oikeus uskoa Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka verellään on lunastanut uskovaiset. Heillä on oikeus uskoa armolahjoihin. Heillä on oikeus uskoa ihmeisiin. Tämä on helluntailaisille tarkoitettu palsta ja kaikki jotka kiusaavat heitä, ovat tulleet toisten maalle tekemään sitä. Jotka eivät usko Jumalan Poikaan, eivätkä armolahjoihin voivat hakea itselleen palstan, joka soveltuu heille.
Helluntailaisilla on
Näin on!
23230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
uskonsa mukaan tapahtumaa, joka tapahtui HELLUNTAINA ja heillä on siihen oikeus. Kenelläkään ei ole oikeutta rikkoa heidän uskonrauhaansa. Nimen helluntailainen pitäisi jo osoittaa mikä on usko, josta tällä palstalla keskustellaan.
Apostolien teot 2
1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Siinä oli taas yksi sairas "parantuminen".Köyhässä Afrikassa sairastui nuori nainen aivokalvontulehdukseen.Seurauksena tuli myös aivopaise.Nainen oli kuolemankielissä viikkoja.Siellä häntä ei osattu hoitaa joten hänet lähetettiin Saksaan.Saksassa hänet leikattiin peräti neljä kertaa ja hän pikkuhiljaa parantui ja on nyt terve.Ihan normaali tarina,mutta ei hihhuleille jotka punoi tämän tapauksen ympärille mystisen parantumisen.Perhe ja kaiketi koko maa oli rukoillut naisen puolesta,ja kas hän lopulta parani.Ei sen vuoksi että hän sai lopulta oikeaa hoitoa,vaan sen vuoksi että hänen puolestaan rukoiltiin.IHME on tapahtunut.Ja huom.naisen puolesta rukoiltiin kuukausia mutta hän ei parantunut,mutta kun sai oikeaa hoitoa ja leikkauksen hän parani pian. On Jumalatonta huijata ihmisiä näiden "ihmeiden" avulla järjestöönsä.
kuuluu? Mitä sinulta on poissa, jos afrikkalaiset uskovat Jumalan parantaneen tuon naisen?
Voihan olla niin, että nainen olisi parantunut ilman esirukosta, mutta sitä ei voi tietää. Rukous oikean asian puolesta EI KOSKAAN ole turhaa. Jumala kuulee jokaisen pienenkin avunhuudon. Aina vastaus ei ole ihmisten tahdon mukainen, mutta Jumala kuulee ja vastaa (Vastaus tosin voi olla ei). Rukous kyseisen naisen tapauksessa ei ollut turhaa!!!
Lampaita jotka eivät erota eksyttäjiä.Vaikka onhan niitäkin tietysti jotka eivät välitäkkään lähimmäisistään eikä silloin tietysti voi välittää myös itsestäänkään.Eikä se ole pelkkä Afrikka missä tätä eksytystä levitetään.Sehän on levinnyt kulovalkean tavoin sieltä jokapuolelle maailmaan.Mutta sen alku on sieltä pakanarituaaleista lähtöisin.Sillä on nykyään kannattajansa koska nykyihmisille ei enään riitä mikään,täytyy olla suurellista teatteria ja rituaalia.Usko on sivuseikka.Toisten puolesta rukoileminen on hyvä asia mutta nöyrästi ja vaatimattomasti ilman hurmahenkisyyttä.
haittaakaan ole jos se suoritetaan aidosti ja puhtaasti.Sellaisen rukouksen Isämmekin ottaa mielellään vastaan.
Tässä tapauksessa Jumala on auttanut naista saamaan oikeaa hoitoa. Kiitos Jumalalle siitä!
Kotimaassaan hän olisi kuollut.
aivan turhaa puuhaa.
Senkin ajan voisi käyttää hyödyllisemmin.
yhtäkään valittua. Eri asia ovat fariseukset, jotka kieltävät Jumalan voiman. He osaavat kirjoittaa hyin ja sananmukaisesti, mutta kun tulee puhe Jumalan voimasta, he keräävät joukon ja alkavat tuomitsemiset ottaen leveästä raamatunlausekotelostaan todisteita puheilleen. Jakeilla kumoavat koko sanomaa ja moni eksyy heidän takiansa sen tähden, että eivät tunne Kirjoituksia.
Kaikki he jotka Raamatun sanaa vastaan taistelevat julistetaa katoilta Farisuksisi ja oman lihan uskon tuojiksi.
Jeesus elää ja vaikuttaa lukekaa Evankejumeja ja uskokaa.
Saako Helluntalainen uskoa Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojaksi, ilman syrjintää.Vai pitääkö kaikkien puolueen jäsenten uskoa Jeesus Kristus Jumalaksi,- kuten tällä foorumilla painostetaan.
Aloituksesta:
" oikeus uskoa Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka verellään on lunastanut uskovaiset. "
Helluntailaiset saavat uskoa veriseen Jeesukseen ja uskon tuomiin ihmeisiin. Se on heidän oikeutensa. He saavat uskoa olevansa etuoikeutettuja paratiisiin muihin uskoviin nähden. Uskoa ylipäänsä ei voi kieltää. Ihminen uskoo mihin uskoo. Mitäpä siitä.
He saavat uskoa myös oman jäsenistönsä kahdenvertaisuuteen, jossa rivijäsenet ovat lapsia ja jotkut jotka ymmärtävät uskoa. Viimeksimainitut ovat tietysti etuoikeutettuja helluntailaisten taivaassa, jonne muunlaiset uskovatkaan eivät pääse.
He saavat uskoa myös jumalansa tahtovan karsinoida ihmiset eri kasteihin, joita arvioidaan siten, ovatko ne lähellä helluntaikäsityksiä vai ei. He voivat myös kieltää seksuaalivähemmistöiltä paratiisin jumalaansa vedoten ja kieltää naisten yhdenvertaisuuden miesten kanssa.
He voivat myös hyväksyä pappiensa epäsiveellisyyden. Se on heidän asiansa.
Yhtä asiaa he eivät voi kieltää. Suomessa heidän on noudatettava Suomen lakeja. He voivat uskoa miten haluavat, kunhan se ei sodi vallitsevaa lainsäädäntöä vastaan.
* Kaikki uudestisyntyneet helluntaialsiet tunnustavat Jeesuksen siinneen Pyhästä Hengestä, ja lähteneen Jumalasta, ja tunnustavat Jeesuksen Jumalan Pojaksi, se on aivan luonnollista ei opetettua uskontoa, vaan koettua, koska jokainen on kohdannut elävän Jeesuksen syntyessään uudesti Ylhäältä, Henki todistaa heille, että Jeesus on Jumalan Poika, aivan niinkuin vauva tuntee äitinsä äidikseen heti synnyttään, vaikka ei ole saanut mitään opetusta asiasta, vauva vaan tietää sen, ja niin tietää uudestisyntynyt myös, tuntiessaan Jeesuksen sisäisesti, koska on Hengestä syntnyt. 1Kor.12:13. Ja Henki rinnassa todistaa, olen Jumalan lapsi. Gal.4:6.
Itsehän uskot miten Jeesus on Jumala. Näin olet jossain kirjoittanut. Muistatko???
Tuosta helluntallaisten pitää saada keskenään vapaasti keskustella. Tämähän on helluntalaisten kotikenttä ja joka tulee tälle kentälle pilkkaamaan heitä, on aikamoisessa vastuussa.
ja "mikä Hengestä syntyy on henkeä", ei lihaa [Joh.3:6 | Room.1:3,4]!
2. Korinttolaiskirje 5
16 "Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."
Room. 8:5
"Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli."
Gal. 4:29
"Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin."
'
Helluntailaisille Pyhä Henki on raamattu, Nikean kirkolliskokous, luterilaisuus kasteen osalta muutettuna ja yhdysvaltalaisen kansalaisen näkemys raamatusta sekä suomalaisten helluntailaisten raamatuntulkinta ja jota he pitävät ainoana oikeana. Kaikkien näkemysten takana on joku ihminen.
Pyhä Henki on ihmisten keksimä luomus. Usealle helluntailaiselle se on lyömäase toista uskovaa kohtaan.
Ainakin tällä palstalla.
Minä helluntailaisena koen kylläkin olevani vain helluntailaisuudesta keskustelevalla palstalla.
Minulle tämä ei ole kotikenttä enkä koe mitään etuisuuksia muihin nähden. Maaperä on ylläpitäjän ja sen vallassa ovat myöskin säännöt, joiden mukaan pelataan.
Minun kotikenttäni on seurakunta, johon kuulun. Siellä saan uskoa juuri niin kuin Jumalan sana ja Pyhä Henki opettavat.
Mitään ei voi uskoa eikä mitään myöskään tapahdu, jos kaikki mahdolliset vastaväitteet on ensin kumottava. Siksi täällä ei voi keskustella kovinkaan asiallisesti uskon asioista ja helluntailaisuuden suhteesta niihin.
JEESUS sanoi opetuslapsilleen, kun menen ISÄNI tykö lähetän minä teille puolustajan PYHÄNHENGEN. Ilman PYHÄÄHENKEÄ emme voisi olla uskossa koska PYHÄHENKI näyttää meille uskon todeksi. HENKI todistaa meidän henkemme kanssa, ettå olemme JUMALANLAPSIA. Meidän tulee rukoilla HENGESSÄ ja TOTUUDESSA. HENKI rukoilee JUMALAN tahdon mukaisia rukouksia, koska emme tiedä mikä on HENGEN mieli. Meidän tulee rukoilla uskossa ja totuudessa, jos rukoilemme emmekä usko mitä rukoilemme, silloin meidän on turha rukoilla. Uskon rukous voi paljon. Eikä rukous mene koskaan turhaan. JUMALA kuulee kaikki rukoukset ja vastaa ajallaan ja tavallaan. Kun emme pyydä mahdottomia. JUMALA haluaa lastensa pyytävän HÄNELTÄ ja HÄN mielellään antaa lapsilleen. Meidän tulee myös pyytää rukouksessa armolahjoja. JEESUS sanoi ennen TAIVAASEEN menoaan, te tulette tekemään samoja tekoja mitä minä tein ja vielä suurempiakin. Ei ole palvelija palvelijaansa suurempi. JEESUS kantoi ristipuulla kaikkien synnit ja sairaudet, niin runneltu HÄN oli meidän tähtemme ettei HÄNESSÄ ollut ihmisen muotoa. JEESUS RAKASTI, niin paljon ihmisiä, että sanoi naulitsijoilleen ISÄ anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät. JUMALA todella rakastaa jokaista, mutta vihaa syntiä, synnin palkka on kuolema. Room. 8 luku. JEESUS teitä siunatkoon ja varjelkoon.AMEN.
Kirjoitin ikäänkuin menneessä muodossa. JEESUS RAKASTI. JEESUS RAKASTAA, NIIN PALJON IHMISIÄ. JEESUS ON TIE TOTUUS JA ELÄMÄ. PYHÄHENKI näyttää meille synnin todeksi emme voi tehdä tahallamme syntiä, pois se meistä. KIITOS JEESUS.AMEN
vaavelin iltarukous.nyt netti ja simmut kiinni ja tuutimaan.Hyvää yötä sinä piskuinen.
sanaa, että melkein itken. Kiitos Jeesukselle ja kiitos Jumalan lapselle, että saimme näin illalla lukea vielä tuollaista sanomaa.