Korpin auto

Luuleeko salkkarin tekijät oikeesti että suomalaiset rikollispomot ajelee tollasil hienoilla mustilla mafia autoilla? :DD
542141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Toki tuohon tilanteeseen olisi voitu myös lainata jonkun tuotantomatiimin henkilön Corollaa, mutta jos on kerran budjetissa noinpaljon ylimääräistä että on varaa vuokrata tommonen auto moneksi tunniksi, niin mikäs siinä sitten?

Tosin kyllähän salkkareissakin osataan jäljitellä tosielämää.

Esim tuo kun Liisa teki rikosilmoituksen ismosta että hän olisi murhannut elsan, olisi ollut todella "salkkarimaista" että oikeudenkäynti olisi ollut heti muutaman jakson jälkeen.

Tosielämässä kun tekee rikosilmoituksen niin asia etenee jotenkin näin:

1 tehdään ilmoitus ja suppea kuuleminen poliisilaitoksella
2-5 viikkoa taukoa
2 kututaan ilmoituksen jättäjä laajempaan kuulemiseen poliisilaitokselle, vartaan aikaa 1-2h
1-3 viikkoa taukoa
Lähetätään epäillylle kutsu tulla kuulustleuun noin 2 viikkoa ennen kuulusteluja
Poliisi luo yhteenvedon asiasta, ja lähettää sen syyttäjälle
1-3 kk taukoa
Asianomaisille ja muille lähetätään joko syyttämättäjättimispäätös tai kutsu oikeuteen 1-4kk ennen oikeudenkäyntiä.
Oikeudessa tulee joko heti päätös, tai sitten se annetaan vasta 2-6 viikon jälkeen.

No kyllä varmaan tämä ismo-liisa-elsa kuvio alkaa muutaman viikon päästää selkenemään

Äänestä
  • Nikon äidin, koska vetäytyi tämän tullessa Ismon valintaan.

    Ensi vunna R-kioski alkaa sponsoroida Salkareita, muuttuuko Ismon valinta joksikin muuksi?

    Äänestä

2-ovinen fiiat punto olisi pitänyt olla, rikollis liigat käyttää punaisia fiiat puntoja.

Äänestä
  • Fiiatti hajosi ennen kuin ehti kuvausetäisyydelle.

    Äänestä

  • ngh kirjoitti:

    Fiiatti hajosi ennen kuin ehti kuvausetäisyydelle.

    Hajosi kun menit anukseesi sitä työntämään.

    Äänestä

  • ngh kirjoitti:

    Fiiatti hajosi ennen kuin ehti kuvausetäisyydelle.

    Fiat Puntohan on tunnettu auto salkkareissa siitä, että jos sillä ajaa jonkun yli, niin yliajettava selviää hengissä, mutta ajaja kuolee, yleensä on juuri päinvastoin...

    Äänestä

  • kiki. kirjoitti:

    Rikolliset käyttäisivät noin paskaa autoa?

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    ...

    Vaan ne vuorasi ison edustusauton tuota varten.

    Ja siitä jaksosta jossa jonkun tiimin jäsenen puntoa käytettiin, on aikaa jo paaaaaljon, joten autokin varmaan vaihtunut. mutta juonta ei olisi häirinnyt yhtään vaikka Korppi olis tullut paikalle Esko Koveron Fiat Stilolla :)

    Näyttävyys kenties? Iso auto paljon rahaa, ei mikään pikku tekijä silloin? Katsojalle yritettiin luoda sellainen kuva, että nyt ei penneillä pelata. Ajattelitko sitä kenties kertaakaan?

    Äänestä

  • kiki. kirjoitti:

    Vaan ne vuorasi ison edustusauton tuota varten.

    Ja siitä jaksosta jossa jonkun tiimin jäsenen puntoa käytettiin, on aikaa jo paaaaaljon, joten autokin varmaan vaihtunut. mutta juonta ei olisi häirinnyt yhtään vaikka Korppi olis tullut paikalle Esko Koveron Fiat Stilolla :)

    Polkupyörällä tullut, ei jumalauta että fiiatilla olis tullu....olisi ollut todella uskottavaa fiiatilla tulo..repsikan paikalla olisi istunut iso kokoinen mafioso niska kyyryssä kun muuten ei mahtuisi istumaan siihen paska laatikkoon..

    Esko Koveron Fiat STILOLLA en puntolla, Stilo on semmonen iso farmariauto :)

    Mutta JUONEN kannalta olisi tuo stilo ajanut asian aivan yhtä hyvin, eikös vain? ja taatusti olisi tullut halvemmaksi (ehkä eskolle verovapaita km-korvauksia 45c/km)

    No onhan Seppokin tehnyt järkipäätöksen ja vaihtanut mustalaishiacen ehä parhaaseen pakuun ikinä, FIAT Ducato IV:hen

    Samaten JUONTA ei häiritsisi jos kameran varjo näkyisi välillä, tai mikrofoni olisi selkeästi kuvassa...

    Muuten mistä tiedät, että Eskolla on Fiat Stilo? ;) Onko tämäkin sitä samaa mutu tietoa kuin, että Heidin näyttelijä tienaisi salkkareiden kuvauksissa käymisestä 5000e/kk ;)))))

    Äänestä

  • ??? ;) kirjoitti:

    Muuten mistä tiedät, että Eskolla on Fiat Stilo? ;) Onko tämäkin sitä samaa mutu tietoa kuin, että Heidin näyttelijä tienaisi salkkareiden kuvauksissa käymisestä 5000e/kk ;)))))

    Tuo että Eskolla on Fiat tai joku muu KANSANAUTO (älä ala väittämään vastaan, ettet tiedä mitä tarkoitan tällä termillä) eli eiköhäs joltain näyttelijältä, tai tuotantotiimin väeltä olisi sopiva auto löytynyt tuohon tarkoitukseen, kenties jollain voisi olla jopa BMW ;)

    Se on muuten jännää, että kun sieviset hankki uuden television, niin siitä oli moonta jaksoa paskanpuhetta, mutta kun Lasse vaihtoi BMW:n Volvoon, ei siitä mainittu sanallakaan :)

    Ja tuo palkka oli OLETTAMUS, koska eism minä saan "paskahommista" 3000-4000€/kk (kyllä, en saa kuukausipalkkaa, vaan tuntipalkkaa, ja kuukausipalkka riippuu siitä paljonko tekee töitä) ja näinollen päättelin että näyttelijän palkka voisi olla siinä viiden tonnin tuntumassa :)

    Äänestä

  • kiki. kirjoitti:

    Esko Koveron Fiat STILOLLA en puntolla, Stilo on semmonen iso farmariauto :)

    Mutta JUONEN kannalta olisi tuo stilo ajanut asian aivan yhtä hyvin, eikös vain? ja taatusti olisi tullut halvemmaksi (ehkä eskolle verovapaita km-korvauksia 45c/km)

    No onhan Seppokin tehnyt järkipäätöksen ja vaihtanut mustalaishiacen ehä parhaaseen pakuun ikinä, FIAT Ducato IV:hen

    Samaten JUONTA ei häiritsisi jos kameran varjo näkyisi välillä, tai mikrofoni olisi selkeästi kuvassa...

    Esko koverolla fiiat stiiloa tai muutakaan fiiatin paska laatikkoa.Ei todellakaan olisi ollut juonen kannalta ihan sama millä ajaa, jos ajetaan niin ajetaan asian mukaisella autolla, eli gansta autolla.Seppo vaihtoi homo pitsan vääntäjän fiiattiin, hiasella sentään ajettiin salkkareissa.Fiiatin raadolla ei ajeta, tuodaan lavetilla kuvaus paikalle koska savuttaakin niin perkeleesti se romu kasa.Ei haittaa vaikka mikrofoni olisi isabellan pillun välissä, mutta lesbo sonyan kohalla voisi laittaa mikin kiinni kun se ruma akka puhuu helvetin ärsyttävästi.

    Äänestä

  • KiKi. kirjoitti:

    Tuo että Eskolla on Fiat tai joku muu KANSANAUTO (älä ala väittämään vastaan, ettet tiedä mitä tarkoitan tällä termillä) eli eiköhäs joltain näyttelijältä, tai tuotantotiimin väeltä olisi sopiva auto löytynyt tuohon tarkoitukseen, kenties jollain voisi olla jopa BMW ;)

    Se on muuten jännää, että kun sieviset hankki uuden television, niin siitä oli moonta jaksoa paskanpuhetta, mutta kun Lasse vaihtoi BMW:n Volvoon, ei siitä mainittu sanallakaan :)

    Ja tuo palkka oli OLETTAMUS, koska eism minä saan "paskahommista" 3000-4000€/kk (kyllä, en saa kuukausipalkkaa, vaan tuntipalkkaa, ja kuukausipalkka riippuu siitä paljonko tekee töitä) ja näinollen päättelin että näyttelijän palkka voisi olla siinä viiden tonnin tuntumassa :)

    Käytä omia autoja tai vaatteita.Ne tulee tuotannon puolesta.Heidiä näyttelevä ei saa kuuna päivänä 5000e/kk!Ja kaiken vähiten sinä saat paskan puhumisesta 3000-4000e/kk.Työttömyys korvausta voit kelasta saada jonain päivänä 300-400e/kk kun kasvat täysi ikäiseksi joskus.

    Ala-aste ikäinen ehkä saa viikko rahaa 3-4e/vko tai jopa 30-40e/kk.Eipä tuo kiki ymmärrä todellisuutta muutenkaan, elää omaa maailmaansa.

    Äänestä

  • KiKi. kirjoitti:

    Tuo että Eskolla on Fiat tai joku muu KANSANAUTO (älä ala väittämään vastaan, ettet tiedä mitä tarkoitan tällä termillä) eli eiköhäs joltain näyttelijältä, tai tuotantotiimin väeltä olisi sopiva auto löytynyt tuohon tarkoitukseen, kenties jollain voisi olla jopa BMW ;)

    Se on muuten jännää, että kun sieviset hankki uuden television, niin siitä oli moonta jaksoa paskanpuhetta, mutta kun Lasse vaihtoi BMW:n Volvoon, ei siitä mainittu sanallakaan :)

    Ja tuo palkka oli OLETTAMUS, koska eism minä saan "paskahommista" 3000-4000€/kk (kyllä, en saa kuukausipalkkaa, vaan tuntipalkkaa, ja kuukausipalkka riippuu siitä paljonko tekee töitä) ja näinollen päättelin että näyttelijän palkka voisi olla siinä viiden tonnin tuntumassa :)

    Älä oleta josset tiedä. Esitit tuon paku jutunkin sellaisena kuin se olisi ollut joku fakta, mutta sekin perustui oman pääsi tuotoksiin eikä mihinkään lähteeseen.

    Olet surkea provosoija.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Esko koverolla fiiat stiiloa tai muutakaan fiiatin paska laatikkoa.Ei todellakaan olisi ollut juonen kannalta ihan sama millä ajaa, jos ajetaan niin ajetaan asian mukaisella autolla, eli gansta autolla.Seppo vaihtoi homo pitsan vääntäjän fiiattiin, hiasella sentään ajettiin salkkareissa.Fiiatin raadolla ei ajeta, tuodaan lavetilla kuvaus paikalle koska savuttaakin niin perkeleesti se romu kasa.Ei haittaa vaikka mikrofoni olisi isabellan pillun välissä, mutta lesbo sonyan kohalla voisi laittaa mikin kiinni kun se ruma akka puhuu helvetin ärsyttävästi.

    Älkää jaksako haukkua Fiatia jatkuvasti. Se on ihan sama minkä merkkinen auto kysessä, mutta olennaisinta tässä on se, että:

    jostain syystä kiki luulee, että Seppo olisi tehnyt päätöksen vaihtaa pakunsa Fiattiin niin kuin oikeassa elämässä. Valitettavasti tämä on kuitenkin pelkkä TV-sarja niin luonnollisesti tuotanto päättää siitä millä autolla kukin ajaa kameroiden edessä, kun kohtauksia tehdään. Samalla hän luulee, että näyttelijät ajavat samoilla autoilla mitä näemme televiossa vaikka näyttelijän töitä tekevälle tuskin on tarpeellista omistaa pakettiautoa jolla on varsin kömpelö ajella ahtaassa kaupungissa.

    Tätä KiKi ei tietenkään muistanut argumentissaan vaikka itse onkin niin tarkka siitä, että hän muistaa salkkarien olevan fiktiota mitä "monet muut" palstalaiset eivät muista.

    Äänestä

  • Jo on jutut kikillä kirjoitti:

    Käytä omia autoja tai vaatteita.Ne tulee tuotannon puolesta.Heidiä näyttelevä ei saa kuuna päivänä 5000e/kk!Ja kaiken vähiten sinä saat paskan puhumisesta 3000-4000e/kk.Työttömyys korvausta voit kelasta saada jonain päivänä 300-400e/kk kun kasvat täysi ikäiseksi joskus.

    Jos vaan on tarvetta saada auto johonkin kuvauskohteeseen.

    Ajan minäkin töissä firman autolla, ja saan siitä 3000-4000€/kk mutta aina kun joudun käyttämään omaa autoa TYÖTEHTÄVIIN niin saan siitä verovapaana 45c/km

    Salkkareissahan on näkynyt ismon autoa, amin auto, lassen autoja, jennin auto yms. niin luuletko tosiaan että nämä on tuotantotiimin käytössä, että voidaan sillointällöin kuvata niitä, tuskin.

    Tietenkin esim Fiat Ducato, joka on sarjassa isossa roolissa, niin on varmaan tuotantotiimin oma...

    Ja kerro mulle miksi näyttelijä saisi vähemmän palkkaa kuin pullakuski :)

    http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1215940/salatut-elamat--sarjan-konkarit-tienaavat-parhaiten---katso-lista

    Kato tuolta paljonko Heidin näyttelijä on tienannut. Ei riitä edes 2000e/kk nuo vuosiansiot, joka on luonnollista, mutta kiki... Hän ei edes viitsi etsiä lähteitä väitteilleen.

    Onhan ne autot Ismon, Lassen tai Amin autoja siinä sarjassa ;);) Erotatko kuitenkin todellisuuden ja tajuat, että nämä autot saattavat oikeasti olla autoliikkeen tai autovuokraamon omistuksessa? Voitko oikeasti antaa jonkun perustelun sille, että mistä tiedät Lassen NÄYTTELIJÄN tehneen auto kohtauksensa juuri OMALLA autollaan. Ja tarkoitan NÄYTTELIJÄÄ enkä sitä hahmoa, hahmohan voi nimittäin omistaa vaikka Ferrarin jos käsikirjoittajat haluavat. On nimittäin aika absurdia väittää, että "se Volvo jonka näin TV kuvassa on Lassen auto. " tai "Seppo on tehnyt järkipäätöksen ja vaihtoi hiacensa fiat ducatoon"

    Et todellakaan erota salkkareita fiktiosta ja faktasta jos jatkat tuon tyyppistä argumentointia.

    Äänestä

  • todellisuuttako?! kirjoitti:

    puuttuivat http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/987806?verot
    Huomioikaa kuitenkin, ei ky. tulot ole pelkästään salkkareista

    Äänestä

  • todellisuuttako?! kirjoitti:

    http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1215940/salatut-elamat--sarjan-konkarit-tienaavat-parhaiten---katso-lista

    Kato tuolta paljonko Heidin näyttelijä on tienannut. Ei riitä edes 2000e/kk nuo vuosiansiot, joka on luonnollista, mutta kiki... Hän ei edes viitsi etsiä lähteitä väitteilleen.

    Onhan ne autot Ismon, Lassen tai Amin autoja siinä sarjassa ;);) Erotatko kuitenkin todellisuuden ja tajuat, että nämä autot saattavat oikeasti olla autoliikkeen tai autovuokraamon omistuksessa? Voitko oikeasti antaa jonkun perustelun sille, että mistä tiedät Lassen NÄYTTELIJÄN tehneen auto kohtauksensa juuri OMALLA autollaan. Ja tarkoitan NÄYTTELIJÄÄ enkä sitä hahmoa, hahmohan voi nimittäin omistaa vaikka Ferrarin jos käsikirjoittajat haluavat. On nimittäin aika absurdia väittää, että "se Volvo jonka näin TV kuvassa on Lassen auto. " tai "Seppo on tehnyt järkipäätöksen ja vaihtoi hiacensa fiat ducatoon"

    Et todellakaan erota salkkareita fiktiosta ja faktasta jos jatkat tuon tyyppistä argumentointia.

    Autojen tietoja kuka ne omistaa, mutta varmaan joku tuotantotiimistä, no ismolla ei nyt ole montaa kertaa näkynyt SARJASSA mitään autoa joka olisi JUONEN mukaan hänen oma...

    Mutta kuitenkin uskon edelleen, että sarjassa sillointällöin näkynvät ROOLIHAHMOJEN autot ovat jonkun tuotantotiimin, näyttelijän tms, ja toki he saa ne kilsakorvaukset.

    Ja tä on niin paras miten jotkut saa täyden raivarin kun puhuu näyttelijöistä heidän roolinimillään, oikeen huomaan miten sulla kiehuu veri kun sanon esim ismon olleen talvisodassa.

    Ja PÄÄPOINTTI oli se, että hummerin lainaus kuvausten ajaksi, maksoi varmaan lähemmäs tuhat euroa, en tiedä tarkkaan noiden vuokria, mutta jonkun tuotantantotiimin "kansanauton" laina olisi olut ehkä 20€ jos ois tullut paljon kilsoja.

    Ja jotenkin tuntuu omituiselta, että pullakuski tienaa enemmän kuin näyttelijä, toki teen perkeleen pitkää päivää kuus päivää viikossa mutta silti...

    Ottaen muuten huomioon että pullakuskiksi pääsemiseen vaadittiin vajaa 10 tuntia autokoulu, salkkareihin pääsyä varten... no paljon koulua

    Saat uskoa mihin tahdot, mutta älä esitä niitä täällä faktoina, kun ei ole mitään lähdettä niille. Minä taas pidän todennäköisempänä, että autot vuokrataan autoliikkeeltä kuvaus sessioiden ajaksi.

    Itse olet kovin tarkka siitä, että keskustelijat eivät erota sarjaaa todellisuudesta.
    Väännetään nyt rautalangasta kuinka absurdilta tämäkin lause kuullosti:
    "No onhan Seppokin tehnyt järkipäätöksen ja vaihtanut hiacen ehkä parhaaseen pakuun ikinä, FIAT Ducato IV:hen"
    Seppo hahmona olisi vaihtanut vaikka eihän se voi pitää paikkaansa, koska sitä seppoa ei ole olemassa.

    PÄÄPOINTTI. Perus kansanauto ei välttämättä olisi tuonnut sitä uskottavuutta mitä ohjaaja haki tälle Korpille. Se että auto on hieman arvokkaamman näköinen vihjaa siihen, että kyseinen hahmo ei ole mikään pikkutekijä vaan isomman luokan kiho. Ns Kansanauto tai mikä lie Fiat uno tai BMW 325 tuskin loisi mitään mietteitä katsojissa. Niitähän voi ostaa melkein kuka tahansa jantteri, joka osaa täyttää rahoituslaina hakemuksensa ja löytää sopivan käsirahan.
    Muuten jos salkkarit olisi kuvattu 9kk viiveellä niin eikö tuo ilmasto olisi pitänyt olla aika talvinen vielä, kun korppi sen kirjeen ojensi, meinaa 11-9 on 2 eli helmikuussa kuvattu olisi pitänyt, mutta sää näyttti enemmänkin touko-kesäkuulta

    Se että saat pullakuskin hommista noin paljon on keskimääräinen palkka suomessa eli suurin osa suomalaisista saa n. 3000-4000e/kk palkkaa.
    Sitä paitsi sanoit, että teet pitkää päivää eli 8-12h/vrk kuudesti viikossa? Tuskin salattuja kuvataan noin tiheästi ja pitkällä ajalla. ;)

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Olisiko juoni kärsinyt siitä jos "Korppi" olisi tullut paikalle esim porrasperäisellä 2005 vm toyota corollalla? entä olisiko juoni kärsinyt siitä jos joskus kameran varjo vilahtaisi jossian tai mikrofonin pylvästä näkyisi vähän? ei...

    Ja vaikka tekisinkin pullakuskina vähän, vähän pidepää päivää (seuraavaksi alat varmaan huomauttelemaan ajopiirtureista, ja kopioit tekstiä työaikalaista) niin en sitli ymmärrä miten muka voisin tienata enemmän kuin näyttelijä televisiossa, ja ei salkkareita varmaan kuvata kauhean usein noin paljoa, mutta veikkaan että TUNTIPALKKA olisi aikalailla isompi kuin pullakuskilla, pullakuskin työhön vaaditaan kuitenkin vain autokoulu, salkkareihin vähän enemmän...

    Ja "peruspalkka" on aika kaukana tosta 4000€:stä esim siivoja saa tekemällä 8H/5*vko noin 1100€ minimipalkalla.

    Ja edelleen, tä on niin paras kun jollain lähtee veri kiehumaan kun vähän käyttää näyttelijän ja roolihahmon nimiä sekaisin. Laura muuten puhuu valintalon mainosten lisäksi nykyjään myös kissanruokamainoksessa, onkohan se sanaut vapaata sieltä poliisilaitokselta, kun odottelee vielä oikeudenkäyntiä eeron kaappauksessa (havaittavissa verenpaineen nousua nimimerkillä. Jep jep joka on niin raukka ettei edes vakionimeä uskalla käyttää)

    Voi olla noin IDIOOTTI kuin KIKI!Ei ole mahdollista, pillerit sekasin.Ajelee automatolla jollain pullapuodin autolla suupielet vaahdossa ja tienaa siinä samalla 4000kk.Ei tajua faktasta ja fiktiosta mitään.Tottahan kaikki asiat ovat todellisuutta hänen hänen maailmassaan kun oikein kovasti uskoo itse...

    Äänestä

  • kiki. kirjoitti:

    Jos vaan on tarvetta saada auto johonkin kuvauskohteeseen.

    Ajan minäkin töissä firman autolla, ja saan siitä 3000-4000€/kk mutta aina kun joudun käyttämään omaa autoa TYÖTEHTÄVIIN niin saan siitä verovapaana 45c/km

    Salkkareissahan on näkynyt ismon autoa, amin auto, lassen autoja, jennin auto yms. niin luuletko tosiaan että nämä on tuotantotiimin käytössä, että voidaan sillointällöin kuvata niitä, tuskin.

    Tietenkin esim Fiat Ducato, joka on sarjassa isossa roolissa, niin on varmaan tuotantotiimin oma...

    Ja kerro mulle miksi näyttelijä saisi vähemmän palkkaa kuin pullakuski :)

    "ajelet" sitä "pulla autoa"ja kenelle?Kukaan tuntemani pulla kuski ei ole saanut n.4000kk vaikka miten pitkää päivää ajaisi.

    Äänestä

  • KiKi. kirjoitti:

    Tuo että Eskolla on Fiat tai joku muu KANSANAUTO (älä ala väittämään vastaan, ettet tiedä mitä tarkoitan tällä termillä) eli eiköhäs joltain näyttelijältä, tai tuotantotiimin väeltä olisi sopiva auto löytynyt tuohon tarkoitukseen, kenties jollain voisi olla jopa BMW ;)

    Se on muuten jännää, että kun sieviset hankki uuden television, niin siitä oli moonta jaksoa paskanpuhetta, mutta kun Lasse vaihtoi BMW:n Volvoon, ei siitä mainittu sanallakaan :)

    Ja tuo palkka oli OLETTAMUS, koska eism minä saan "paskahommista" 3000-4000€/kk (kyllä, en saa kuukausipalkkaa, vaan tuntipalkkaa, ja kuukausipalkka riippuu siitä paljonko tekee töitä) ja näinollen päättelin että näyttelijän palkka voisi olla siinä viiden tonnin tuntumassa :)

    Salkkareissa heidiä näyttelevä saa 5000e/kk, jos sillä on vuosi ansiot 21333e.

    Äänestä

  • missä pulla kuski kirjoitti:

    "ajelet" sitä "pulla autoa"ja kenelle?Kukaan tuntemani pulla kuski ei ole saanut n.4000kk vaikka miten pitkää päivää ajaisi.

    Onkos heillä kenties sovittu kiinteä palkka, kun palkka ei nouse tehtyjen työtuntien mukana xD

    No Hemmon kuljetuksessa ajan, ja pääsääntöisesti Leipomo Rostenin pulllaa, iltalehtien jakoa kauppoihin myös ihan sillointällöin....

    Sen verran pientä tunti ja kk palkka saaneet ettei ikinä kukaan saanut 4000e/kk pullan kuskaamisesta.Et kyllä saa sinäkään, väitit venlaa näyttelevän heidi savikujan tienaavan 5000e/kk.Miksi hänen vuosiansiot 21000e ja muutama satanen päälle?Vaikka miten laskis ei tule 5000e/kk.

    Kuten sanottu, kun on tuntipalkka, niin silloin kuukausipalkka on suoraan verrannollinen tehtyy tuntimäärään.

    Eli jos kahdessa viikossa tulee 40 tuntia ylitöitä 36 tuntina yölisää, vapaapäivälisää tunnilta ja tunteja kaikenkaikkijaan 120 niin siitä tulee aika iso summa...

    Lasketaas äkkiä kaden viikon tulot

    Perustuntipalkkaa 120 tuntia eli 1430€
    Yölisää 36 tuntia eli 85€
    Ylitöitä 50% 119,2€
    Ylitöitä 100% 238€
    Vapaapäivälisää 20 tuntia eli 238€

    Yhteensä siis 2110€

    No kerro mikä meni laskuissa pieleen, ja tosiaan eihän 10h päivä olisi kuin 3:00-13:00 joskus menee pidemmäksi, joskus lyhyemmäksi, mutta keskinmäärin siis 4000€/kk

    Ja en tiedä oliko heidi koko viimevuoden töissä salkkareissa, en muista, mutta silti aika kummalta tuntuu että pullan ajamisesta saisi tulpapalkan verrattuna näyttelijän hommaan, vaikka tekisinkin vähän enemmän hommia...

    Mutta voisitko kertoa, että mikä mun laskelmassa meni pieleen, ja ei älä kerro ajopiirturista, tiedän se on semmonen autoradion kokonen vehe siellä kojelaudassa, merkki on usein Kienzle ja jos digipiirturi niin siemens.

    Kuka vaan ja mitä vaan ylitöillä.Mutta normaalilla 8h työpäivillä mitä saa kukakin.
    Ei pullakuski ainakaan 4000e, tekee ahtaajanakin tiukkaa karvanvaille 19e/h plus lisät 4000e/kk. käteen.Ei se näytteleminen niin rikasta ole kuin luulet, kannattaa selvittää ensin faktat..

    Työaika laki lopettaa sun 4000e/kk tulot nopeasti, 2vko 120/tuntia.Normaali työaika n.80/tuntia 2 viikossa, miten kelläkin.Voi toki kk/tulot elvistellä ylityö kk ansiolla.Mutta totuus toinen normaaleilla tunneilla..

    Että kerrot ylitöinä saadut kk ansiosi, kerro normaalina, ilman ylitöitä.

    Äänestä

  • missä pulla kuski kirjoitti:

    Kuka vaan ja mitä vaan ylitöillä.Mutta normaalilla 8h työpäivillä mitä saa kukakin.
    Ei pullakuski ainakaan 4000e, tekee ahtaajanakin tiukkaa karvanvaille 19e/h plus lisät 4000e/kk. käteen.Ei se näytteleminen niin rikasta ole kuin luulet, kannattaa selvittää ensin faktat..

    Ei esim siivooja saa edes ylitöitä tekemällä noinpaljoa, koska esim siivousalalla ei tunneta ollenkaan "vapaapäivälisää"

    Eli on se kumma, kun pienellä panostuksella pullakuski saa ENEMMÄN kuin näyytelijä

    Äänestä

  • missä pulla kuski kirjoitti:

    Työaika laki lopettaa sun 4000e/kk tulot nopeasti, 2vko 120/tuntia.Normaali työaika n.80/tuntia 2 viikossa, miten kelläkin.Voi toki kk/tulot elvistellä ylityö kk ansiolla.Mutta totuus toinen normaaleilla tunneilla..

    Nyt ainakaan vielä reilussa kahdessa vuodessa, tosin kiekkoja on poliisit ja työsuojelutarkastajat muutamat kerrat käynyt läpi, ja kiitoksia on tullut että on tauot kuten pitääkin yms.

    Ja johan sanoin että tekemällä hieman ylitöitä tienaan sen 4000€/kk joten silti ihmetyttää että näyttelijä saisi VÄHEMMÄN kuin minä normitunneilla...

    Ja tietääkseni olen kokoajan puhunut kuukausipalkasta, en tuntipalkasta, kohta varmaan väität että näyttelijän tuntipalkka salkkareissa on alle 11,92 xD

    Uskotko itse edes omiin juttuihisi?Että koko vuoden teet joka viikko 20 tuntia ylitöitä?Minä olen ruvennut tekemään 28/h päivässä, tienaan paskan ajosta 30000-40000e/kk.Pienellä ylityöllä siis tienaan kk enemmän kuin moni muu vuodessa.

    Että "heidi" salkkareissa tienaa 300000e vuodessa...

    Äänestä

  • paska kuski kirjoitti:

    Uskotko itse edes omiin juttuihisi?Että koko vuoden teet joka viikko 20 tuntia ylitöitä?Minä olen ruvennut tekemään 28/h päivässä, tienaan paskan ajosta 30000-40000e/kk.Pienellä ylityöllä siis tienaan kk enemmän kuin moni muu vuodessa.

    Kun löin faktat pöytään millä työmäärällä saa 4 tonnia kuukaudessa.

    Ja en tee töitä joka päivä kymmentä tuntia, sunnuntait ovat aina vapaat, joskus tulee vain 6-8 tuntia, mutta esim viime torstaina olin töissä 2:00-18:00... mutta keskinmäärin tulee se kaks tonnia kahdessa viikossa.

    No älä huoli, et ole eka joka on menettänyt hermonsa kun on selvinnyt että helpossa paskahommassa tienaa enemmän kuin kouluja käynyt :) :) :)

    No kuitenkin, pullakuskin työhön vaaditaan autokoulu, eli noin kymmenen tuntia että sai sen C-koritn, salkkareihin pääsyä varten vaaditaan.... no vuosien koulutus

    Koska tuollaiset ylityötunnit ei ole mahdollisia ja paska hommia tosiaan on, koska pitää raataa kuin hullu.Eli palkkasi on niin paska, ettet pärjää muuta kuin ylitöitä tekemällä.Viisas pääsee vähemmällä.Kuten minä.Aina viikonloput vapaat.Ja tilit ihan toista luokkaa raatamatta.Tiukkaa on tehnyt varmasti sulla ajokortin saanti..

    Äänestä

  • paska kuski,ei, ei kirjoitti:

    Harmi kun jollain aloilla on niin että ei saa tippaakaan tehdä ylitöitä, vaan töissä ollaan 8:00-16:30

    Toki ei munkaan mikään pakko ole lauantaita tehdä, kolminkerainen palkka vaan houkuttelee kummasti.

    Ja usko pois, se autolla ajo on paljon lepposempaa hommaa kuin moni muu, voi käydä välillä vaikka kotona nukkumassa jos sattuu olemaan vähän hiljasempaa töissä, ja sitten vasta leimata itsensä ulos :)

    Mutta tees nyt se mitä olen odottanut, ala kopioimaan otteita ajo- ja työaikalaista

    Äänestä

  • Kiki. kirjoitti:

    Kun tienaa paljon enemmän kuin sinä ylitöineen, normaalilla 8 tunnin päivällä.Klo:6-14 välisenä aikana, joskus kun oikein innostuu niin tekasee vähän ylitöitä ja lähtee matkalle.On todella epämiellyttävää mennä kotiin 14 jälkeen, ruoka ja lapset odottaa.Vaimosta ja lapsistakin tuntuu pahalta kun olen ajoissa kotona, enkä jäänyt raatamaan ylitöihin itseäni loppuun.Ja viikonloppuisin joutuu menemään mökille ryyppäämään, hirvimetsälle tai mönkkäröimään.Ai niin ethän sinä homona näistä perhe asioista mitään tajua.Aja minun puolestas itsesi niin loppuun kuin haluat ja pystyt.Omatpahan on sakkosi ja työnantajasi.

    Äänestä

  • kiki. kirjoitti:

    Onkos heillä kenties sovittu kiinteä palkka, kun palkka ei nouse tehtyjen työtuntien mukana xD

    No Hemmon kuljetuksessa ajan, ja pääsääntöisesti Leipomo Rostenin pulllaa, iltalehtien jakoa kauppoihin myös ihan sillointällöin....

    Työnantaja hemmonkuljetus tykkäisi jos nämä kikin kirjoitukset lähettäs niille?Tai työsuojelu ym.asiaan kuuluvat henkilöt.

    Äänestä

  • aika rohkeata kirjoitti:

    Antaa mennä vaan, ei muutakuin valitusta liikkelle kun noin kovasti käy kateeksi.

    Kuitenkaan kiekoissa tai kuljettajakorteissa ei ole mitään pielessä ;)

    Äänestä

  • kiki. kirjoitti:

    Antaa mennä vaan, ei muutakuin valitusta liikkelle kun noin kovasti käy kateeksi.

    Kuitenkaan kiekoissa tai kuljettajakorteissa ei ole mitään pielessä ;)

    Ihmetyttää vaan että kuka on niin tyhmä että kertoo täällä että ajaa hemmon kuljetuksella ja on paska hommaa.Tuskin työnantaja iloinen on tälläisestä ajatuksesta heitä kohtaan omalta työntekijältä.Kuljettaja kortin voit tunkea sinne minne aurinko ei paista, ihan muita kautta löytyy tarvittavat tiedot.Julkisesti kerrot ylitöitä tekeväsi 20/h viikko ympäri vuoden.Siinä kun ratsia tulisi firmalle ja kaikki pengottas, vieläköhän kiki töissä olis.Joko sun jutut on täyttä paskaa tai olet helvetin tyhmä?Kumpi?Ei ,ei en todellakaan aikeissa valittaa tai ilmoittaa minnekkään, ihmettelen vaan tyhmyyttäsi...

    Palkka muodustuu siitä kun lyön läpyskän kellokortitkoneeseen yöllä ja toisen kerran kun lähen töistä pois, ja jos poliisit tupeaa tien päällä ratsaamaan, niin ne katsoo kiekot/kortin josta selviää ajo-ajat (aika jonka auto liikkuu) sekä työajat, eli aika joka ollaan auton kanssa liikkeellä....

    Jutun juonta näköjään...

    Äänestä

  • aika rohkeata kirjoitti:

    Jutun juonta näköjään...

    Miten "heidi" on tienannut 5000e/kk vuosiansioilla 21333?Haluaisin kovasti tietää.

    Äänestä

Oiskoseb pitänyt kiilta siihen jollain Datsunilla tai Nissan Sunnylla ja antaa se kuva Sebastianille. Jos Korppi onkin ulkomailla asusteleva joku kovaluokan tekijä. Toisaalta eihän limusiini Hummeri yyleensäkkään herätä mitään huomiota helsingin katukuvassa. Eli jos poliisit alkaa kyselemään Korpista aivan varmasti pitää olla havaintoja tosta limusiinistä.

Äänestä
  • ei näyttäny korppi edes rekisterikilpiä tarvitsevan autoonsa on sen verta suurenluokan tekijä! :)

    Äänestä

  • hieman ylimitoitettu.
    Mikäli Korppi olisi niin suuri pomo mitä annetaan vaikutelma, ei hän olisi vaivautunut yhden pikkukonnan vuoksi nähnyt moista vaivaa.

    Toisaalta, kun muistetaan noiden kahden pikkunilkin (ex-talotaikurit) itkut siitä etteivät saaneet pikkukamoista paljoakaan keskenään jaettavaa. Siihen vielä korpin osuus...

    Ja jokainen hiemankin rikoksiin perehtynyt tietää ettei jatketulla Hummer-limousiinilla ajava rikollispomo alkaisi keräämään ympärilleen nilkkejä, joiden saalis per asunto on alle tonnin. Se olis sama jos menisi suoraan poliisiasemalle kertomaan syntinsä, sillä moni pikkurosvo laulaa kytille kaiken jotta itse pääsisi helpommalla.

    Äänestä

Tohon en oikein osaa vastata, mutta ihan saamarin hieno lavastus oli mun mielestä. Viel jäbän sormukset ja tatuoinnit kuorrutti kakun!

Äänestä

Oikeest tänää 21.4. oli pelottava ohjelma siis salatut elämässä!
Ku se Korppi melkein ampuu Sergeitä ja Korppi näytti pelotavalta,ja siin kohtaa ku se Helena tuli ja otti kepin hyvä Helena Hyvä Sergei!!!!!!!!!!

Äänestä

kyseinen auto näkyy usein egoilemassa espoossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hahaa!! kirjoitti:

Luuleeko salkkarin tekijät oikeesti että suomalaiset rikollispomot ajelee tollasil hienoilla mustilla mafia autoilla? :DD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu