Maailmankaikkeuden synty
Jotkut väittävät että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, suuressa alkuräjähdyksessä. Jotkut väittävät myös, että ihminen olisi kehittynyt alkueliöstä apinavaiheen kautta ihmiseksi. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä, miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.
Vertauskuva:
Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä. Meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa: moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat kasaamista vaille valmiina. Saadaksemme osista lentokoneen, jonkun täytyy kasata osat lentokoneeksi. Vai mitä?
Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää, että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa, tuli suuri hurrikaani, joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen aivan viimeistä mutteria myöten. Yhtä epäloogista on väittää, että luomakunta ja ihminen olisivat syntyneet sattumalta. Koko maailmankaikkeus on toimiva kokonaisuus: aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä maasta, tähdet kiertävät radoillaan, painovoima ym. fysiikan ja kemian lait toimivat loogisten lainalaisuuksien mukaan. Onko tämä kaikki pelkkää sattumaa?
Tyhjästä tai sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta voi syntyä. Tarvitseehan talokin rakentajan, auto valmistajan ja kello suunnittelijan.
Joidenkin tiedemiesten kehittelemät teoriat ”alkuräjähdys” ja ”evoluutio” perustuvat oletuksiin, eivätkä ole absoluuttisia totuuksia.
Luomakunnalla ja ihmisellä on luoja, Jumala, josta Raamattu kertoo.
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille: maailmankaikkeuden synnystä, siitä miten ihminen voi löytää yhteyden Jumalaan, millainen Jumala on ja mitä Jumala odottaa ihmiseltä
*** Luominen ***
1.Mooses 1 - 31: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan…”
Johanneksen evankeliumi 1. 1-5 ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.”
Kolossalaiskirje 1. 1:16 ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on…”
*** Jeesus, Jumalan Poika, on syntien sovittaja ja ainut tie Jumalan luo ***
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo 14:6 ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Johanneksen evankeliumi 3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
*** Mitä Jumala odottaa sinulta ***
Jumala rakastaa sinua ylenpalttisesti. Hän haluaa kaikesta sydämestään asettaa sinut Jumalan lapsen asemaan ja pelastaa sinut iankaikkiselta kadotukselta, Poikansa Jeesuksen ristin sovitustyön kautta. Jumala myös odottaa, että teet parannuksen tavassasi elää.
Markuksen evankeliumi: 16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Jesajan kirja: 55:7 ”Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.”
Raamatun sanomaa opetetaan kristillisissä seurakunnissa. Kristillisiä seurakuntia eivät valitettavasti ole jehovan todistajat, mormoonit tai myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko.
” Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. ”

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi ajattelet, että maailmankaikkeudun synty oli sattuma eikä väistämätöntä?
Oliko tämä jo miljoonas kerta kun pistit tuon lentokonejutun tänne? Kokeilisit joskus vaikka helikopterilla.
Samaan aikaan piispat sanoivat homokeskustelun yhteydessä, että raamatun kirjoituksista ei tarvi enää välittää. Eli siis raamattu joutaa roskakoppaan ja tärkeintä on vain kerätä kirkolisverot ihmisiltä. Siirtyisit jo nykyaikaan.
Tuon lentokone-esimerkin idioottimaisuus on myös siinä, että se ei ole missään nimessä esimerkki kerralla suunnitellusta valmiista systeemistä.
Itse asiassa lentokoneet ja lentoliikenne on mitä parhain esimerkki siitä, miten monimutkaisia järjestelmiä olisi helppo jälkikäteen kuvitella "palautumattomasti monimutkaisiksi". Lentokoneitahan ei voinut olla ennen kuin oli lentokenttiä. Lentokoneista taas ei ole voinut olla mitään hyötyä ennenkuin on ollut lennonjohtojärjestelmä ja lentäjiä. Lentäjät taas tarvitsevat organisoitusa lento-opetusta, mutta kuka alkaisi opettaa lentäjiä ennenkuin on lentokoneita - miten se olisi edes mahdollista?
Tästä kaikesta voidaan kreationistien logiikalla tehdä sen ainoan mahdollisen johtopäätöksen, että lentokentät, lennonjohtojärjestelmä ja lentokoneet ovat alunperin Jumalan valmiiksi luoma kokonaisuus, sillä järjestelmähän on ilmiselvästi palautumattomasti monimutkainen, joka vaatii toimiakseen lukuisten toisistaan riippuvien osasten toimimista.
..itsensä kanssa näistä avauksistaan. Hyvinhän se näyttää nykyisin sujuvan Mr Pressureltakin.