Muistanko väärin, että keväällä hehkutettiin lehtien palstoilla rakentamisen alkavan tuota pikaa.
Honkimetsässä ei minusta kyllä ole asian tiimoilta tapahtunut mitään.
Oliko vain Keskon mainosta, johon kaupungin "herrat" uunotettiin mukaan ?
Honkimetsässä ei minusta kyllä ole asian tiimoilta tapahtunut mitään.
Oliko vain Keskon mainosta, johon kaupungin "herrat" uunotettiin mukaan ?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Novaparkkiin on tulijoita nyt niin paljon että joutuivat laittamaan suunnitelmat uusiksi, koska ne ei olisi mahtunut suunniteltuun rakennelmaan, siksi tätä venytetään nyt hiukan eteenpäin. kannattais lukea lehtiä joskus.
Joo, Jarmo Korhosen liiketuttuja tulee runsaasti Lapualle.
Jarmo Korhonen nostaa Etelä-Pohjanmaan ja koko Suomen nousuun. Jarmossa on samoja aineksia kuin Kekkosessa ja Korsimossa.
mitenkä vitussa tämä nyt liittyy aiheeseen?
Ei ollenkaan olisi hassumpaa kuulla, mitä kaikkea ja kaunista Lapuan hankkeeseen
on mukaan tulossa.
Jo siksikin, että on tainnut kaupunki aikalailla hankkeeseen meidän verorahojamme
laittaa
Herrat lupaa ja kansa uskoo. Mistähän ne tulijat on nyt yhtä-äkkiä löytynyt. Toivottavasti ei enää löydy
uusia tulioita, muutenhan ei päästä koskaan suunnittelua pidemmälle.
?
Tietääkö kukaan todellista tilannetta Nova Parkista ? Keväinen lehtikirjoittelu vakuutti rakentamisen alkavan syksyllä (2010 ). Mutta hiljaista on tällä rintamalla ollut. Kauppakadun remontti voi kyllä aiheuttaa sen, että loputkin kadun varrella olevat kaupat ym. loppettavat ja asiakkaat katoavat Seinäjoelle.
viimme talvi oli niin pirun kylmä että routa meni niin syvälle että koneet ei pystynyt kaivaan .ja kesä oli niin kuuma että se savi maa meni kovaksi että ei pystynyt kaivaa,ja nyt talvi pääsi yllättämään että ei pysty kaivaa.siis unohtakaa koko roska
Honkimetsään on avattu uusi ruokapaikka, mutta tuskin tämä Nova Parkkiin mitenkään liittyy.
Hietaloille kuitenkin kiitokset rohkeasta toiminnasta !
Oliko ruakapaikas ryysistä tänään, jos vaikka huamenna sinne menisin syöpöttelemään?
ruokaa kotonakin.
haluaa jatkaa samaa jurnuttavaa, yksioikoosta ja epäsosiaalista elämäänsä täältä ikuisuuteen.
15kg seinäjoen citymaketista et silleen, vai piitääkö tulla teille kinkulle?