ole mitään hävettävää nimessäni ja sitä voisin käyttää, mutta Jumala tietää miksi nyt on
näin ja olen sen kyllä jo esillekin tuonut minkä itse ymmärrän.
JA voin sanoa, silloin kun NIMI alkaakin olla se "pää" ja sanoma sivuseikka, niin mieti mikä silloin on
parempi? Joko selvisi yksi seikka?
uskon teoilla. Todellinen sydämen usko sisältää aina uskollisuuden uskon alkajaa ja täydelliseksi tekijää kohtaan. Samoin ilman rakkautta usko on turhaa ja Jeesusta voidaan rakastaa vain tekemällä tahtoaan niinkuin opetti opetuslapsilleen, samoin opetti niistä, jotka huutavat ´Herra, Herra´, mutta eivät tee niinkuin hän opettaa. Ymmärtäköön jokainen kuinka tärkeää on uudistua mieleltään ja ottaa vastaan Jumalan vanhurskautta ja Pyhän Hengen uudistama alkaa vaeltamaan niissä teoissa, jotka Isä Jumala antaa armossaan Pojassaan Jeesuksessa jokaiselle elävälle lapselleen armossaan ja totuudessan. Älköön kukaan saako ketään eksyttää, sillä teot osoittavat, ketä ihminen palvelee, joko Jumalaa tahdossaan tai Perkelettä valheita rakastaessa ja tehdessä, siitä hedelmästä voimme myös nähdä kuka palvelee Jumalaa ja kuka Perkelettä. Hyvät puut tuottavat hyvää hedelmää totuudessa ja huonot puut tuottavat huonoa hedelmää valheissa vaikka tekeytyväisivätkin Jumalan palvelijoiksi, mutta Jumalan armo on vain totuudessa ja sen pyhittämänä, eikä mikään valhe ole totuudesta. Älköön kukaan itseään eksyttäkö tai hyväksykö mitään laittomutta valheissa, mitä ei ole opetettu Raamatun pyhissä kirjoituksissa ja mitkä eivät ole Jeesuksen Hengen opettamia omille lampailleen, sillä tahtoaan vastustavat ovat varkaita ja ryöväreitä ja etsivät omaansa häpeällisen voiton ja ylpeytensä takia paatumuksessa.
niitä jotka Jeesusta HÄNEN SANAANSA uskoisivat ja MYÖS TEKISIVÄT NIIN, olisivat siis myös kuuliaiset
POJALLE, kun näin olisi niin AIVAN eri olisi USKON RINTAMA SUOMESSAKIN.
Nyt on vain ihmisiin uskoajia ihmisiä palvovia joilla on vain nimi Jeesus, nimi Jumala ja nimi Pyhä Henki
huulilla.