Ruotsalaisfeministit loukussa

Ruotsalaisfeministejä on yleensä pidetty esikuvana ja Ruotsia tasa-arvokehityksen mallimaana. Itse kuitenkin pitkään Ruotsissa asuneena näen sikäläisen kehityksen pahasti pysähtyneenä.

Syynä on kuningasperhe ja prinsessat. Käytännössä prinsessat ja heidän käyttäytymisensä vahtiminen on täysin vallannut Ruotsin mediat. Nurinkurista tässä on se, että kuningasperhe edustaa kaikkein konservatiivisinta ja vanhoillisinta arvomaailmaa yhteiskunnassa. Lisäksi kuningaskultti salakuljettaa perinteistä eurooppalaista miesvaltaa ja naista syrjivää kulttuuria perinteisesti tasa-arvoiseen Pohjolaan.

Prinsessoille määrätty rooli äärimmäinen muinaisjäänne siitä, miten tyttöjä ei tulisi enää kasvattaa: mahdollisimman kiltti, mahdollisimman hillitysti käyttäytyvä, sosiaalisesti alistuva, tunteitaan ja mielipiteitään ilmaisematon edustustilaisuuksien koriste. Hallitsevan luokan valtaa käyttävän miehen alistuva ja passiivinen porvarillinen edustusvaimo. Skandaalin herättämiseksi on melkein riittänyt, että nainen on mennyt yksin ulos ja jopa juonut alkoholia.

Ei siis mitään voimatyttöjä.

Paremminkin paluuta Victoriaaniseen aikaan.

Ongelma on siinä, että prinsessat muodostavat eräänlaisen mitta-asteikon kiinnekohdan johon kaikkea nuorten naisten ja tyttöjen käyttäytymistä verrataan. Suomessa ei tällaista kiintopistettä ole

Tämän takia Ruotsissa feminismi ei ole yhdistynyt nuorisokulttuuriin, mikä olisi välttämätöntä naisten aseman uudistumiselle. Yhteiskunnan muutoksessa kuitenkin tärkeimpänä tekijänä on se, että uudet sukupolvet omaksuvat uudet asenteet ja siten yhteiskunta kokonaisuudessaan muuttuu.

Ruotsalaisia ei siis kannata kadehtia. Todellisuudessa me Suomessa olemme kehityksessä edellä.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kertoisitkos esimerkin mikä on tämä "uusi asenne" tässä yhteiskunnassa jota peräänkuulutat?

Mikä on nykyään pielessä ja mitkä ovat nämä uudet asenteet jotka nuorison olisi omaksuttava suhteessa feminismiin?

Konkretiaa konkretiaa. Miten ruotsalaista naista syrjitään?

_______________

Tämmöisiä tekstejä lukiessaan tulee väistämättä mieleen ajatus että eihän teillä nuorilla feministeillä todellisuudessa ole mitään sanottavaa. Tekstisi on kyllä niin naurettava että tuntuu melkein typerältä vastata.

Ystävällisesti valaise minua hieman jos olen väärässä. Thanks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Therese kirjoitti:

Ruotsalaisfeministejä on yleensä pidetty esikuvana ja Ruotsia tasa-arvokehityksen mallimaana. Itse kuitenkin pitkään Ruotsissa asuneena näen sikäläisen kehityksen pahasti pysähtyneenä.

Syynä on kuningasperhe ja prinsessat. Käytännössä prinsessat ja heidän käyttäytymisensä vahtiminen on täysin vallannut Ruotsin mediat. Nurinkurista tässä on se, että kuningasperhe edustaa kaikkein konservatiivisinta ja vanhoillisinta arvomaailmaa yhteiskunnassa. Lisäksi kuningaskultti salakuljettaa perinteistä eurooppalaista miesvaltaa ja naista syrjivää kulttuuria perinteisesti tasa-arvoiseen Pohjolaan.

Prinsessoille määrätty rooli äärimmäinen muinaisjäänne siitä, miten tyttöjä ei tulisi enää kasvattaa: mahdollisimman kiltti, mahdollisimman hillitysti käyttäytyvä, sosiaalisesti alistuva, tunteitaan ja mielipiteitään ilmaisematon edustustilaisuuksien koriste. Hallitsevan luokan valtaa käyttävän miehen alistuva ja passiivinen porvarillinen edustusvaimo. Skandaalin herättämiseksi on melkein riittänyt, että nainen on mennyt yksin ulos ja jopa juonut alkoholia.

Ei siis mitään voimatyttöjä.

Paremminkin paluuta Victoriaaniseen aikaan.

Ongelma on siinä, että prinsessat muodostavat eräänlaisen mitta-asteikon kiinnekohdan johon kaikkea nuorten naisten ja tyttöjen käyttäytymistä verrataan. Suomessa ei tällaista kiintopistettä ole

Tämän takia Ruotsissa feminismi ei ole yhdistynyt nuorisokulttuuriin, mikä olisi välttämätöntä naisten aseman uudistumiselle. Yhteiskunnan muutoksessa kuitenkin tärkeimpänä tekijänä on se, että uudet sukupolvet omaksuvat uudet asenteet ja siten yhteiskunta kokonaisuudessaan muuttuu.

Ruotsalaisia ei siis kannata kadehtia. Todellisuudessa me Suomessa olemme kehityksessä edellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu