MITÄ EROA ON

Kristityillä ja Kristuksessa olevilla tänä päivänä?
Kristittyjen usko alkaa Uudesta Testamentista, sillä nimellä he kutsuvat tärkeintä osaa heidän Raamatussaan. He eivät tunnusta niin kutsumaansa Vanhaa Testamenttia voimassa olevaksi, vaan heidän mukaan tuo on kumottu ja uusi sijalle asetettu.
Kristuksessa Jeesuksessa olevat tunnustavat vain yhden Testamentin ja sen voimaan tulemisen Kristuksen Jeesuksen kuoleman kautta, sillä ennemmin testamentti ei voi edes olla voimassa ellei kuolemaa ole tapahtunut.
Kristuksessa Jeesuksessa olevien uskon patriarkka on ehdottomasti Abraham, jonka kanssa Jumala teki liiton ja vahvisti sen Isakille ja Jaakobille ja toteutti sen Israelille. Abrahamin usko ja vanhurskaus ovat se millekkä Jeesuksessa Kristuksessa olevat rakentavat uskonluottamuksensa. Heille heidän uskonluottamuksensa rakentuu Apostolien ja Profeettain perustalle jonka kulmakivenä on itse Jeesus Kristus Jumalan Sana. Heillä ei siis ole mitään Uutta Testamenttia, koska jotta se voisi tulla voimaan, niin tarvitaan kuoleminen, ja siksi he eivät hyväksy muita kuolemia kuin Kristuksen Jeesuksen ristinkuoleman jonka kautta heistä tuli perillisiä.
Myöskään he eivät hyväksy nimitystä Vanha Testamentti, koska tuo jota Kristityt kutsuvat tuolla nimellä, on voimaan saatettu, eikä siis mikään vanha. Nämä ovat ne pääkohdat, ja näiden lisäksi tulevat nuo lukuisat opit joilla kirjoitukset on pilkottu pieniksi riitakapuloiksi.
6143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meidän uskomme perustuu Abrahamin kanssa tehtyyn liittoon, teidän UT:n kirjoitusten tulkintaan. Olemme siis kaksi erillistä uskontokuntaa joten tässä on ero meidän ja teidän välillä. Emme tunnusta teidän uskoanne, mutta emme pilkkaa emmekä halveksikkaan teidän uskoanne, niin kuin te teette meidän uskollemme. Kumpihan siis on Rakkauden usko.

Äänestä

Jeesuksen Kristuksen lähetyskäskyä: Matt.28:19,20 menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.
Se tulisi tapahtua upotuskaste opetuslapselle, eli joka on kuulemasta uskoon tullut.

Äänestä
  • Te olette Kristittyjä, me Kristuksessa Jeesuksessa olevia, eli Hänessä jota tulee iankaikkisesti kutsua nimellä Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala YeHaWaH. Me Kristuksessa olevat olemme tietääksemme ainoat jotka ovat uskollisia tälle nimelle.

    Äänestä

  • ale.acta.est kirjoitti:

    Te olette Kristittyjä, me Kristuksessa Jeesuksessa olevia, eli Hänessä jota tulee iankaikkisesti kutsua nimellä Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala YeHaWaH. Me Kristuksessa olevat olemme tietääksemme ainoat jotka ovat uskollisia tälle nimelle.

    YeHaWaH ja nyt tiiän totuuden ja lopetan tällä palstalla nimimerkkini KÄNKKÄRÄNKKÄ.

    Äänestä

  • KÄNKKÄRÄNKKÄ kirjoitti:

    YeHaWaH ja nyt tiiän totuuden ja lopetan tällä palstalla nimimerkkini KÄNKKÄRÄNKKÄ.

    Toivon että jokainen löytäisi nuo sanat, ne on kirjoitettuna 2.Moos. 3 ja 4 luku ja ne ovat käsky ja säännös ja sitä noudattavat vain Kristuksessa Jeesuksessa olevat, sillä YeHaWaH on HERRA.

    Äänestä

Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat; sillä Elämän Laki Kristuksessa on vapauttanut meidät Synnin ja Kuoleman Laista.
Jeesus Kristus on Lainloppu niille jotka ovat Luottamuksensa Häneen asettaneet.
Luota Herraan Jeesukseen niin sinä Pelastut. Ne jotka Luottavat Hänen Nimeensä ne pelastuvat, mutta ne jotka eivät Luota ovat jo Tuomittuja.
Synnin Tuomio tapahtui Ristillä, jossa liha tuli tuomituksi kuolemaan siinä olevan synnin (Saatanan: alkuteksti) tähden.
Synti, eli Rikkomus ja sen seuraamus on otettu pois Ristin sovitustyön, kuoleman ja Ylösnousemuksen kautta.
Vaikka Tuomi on jo langetettu, niin silti vielä sitä ei ole täytäntöön pantu, koska olemme vielä Armon ajassa, sillä kuka ikinä huutaa näinä päivinä avuksi Herran nimeä, se Pelastuu tuomiolta ja saa osakseen Iankaikkisen Elämän eikä kuolemalla ole häneen valtaa eikä hän ole osallinen toisesta kuolemasta.
Ihmiselle riittää vain että hän kääntyy Jumalan tykö ja luottaa Kristuksen sovitustyöhön. Mitään muuta ei tarvita. Ne jotka tähän jotain lisää tai tästä jotain poisottaa ne hakevat tuomiota päällensä, sillä Jumala ei salli itseään pilkattaman.
On niitä jotka sanovat ja vaativat, että ihmisen olisi otettava kaste, tai liityttävä johonkin lahkoon tai eriseuraan tai kirkkoon jotta voisi pelastua, mutta se on harhaoppia, sillä onhan kirjoitettu: Joka Luottaa, se pelastuu. Joku lisää tähän vastoin kirjoituksia, että onhan kirjoitettu, että joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta tuo kohta on lisätty kirjoituksiin katolisen kirkon toimesta, sillä noita sanoja ei löydy mistään vanhemmista kirjoituksista, niinkuin ei löydy muitakaaqn kohtia jotka on lisätty Markuksen Evankeliumin 16:8 jälkeen, sillä kaikki vanhemmat kirjoitukset Markuksen Evankeliumista päättyvät Markkuksen Evankeliumin 16:8.
Niinpä pelastus tulee luottamuksesta Jumalan Armotalouden mukaan, mutta kadotustuomio tulee teoista lihan tahdon ja halujen mukaan.
Näin uskovat ne jotka uskovat omalla kohdallaan, että se mikä kirjoitettu on, se on Ainut Totuus heidän kohdallaan heidän Luottamuksensa mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ale.acta.est kirjoitti:

Kristityillä ja Kristuksessa olevilla tänä päivänä?
Kristittyjen usko alkaa Uudesta Testamentista, sillä nimellä he kutsuvat tärkeintä osaa heidän Raamatussaan. He eivät tunnusta niin kutsumaansa Vanhaa Testamenttia voimassa olevaksi, vaan heidän mukaan tuo on kumottu ja uusi sijalle asetettu.
Kristuksessa Jeesuksessa olevat tunnustavat vain yhden Testamentin ja sen voimaan tulemisen Kristuksen Jeesuksen kuoleman kautta, sillä ennemmin testamentti ei voi edes olla voimassa ellei kuolemaa ole tapahtunut.
Kristuksessa Jeesuksessa olevien uskon patriarkka on ehdottomasti Abraham, jonka kanssa Jumala teki liiton ja vahvisti sen Isakille ja Jaakobille ja toteutti sen Israelille. Abrahamin usko ja vanhurskaus ovat se millekkä Jeesuksessa Kristuksessa olevat rakentavat uskonluottamuksensa. Heille heidän uskonluottamuksensa rakentuu Apostolien ja Profeettain perustalle jonka kulmakivenä on itse Jeesus Kristus Jumalan Sana. Heillä ei siis ole mitään Uutta Testamenttia, koska jotta se voisi tulla voimaan, niin tarvitaan kuoleminen, ja siksi he eivät hyväksy muita kuolemia kuin Kristuksen Jeesuksen ristinkuoleman jonka kautta heistä tuli perillisiä.
Myöskään he eivät hyväksy nimitystä Vanha Testamentti, koska tuo jota Kristityt kutsuvat tuolla nimellä, on voimaan saatettu, eikä siis mikään vanha. Nämä ovat ne pääkohdat, ja näiden lisäksi tulevat nuo lukuisat opit joilla kirjoitukset on pilkottu pieniksi riitakapuloiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu