Miten tämä rajallinen ja jo lopuilleen ryöstetty planeetta kestää jatkuvan kasvun, jota nämä ikuisen markkinatalousonnen ekonomistipapit meille julistavat? Rahalla ei ole etiikkaa eikä isänmaata! Miten olemme kasvattaneet sukupolvia, joilla ei ole historiantajua eikä kykyä kuunnella ja ymmärtää? Ei tarvitse olla taloustieteilijä ymmärtääkseen, että kaoottiset ajat ovat tulossa. Yhteiskunnan voimasuhteet muuttuvat, markkinavoimat ovat "valtio valtiossa" ja pyörittävät päättäjiä miten tahtovat eikä infastruktuuria pystytä hallitusti pitämään kontrollissa. Pelkkänä osakkeenomistajien pelinappuloina oleminen on vienyt työstä mielekkyyden ja luovuus katoaa pakon ja pelon edessä. Mistä sitten kehittyy kaivattuja huippuosaajia?! Mielekkään työn arvo ihmiselle on todella tärkeä! Miten kasvatamme huippuosaajia kun nuoremme joutuvat nöyryyttävään turhaan työhaku- ja työttömyyskierteeseen? Kasvatamme katkeran ja elämälle vieraan, syrjäytyneen ja yhä kasvavan joukon, joka tuskin loputtomasti jää alistuneena raahautumaan päivästä toiseen. Ennenpitkää yhteiskuntarauha on mennyttä ja rikkaat joutuvat suojautumaan muurien taakse kasvavalta katkeruudelta!
Jatkuvan kasvun tavoittelu johtaa väistämättä luonnonvarojen ehtymiseen.Jo lähitulevaisuudessa taistellaan todennäköisesti puhtaasta vedestäkin. Mikäli kehitysmaat tavallaan oikeutetusti pyrkivät vaurastumaan, on rikkaiden maiden tingittävä hillittömästä tuhlaamisesta ja kulutusvimmasta!
"Kaiken mitä omistan, kannan mukanani" ymmärsivät jo antiikin viisaat. Ihmisellä on mahdollisuus elää täyttä ja mielenkiintoista elämää hankkimalla tietoa, taitoa, kulttuurin ymmärtämistä, ystävyyssuhteita, perhe-elämää lasten kanssa, luonnontuntemusta ym. Loputon määrä iloa ja virkistystä vähentäen ns."hiilijalanjälkeä" menettämättä mitään täydestä elämästä! Mitä iloa on kahmia itselleen enemmän rahaa kuin ehtii elämän aikana kuluttaa! Olemmeko markkinavoimien pelleinä? Haluatko todella olla hautausmaan rikkain?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sanot: "Kasvatamme katkeran ja elämälle vieraan, syrjäytyneen ja yhä kasvavan joukon, joka tuskin loputtomasti jää alistuneena raahautumaan päivästä toiseen. Ennenpitkää yhteiskuntarauha on mennyttä ja rikkaat joutuvat suojautumaan muurien taakse kasvavalta katkeruudelta!"
Kommentoin nyt vain tätä.
Näin tapahtuu juuri siksi, että ns. huippuosaajat ovat kaapanneet vallan.
Sellaisia ei tarvita, he ovat juuri niitä tuholaisia kaiken takana... päinvastoin tarvitaan terveen talonpoikaisjärjen omaavia jotta tuholta vältytään.
Juuri tuo osaaminen ja tiede, ns. valistuksen projekti ja sen voimin pyörivä kapitalismi on syypää tähän. On tuhottu demokratia ja kuten hyvin sanot, taloudesta on tullut valtio valtiossa. Ellei demokratiaa palauteta, ellei taloutta alisteta kansanvallalle, niin hautausmaa vain kasvaa elävinä kuolleiden määrän myötä.
http://www.maailmantalous.net/?q=fi/node/191
ja suomeksi.
Tiedämme ongelman: ihmisen tai osan heistä ahneuden, joka näyttää olevan pohjaton. He keräävät eikä mikään riitä. Se on selvä mielenhäiriö järjen valossa.
Ei liene epäilystä, että tuhoon tämä tie vie. Ja varmaan isoon tuhoon koska kuka lopettaa ensin tuon kierteen? Ei kenestäkään noista kerääjistä tai ottajista ole sellaiseksi sankariksi.
Materialismi, joka on muuttunut himonomaiseksi, tuhoaa planeetan ja ihmiskunnan. Edessä on pitkä ja hidas kuolinkamppailu.
Pahinta kaikessa on, että ihminen tottuu ja turtuu, mikään ei riitä ja aina pitää saada uutta. Sellainen ihminen romahtaa jos pitäisi muuttaa linjaa ja ryhtyä pritivistiksi, pienellä eläjäksi eikä hänellä ole sitä henkistä kapasiteettia, jolla voisi korvata materian. Hän on motissa. Ja samalla koko maailma.
VAROITUS! Osa kuvista saattaa järkyttää heikompi hermoisia ja luoda ahdistavan tunteen!
http://www.chinasmack.com/2010/pictures/filthy-india-photos-chinese-netizen-reactions.html
Ihmisarvo ?
kyllä tämä maailman hulluus kouraisee syvältä jokaista tervehenkistä tai ihmiseksi itseään kutsuvaa.
Mene, tekel ufarsin = ihminen, punnittu ja kevyeksi havaittu.