Elämäni ensimmäisen kerran valehtelin kasteelle menon yhteydessä kun minulta kyseltiin ns kolminaisuusopin ymmärtämisestä.
Yksikään pappi ei osannut oppia minulle koskaan selittää- ja oli pakko itse miettiä 10-15 vuotta
että saisi asiaa kirkkaammaksi.
Nuo pirut kyselee opin ymmärtämistä- mutta ei kukaan osannut koskaan selittää sitä minulle vaikka kuinka kyselin.
Alla edellellä palstalla mietinnän tulos.
Menen kaikki noin 250 raamattuaiheista kirjoitustani läpi vuosien mittaan- viimeistelen ja lähetyn lukijan silmin.
Ovat kaikki nopeasti kirjoitettuja-
Ensimmäinen valmistui juuri- "Onko kolminaisuusopille raamatulliset perusteet"
Pyrin tekemään yhden viikossa.
Raamattuhotelliin tulee muutoksia- mutta sama juttu- ei loukkaa seurakuntarajoja- ja Adventtikirkossakin siihen ollaan tyytyväisiä-
En ole kirjoilla inhimillisistä syistä nyt itse Adventtiseurakunnassa enkä Adventtikirkossa-
mutta suositan adventtiseurakuntia hengellisinä koteina- muistakaa että joka paikassa kirkkojen käytävillä liikkuu vain ihmisiä- ei jumalolentoja eikä enkeleitä.
Älkää koskaan loukkaantuko ihmisiin hengellisessä maailmassa- aina joutuu ottamaan itseensä syyllisyyden lopulta- ja on hyvä ymmärtää ihmisten vajavaisuus ettei kukaan voi olla aina mieliksi- siksi katse oikeeseen Jumalaan taivasta kohti- ei ihmiseen- ja heidän vertailuun ja arvosteluun koskaan oman uskonelämän suhteen.
Ymmärrä itse kaikki- ja ajan saatossa. Usein pitää olla pohjaa ymmärtääkseen lisää- raamatun asiat loksahtelevat ymmärrykseen yksitellin- jätä vaikeimmat tuonnemmaksi siksi.
Mieli muuttuu tiedon määrän lisääntyessä ja jokainen oman läksyn käy kilvoittelussa.
Ihmiset- kuparisepätkin voivat kaataa koko elämän- viedä kaiken onnea myöten- omaisuuden ja naisetkin- ei kuitenkaan uskoa ja Jumalan lupaamaa toivoa ja varmuutta elämästä uudesti luodussa maassa josta kaikki kusipäät ovat poissa. Heh.
Kolmianaisuus oli minulle ehkä se hankalin ja työläin. Tuossa se nyt on alla puhtaaksikirjoitettuna a la Jari-setä.
yst terv
jari

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.