erottelutyön. Akanat omaan paikkaan ja vilja omaan paikkaan, joten enkeleillä on todella suuri työ lopunajassa. Johannes Kastaja oli enkeli. Hän teki tietä Jeesuksen ensimmäiselle tulemukselle. Enkelit tekevät tietä Jeesuksen toiselle tulemukselle. Työtä tekee liitonenkeli, eli enkeli liitto.
Enkelit tekevät
44
710
Vastaukset
- Aritta
ei tulla tekemään. Jeesus ei myöskää tule takaisin.
Enkeleillä on ihan eri hommat kuin luulet.
Tämäkin on tiedoksi.- ei tyhjiin raukea.
Matteus 13
36 Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta".
37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
43 Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. - Aritta
ei tyhjiin raukea. kirjoitti:
Matteus 13
36 Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta".
37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
43 Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.Se ei ole Jumalan sana.
- Tiedoksi.
Aritta kirjoitti:
Se ei ole Jumalan sana.
ovat alistuneet Jeesuksen alamaisuuteen ja Sana, joka on Uudessa Testamentissa on Jeesus. Sana tuli lihaksi, eli ihmiseksi ja oli Jumala kansan keskellä.
Jos joku enkeli toimii ilman Jeesusta, niin hän ei ole valkeuden enkeli, vaan tulee toisesta lähteestä.
Usko sinäkin Jeesukseen. Jos et vielä tunne Häntä, niin lue Uutta Testamenttia ja rukoile, että saat Pyhän Hengen avamaan Sanaa sinulle ymmärrettäväksi, eli pyydä uskonlahjaa. - Aritta
Tiedoksi. kirjoitti:
ovat alistuneet Jeesuksen alamaisuuteen ja Sana, joka on Uudessa Testamentissa on Jeesus. Sana tuli lihaksi, eli ihmiseksi ja oli Jumala kansan keskellä.
Jos joku enkeli toimii ilman Jeesusta, niin hän ei ole valkeuden enkeli, vaan tulee toisesta lähteestä.
Usko sinäkin Jeesukseen. Jos et vielä tunne Häntä, niin lue Uutta Testamenttia ja rukoile, että saat Pyhän Hengen avamaan Sanaa sinulle ymmärrettäväksi, eli pyydä uskonlahjaa.Omalla tavallani.
En ole kiinnostunut uudesta testamentista. - Tiedoksi.
Aritta kirjoitti:
Omalla tavallani.
En ole kiinnostunut uudesta testamentista.Jeesuksesta, niin et voi tavata Hänen enkeleitäkään. Rukoile kiinnostuksen henkeä. Lupaan sinulle, että uskovaisen elämä on kiinnostavaa ja toivon, että saat siitä osasi. Ei elämämme ole jotakin nörteilyä, vaan se on täyttä toimintaa turvallisissa rajoissa.
- Aritta
Tiedoksi. kirjoitti:
Jeesuksesta, niin et voi tavata Hänen enkeleitäkään. Rukoile kiinnostuksen henkeä. Lupaan sinulle, että uskovaisen elämä on kiinnostavaa ja toivon, että saat siitä osasi. Ei elämämme ole jotakin nörteilyä, vaan se on täyttä toimintaa turvallisissa rajoissa.
ole kiinnostavaa vaan erittäin tylsää.
Minullakin on enkeleitä. Miksi lainaisin jonkun toisen enkeleitä? - Tiedoksi.
Aritta kirjoitti:
ole kiinnostavaa vaan erittäin tylsää.
Minullakin on enkeleitä. Miksi lainaisin jonkun toisen enkeleitä?elämä on tylsää? Luultavasti puhut uskovaisista, jotka eivät todellisesti usko. Jeesuksessa elämä ei ole koskaan tylsää, vaan se on mielenkiintoista ja vapaata. Jumala omistaa kaiken, jopa ilonkin.
- Aritta
Tiedoksi. kirjoitti:
elämä on tylsää? Luultavasti puhut uskovaisista, jotka eivät todellisesti usko. Jeesuksessa elämä ei ole koskaan tylsää, vaan se on mielenkiintoista ja vapaata. Jumala omistaa kaiken, jopa ilonkin.
että jos minä olisin uskovainen niin elämäni olisi tylsää verrattuna siihen mitä se on nyt.
- harmoniaa
Aritta kirjoitti:
että jos minä olisin uskovainen niin elämäni olisi tylsää verrattuna siihen mitä se on nyt.
Olen Arittan kanssa samaa mieltä että voi enkeleihin uskoa ja muuhunkin vaikka ei perustaisikaan raamatusta ja kirkosta.
Oikea hengellinen tietous tulee muusta ja muualta.
Kirkko on vain instituutti, joka suorastaan uhkailee ihmisiä helvetillä, koska me ihmiset ollaan niiiiiin syntisiä.
Hyvä pitää vallan kahvasta kiinni, kun ihmiset pelkää.
Itse koen olevani hyvinkin "uskovainen", mutta kirkkoon en mene kuin pakolla ja raamattua en ole lukenut kuin rippikoulussa kauan kauan sitten.
Ahdistaa siellä käydessä kuunnella saarnoja, jotka poikkeuksetta tuomitsee ihmiset syntisiksi ja pahan tekijöiksi. Omituinen uskonto......
Sitten pitäis yhteishyrinällä pyytää anteeksi syntejään. Kammottavaa touhua.
Oikea hengellisyys lähtee sydämestä, rakkaus ja anteeksianto, tietous että elämämme on opetus eteenpäin. Tunne että ympärillämme on rakastavaisia enkeleitä, rakastavaisia, ei tuomitsevia. Jumala on se suuri voima joka on kaikkialla. Sekin rakastavana eikä tuomitsevana. Siihen kuuluu myös luonto ja eläimet.
Tiedoksi että kuulun yhä kirkkoon, vaikka en olekkaan kirkkofani. Haluan kuitenkin että lapseni on voinut käydä riparin ja nuorimmatkin vielä sen voivat käydä.
On sitten heidän asia aikuisena jos siitä haluavat erota.
Sinä Aritta olet mielenkiintoinen ihminen. Olen lukenut juttujasi silloin tällöin, ja olet samoilla jalan jäljillä kun minäkin. Voimia kanssasi jatkaa kulkemaasi polkua:) - Aritta
harmoniaa kirjoitti:
Olen Arittan kanssa samaa mieltä että voi enkeleihin uskoa ja muuhunkin vaikka ei perustaisikaan raamatusta ja kirkosta.
Oikea hengellinen tietous tulee muusta ja muualta.
Kirkko on vain instituutti, joka suorastaan uhkailee ihmisiä helvetillä, koska me ihmiset ollaan niiiiiin syntisiä.
Hyvä pitää vallan kahvasta kiinni, kun ihmiset pelkää.
Itse koen olevani hyvinkin "uskovainen", mutta kirkkoon en mene kuin pakolla ja raamattua en ole lukenut kuin rippikoulussa kauan kauan sitten.
Ahdistaa siellä käydessä kuunnella saarnoja, jotka poikkeuksetta tuomitsee ihmiset syntisiksi ja pahan tekijöiksi. Omituinen uskonto......
Sitten pitäis yhteishyrinällä pyytää anteeksi syntejään. Kammottavaa touhua.
Oikea hengellisyys lähtee sydämestä, rakkaus ja anteeksianto, tietous että elämämme on opetus eteenpäin. Tunne että ympärillämme on rakastavaisia enkeleitä, rakastavaisia, ei tuomitsevia. Jumala on se suuri voima joka on kaikkialla. Sekin rakastavana eikä tuomitsevana. Siihen kuuluu myös luonto ja eläimet.
Tiedoksi että kuulun yhä kirkkoon, vaikka en olekkaan kirkkofani. Haluan kuitenkin että lapseni on voinut käydä riparin ja nuorimmatkin vielä sen voivat käydä.
On sitten heidän asia aikuisena jos siitä haluavat erota.
Sinä Aritta olet mielenkiintoinen ihminen. Olen lukenut juttujasi silloin tällöin, ja olet samoilla jalan jäljillä kun minäkin. Voimia kanssasi jatkaa kulkemaasi polkua:)Rakkaus ja anteeksianto ovat tärkeintä.
Sanot että olen mielenkiintoinen. :-)
Ajatukseni taitavat kyllä olla sitä. Minusta tuntuu välillä että olen väärällä planeetalla. :-) - DivineLiight
Aritta kirjoitti:
Rakkaus ja anteeksianto ovat tärkeintä.
Sanot että olen mielenkiintoinen. :-)
Ajatukseni taitavat kyllä olla sitä. Minusta tuntuu välillä että olen väärällä planeetalla. :-)Hih...toi väärä planeetta oli aika osuva :)
- Saagapolku
Aritta kirjoitti:
ole kiinnostavaa vaan erittäin tylsää.
Minullakin on enkeleitä. Miksi lainaisin jonkun toisen enkeleitä?Sinähän olet itse Enkeli Aritta :)
Missä kuljetkin anna Valon tehdä työtä. Olet täällä meidän kanssamme nostamassa Valoa.
Me laajennumme kun Lähde laajenee. - Aritta
Saagapolku kirjoitti:
Sinähän olet itse Enkeli Aritta :)
Missä kuljetkin anna Valon tehdä työtä. Olet täällä meidän kanssamme nostamassa Valoa.
Me laajennumme kun Lähde laajenee.Yritetään.
Ei kun niin tehdäänkin. :-) - Tiedoksi.
Aritta kirjoitti:
että jos minä olisin uskovainen niin elämäni olisi tylsää verrattuna siihen mitä se on nyt.
oli tylsää ja huolten täyttämää ennen uskonlahjan saamista. Se lahja muutti kaiken ja sain hyvän ja turvallisen elämän.
- Aritta
Tiedoksi. kirjoitti:
oli tylsää ja huolten täyttämää ennen uskonlahjan saamista. Se lahja muutti kaiken ja sain hyvän ja turvallisen elämän.
Mutta minä en tarvitse kristinuskoa enkä muitakaan maapallon uskontoja tunteakseni että minulla on turvallinen elämä. Tiedän että olemme ikuisia henkiä Jumalasta eikä meitä uhkaa mikään vaara. Olemme itse elämämme luojia.
- tosi turva

Aika monet vaarat meitä todellisuudessa uhkaavat. Raamatun Job oli kaikin puolin nuhteeton ja tästä huolimatta Jumala päätti koetella häntä rankimman mukaan. Itse kukin voi tykönänsä mietiskellä, miltä Jobin asema kaatopaikalla yhteisön hyljeksimänä märkäisten paiseiden piinaamana tuntuisi. Jumalan koulutusohjelma kun ei aina käy yksiin omien halujemme kanssa.
Jeesusta Kristusta (tosi Jumala) me tarvitsemme ja aivan varmasti enemmän kuin Hän meitä. Mutta Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme ja niin kaukana kuin taivas on maasta, ovat Hänen ajatuksensa meidän ajatuksistamme. - Aritta
tosi turva kirjoitti:
Aika monet vaarat meitä todellisuudessa uhkaavat. Raamatun Job oli kaikin puolin nuhteeton ja tästä huolimatta Jumala päätti koetella häntä rankimman mukaan. Itse kukin voi tykönänsä mietiskellä, miltä Jobin asema kaatopaikalla yhteisön hyljeksimänä märkäisten paiseiden piinaamana tuntuisi. Jumalan koulutusohjelma kun ei aina käy yksiin omien halujemme kanssa.
Jeesusta Kristusta (tosi Jumala) me tarvitsemme ja aivan varmasti enemmän kuin Hän meitä. Mutta Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksiamme ja niin kaukana kuin taivas on maasta, ovat Hänen ajatuksensa meidän ajatuksistamme.Ihmisinä maapallolla meitä tietenkin uhkaa erilaiset vaarat, väkivaltaiset ihmiset, sairaudet, onnettomuudet jne. Mutta mikään niistä ei ole meille tosi vaaraa koska olemme ikuisia henkiä.
Enkä tosiaankaan usko sellaiseen jumalaan joka koettelee ihmisiä niin kuin nyt myyttikertomuksessa jumala koetteli Jobia. Enkä ymmärrä että tuollainen uskonto on ylipäätään levinnyt maailmassa. Tai no, pelolla saa ihmiset tekemään vaikka mitä. Monet räjäyttävät itsensä uskontonsa puolesta, luullen tekevänsä vain hyvää. - ihmisen parhaaksi
Aritta kirjoitti:
Ihmisinä maapallolla meitä tietenkin uhkaa erilaiset vaarat, väkivaltaiset ihmiset, sairaudet, onnettomuudet jne. Mutta mikään niistä ei ole meille tosi vaaraa koska olemme ikuisia henkiä.
Enkä tosiaankaan usko sellaiseen jumalaan joka koettelee ihmisiä niin kuin nyt myyttikertomuksessa jumala koetteli Jobia. Enkä ymmärrä että tuollainen uskonto on ylipäätään levinnyt maailmassa. Tai no, pelolla saa ihmiset tekemään vaikka mitä. Monet räjäyttävät itsensä uskontonsa puolesta, luullen tekevänsä vain hyvää.Jumala on kaikkivaltias. Siksi Hänellä on oikeus koetella luotujaan. Jobin tavoin ihmisellä taas on oikeus tivata miksi, millä oikeudella Jumala lähettää kärsimyksen silloinkin, kun tähän ei näyttäisi olevan mitään erityistä syytä kurittaa ja ojentaa. Jobin ystävät luulivat tietävänsä syyn ja näin vain lisäsivät hänen kärsimystään. Jobin vahvuus kuvastui siinä, että piinan viimein hellittäessä, hän ei kääntynyt ystäviään vastaan, vaan rukoili näille anteeksiantoa. Kun emme tunne Jumalaa, voimme käsittää monia asioita väärin, aivan kuten Jobille "viisaita neuvoja" kärsimyksen syistä jaelleet ystävät. Joissain toisissa olosuhteissa ystävien kehotukset olisivatkin olleet kelpo-ohjeita, muttei Jobin tapauksessa.
Mielikuvituksen kautta ihmisestä ei voi paljoakaan ennustaa, mutta kun koettelemus kohtaa tosielämää, hänestä paljastuu perimmäinen olemus. Kun kaikki pakotiet ovat lukitut ja ystävien neuvot eivät käy yksiin koetun realismin kanssa, Jumala tulee aivan liki.
Hyvä, yltäkylläinen elämä yleensä saa ihmisen tekemään vaikka mitä, muun muassa etääntymään kauas Jumalasta. Tämä ei kuitenkaan ollut Jobin ongelma, joka yltäkylläisyyden keskelläkin säilyi nuhteettomana. Jumala päätti koetella Jobia, koska tällä oli edellytykset siihen, syvä totuuden tunto ja kärsivällisyys. Kaikesta huolimatta Job oli Jumalan erityisessä mielisuosiossa, keneen tahansa ei kannata ruutia tuhlata. Ainoastaan sellaisiin, jotka lopulta pelastavat omat ystävänsäkin näiden hairahduttua. - Aritta
ihmisen parhaaksi kirjoitti:
Jumala on kaikkivaltias. Siksi Hänellä on oikeus koetella luotujaan. Jobin tavoin ihmisellä taas on oikeus tivata miksi, millä oikeudella Jumala lähettää kärsimyksen silloinkin, kun tähän ei näyttäisi olevan mitään erityistä syytä kurittaa ja ojentaa. Jobin ystävät luulivat tietävänsä syyn ja näin vain lisäsivät hänen kärsimystään. Jobin vahvuus kuvastui siinä, että piinan viimein hellittäessä, hän ei kääntynyt ystäviään vastaan, vaan rukoili näille anteeksiantoa. Kun emme tunne Jumalaa, voimme käsittää monia asioita väärin, aivan kuten Jobille "viisaita neuvoja" kärsimyksen syistä jaelleet ystävät. Joissain toisissa olosuhteissa ystävien kehotukset olisivatkin olleet kelpo-ohjeita, muttei Jobin tapauksessa.
Mielikuvituksen kautta ihmisestä ei voi paljoakaan ennustaa, mutta kun koettelemus kohtaa tosielämää, hänestä paljastuu perimmäinen olemus. Kun kaikki pakotiet ovat lukitut ja ystävien neuvot eivät käy yksiin koetun realismin kanssa, Jumala tulee aivan liki.
Hyvä, yltäkylläinen elämä yleensä saa ihmisen tekemään vaikka mitä, muun muassa etääntymään kauas Jumalasta. Tämä ei kuitenkaan ollut Jobin ongelma, joka yltäkylläisyyden keskelläkin säilyi nuhteettomana. Jumala päätti koetella Jobia, koska tällä oli edellytykset siihen, syvä totuuden tunto ja kärsivällisyys. Kaikesta huolimatta Job oli Jumalan erityisessä mielisuosiossa, keneen tahansa ei kannata ruutia tuhlata. Ainoastaan sellaisiin, jotka lopulta pelastavat omat ystävänsäkin näiden hairahduttua.Jumala ei ole persoona jolla on tarpeita tuntea ihmisten lojaalisuutta. Mutta Jumala on voima joka on kaikkialla (kaikkivaltias) ja se voima voi koetella meitä mutta sitä ei kukaan muu lähetä meille kuin me itse. Omilla ajatuksillamme kutsumme koettelemuksia ja hyviä kokemuksia itsellemme.
- ensin meitä
Aritta kirjoitti:
Jumala ei ole persoona jolla on tarpeita tuntea ihmisten lojaalisuutta. Mutta Jumala on voima joka on kaikkialla (kaikkivaltias) ja se voima voi koetella meitä mutta sitä ei kukaan muu lähetä meille kuin me itse. Omilla ajatuksillamme kutsumme koettelemuksia ja hyviä kokemuksia itsellemme.
Me itse emme ole kaiken keskiössä, vaikka sellainen määräysvalta mieltä hivelisi. Jumalaa en lähde määrittelemään. Tunnustan avuttomuuteni Hänen edessään. Tomusta luodun on vaikea pöyhkeillä. Pienempikin luominen kun tuottaa vaikeuksia.
Jumala lähestyy ihmistä niin kuin lähestyy. Ei kysele meiltä, saisiko luvan. Jeesuksen Kristuksen kautta Hän tarjosi väkevän mahdollisuuden palata takaisin Jumalan yhteyteen. Tarjosi, ei pakottanut. Omaksi kuvakseen Hän loi ihmisen ja tästäkin voi jotain päätellä. Henkeä, voimaa ja rakkautta Hänen kerrotaan myös edustavan.
Entä Jumalan enkelit, sanansaattajat? Heilläkin on vapaus kuten ihmisellä, vieraantua, katkaista yhteys ja lähteä omille teille. Jumalan lähettäminä enkelit eivät kuitenkaan toimi ihmisen käskyläisinä, vaan jumalallisen totuuden. Heitä ei tule palvoa, ei kumarrella, eikä myöskään pelätä, sillä totuudenhan tulisi olla vapauttava, ei pelottava.
Raamatun mukaan Jumalalla on oikeus lähettää enkelin kautta myös tuhoa, eikä ihmiset mihinkään instanssiin voi tästä kannella. Kaikkivaltias näkee kaiken ja tietää, että pienemmällä tuholla voi välttää suuremman katastrofin. Kärsimyksen tarkoituksena on opettaa, mutta ellei sekään tepsi, ollaan todella perimmäisten kysymysten äärellä. Mikä paatumisen saa aikaan. Ihmisen oma halu erkaantua lähteestään vaiko Jumalan teko kuljettaa ihmistä syvempien vesien kautta. Jumala tuntee meidät läpikotaisin, mutta me emme tunne Häntä. Tiedämme ainoastaan sen, mitä Hän katsoo parhaaksi itsestään meille ilmoittaa.
Meidän ajatuksemme ovat meidän ajatuksia ja Jumalan jotain aivan muuta. Ihmisen osa on tyytyä tähän. Niinpä Jumalan tehtäväksi jäi pelastaa ihminen. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Eikä muuta nimeä pelastukseen ole annettu. - Aritta
ensin meitä kirjoitti:
Me itse emme ole kaiken keskiössä, vaikka sellainen määräysvalta mieltä hivelisi. Jumalaa en lähde määrittelemään. Tunnustan avuttomuuteni Hänen edessään. Tomusta luodun on vaikea pöyhkeillä. Pienempikin luominen kun tuottaa vaikeuksia.
Jumala lähestyy ihmistä niin kuin lähestyy. Ei kysele meiltä, saisiko luvan. Jeesuksen Kristuksen kautta Hän tarjosi väkevän mahdollisuuden palata takaisin Jumalan yhteyteen. Tarjosi, ei pakottanut. Omaksi kuvakseen Hän loi ihmisen ja tästäkin voi jotain päätellä. Henkeä, voimaa ja rakkautta Hänen kerrotaan myös edustavan.
Entä Jumalan enkelit, sanansaattajat? Heilläkin on vapaus kuten ihmisellä, vieraantua, katkaista yhteys ja lähteä omille teille. Jumalan lähettäminä enkelit eivät kuitenkaan toimi ihmisen käskyläisinä, vaan jumalallisen totuuden. Heitä ei tule palvoa, ei kumarrella, eikä myöskään pelätä, sillä totuudenhan tulisi olla vapauttava, ei pelottava.
Raamatun mukaan Jumalalla on oikeus lähettää enkelin kautta myös tuhoa, eikä ihmiset mihinkään instanssiin voi tästä kannella. Kaikkivaltias näkee kaiken ja tietää, että pienemmällä tuholla voi välttää suuremman katastrofin. Kärsimyksen tarkoituksena on opettaa, mutta ellei sekään tepsi, ollaan todella perimmäisten kysymysten äärellä. Mikä paatumisen saa aikaan. Ihmisen oma halu erkaantua lähteestään vaiko Jumalan teko kuljettaa ihmistä syvempien vesien kautta. Jumala tuntee meidät läpikotaisin, mutta me emme tunne Häntä. Tiedämme ainoastaan sen, mitä Hän katsoo parhaaksi itsestään meille ilmoittaa.
Meidän ajatuksemme ovat meidän ajatuksia ja Jumalan jotain aivan muuta. Ihmisen osa on tyytyä tähän. Niinpä Jumalan tehtäväksi jäi pelastaa ihminen. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Eikä muuta nimeä pelastukseen ole annettu.Koska uskon että olemme osa Jumalaa olemme tietenkin myös yhtä mahtavia henkiä. Mutta täällä maan päällä olemme unohtaneet sen ja luulemme myös olevamme erossa Jumalasta (mikä on mahdotonta) ja sen vuoksi etsimme häntä esim uskonnoista.
Minun mielestäni Jumalaa ei löydy uskonnoista, vain ihmisen ego. Jumalalla ei ole egoa.
Enkeleitä on moneen työhön. Eräät heistä kulkevat mukanamme jatkuvasti. Eivät he lähde lätkimään kesken työnsä.
Jumala ei lähetä tuhoa eikä mitään muutakaan päällemme. Itse teemme kaiken.
Meidän ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksia, meidän tahtomme on Jumalan tahto. Jeesusta ei lähetetty kuolemaan puolestamme mutta hänellä oli sanoma jonka avulla muistamme että olemme yhtä Jumalan kanssa. - Saagapolku
Aritta kirjoitti:
Koska uskon että olemme osa Jumalaa olemme tietenkin myös yhtä mahtavia henkiä. Mutta täällä maan päällä olemme unohtaneet sen ja luulemme myös olevamme erossa Jumalasta (mikä on mahdotonta) ja sen vuoksi etsimme häntä esim uskonnoista.
Minun mielestäni Jumalaa ei löydy uskonnoista, vain ihmisen ego. Jumalalla ei ole egoa.
Enkeleitä on moneen työhön. Eräät heistä kulkevat mukanamme jatkuvasti. Eivät he lähde lätkimään kesken työnsä.
Jumala ei lähetä tuhoa eikä mitään muutakaan päällemme. Itse teemme kaiken.
Meidän ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksia, meidän tahtomme on Jumalan tahto. Jeesusta ei lähetetty kuolemaan puolestamme mutta hänellä oli sanoma jonka avulla muistamme että olemme yhtä Jumalan kanssa.Valolla on se hyväpuoli että kun Valo lisääntyy, ja ihmiset alkavat tiedostamaan Sen arkielämässään, niin uskomukset katoavat ja Jumala laajentuu.
Minulle on viimeaikoina tullut hyvin voimakkaasti intuutiooni egon harhasta.
Uskonnot ovat sieluttomia, ne ovat egon luomia uskomuksia. Ego on rakentanut uskonnot ja yhteiskunta järjestelmän sieluttomasti.
Egon tehtävänä on ollut huolehtia kehon tarpeista ja elämän jatkuvuudesta, ja sen takia ego etsii ulkoisia uhkia jotka voisivat vaarantaa sen olemassaolon. Ego on hyvä renki mutta huono isäntä ja ego on päässyt pyörittämään tätä palettia pelkäämällä ja haluamalla. Kun tämä ohjelma on luotu, olemme samaistuneet tähän ohjelmaan kuvittelemalla sen olevan totta. Samaistumme tähän ohjelmaan joka kertoo meidän identtiteettimme, ulkonäkömme ja olemmeko hyväksyttyjä, uskonnot, poliittiset näkemykset, talousjärjestelmämme, työpaikkamme ym.
Elämämme saattaa pyöriä vain näiden ympärillä ja meistä tulee vanhoja sekä raihnaisia. näinhän moni uskoo ja tavallaan menettää elämänsä turhaan kuvitteluun.
No se on sitä egon ylivaltaa kun se suojelee itseään ja vielä sitten harhauttaa luomalla ulkoisen voiman joka on hyvä jos sinäkin olet hyvä ja on sitten niin paha jos sinäkin olet paha. Ikäänkuin tuomitsee tekojen ja ajatusten kautta.
Hyvin useasti emme edes kyseenalaista näitä uskomuksiamme, vaan sokeasti uskomme ne totuutena.
Kun ego on ajatus plus muisti, ja kun muisti on menneisyyttä, niin ego ei pysty olemaan tässä hetkessä ja nyt. Analysoida se kyllä osaa menneisyyttä, mutta tässä hetkessä se ei pysty koskaan olemaan.
Näinhän se menee että se mitä on, niin on aina tässä hetkessä. Tässä hetkessä olemme yhteydessä sieluumme, ja alkuperäinen sopimus egon kanssa oli että se on sielun työkalu maanpäällä. Pitämään kehomme kunnossa ja liikkeessä, kun ilman sitä me emme pysty liikkumaan ja syömään ym. maanpäällä.
Ego ei pysty kuin uskottelemaan kuvitellun olemaan totuutena.
Ja siinähän se onnistui hyvin katsoen nyt vaikka mitä uskomuksia ihmisillä on.
Kuinka sielu pelaa vapaan tahdon kentässä egon kanssa?
Se on hyvin haasteellista, ja lisäten sen vielä että tässä pelissä Valo käyttää pimeyttä työkaluna, koska muuten emme pystyisi kokemaan Valoa jos emme ole kokeneet pimeyttä.
Täytyy muistaa että ego on vain hetken, vaikka se onkin jokaisessa inkarnaatiossamme mukana, mutta silti se on vain hetken, Kuten myös uskomukset, nekin ovat vain hetken, ja sitten niitä ei olekkaan.
Hetkenä voidaan vaikka pitää 10000 vuotta. Se on kuin puhallus kun se tuli ja meni.
Sielu taasen on Valonpisara suoraan Lähteestä, jota myös kutsutaan Jumalaksi. Tässä ja nyt hetkessä on meillä avain siihen porttiin jota me olemme etsineet ja kaivanneet tuhansia vuosia. Tämä hetki on aina ollut ja tulee aina olemaan. Puhdas Lähteessä oleminen on ikuinen elämä ja siinä samassa häviää pelko ja nippu muitakin uskomuksiamme.
Olkaamme kuitenkin kiitollisia egolle, koska ilman sitä meillä ei olisi mahdollista ylösnousta muistamalla jälleen sielunsopimuksemme egon kanssa.
Ja sitten kulkee maan päällä ihminen joka täydessä tietoisuudessaan on kävelevä enkeli maanpäällä. - Aritta
Saagapolku kirjoitti:
Valolla on se hyväpuoli että kun Valo lisääntyy, ja ihmiset alkavat tiedostamaan Sen arkielämässään, niin uskomukset katoavat ja Jumala laajentuu.

Ja sitten kulkee maan päällä ihminen joka täydessä tietoisuudessaan on kävelevä enkeli maanpäällä.Minullekin on tullut viimeaikoina uusia "insiktejä". Tunnen enemmän ja enemmän kuinka kaikki kuulumme yhteen eikä mitään muuta ole.
- ihminen pieni
Aritta kirjoitti:
Koska uskon että olemme osa Jumalaa olemme tietenkin myös yhtä mahtavia henkiä. Mutta täällä maan päällä olemme unohtaneet sen ja luulemme myös olevamme erossa Jumalasta (mikä on mahdotonta) ja sen vuoksi etsimme häntä esim uskonnoista.
Minun mielestäni Jumalaa ei löydy uskonnoista, vain ihmisen ego. Jumalalla ei ole egoa.
Enkeleitä on moneen työhön. Eräät heistä kulkevat mukanamme jatkuvasti. Eivät he lähde lätkimään kesken työnsä.
Jumala ei lähetä tuhoa eikä mitään muutakaan päällemme. Itse teemme kaiken.
Meidän ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksia, meidän tahtomme on Jumalan tahto. Jeesusta ei lähetetty kuolemaan puolestamme mutta hänellä oli sanoma jonka avulla muistamme että olemme yhtä Jumalan kanssa.Jumala ei koskaan kutistu niin pieneksi, että Hänen ajatuksensa kulkisivat meidän ajatustemme tahdissa.
Jeesus kuoli todella meidän kaikkien tähden. Jos ihminen vilpittömästi tahtoo, hän tulee saamaan ymmärryksen tähän, ennemmin tai myöhemmin.
Jumalan lähettämälle tuholle ei yksikään ihminen mahda mitään. Hänen enkelinsä tekevät niin kuin Hänen viisautensa käskee. Jumalan pelko on viisasta pelkoa, jossa ihmisen tulee ymmärtää oma asemansa tässä maailmankaikkeudessa. Jobin kirja opettaa erinomaisesti tätä viisautta, ihmisen pienuutta ja Jumalan suuruutta. Jos oma ego on kasvanut sellaisiin mittoihin, että pitää Jumalan ajatusmaailmaa omanaan, asia kannattaa testata ja pyytää Jumalaa näyttämään, onko todella näin. Sikäli kuin uskallusta riittää. Raamatun mukaan Johannes Kastajaa suurempaa ihmistä ei maan päälle ole syntynyt, mutta vähäisinkin Taivasten valtakunnassa peittoaa hänet. Ja mekö tietäisimme Jumalan ajatuskulun?
Jumala on monin tavoin ilmoittanut itsestään uskontojen kautta. Tämän todistavat muun muassa Raamatun profetiat. Kaiken voi toki kieltää, mutta mitä se ihmistä hyödyttää. Totuus tulee joka tapauksessa ilmi. - Iloisia
ihminen pieni kirjoitti:
Jumala ei koskaan kutistu niin pieneksi, että Hänen ajatuksensa kulkisivat meidän ajatustemme tahdissa.
Jeesus kuoli todella meidän kaikkien tähden. Jos ihminen vilpittömästi tahtoo, hän tulee saamaan ymmärryksen tähän, ennemmin tai myöhemmin.
Jumalan lähettämälle tuholle ei yksikään ihminen mahda mitään. Hänen enkelinsä tekevät niin kuin Hänen viisautensa käskee. Jumalan pelko on viisasta pelkoa, jossa ihmisen tulee ymmärtää oma asemansa tässä maailmankaikkeudessa. Jobin kirja opettaa erinomaisesti tätä viisautta, ihmisen pienuutta ja Jumalan suuruutta. Jos oma ego on kasvanut sellaisiin mittoihin, että pitää Jumalan ajatusmaailmaa omanaan, asia kannattaa testata ja pyytää Jumalaa näyttämään, onko todella näin. Sikäli kuin uskallusta riittää. Raamatun mukaan Johannes Kastajaa suurempaa ihmistä ei maan päälle ole syntynyt, mutta vähäisinkin Taivasten valtakunnassa peittoaa hänet. Ja mekö tietäisimme Jumalan ajatuskulun?
Jumala on monin tavoin ilmoittanut itsestään uskontojen kautta. Tämän todistavat muun muassa Raamatun profetiat. Kaiken voi toki kieltää, mutta mitä se ihmistä hyödyttää. Totuus tulee joka tapauksessa ilmi.Sinä olet Jumala ja hyvä sekä paha ovat ojennuksessa.
- Aritta
ihminen pieni kirjoitti:
Jumala ei koskaan kutistu niin pieneksi, että Hänen ajatuksensa kulkisivat meidän ajatustemme tahdissa.
Jeesus kuoli todella meidän kaikkien tähden. Jos ihminen vilpittömästi tahtoo, hän tulee saamaan ymmärryksen tähän, ennemmin tai myöhemmin.
Jumalan lähettämälle tuholle ei yksikään ihminen mahda mitään. Hänen enkelinsä tekevät niin kuin Hänen viisautensa käskee. Jumalan pelko on viisasta pelkoa, jossa ihmisen tulee ymmärtää oma asemansa tässä maailmankaikkeudessa. Jobin kirja opettaa erinomaisesti tätä viisautta, ihmisen pienuutta ja Jumalan suuruutta. Jos oma ego on kasvanut sellaisiin mittoihin, että pitää Jumalan ajatusmaailmaa omanaan, asia kannattaa testata ja pyytää Jumalaa näyttämään, onko todella näin. Sikäli kuin uskallusta riittää. Raamatun mukaan Johannes Kastajaa suurempaa ihmistä ei maan päälle ole syntynyt, mutta vähäisinkin Taivasten valtakunnassa peittoaa hänet. Ja mekö tietäisimme Jumalan ajatuskulun?
Jumala on monin tavoin ilmoittanut itsestään uskontojen kautta. Tämän todistavat muun muassa Raamatun profetiat. Kaiken voi toki kieltää, mutta mitä se ihmistä hyödyttää. Totuus tulee joka tapauksessa ilmi."Jumala ei koskaan kutistu niin pieneksi, että Hänen ajatuksensa kulkisivat meidän ajatustemme tahdissa."
Mutta Jumala kutistuu kuitenkin niin pieneksi että hän on kateellinen ja pikkumainen ja egoistinen ja vaatii sokeaa tottelevaisuutta. Eli Jumala kutistuu pelkäksi ihmiseksi ilman henkeä. Hm.
Kun ei ole mitään muuta kuin Jumala eli Kaiken Lähde niin silloin myös me ihmiset olemme tästä Lähteestä. Ilmaisemme Jumalaa täällä materiassa.
Jeesus ei todellakaan kuollut ihmisten syntien vuoksi eikä Jumala todellakaan lähetä mitään tuhoa ihmisten päälle. Kaikki tuo on harhauskoa joka on istutettu ihmisiin että he tottelisivat sokeasti niitä jotka maailmaa johtavat. Alunperin piispoja ja pappeja.
Jumala on rakkauden voima ja rakkaus ei tuhoa mitään.
Raamatun profetiat? Mitkä raamatun profetiat ovat toteutuneet? Profetioita on myös muissa teoksissa. Esim Maya-intiaanit ovat profetoineet, Hopi-intiaanit myös. Nostradamus profetoi.
Minun uskoni on enemmän Maya-intiaanien puolella kuin uskontojen. - ei nuku
Aritta kirjoitti:
"Jumala ei koskaan kutistu niin pieneksi, että Hänen ajatuksensa kulkisivat meidän ajatustemme tahdissa."
Mutta Jumala kutistuu kuitenkin niin pieneksi että hän on kateellinen ja pikkumainen ja egoistinen ja vaatii sokeaa tottelevaisuutta. Eli Jumala kutistuu pelkäksi ihmiseksi ilman henkeä. Hm.
Kun ei ole mitään muuta kuin Jumala eli Kaiken Lähde niin silloin myös me ihmiset olemme tästä Lähteestä. Ilmaisemme Jumalaa täällä materiassa.
Jeesus ei todellakaan kuollut ihmisten syntien vuoksi eikä Jumala todellakaan lähetä mitään tuhoa ihmisten päälle. Kaikki tuo on harhauskoa joka on istutettu ihmisiin että he tottelisivat sokeasti niitä jotka maailmaa johtavat. Alunperin piispoja ja pappeja.
Jumala on rakkauden voima ja rakkaus ei tuhoa mitään.
Raamatun profetiat? Mitkä raamatun profetiat ovat toteutuneet? Profetioita on myös muissa teoksissa. Esim Maya-intiaanit ovat profetoineet, Hopi-intiaanit myös. Nostradamus profetoi.
Minun uskoni on enemmän Maya-intiaanien puolella kuin uskontojen.Ilmiselvästi tarkoitamme eri Jumalaa.
Raamatun Jumala on luomisen, ylläpidon ja tuhon Herra. Tämä sama ilmenee useissa eri uskonnoissa, Upanishadeissa, Vedakirjallisuudessa ja myös intiaanien viisaudessa. Siellä ei mainita mitään pikkumaisuudesta, kateudesta eikä sokeudesta. Intiaanit kunnioittivat Suurta Henkeä ja tiesivät hyvin, että Hänen viisauteensa kuului myös hävittäminen.
Intiaaneistakin meillä näyttää olevan eri käsitys. Toisaalta hymistelyähän tästä seuraisi, jos asiat samoin tulkittaisiin.
Aito rakkaus on kaikkea muuta kuin lällärikamaa. Siinä ovat luomisen, ylläpidon ja tuhon voimat viisaassa käytössä. - Saagapolku
ei nuku kirjoitti:
Ilmiselvästi tarkoitamme eri Jumalaa.
Raamatun Jumala on luomisen, ylläpidon ja tuhon Herra. Tämä sama ilmenee useissa eri uskonnoissa, Upanishadeissa, Vedakirjallisuudessa ja myös intiaanien viisaudessa. Siellä ei mainita mitään pikkumaisuudesta, kateudesta eikä sokeudesta. Intiaanit kunnioittivat Suurta Henkeä ja tiesivät hyvin, että Hänen viisauteensa kuului myös hävittäminen.
Intiaaneistakin meillä näyttää olevan eri käsitys. Toisaalta hymistelyähän tästä seuraisi, jos asiat samoin tulkittaisiin.
Aito rakkaus on kaikkea muuta kuin lällärikamaa. Siinä ovat luomisen, ylläpidon ja tuhon voimat viisaassa käytössä.Mistäs nämä eri Jumalat tulevat?
- Aritta
ei nuku kirjoitti:
Ilmiselvästi tarkoitamme eri Jumalaa.
Raamatun Jumala on luomisen, ylläpidon ja tuhon Herra. Tämä sama ilmenee useissa eri uskonnoissa, Upanishadeissa, Vedakirjallisuudessa ja myös intiaanien viisaudessa. Siellä ei mainita mitään pikkumaisuudesta, kateudesta eikä sokeudesta. Intiaanit kunnioittivat Suurta Henkeä ja tiesivät hyvin, että Hänen viisauteensa kuului myös hävittäminen.
Intiaaneistakin meillä näyttää olevan eri käsitys. Toisaalta hymistelyähän tästä seuraisi, jos asiat samoin tulkittaisiin.
Aito rakkaus on kaikkea muuta kuin lällärikamaa. Siinä ovat luomisen, ylläpidon ja tuhon voimat viisaassa käytössä.Kyllä me varmaan tarkoitamme samaa Jumalaa. Käsityksemme tästä voimasta on vain erilaiset. Samaten kuin rakkaudesta.
- Saagapolku
Aritta kirjoitti:
Kyllä me varmaan tarkoitamme samaa Jumalaa. Käsityksemme tästä voimasta on vain erilaiset. Samaten kuin rakkaudesta.
Kuinka onkaan mahdollista tarkoittaa kahta eri Jumalaa, muuten kuin fiktiivisessä näytelmässä?
- luulisit?
Saagapolku kirjoitti:
Mistäs nämä eri Jumalat tulevat?
Ihminen on monenlaisten voimien ja hyökkäysten kohteena. Nämä kaikki muuttavat häntä. Mitä enemmän hän totuudesta kiinnostuu, sitä voimallisemmin myös vastavoimat aktivoituvat, mm pilkka, halveksunta ja mitätöinti ihmisten taholta. Toisaalta ihmisten käyttäytymisen taustalla vaikuttavia voimia on jo huomattavasti vaikeampi ymmärtää tai nähdä. Tieteessä henkivalloille naureskellaan, mutta niiden, jotka kykenevät nämä aistimaan, jopa näkemään, nauru hyytyy.
Kun ihmistä riittävän lujaa tai riittävän pitkään loukataan, hän voi menettää lapsen uskonsa. Sen uskon, jolla hän lepäsi kuin lintunen Jumalan kämmenellä, turvassa ja rakastettuna. Ihmisten ilkeys voi viiltää veitsen tavoin ja kun haava jää auki, kuva Jumalastakin muuttuu. Mikä on sellainen Raamatun Jumala, joka panee ihmisen kärsimään tuskaa ja pyynnöistä huolimatta kääntää veistä haavassa. Miksi Hän on hiljaa eikä kuule? Haluanko tällaisen Jumalan, joka toimii vastoin käsitystäni vai luonko ikioman, mieleiseni?
Tutkimattomat ovat Herran tiet, sanoo vanha kansa. Vanhan kansan viisautta on toinenkin sanonta: kurittaa, vaan ei hylkää. Jeesus Kristus huusi lujaa ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Kunnes viimein: Sinun käsiisi annan henkeni. Tätä paradoksia ei sovi unohtaa. - Aritta
luulisit? kirjoitti:
Ihminen on monenlaisten voimien ja hyökkäysten kohteena. Nämä kaikki muuttavat häntä. Mitä enemmän hän totuudesta kiinnostuu, sitä voimallisemmin myös vastavoimat aktivoituvat, mm pilkka, halveksunta ja mitätöinti ihmisten taholta. Toisaalta ihmisten käyttäytymisen taustalla vaikuttavia voimia on jo huomattavasti vaikeampi ymmärtää tai nähdä. Tieteessä henkivalloille naureskellaan, mutta niiden, jotka kykenevät nämä aistimaan, jopa näkemään, nauru hyytyy.
Kun ihmistä riittävän lujaa tai riittävän pitkään loukataan, hän voi menettää lapsen uskonsa. Sen uskon, jolla hän lepäsi kuin lintunen Jumalan kämmenellä, turvassa ja rakastettuna. Ihmisten ilkeys voi viiltää veitsen tavoin ja kun haava jää auki, kuva Jumalastakin muuttuu. Mikä on sellainen Raamatun Jumala, joka panee ihmisen kärsimään tuskaa ja pyynnöistä huolimatta kääntää veistä haavassa. Miksi Hän on hiljaa eikä kuule? Haluanko tällaisen Jumalan, joka toimii vastoin käsitystäni vai luonko ikioman, mieleiseni?
Tutkimattomat ovat Herran tiet, sanoo vanha kansa. Vanhan kansan viisautta on toinenkin sanonta: kurittaa, vaan ei hylkää. Jeesus Kristus huusi lujaa ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Kunnes viimein: Sinun käsiisi annan henkeni. Tätä paradoksia ei sovi unohtaa.tarkoitat varmaankin kristinuskoa. Minulle se ei kuitenkaan ole totuus. Eikä monelle muullekaan. Ihmiset eivät tietääkseni välitä onko joku uskossa vai ei. En ole huomannut että uskovaisia pilkattaisiin sen kummemmin kuin toisin uskoviakaan. Mutta mieti miten itse lähestyt toisin uskovia. Täällä varsinkin jyrätään muut raamatun kanssa littaan eikä välitetä tuon taivaallista (!) muiden mielipiteistä. En ihmettele että silloin alkaa kyllästyttää. Minuakin ärsyttää tuo jankuttaminen parannuksen tekemisestä ja totuudesta.
Voin keskustella uskoistamme mutta en halua että minua aletaan käännyttää ja haukkua valehtelijaksi. - Saagapolku
Aritta kirjoitti:
tarkoitat varmaankin kristinuskoa. Minulle se ei kuitenkaan ole totuus. Eikä monelle muullekaan. Ihmiset eivät tietääkseni välitä onko joku uskossa vai ei. En ole huomannut että uskovaisia pilkattaisiin sen kummemmin kuin toisin uskoviakaan. Mutta mieti miten itse lähestyt toisin uskovia. Täällä varsinkin jyrätään muut raamatun kanssa littaan eikä välitetä tuon taivaallista (!) muiden mielipiteistä. En ihmettele että silloin alkaa kyllästyttää. Minuakin ärsyttää tuo jankuttaminen parannuksen tekemisestä ja totuudesta.
Voin keskustella uskoistamme mutta en halua että minua aletaan käännyttää ja haukkua valehtelijaksi.Aritta ei muiden sanomiset ole sinun sanomisiasi.
Jokainen omistaa omat sanomisensa ja ajatukset ja kantavat sen syyt ja seuraukset olivat ne sitten rakkaudesta tai pelosta.
Ne palautuvat aina omistajalleen hyvänä tai pahana ja näinä päivinä nopeammin sekä voimakkaammin.
Ihmiset ovat melko unessa ja reagoivat sen mukaisesti. Anteeksianto itselle ja sitä kautta muille, kun eivät he vielä tiedä sitä mitä sinä tiedät, tai toisin sanoen eivät ole vielä heränneet.
Jokainen Valon kipinä kasvaa aina, kun on asettunut omalle paikalleen.
Kaikki tarkoitan aivan kaikki palautuvat joskus Lähteeseen josta emme koskaan edes pois lähteneetkään.
Kun ihminen puolustautuu, niin se on vain egon reagtio, kun ei pysty ymmärtämään totuutta. Eikä sen tarvitsekkaan sitä ymmärtää, koska muuten meillä ei olisi tätä kaksinaisuuden peliä joka loppuu kohta.
Antaa koiran haukkua, mutta me voidaan tuoda sille ruokaa jota se voi ihmetellä, että näinkös tässä nyt sitten kävikään. - Aritta
Saagapolku kirjoitti:
Aritta ei muiden sanomiset ole sinun sanomisiasi.
Jokainen omistaa omat sanomisensa ja ajatukset ja kantavat sen syyt ja seuraukset olivat ne sitten rakkaudesta tai pelosta.
Ne palautuvat aina omistajalleen hyvänä tai pahana ja näinä päivinä nopeammin sekä voimakkaammin.
Ihmiset ovat melko unessa ja reagoivat sen mukaisesti. Anteeksianto itselle ja sitä kautta muille, kun eivät he vielä tiedä sitä mitä sinä tiedät, tai toisin sanoen eivät ole vielä heränneet.
Jokainen Valon kipinä kasvaa aina, kun on asettunut omalle paikalleen.
Kaikki tarkoitan aivan kaikki palautuvat joskus Lähteeseen josta emme koskaan edes pois lähteneetkään.
Kun ihminen puolustautuu, niin se on vain egon reagtio, kun ei pysty ymmärtämään totuutta. Eikä sen tarvitsekkaan sitä ymmärtää, koska muuten meillä ei olisi tätä kaksinaisuuden peliä joka loppuu kohta.
Antaa koiran haukkua, mutta me voidaan tuoda sille ruokaa jota se voi ihmetellä, että näinkös tässä nyt sitten kävikään.Mitä kylvät sitä niität. :-)
- _rakkaudella_
Aritta kirjoitti:
tarkoitat varmaankin kristinuskoa. Minulle se ei kuitenkaan ole totuus. Eikä monelle muullekaan. Ihmiset eivät tietääkseni välitä onko joku uskossa vai ei. En ole huomannut että uskovaisia pilkattaisiin sen kummemmin kuin toisin uskoviakaan. Mutta mieti miten itse lähestyt toisin uskovia. Täällä varsinkin jyrätään muut raamatun kanssa littaan eikä välitetä tuon taivaallista (!) muiden mielipiteistä. En ihmettele että silloin alkaa kyllästyttää. Minuakin ärsyttää tuo jankuttaminen parannuksen tekemisestä ja totuudesta.
Voin keskustella uskoistamme mutta en halua että minua aletaan käännyttää ja haukkua valehtelijaksi.Etkö ymmärtänyt, kenestä kirjoitin? Eräs toinenkin tällä palstalla kertoi samasta, tuolloin eräänlaisen näyn ja unen muodossa.
Aritta, kyllä ihmiset välittävät ja kovankin kuoren alla on pehmeää. Tiedät hyvin, että "uskovaiset" eivät ole sama kuin totuus Vapahtajasta. Sinuakaan ei ärsytä, kunhan kovistelet vanhaan tyyliin. Älä pelkää, en loukkaannu.
Jos täällä on tapana jyrätä littaan toisinajattelijat, niin silloin ihmisen ainoa veli tai sisar ei ainakaan ole toinen ihminen. Rakkauskäsitys on kokenut täydellisen inflaation ja nöyryyttämisestä on tullut hauskanpidon väline. Et ole huomaavinasi mitään, mutta heti perään huomaat kuitenkin. - Aritta
_rakkaudella_ kirjoitti:
Etkö ymmärtänyt, kenestä kirjoitin? Eräs toinenkin tällä palstalla kertoi samasta, tuolloin eräänlaisen näyn ja unen muodossa.
Aritta, kyllä ihmiset välittävät ja kovankin kuoren alla on pehmeää. Tiedät hyvin, että "uskovaiset" eivät ole sama kuin totuus Vapahtajasta. Sinuakaan ei ärsytä, kunhan kovistelet vanhaan tyyliin. Älä pelkää, en loukkaannu.
Jos täällä on tapana jyrätä littaan toisinajattelijat, niin silloin ihmisen ainoa veli tai sisar ei ainakaan ole toinen ihminen. Rakkauskäsitys on kokenut täydellisen inflaation ja nöyryyttämisestä on tullut hauskanpidon väline. Et ole huomaavinasi mitään, mutta heti perään huomaat kuitenkin.Olen sitä mieltä että kaikkien kuorten alla on pehmeää. Jopa uskovaisten (vitsi). Olen saanut viime aikoina niin paljon "jumalansanaa" että olen ihan turtunut. Enkä oikeastaan enää viitsisi keskustellakaan koko aiheesta. Olen kertonut mihin minä uskon ja mihin en. Muuksi en muutu mutta toivoisin kuitenkin että kehityn vielä tämänkin elämän aikana niin paljon että ainakin jättäisin tämän palstan.
Enkä tosiaan ymmärtänyt paljoakaan viestistäsi. :-) - kerran...
Aritta kirjoitti:
Olen sitä mieltä että kaikkien kuorten alla on pehmeää. Jopa uskovaisten (vitsi). Olen saanut viime aikoina niin paljon "jumalansanaa" että olen ihan turtunut. Enkä oikeastaan enää viitsisi keskustellakaan koko aiheesta. Olen kertonut mihin minä uskon ja mihin en. Muuksi en muutu mutta toivoisin kuitenkin että kehityn vielä tämänkin elämän aikana niin paljon että ainakin jättäisin tämän palstan.
Enkä tosiaan ymmärtänyt paljoakaan viestistäsi. :-)Sama kehittymistoive on itsellänikin. Viesteistäsi korostuu pelko muiden halusta opettaa Sinua. Itsekullakin on tarpeeksi tekemistä omassakin oppimisessa, joten se, että viestissä kerrotaan Jeesuksen parantavasta voimasta, ei todellakaan tarkoita kirjoittajan omahyväistä muiden opetusohjelmaa. Olen pahoillani, jos sellaisen virheellisen käsityksen teksteistäni on saanut.
Jos enkelit kokee Jumalan lähettiläiksi ja Kristuksen Jumalaksi, ei voi välttyä puhumasta molemmista.
Kiitän Sinua vastauksistasi ja toivon Sinulle parasta mahdollista joulun odotusta ja tietenkin elämääsi siunausta Kaikkein Korkeimmalta. - Aritta
kerran... kirjoitti:
Sama kehittymistoive on itsellänikin. Viesteistäsi korostuu pelko muiden halusta opettaa Sinua. Itsekullakin on tarpeeksi tekemistä omassakin oppimisessa, joten se, että viestissä kerrotaan Jeesuksen parantavasta voimasta, ei todellakaan tarkoita kirjoittajan omahyväistä muiden opetusohjelmaa. Olen pahoillani, jos sellaisen virheellisen käsityksen teksteistäni on saanut.
Jos enkelit kokee Jumalan lähettiläiksi ja Kristuksen Jumalaksi, ei voi välttyä puhumasta molemmista.
Kiitän Sinua vastauksistasi ja toivon Sinulle parasta mahdollista joulun odotusta ja tietenkin elämääsi siunausta Kaikkein Korkeimmalta.siitä että joku opettaisi minua! Odotan joka päivä joka päivälle opettajaa ja saanhan niitä koko ajan. (Aina en huomaa.) Mutta se mitä opin esim näistä fanaattisten uskovaisten kanssa keskustelemisesta ei ole kristinoppia vaan itseni hillitsemistä. Yritän myös oppia olemaan erilainen kuin he, vaikka se on vaikeaa. Joskus onnistun, joskus en.
"että viestissä kerrotaan Jeesuksen parantavasta voimasta, ei todellakaan tarkoita kirjoittajan omahyväistä muiden opetusohjelmaa."
En varmaan ole käsittänyt lausetta noin. Minä vain en usko sellaiseen Jeesukseen kuin sinä.
"Jos enkelit kokee Jumalan lähettiläiksi ja Kristuksen Jumalaksi, ei voi välttyä puhumasta molemmista."
Niin, ja minä en taas usko noin joten puhun eri tavalla. :-) - Aritta
kerran... kirjoitti:
Sama kehittymistoive on itsellänikin. Viesteistäsi korostuu pelko muiden halusta opettaa Sinua. Itsekullakin on tarpeeksi tekemistä omassakin oppimisessa, joten se, että viestissä kerrotaan Jeesuksen parantavasta voimasta, ei todellakaan tarkoita kirjoittajan omahyväistä muiden opetusohjelmaa. Olen pahoillani, jos sellaisen virheellisen käsityksen teksteistäni on saanut.
Jos enkelit kokee Jumalan lähettiläiksi ja Kristuksen Jumalaksi, ei voi välttyä puhumasta molemmista.
Kiitän Sinua vastauksistasi ja toivon Sinulle parasta mahdollista joulun odotusta ja tietenkin elämääsi siunausta Kaikkein Korkeimmalta.Muuten en tarkoittanut nyt sinua sillä littanaksi jyrääjällä. Kait. Et varmaan ole se jonka kanssa olen "keskustellut" viime aikoina "arvot ja etiikka" palstalla. Luulen että siinä kohden meni meidän keskustelu vähän sekaisin.
- palstalla
Aritta kirjoitti:
Muuten en tarkoittanut nyt sinua sillä littanaksi jyrääjällä. Kait. Et varmaan ole se jonka kanssa olen "keskustellut" viime aikoina "arvot ja etiikka" palstalla. Luulen että siinä kohden meni meidän keskustelu vähän sekaisin.
En ole käynyt kyseisellä palstalla (arvot ja etiikka), joten siitä keskustelusta en tiedä mitään. Näillä palstoilla tulee varmaan moniakin väärinymmärryksiä ja se hyvin inhimillistä. Verbaalinen ilmaisu ei muutoinkaan aina osu kohdalleen.
- Aritta
palstalla kirjoitti:
En ole käynyt kyseisellä palstalla (arvot ja etiikka), joten siitä keskustelusta en tiedä mitään. Näillä palstoilla tulee varmaan moniakin väärinymmärryksiä ja se hyvin inhimillistä. Verbaalinen ilmaisu ei muutoinkaan aina osu kohdalleen.
Ja joskus kun tarkoitus on olla hauska niin muut eivät ehkä käsitäkään sitä sillä tavalla vaan ottavat kirjoituksen ihan todesta.
Itsekin vastaan joskus jollekin ihan päin mäntyä kun ensi lukemalla käsitän sisällön väärin. Varmaan meidänkin välinen keskustelu meni jossain vikaan kun emme ymmärtäneet mitä toinen tarkoitti. Minä en ainakaan ollut ihan kärryillä. :-)
Täytyy parantaa tapoja. Kiitos kun olit opettajana tässä asiassa. :-) - myös Sinulle
Aritta kirjoitti:
Ja joskus kun tarkoitus on olla hauska niin muut eivät ehkä käsitäkään sitä sillä tavalla vaan ottavat kirjoituksen ihan todesta.
Itsekin vastaan joskus jollekin ihan päin mäntyä kun ensi lukemalla käsitän sisällön väärin. Varmaan meidänkin välinen keskustelu meni jossain vikaan kun emme ymmärtäneet mitä toinen tarkoitti. Minä en ainakaan ollut ihan kärryillä. :-)
Täytyy parantaa tapoja. Kiitos kun olit opettajana tässä asiassa. :-)Vaikka emme ajattelisikaan asioista samoin, me ihmiset olemme joka tapauksessa sidottuja toisiimme, veljinä ja sisarina. Matka on yhteinen. Länsimaissa tosin korostetaan niin paljon yksilöllisyyttä, että tämä kokemus yhdessä kulkemisesta jää pakostakin varjoon. Varmasti mekin koetimme parhaamme mukaan tulkita toisiamme oikein, mutta aina se jää vajaaksi yrittipä kuinka vilpittömästi tahansa.
Mietiskelen parhaillaan omia tapojani ja niiden parannuskeinoja. Kiitos Sinulle ystävällisistä sanoista ja niiden parantavasta voimasta. - Aritta
myös Sinulle kirjoitti:
Vaikka emme ajattelisikaan asioista samoin, me ihmiset olemme joka tapauksessa sidottuja toisiimme, veljinä ja sisarina. Matka on yhteinen. Länsimaissa tosin korostetaan niin paljon yksilöllisyyttä, että tämä kokemus yhdessä kulkemisesta jää pakostakin varjoon. Varmasti mekin koetimme parhaamme mukaan tulkita toisiamme oikein, mutta aina se jää vajaaksi yrittipä kuinka vilpittömästi tahansa.
Mietiskelen parhaillaan omia tapojani ja niiden parannuskeinoja. Kiitos Sinulle ystävällisistä sanoista ja niiden parantavasta voimasta.että olemme yhtä joka ikinen. Sinun uskosi sanoo että olemme sidottuja toisiimme veljinä ja sisarina. Sama juttu suunnilleen eri tavoin sanottuna. Olisi hyvä jos muistaisimme sen aina. :-)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982