Jaahas. Luin tuolla alempana aktiivimormonien kuten Nenadan ja Tapanin kommentteja "kirkosta eronneiden katkeruuden sapesta". Ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani, koitan olla mahdollisimman rehellinen. Toivoisin Nenadalta ja Tapanilta kommenttia millaisessa sapessa minä olen.
Kirkosta eroamiseni syyt ovat lyhyesti ja yksinkertaisesti seuraavat:
- en usko MAP-kirkon opetuksiin enkä JS:n olleen profeetta.
- henkilökohtainen häpeä kirkon jäsenyyden vuoksi, koska en usko kirkon totuuteen.
Minulla ei käsittääkseni ole mitään tarvetta vaikuttaa kenenkään mielipiteisiin kirkon suhteen. Olen kuitenkin tälläkin palstalla osoittanut jonkin verran suvaitsemattomuutta kun en ole hyväksynyt suvaitsemattomuutta enkä enkä perusteetonta jyrkkyyttä.
Tällä hetkellä en elä minkäänlaisesa synnissä kirkon opetuksien suhteen (mitä nyt juon jonkin verran kahvia kiroilen), olen tehnyt henkilökohtaisen parannuksen. Tunnen eläväni edelleen samalla tasolla kuin ollessani kirkon jäsen, tosin kaipaan jonkin verran yhteyttä seurakuntalaisiin. Tarvitsen Jumalaa, mutta löydän hänet oman pääni sisältä - saan edelleen rukouksiini vastaukset ja rintaani lämpimän tunteen - sieltä ne tulevat omasta alitajunnasta tai sitten Jumalalta, mistä sitä tietää.
Olen huomannut, että ihmisten välisen yhteyden ja rakkauden ja "hengellisyyden" löytää erilaisista ihmisjoukoista, joilla ei tarvitse olla Jumalan tai uskonnon kanssa mitään tekemistä. Tähän riittää se, että ihmisjoukolla on sama tavoite, esimerkiksi raitistuminen. Sen suurempaa rakkautta ja suvaitsevaisuutta en ole missään tavannut.
Haluaisin lopettaa kirjoittamisen tälle palstalle, koska se on alkanut tuntua vastenmieliseltä ja surulliselta. Koitanpa taas kerran lopettaa kirjoittelut, elikä hyvästi palsta ja palstan kaikki aktiivit, ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntaukseen ja uskontoon katsomatta :-)
Kirkosta eroamiseni syyt ovat lyhyesti ja yksinkertaisesti seuraavat:
- en usko MAP-kirkon opetuksiin enkä JS:n olleen profeetta.
- henkilökohtainen häpeä kirkon jäsenyyden vuoksi, koska en usko kirkon totuuteen.
Minulla ei käsittääkseni ole mitään tarvetta vaikuttaa kenenkään mielipiteisiin kirkon suhteen. Olen kuitenkin tälläkin palstalla osoittanut jonkin verran suvaitsemattomuutta kun en ole hyväksynyt suvaitsemattomuutta enkä enkä perusteetonta jyrkkyyttä.
Tällä hetkellä en elä minkäänlaisesa synnissä kirkon opetuksien suhteen (mitä nyt juon jonkin verran kahvia kiroilen), olen tehnyt henkilökohtaisen parannuksen. Tunnen eläväni edelleen samalla tasolla kuin ollessani kirkon jäsen, tosin kaipaan jonkin verran yhteyttä seurakuntalaisiin. Tarvitsen Jumalaa, mutta löydän hänet oman pääni sisältä - saan edelleen rukouksiini vastaukset ja rintaani lämpimän tunteen - sieltä ne tulevat omasta alitajunnasta tai sitten Jumalalta, mistä sitä tietää.
Olen huomannut, että ihmisten välisen yhteyden ja rakkauden ja "hengellisyyden" löytää erilaisista ihmisjoukoista, joilla ei tarvitse olla Jumalan tai uskonnon kanssa mitään tekemistä. Tähän riittää se, että ihmisjoukolla on sama tavoite, esimerkiksi raitistuminen. Sen suurempaa rakkautta ja suvaitsevaisuutta en ole missään tavannut.
Haluaisin lopettaa kirjoittamisen tälle palstalle, koska se on alkanut tuntua vastenmieliseltä ja surulliselta. Koitanpa taas kerran lopettaa kirjoittelut, elikä hyvästi palsta ja palstan kaikki aktiivit, ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntaukseen ja uskontoon katsomatta :-)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet ilmeisesti pääsyt niin pitkälle, että olet päätänyt erota kirkosta. Syiksi sanot sen, että et usko kirkon opetuksien totuuteen, etkä Joseph Smithin olleen profeetta. Minusta ne ovat sinänsä hyviä syitä. En minäkään olisi jäsen kirkossa, jonka oppeihin en uskoisi.
En kuitenkaan ole varma häpeäsi syystä. Voi olla, että tuntee jonkin laista häpeää kuulua kirkkoon, jonka oppeihin ei usko, mutta en ole kuulut se olleen syynä Luterilaisesta kirkosta eroamiselle. Lut.kirkkoon kuuluu paljon ihmisiä, jotka eivät tunne häpeää kuulua kirkkoon, jonka opetuksiin eivät usko. Tietääkseni kukaan kääntynyt mormoni ei tunne häpeää luterilaisesta taustasta. Ainoa syy mainitusta kirkosta eroamiselle on ollut se, että on löytänyt jotain parempaa.
Tästä syystä nousee kysmys, tulisiko häpeän tunne todellisuudessa alkoholismista, jota kenties prioisoit kirkkoasi vastaan? Sinä itse tiedät vastauksen parhaiten.
Voit kuitenkin tulla kirkon kokouksiin, vaika et olisikaan jäsen,olet sinne tervetullut. Jos taas haluat palata jäseneksi, niin se voikin olla vähän vaikeampaa sinun itsesi kannalta. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että sinut otetaisiin ainakaan aivan heti takaisin, jos eroamiseesi liittyy alkoholismi. Tarkoitan, että minä ainakin suhtautuisin varauksellisesti sellaisen kirkkoon palaamiseen, jonka alkoholismi on yhteydessä kirkon jäsenyyteen jollakin tavoin, kuten sinun kohdallasi näyttäisi olevan.
Tietenkin, jos olet voitanut ongelmasi ja olet tehnyt täydellisen parannuksen, niin takaisin paluu on silloin mahdollinen.
Eli kirkkoon ei hyväksytä kuin puhtoisia ja synnittömiä henkilöitä. Hyvinä esimerkkeinä alkuaikojen profeetat, joille mm. moniavioisuus oli OK ja toisille jopa pelastumisen ehto.
Henkilöltä, joka haluaa liityä jäseneksi, edellytetään seuraavia asioita:
1. Uskoo Jumalaan, ja Hänen Poikaansa jeesuksen Kristukseen.
2. Uskoo evankeliumin palautukseen, johon kuuluvat Joseph Smithin ensimmäinen näky, Mormonin kirjan esiintulo ja pappeuden palautus, ym.
3. Tekee parannuksen ja elää käskyjen mukaan, johon kuuluu viisauden sana.
4. Lupaa käydä kirkossa ja osallistusa kokouksiin (ei ole tarkoitus kastaa epäaktiivisia jäseniä).
Sinulla näkyy olevan melko väljä käsitys synnitömyydestä: Yleensä synnittömänä pidetään ihmistä, joka ei ole tehnyt yhtään syntiä elämänsä ajan. Sinulle synnitön on sellainen, joka on pääsyt synneistä eroon, vaika ne kuuluisivatkin mennesseen elämään. Kristillisen määritelmän mukaan ensimmäinen kuuluu synnitömyyteen.
On itsestään selvää, että kirkkoon palaavan henkilön pitää voittaa ne heikoudet, jotka ovat johtaneet asiaosaisen jättämän kirkon, jotta sama ei tapahtuisi uudelleen. Exmoron kohdalla kyseeseen tulisi alkholin käytö, vaika siihen kuuluisi sen lisäksi kahvista lupuminen.
Olen kuulut sanottavan myös, että mielisairasta ei pidä lähetää ympäristöön, jossa on aluperin sairastunut. Esimerkiksi sodassa sairastunuta ei lähetetä parantumisen jälkee enää rintamalle, koska mielisairaus puhkeasi sellaisessa uudelleen. Exmoron kohdalla epäilen alkoholismin liityvän jollain tavoin kirkossa kasvamiseen, joten jäseneksi paluu voisi puhkaista alkoholismin uudelleen.
Tämä saataa kuulostaa oudolta ajatukselta todelliselta kirkon jäseneltä, mutta minusta tälläinen asia pitäisi ottaa myös huomioon. Tosin minulla ei ole valtuuksia päätää kenenkään jäsenyydestä, mutta olisi johdonmukaista menetellä siten.
Ei ole kohtuutonta asettaa joitakin ehtoja kääntymykselle. Mitä moniavioisuuteen tulee, niin se oli kirkon opin ja kannan mukaan Jumalalta tullut laki, joka oli voimassa tietyn ajan ja lakkautettiin ilmoituksen kauta tulleena käskynä, jonka vuoksi se ei ole enäävoimassa.
räkälässäkin!
Ihanko ne on jumalalta peräisin vai itsekö tulkitsit, vai peräti keksit? Eihän teidän sakramenttivesi ole vieläkään muuttunut viiniksi, joten turhaampa sinä entisiä tai nykyisiä alkoholisteja mormonikirkkoon houkuttelet.
muuttua viiniksi? Sekoilet.
Anteeksi naurattaa... mmmm todella vVAIN puhtoisia... miten se olikaan omovalkoista??? MmmmMM
No se moniavioisuus ei ainakaan koske meitä tavallaisia taapertajia nykymaailmassa. Turha huolehtia huomiseesta ennen kun on niin pikälle päässyt voi tapahtua vaikka mitä. Turhan paljon melua toisarvoisesta asiasta.
Muuten ei ole lieäämistä Lehin kirjoitukseen, kuin:
Ehkäs e häpeä johtuikin kavereiden painostuksesta, heidän kirkkosi halventamisesta? Ehkä sinulla ei ollut voimia olla erilainen halusit mielummin olla samanlainen kuin kaikki muut. Sitäpaitsi oli niin paljon kivaa josta jäit vaille kuten alkoholi ja naiset.... eihän kukaan TAVALLINEN poika voi niistä kieltäytyä... johan olisi ihan lössinpetturi!
En teidä kuinka pahasti olet kirkkoa täällä haukkunut ja sitä vastaan hyökännyt muilla nimillä, mutta exänä et kovinkaan usein ole kovinkana paha ollut.
tekopyhällä ja sellaisella ihmisellä joka haluaa yrittää ja yrittää parhaansa ollakseen "puhdas"
Olen tietoinen siitä, että nettikirjoitusten perusteella ei voi tehdä täyttä analyysia toisen elämäntilanteesta. Mutta mielestäni Exmoro myös toivoo tulkintaa kirjoittaessaan omasta tilasta. Ja sen tiedon perusteella, mitä mainitu nimimerkki on kirjoitellut, olen saanut tietynlaisen käsityksen ongelman laadusta. Kirjoituksista kuvastuu tietyn asteinen katkeruus siitä, että vanhemmat ovat kasvattaneet hänet kirkon piirissä. Siitä saa vaikutelman, että alkoholin käytö oli eräänlaista kapinointia vanhempia vastaan, jonka vuoksi suhtaudun varauksella siihen, että sellainen henkilö otetaisiin takaisin, jotta halu kapinoida ei puhkeasi uudelleen.
Tietenkin Exmoro voi olla keksitty henkilö ongelmineen. Joten en mene sanomaan mitään varmaa henkilökohtaisista ongelmista. En ole jättänyt alyäni.
Jos joku ei-mormoni olisi tehnyt analyysin, jossa alkoholismi yhdistetään kirkkoon, niin sitä ainakaan antit eivät epäilisi. Mutta kun saman tekee mormoni, niin silloin tulee lunta tupaan.
Vilkaisin taas vaihteeksi näitä palstoja ja jäin ihmettelemään kirjoittamaasi. Minä aloin alkoholistiksi 10v sen jälkeen kun jäin pois kirkosta. Kirkkoa olen hävennyt pikkupojasta lähtien, kai minulla oli jo silloin enemmän älliä päässäni kuin vanhemmillani, tai todennäköisemmin se olivat suggeroineet itsensä jo niin pahasti uskoon, etteivät tajunneet hävetä helppouskoisuuttaan.
Alkoholismista olen nyt toivottavasti päässyt eroon, en ainakaan ole juonut kuukausiin eikä ole mitään tarvetta juoda TÄNÄÄN. Niin, elämää eletään päivä kerrallaan ja riittää kun en tänään juo, ja itse asiassa sekin riittää, etten tänään ota ensimmäistä paukkua :-)
Vaikka nykyään TIEDÄN Map-kirkon olevan huijausta, en voi kieltää sitä tunnetta minkä koin ollessani kirkon jäsen. Uskoin silloin sen olevan totta. Olen vuosikausia kärsinyt sisäisestä risritiidasta; tunne vastaan järki. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että nyt on paras luovuttaa ja luottaa omiin aivoihin ennemmin kuin tunteeseen. Kai se tunne siitä jossain vaiheessa luovuttaa, niinkuin pikkulasten joulupukkiuskokin.
Kyllä se helpottaa, tunteet ei koskaan pysy järjen perässä ja menetyksen tunne seuraa pitkään. Samanlainen tunne-elämä suunnilleen seuraa ihmistä joka on menettänyt elämänsä rakkaimman asian oli se sitten puoliso, lemmikki tai hyvä ystävä. Pitkään menee ennen kuin tunteet tasaantuvat, eivätkä ne koskaan varmasti kokonaan haihdu vaikka tietää ettei paluuta vanhaan ole. Niiden kanssa on kuitenkin mahdollisuus oppia elämään.
Tsemppiä vaan sinne!
Todistus kirkosta ei ole vain tunneasia, vaan Hengen vaikutusta, kun rakastamme totuutta. Tiedän, että MAP-kirkko on totta, koska Henki todistaa siitä. - Koska olet viimeksi lukenut Mormonin kirjaa?
siis kysymys sinunkin tietämisessäsi. Olet vain pyrkinyt pyristelemään sitä faktaa vastaan.
Kuten sanoin, sinä tiedät parhaiten, miten asiasi ovat. Jos olet hävenyt kirkkoa 10-vuotiaasta asti, niin kai se on uskottava. Mietin vain sitä, että toisinaan ihmiset kartavat todellisen syyn käsitelyä vierittämällä syyn johonkin toisarvoiselle asialle. Esimerkiksi sanot itse langeneesi alkoholiin oltuasi 10 vuotta pois kirkosta. Se voisi olla todellinen syy hävetä, että ei ole kyenyt hallitsemaan itseään ilman kirkkon tukea. Mutta en mene väitelemään toisen elämästä asioista, jotka kyseinen henkilö tietää paremmin.
Ymmärrän häpeäsi johtuneen ennen kaikkea siitä, että toiset kiusasivat sinua uskonnon vuoksi. Se on ymmärrettävää Suomessa, jossa vain yksi tai kaksi uskontoa on hyväksytty uskon pohjaksi.
Toivon että pystyt pitämään itsesi erossa alkoholista, joka on mielestäni tärkeämpää, kuin se, mihin uskot. Ehkä myöhemmin voit tehdä todellisen ratkaisun uskonnon suhteen. Sen verran joulupukkiin uskomisesta, lapsen usko joulupukkiin ei perustu niinkään tunteeseen, kuin luottamukseen vanhempiinsa. Lapsi ei osaa epäillä, että vanhemmat valehtelisivät, vaan luottaa siihen, mitä isä ja äiti sanovat. Myöhemmin tulee järki mukaan, jolloin joulupukkiin ei uskota enää.
Uskonnon suhteen on aluksi samanlainen tilanne, että lapsi uskoo sitä, mitä vanhemmat sanovat. Jossain vaiheessa tulee tilanne, jossa lapsen vakaumus pitäisi itsenäistyä, niin ettäse ei oleenää vanhempien varassa. Pyhän Hengen todistus evankeliumista tekee henkilön uskosta vanhempien uskosta riipumatomaksi. Jos lapsi ei koe sitä elämässään, niin silloin voi tapahtua mitä tahansa lapsen ajatusmaailmassa.
Olen itse sitä mieltä, että sinulla oli todistus evankeliumista, mutta et jostain syystä tunnistanut tai uskonut sitä. Muistosi siitä tunteesta, jota tunsit uskoaessasi näihin asioihin, lienee muistustus sinussa olleesta todistuksesta.
Näytää siltä, että olet päätöksesi tehnyt MAP-Kirkon suhteen. Minä toivoin että mielesi muutuisi positiivisemmaksi MAP-kirkon suhteen.
Tuli mieleen MK:sta kuvaus Moosian kirjasta:
"Nyt tapahtui, että nousevassa polvessa oli monia, jotka eivät voineet ymmärtää Kuningas Benjaminin sanoja, koska he olivat pieniä lapsia siihen aikaan kun hän puhui kansalleen: eivätkä he uskoneet isiensä perimätietoja.
He eivät uskoneet, mitä oli sanottu kuolleiden ylösnousemisesta, eivätkä uskoneet Kristuksen tulemiseen. Ja nyt, epäuskonsa tähden he eivät voineet ymmärtää Jumalan sanaa ja heidän sydämensä paatuivat.
Eivätkä he tahtoneet ottaa kastetta, eivätkä he tahtoneet liityä kirkkoon. Ja he olivat uskonsa puolesta eri kansaa... sillä he eivät tahtoneet huutaa avuksi Herraa Jumalaansa....
Muitanet, että minä olen kirjoitellut valinnan vapaudestamme. Sinulla on sama oikeus olla kuulumatta kirkkoon kuin minulla on kuulua siihen.
Muista, että MAP-kirkon ovet ovat aina auki sinulle tulevaisuudessa jos mielesi muuttuu.
Olet ollut mukava kirjoitus kumppani vaikka mielipiteemme (ja uskomme) ovat erilaisia.
Hyvää jatkoa.... Sivusta seuraava
Mieleni tekisi sanoa, että älä lopeta kirjoittelua, mutta ymmärrän ihmisellä tulee tarve siirtyä elämässä eteenpäin –ja niin on hyvä!
Kirjoittelusi on ollut elämän makuista ja niissä on ollut suolaa, oman elämäsi avointa pohdiskelua ja suorasukaista kritiikkiä joskus mormonikirkkoa ja joskus jeesustelijoita kohtaan. Aloitimme kirjoittelun suurin piirtein samoihin aikoihin tällä palstalla. Palstalla on ansionsa ja puutteensa nämä peilaavat meitä kaikkia kirjoittelijoita. Emotionaalinen suhde mormonikirkkoon ja erityisesti niihin ihmisiin jotka tunnemme kirkossa ja ovat meille rakkaita, ei varmasti koskaan mene pois ja palsta auttaa purkamaan tunteitamme. On hyödyllistä itsellemme ja epäitsekästä muita kohtaan että jaamme tietomme ja kokemuksemme mormonikirkosta. Se ei ole katkeruutta ja epäilen mormonien peilaavan näillä omia tunteitaan.
Aina tulee kuitenkin kysymys mitä mistä voimme tai haluamme puhua. Olen itse pyrkinyt rajaamaan sitä. Ei ole järkevää kirjoittaa omien tai muiden yksityisyyden piiriin kuuluvista asioista vaikka oleellisesti kuuluvat kokemuksiimme mormonikirkosta. Nämä kokemukset ovat kuitenkin hyvä purkaa sellaisen ihmisen kanssa johon luottaa ja ymmärtää.
Meille vakiokävijöille palsta harvemmin tuo uutta hyödyllistä tietoa mormonismista ja vaikuttaa joskus siltä että olemme muurautuneet asemiimme. On rajoja joita emme halua ylittää.
Kirjoitat yhteisöllisyyden kaipuusta. Harva asia maailmassa tuo samankaltaista yhteisöllisyyden tunnetta niin kuin uskonnollinen yhteisö. Syynä mielestäni on se ylimaallinen yhdistävä tekijä joita ei esim. ompeluseuroissa ole. Toisaalta en koe kaipaavani tätä ylimaallista yhteisöä, suurin osa yhteisestä ajasta oli kuitenkin lähinnä kirkon toimintaan liittyvää ja viihdyin paremmin kokousten väliajoilla tai kokonaan kirkon ulkopuolella olevissa tapaamisissa kuin kokouksissa. Yhteisöllisyyttä olen kuitenkin löytänyt muualta ja tuskin sinäkään jäät osattomaksi siitä. Harva asia kuitenkaan yhdistää niin paljoin kuin uskonto, jossa on yhteinen tarkoitus, päämäärä, elämäntapa ja vihollinen. Suhteessa Jumalaan en koe tarvitsevani tällaista yhteisöä. Suhteessa maailmaan tuo yhteisö varmasti turvallisuuden tunnetta.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti pistäydyt täällä joskus!