vaatteet

oli talosusanomissa ollut juttu,jossa kerrottiin että vaatteiden hinnat nousevat ensi voden aikana joka KYMMENIÄ prosentteja.
Aika huolestuttavaa kun ajattelee,että nykyäänkin vaatteet on aika kalliita ja ihan niitä huonoja ei kannata muutenkaan ostaa.
Luulen,että kirppistoiminta alkaa kukoistaa vielä enemmän.
Niin ja toisaalta sitten ihmiseten ahdinko lisääntyy ennestään.

kohta varmaan alkaa tulla kieltoja ettei kirppiksiä voi pyörittää tai se muuttuu jotenkin verolliseksi.
Nitä kierrätyskeskuksia on jo alettu hankaloittaa siten,että niiden toimintaa katsotaan hyvin tarkkaan ja hankaloitetaan sillä mitä ne voi tehdä ja myydä.(kilpailua ei sallita ja työvoima-tuki jutut siihen päälle)
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"kohta varmaan alkaa tulla kieltoja ettei kirppiksiä voi pyörittää tai se muuttuu jotenkin verolliseksi"

Miten niin, perustele?

Äänestä

jos näkee edullisia tuotteita ja sattuu olemaan ylimääräistä rahaa. Poistomyynnissä on laadukkaitakin vaatteita.
Kirpputorien toimintaa ei voida vaikeuttaa, paljon saisi tapahtua jos näin olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


w.w.ainto kirjoitti:

oli talosusanomissa ollut juttu,jossa kerrottiin että vaatteiden hinnat nousevat ensi voden aikana joka KYMMENIÄ prosentteja.
Aika huolestuttavaa kun ajattelee,että nykyäänkin vaatteet on aika kalliita ja ihan niitä huonoja ei kannata muutenkaan ostaa.
Luulen,että kirppistoiminta alkaa kukoistaa vielä enemmän.
Niin ja toisaalta sitten ihmiseten ahdinko lisääntyy ennestään.

kohta varmaan alkaa tulla kieltoja ettei kirppiksiä voi pyörittää tai se muuttuu jotenkin verolliseksi.
Nitä kierrätyskeskuksia on jo alettu hankaloittaa siten,että niiden toimintaa katsotaan hyvin tarkkaan ja hankaloitetaan sillä mitä ne voi tehdä ja myydä.(kilpailua ei sallita ja työvoima-tuki jutut siihen päälle)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu