Elikkäs katsotaanpa Guidea, sillä siellä kerrotaan, että kaupat olivat tyhjiä.
"Tavarat ja markkinat
Ne olivat niitä aikoja, kun kaupassa oli lähinnä vain myyjä. Tarinoita sosialismin tavaramarkkinoista tietävät kaikki, mutta miten oli todellisuudessa?
Kyllä kaupat todellisuudessakin olivat tyhjiä. Vaikka kuinka yritettiin, niin suunnitelmataloutta ei koskaan saatu toimimaan. Kaupoissa ei koskaan ollut tavaroista runsaudenpulaa ja välillä ihan tavallisetkin tavarat, kuten vaikkapa suola, pääsivät loppumaan.
Teoriassa kaikki kyllä toimi. Määriteltiin jonkin tuotteen todellinen tarve, valmistettiin sitä oikea määrä ja jaettiin kansalaisille jakeluverkon kautta. Käytäntö olikin sitten toinen juttu.
Tarpeiden määrittäminen onnistui teoreettisesti joten kuten. Ajatellaanpa vaikka talvikenkiä. Kun tiedetään ilmasto ja tiedetään väestön rakenne, niin on kohtuullisen helppo laskea, että esimerkiksi tarttolaiset miehet tulevat tarvitsemaan seuraavana talvena suunnilleen niin ja niin monta paria miesten talvikenkiä.
Kun tarve oli selvitetty paikallisella tasolla, summat laskettiin yhteen aluetasolla, vaikkapa Tarton maakunnan alueella ja sitten koko Eestin neuvostotasavallan tasolla. Keskussuunnitteluelin Moskovassa eli Gosplan keräsi luvut neuvostotasavalloista ja niin saatiin seuraavan talven miesten talvikenkien tarve koko Neuvostoliitossa."
***************************
"Defka
Puute eli virolaisittain tuttavallisesti vain defka oli ikuinen ilmiö. Oli tavaroita, joita näki joskus, kuten vaikkapa hedelmät tai lasten sukkahousut. Oli tavaroita, joita periaatteessa oli saatavilla kuten talvikenkiä tai televisioita tai makkaraa. Ja sitten oli tavallisia tavaroita, jotka toisinaan olivat loppu. Milloin ei ollut tulitikkuja, milloin ei suolaa tai sokeria. Koskaan ei voinut luottaa siihen, että kauppaan mennessä sai myös ostetuksi sen, mitä oli tullut hakemaan, vaikka se olisi ollut niin perusasia kuin ruislimppu.
Tavallisen virolaisen arkipäivä oli haastavaa. Jo päivällistarpeiden hankkiminen vaati useamman jonotuksen, sillä maitotuotteita ei tietenkään myyty samasta jonosta kuin vaikkapa leipää.
Kaupoissa jonotettiin ensin sisään ja sisällä vielä kolmesti. Ensin jonotettiin tiskille ja ilmoitettiin, mitä haluttiin. Myyjä kirjoitti hintalapun. Sen kanssa jonotettiin kassalle, maksettiin ostos ja saatiin kassakuitti. Kassakuitin kanssa jonotettiin uudestaan tiskille ja sitä vastaan saatiin lopulta tavara. Järjestelmä ei aiheuttanut kaupan henkilökunnalle ylimääräistä vaivaa, mutta myymälävarkaudet olivat mahdottomia ja kassa täsmäsi aina. Asiakas ei ollut silloin kuningas. "
http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=206&a=6918
"Tavarat ja markkinat
Ne olivat niitä aikoja, kun kaupassa oli lähinnä vain myyjä. Tarinoita sosialismin tavaramarkkinoista tietävät kaikki, mutta miten oli todellisuudessa?
Kyllä kaupat todellisuudessakin olivat tyhjiä. Vaikka kuinka yritettiin, niin suunnitelmataloutta ei koskaan saatu toimimaan. Kaupoissa ei koskaan ollut tavaroista runsaudenpulaa ja välillä ihan tavallisetkin tavarat, kuten vaikkapa suola, pääsivät loppumaan.
Teoriassa kaikki kyllä toimi. Määriteltiin jonkin tuotteen todellinen tarve, valmistettiin sitä oikea määrä ja jaettiin kansalaisille jakeluverkon kautta. Käytäntö olikin sitten toinen juttu.
Tarpeiden määrittäminen onnistui teoreettisesti joten kuten. Ajatellaanpa vaikka talvikenkiä. Kun tiedetään ilmasto ja tiedetään väestön rakenne, niin on kohtuullisen helppo laskea, että esimerkiksi tarttolaiset miehet tulevat tarvitsemaan seuraavana talvena suunnilleen niin ja niin monta paria miesten talvikenkiä.
Kun tarve oli selvitetty paikallisella tasolla, summat laskettiin yhteen aluetasolla, vaikkapa Tarton maakunnan alueella ja sitten koko Eestin neuvostotasavallan tasolla. Keskussuunnitteluelin Moskovassa eli Gosplan keräsi luvut neuvostotasavalloista ja niin saatiin seuraavan talven miesten talvikenkien tarve koko Neuvostoliitossa."
***************************
"Defka
Puute eli virolaisittain tuttavallisesti vain defka oli ikuinen ilmiö. Oli tavaroita, joita näki joskus, kuten vaikkapa hedelmät tai lasten sukkahousut. Oli tavaroita, joita periaatteessa oli saatavilla kuten talvikenkiä tai televisioita tai makkaraa. Ja sitten oli tavallisia tavaroita, jotka toisinaan olivat loppu. Milloin ei ollut tulitikkuja, milloin ei suolaa tai sokeria. Koskaan ei voinut luottaa siihen, että kauppaan mennessä sai myös ostetuksi sen, mitä oli tullut hakemaan, vaikka se olisi ollut niin perusasia kuin ruislimppu.
Tavallisen virolaisen arkipäivä oli haastavaa. Jo päivällistarpeiden hankkiminen vaati useamman jonotuksen, sillä maitotuotteita ei tietenkään myyty samasta jonosta kuin vaikkapa leipää.
Kaupoissa jonotettiin ensin sisään ja sisällä vielä kolmesti. Ensin jonotettiin tiskille ja ilmoitettiin, mitä haluttiin. Myyjä kirjoitti hintalapun. Sen kanssa jonotettiin kassalle, maksettiin ostos ja saatiin kassakuitti. Kassakuitin kanssa jonotettiin uudestaan tiskille ja sitä vastaan saatiin lopulta tavara. Järjestelmä ei aiheuttanut kaupan henkilökunnalle ylimääräistä vaivaa, mutta myymälävarkaudet olivat mahdottomia ja kassa täsmäsi aina. Asiakas ei ollut silloin kuningas. "
http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=206&a=6918
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oli se hienoa aikaa.
piti olla monta asiaa mitä piti jonottaa. Todellisuudessa piti olla töissä vaan töiden jälkeen joku muu oli jo jonottanut sinun särkesi tai limppusi kaupan tiskiltä.
Neuvostoaikaan taskuvarasarmeijaakaan satamassa vastassa.
Taskuvarkaat olivat leipäjonossa muiden virolaisten kanssa.
.......................
Olin kerran työmatkalla Breznehvin aikaan Leningradissa ja aamulla lähtiessäni hotellista sinne tuotiin todellinen taskuvarkaan uhri. Kaikki taskut oli varastettu liitteineen. Yllä olivat ainoastaan kalsarit ja harhaileva katse. Jotta sellaisia taskuvarkaita siihen aikaan oli.
Virohan oli 2. maailmansotaan asti suht. vauras maa. Elintaso oli Virossa korkeampi kuin esim. Suomessa.