Tarttolaiskaupunkinsaet vapauttivat

Ja kun täällä on niistä vapauttamisista kirjoitettu.


"Monesti ei ole vastarintaliike vapauttanut kaupunkia ja pitänyt sitä hallussaan toista viikkoa. Tarttolaiset onnistuivat tässä vuonna 1941.
Kansannousun alettua Tartossa vastarintaliikkeen miehet kokoontuivat ennalta sovittuihin tukikohtiin. Niihin tukeutuen aloitettiin katutaistelut. Jotenkin on niin kovin tarttolaista, että yksi tärkeimmistä tukikohdista oli kahvila, eli silloinen kahvila Central. Kahvila linnoitettiin ja sieltä osallistuttiin taisteluihin. Aikaisemmin se oli toiminut ryhmän salaisena kokoontumispaikkana.

Tarton tyyliin sopi myös hyvin, että tärkein vastarintaliikkeen ryhmä kokoontui Tarton terveydenhoitomuseossa. Museovieraina oli helppo esiintyä ja kun kadun toisella puolella oli Neuvostoliiton valtionpoliisin talo, oli paikka rauhallinen. Niin läheltä kukaan ei oivaltanut vastarintamiehiä etsiä.

Viron ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana 1940–1941 tarttolaisten vastarintahenki oli vain vahvistumistaan vahvistunut. Kaupungissa oli Terveydenhoitomuseon ja Centralin ryhmän lisäksi useita kymmeniä muitakin vastarintaliikkeen soluja. Ne pitivät rajoitetusti yhteyttä toisiin, siksi että yhden ryhmän paljastuminen ei vaarantaisi muita. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet neuvostovallan avoimeen haastamiseen. Niinpä oltiin valppaina ja odoteltiin tilaisuutta......."

http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=89&a=3593
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Wäinä kirjoitti:

Ja kun täällä on niistä vapauttamisista kirjoitettu.


"Monesti ei ole vastarintaliike vapauttanut kaupunkia ja pitänyt sitä hallussaan toista viikkoa. Tarttolaiset onnistuivat tässä vuonna 1941.
Kansannousun alettua Tartossa vastarintaliikkeen miehet kokoontuivat ennalta sovittuihin tukikohtiin. Niihin tukeutuen aloitettiin katutaistelut. Jotenkin on niin kovin tarttolaista, että yksi tärkeimmistä tukikohdista oli kahvila, eli silloinen kahvila Central. Kahvila linnoitettiin ja sieltä osallistuttiin taisteluihin. Aikaisemmin se oli toiminut ryhmän salaisena kokoontumispaikkana.

Tarton tyyliin sopi myös hyvin, että tärkein vastarintaliikkeen ryhmä kokoontui Tarton terveydenhoitomuseossa. Museovieraina oli helppo esiintyä ja kun kadun toisella puolella oli Neuvostoliiton valtionpoliisin talo, oli paikka rauhallinen. Niin läheltä kukaan ei oivaltanut vastarintamiehiä etsiä.

Viron ensimmäisen neuvostomiehityksen aikana 1940–1941 tarttolaisten vastarintahenki oli vain vahvistumistaan vahvistunut. Kaupungissa oli Terveydenhoitomuseon ja Centralin ryhmän lisäksi useita kymmeniä muitakin vastarintaliikkeen soluja. Ne pitivät rajoitetusti yhteyttä toisiin, siksi että yhden ryhmän paljastuminen ei vaarantaisi muita. Voimat eivät kuitenkaan riittäneet neuvostovallan avoimeen haastamiseen. Niinpä oltiin valppaina ja odoteltiin tilaisuutta......."

http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=89&a=3593

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu