Kalifornia torjui marihuanan laillistamisen

Kalifornia torjui marihuanan laillistamisen
julkaistu eilen klo 05:40, päivitetty eilen klo 15:07
Kalifornialaiset torjuivat kansanäänestyksessä marihuanan laillistamisen. Laillistus olisi ollut ristiriidassa liittovaltion huumelainsäädännön kanssa

Äänestettävänä oli ehdotus, jonka mukaan Kalifornia olisi ensimmäisenä Yhdysvaltain osavaltiona laillistanut kokonaan marihuanan käytön, viljelyn ja kaupan.

Yli 21-vuotiaat olisivat saaneet pitää hallussaan enintään 28 grammaa marihuanaa ja viljellä hamppua 2,3 neliömetrin suuruisella alueella. Myös kaupallinen viljely voitaisiin sallia, mutta päätös jäisi paikallisille viranomaisille.

Selvästi yli puolet kalifornialaisista vastusti laillistusta.

Kalifornialaiset näyttävät osittaisten tulosten mukaan torjuneen myös esityksen, joka olisi pannut jäihin Kalifornian ilmastolain. Lain tavoitteena on vähentää osavaltion kasvinhuonekaasupäästöt vuoden 1990 tasolle vuoteen 2020 mennessä.

Lain panemista jäihin ajoi liike-elämän ryhmittymä öljy-yhtiöiden tuella. Vastaan olivat muun muassa kuvernööri Arnold Schwarzenegger ja ympäristöjärjestöt sekä uusiutuviin energialähteisiin ja sähköautoihin investoineet.

Kansanäänestykset järjestettiin Yhdysvaltain kongressin välivaalien yhteydessä.

AFP, Reuters, YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/kalifornia_torjui_marihuanan_laillistamisen_2109965.html
694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin kuin hampparit odottivat laillistamista...nyt tuli pataan :)

Äänestä
  • Kannabishörhöillä surun ja pettymyksen päivä.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Kannabishörhöillä surun ja pettymyksen päivä.

    HII

    Äänestä

  • HIIHIIHII kirjoitti:

    HII

    Otetaan tähän Wikipedian selitykset:

    Huumehörhö = Kannabiksen käyttäjä
    Savuapina = Kannabiksen käyttäjä
    Pösöttäjä = Kannabiksen käyttäjä
    Lösöaivo = Kannabiksen käyttäjä
    Rusinapää = Kannabiksen käyttäjä

    Äänestä

  • 1231231231234 kirjoitti:

    Otetaan tähän Wikipedian selitykset:

    Huumehörhö = Kannabiksen käyttäjä
    Savuapina = Kannabiksen käyttäjä
    Pösöttäjä = Kannabiksen käyttäjä
    Lösöaivo = Kannabiksen käyttäjä
    Rusinapää = Kannabiksen käyttäjä

    Pöhöpää = Kannabiksen käyttäjä

    Äänestä

  • vielä lisätä kirjoitti:

    Pöhöpää = Kannabiksen käyttäjä

    Eiks sen pitäny olla läpihuutojuttu pössypäiden mielstä :). Nyt tuli turpiin, voi voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BYÄÄÄ kirjoitti:

Kalifornia torjui marihuanan laillistamisen
julkaistu eilen klo 05:40, päivitetty eilen klo 15:07
Kalifornialaiset torjuivat kansanäänestyksessä marihuanan laillistamisen. Laillistus olisi ollut ristiriidassa liittovaltion huumelainsäädännön kanssa

Äänestettävänä oli ehdotus, jonka mukaan Kalifornia olisi ensimmäisenä Yhdysvaltain osavaltiona laillistanut kokonaan marihuanan käytön, viljelyn ja kaupan.

Yli 21-vuotiaat olisivat saaneet pitää hallussaan enintään 28 grammaa marihuanaa ja viljellä hamppua 2,3 neliömetrin suuruisella alueella. Myös kaupallinen viljely voitaisiin sallia, mutta päätös jäisi paikallisille viranomaisille.

Selvästi yli puolet kalifornialaisista vastusti laillistusta.

Kalifornialaiset näyttävät osittaisten tulosten mukaan torjuneen myös esityksen, joka olisi pannut jäihin Kalifornian ilmastolain. Lain tavoitteena on vähentää osavaltion kasvinhuonekaasupäästöt vuoden 1990 tasolle vuoteen 2020 mennessä.

Lain panemista jäihin ajoi liike-elämän ryhmittymä öljy-yhtiöiden tuella. Vastaan olivat muun muassa kuvernööri Arnold Schwarzenegger ja ympäristöjärjestöt sekä uusiutuviin energialähteisiin ja sähköautoihin investoineet.

Kansanäänestykset järjestettiin Yhdysvaltain kongressin välivaalien yhteydessä.

AFP, Reuters, YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/kalifornia_torjui_marihuanan_laillistamisen_2109965.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu