Pakkoruotsin lähettiläitä värvätään

25

Päivän HBL:n 4.11. paperiversiossa on iso juttu nuoresta miehestä, joka nippanappa selvisi kouluruotsista, mutta haki sitten ruotsinkieliseen sotaväkiosastoon ja opiskelee nyt ruotsinkielisessä korkeakoulussa, seurustelee ruotsinkielisen kanssa ja tekee turneeta suomenkielisissä kouluissa pakkoruotsin puolesta.

Ihan sympaattinen nuorimies, toivon hänelle kaikkea hyvää. Hän varmasti kokee, ettei omalla kohdallaan ollut valmis 13-vuotiaana pitämään pakkoruotsista vaikka olisi pitänyt. Hänkin luulee nyt, että ongelma ratkeaa, kunhan ruotsi aikaistuu. Kyllä ovat hyvin uponneet RKP:n kielimanifestin teesit tähän mieheen.

Oikeasti harmittaa vietävästi, että joku on lähtenyt julistamaan pakkoruotsin ideologiaa, kun ruotsista voisi puhua kauniisti vasta ilman pakkoa. Ei ole tämä nuori mies kohdannut realiteetteja - maamme monikielisiä perheitä, tarvetta laajalle kielivarannolle, lukivaikeuksisten haasteita, maahanmuuttajien kohtuutonta kielitaakkaa, ihmisten iloa omista valinnoista...

Hän valitsi ruotsin, hieno homma. Mutta hänen valintansa ei voi olla ainoa mahdollinen näin hienossa, vanhassa ja monia kulttuureja kohtaavassa maassa.

Miksi suomenruotsalaisuus on meillä kuin uskoontulo - sen jälkeen on saatava kaikki muutkin samaan iloon?

11

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei valaistunut

      Pakkoruotsi on missio, suomen kansa pitää pelastaa pakkoruotsin ihanuuteen. Vasta kun osaat pakkoruotsia olet ihminen.

      • 20

        Jotain maanista siinä on.

      • uskontohan se
        20 kirjoitti:

        Jotain maanista siinä on.

        osuvasti sanoi, että pakkoruotsi ei ole kieli vaan uskonto.

      • 20 kirjoitti:

        Jotain maanista siinä on.

        Keitäs nämä netti fennomaanikot sitten ovat ovat jotka päivästä toiseen vuodesta vuoteen täällä RKP:n (!) palstalla julistavat pakkoruotsinvastaista sanomaansa. Jos he eivät ole jonkinlaisia uskovaisia niin mitä siten? Erityisen koomiseksi asian tekee se ettei kukaan täällä kukaan edes keskustele heidän kanssaan pakkoruotsista koska se ei ainakaan ketään tämän palstan svekkoa kiinnosta pätkän vertaa.

        Siis netti fennot sokeassa uskossaan täällä vain käyvät synkkää yksinpuheluaan kuvitellulle viholliselle.
        Aika säälittävää sanoisin.

      • pelko ja pakko
        Ankdam kirjoitti:

        Palstan ulkopuolella sitten onkin kokonainen svekoarmeija vaatimassa pakkoruotsia ja lisää pakkoruotsia. Tuon hbl-hemmon logiikka kyllä ontuu: Hänhän tajusi vasta kasvettuaan, että ruotsi on ihanaa.
        Ruotsin tarjontaa tulisi siis MYÖHÄISTÄÄ, esim. lukion viimeiselle luokalle.
        Silloin vasta suomalainen ymmärtää ruotsin merkityksen..
        Mutta kyse lieneekin nimenomaan tuosta pakosta: Kun pakko laitetaan mahdollisimman aikaisin,
        lapsiparka ei uskalla vastustaa.--sen varaan pakkoruotsittajat laskevat.
        Taas yksi lisätodiste siitä, että ruotsin kieli ei ole pääasia,
        pääasia on pakottaminen ja alistaminen..

      • Ankdam kirjoitti:

        Keitäs nämä netti fennomaanikot sitten ovat ovat jotka päivästä toiseen vuodesta vuoteen täällä RKP:n (!) palstalla julistavat pakkoruotsinvastaista sanomaansa. Jos he eivät ole jonkinlaisia uskovaisia niin mitä siten? Erityisen koomiseksi asian tekee se ettei kukaan täällä kukaan edes keskustele heidän kanssaan pakkoruotsista koska se ei ainakaan ketään tämän palstan svekkoa kiinnosta pätkän vertaa.

        Siis netti fennot sokeassa uskossaan täällä vain käyvät synkkää yksinpuheluaan kuvitellulle viholliselle.
        Aika säälittävää sanoisin.

        Pakkoruotsia en ole koskaan opiskellut, ruotsia kylläkin ja pärjään sillä ihan hyvin. Ankdam on ihan oikeassa, fanaatikkoja ovat nämä nettifennot. Heidän ei tarvitse kuin nähdä tai kuulla sanat Ruotsi, ruotsin kieli tai Ahvenanmaa, niin jo ovat varmoja salaliitosta Suomen saattamisesta ruotsinkieliseksi. Todella säälittävää.

      • Niin_noI
        ahvennainen kirjoitti:

        Kuulkaas Suomen ruotsalaiset daamit, kuinka kauan luulette suomalaisten hyväksyvän tämän suomalaisten kannalta hirvittävän röyhkeän ja raa'an Pohjolan (kieli)poliittisen tilanteen?

        Ihan vihje vaan, suomalaisille alkaa tämä mieletön meno piisata...

        Joko YLE on SVT?
        HS = Röyhkeää lehtimiestaidottomuutta!
        Iltalehti nyt = Pakkoruotsi aina!
        Olen allerginen Närpiön tomaateille.
        Sanonpa vielä yhden asian: Ahvenanmaa

      • antiaffena
        ahvennainen kirjoitti:

        Pakkoruotsia en ole koskaan opiskellut, ruotsia kylläkin ja pärjään sillä ihan hyvin. Ankdam on ihan oikeassa, fanaatikkoja ovat nämä nettifennot. Heidän ei tarvitse kuin nähdä tai kuulla sanat Ruotsi, ruotsin kieli tai Ahvenanmaa, niin jo ovat varmoja salaliitosta Suomen saattamisesta ruotsinkieliseksi. Todella säälittävää.

        Noin puhuu suomalaisluopio rasistisaarelta, joka on saaatettu vain ruotsinkieliseksi ilman mitään salaliittoa!

        Kyllä pitää paikkansa, että pahimpia ovat luopiot Sasin tapaan.....

      • 22
        Ankdam kirjoitti:

        Keitäs nämä netti fennomaanikot sitten ovat ovat jotka päivästä toiseen vuodesta vuoteen täällä RKP:n (!) palstalla julistavat pakkoruotsinvastaista sanomaansa. Jos he eivät ole jonkinlaisia uskovaisia niin mitä siten? Erityisen koomiseksi asian tekee se ettei kukaan täällä kukaan edes keskustele heidän kanssaan pakkoruotsista koska se ei ainakaan ketään tämän palstan svekkoa kiinnosta pätkän vertaa.

        Siis netti fennot sokeassa uskossaan täällä vain käyvät synkkää yksinpuheluaan kuvitellulle viholliselle.
        Aika säälittävää sanoisin.

        "Keitäs nämä netti fennomaanikot sitten ovat ovat jotka päivästä toiseen vuodesta vuoteen täällä RKP:n (!) palstalla julistavat pakkoruotsinvastaista sanomaansa. Jos he eivät ole jonkinlaisia uskovaisia niin mitä siten?"

        Demokratian puolustajia?

        Vapaaehtoisen ruotsin kannatus nojaa vahvoihin argumentteihin ja niitä on täällä hiottu moneen kertaan. Tämä on sekä kansalaiskeskustelua että demokratian puolustamista.

        Palsta on väärä, sen myönnän - mutta en ole toista kokoontumispaikkaa löytänyt.

      • Tämä tässä
        ahvennainen kirjoitti:

        Pakkoruotsia en ole koskaan opiskellut, ruotsia kylläkin ja pärjään sillä ihan hyvin. Ankdam on ihan oikeassa, fanaatikkoja ovat nämä nettifennot. Heidän ei tarvitse kuin nähdä tai kuulla sanat Ruotsi, ruotsin kieli tai Ahvenanmaa, niin jo ovat varmoja salaliitosta Suomen saattamisesta ruotsinkieliseksi. Todella säälittävää.

        Pakkoruotsitus on osoitus teidän itsekkyydestänne ja röyhkeydestänne. Jos sopeutuisitte asumaan maassamme mitä muutkin kansalaisemme ei mitään tämmöistä kielisotaa olisi missään.
        Mitä tulee itse Ahvenanmaahan on siellä erittäin halveksittava politiikka joka järjestelmällisesti
        syrjii omia asukkaitaan eriarvoistamalla heidän elinolojaan. Kyllä kansa tietää....

      • 13+8
        Tämä tässä kirjoitti:

        Ahvennainen onkin päästänyt ruotsalaisuuden reittä pitkin sisuksiinsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      376
      8283
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      167
      2627
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      948
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      873
    5. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      860
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      836
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      833
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      69
      725
    Aihe