ole Kristittyjen jumala. Sillä 1.Jh. 5:12 sanoo: "Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää." ja: 1.Jh 4:15: Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Meillä ei ole sama jumala kuin muslimeilla. Juutalaisten Jumala on meidän Isä Jumala. Heb 1: 1 - 2 "Sitten kuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut." Kukaan ei Pelastu Mooseksen kautta, sillä kirjoitettu on : (Apt 4:10-12 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin Kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa olisi pelastus.
Allahilla ei ole poikaa vaan kolme tytärtä,
11
407
Vastaukset
- rikkauden ja
Ilm. 5:12
ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen."
http://www.youtube.com/watch?v=JEBAHFFJdW8&feature=related - omat ajatukset salli
lopeta valehtelu ja ihmisten jatkuva aivopesu!
- elämää.
(1Jh 2:22-26) Kuka on valehtelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät - Ylhäältä!
elämää. kirjoitti:
(1Jh 2:22-26) Kuka on valehtelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät1. http://us1.campaign-archive.com/?u=65629b14e5ba98a96437c5a51&id=5c3d4ef9f6&e=123d123bf3
Evankeliumin vallankumous valaisee maailman. _Apostoli Paavali kirjoitti
evankeliumin valosta ja lisäsi: _”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon
valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme”,_ (2 Kor. 4:6). _Valo on
meissä!_ Meillä _on_ evankeliumin aarre sisimmässämme. Vastaus kaikkiin
ihmisten ongelmiin on antaa Jumalan valon loistaa. Maailman täytyy kuulla,
että heidän syntinsä on mitätöity. Haluatko, että perheesi, kaupunkisi,
seurakuntasi, kansakuntasi rakastaa Jumalaa? Kuinka se tapahtuu? Se on melko
yksinkertaista. Me rakastamme Jumalaa, _koska_ Hän rakasti ensin meitä.
Mitä enemmän osoitamme ihmisille, kuinka paljon Jumala rakastaa heitä; sitä
enemmän he rakastavat Häntä. Me emme ole aloitteentekijöitä – Jumala on
aloittanut kaiken. Me emme enää odota Jumalan liikehdintää – ymmärrämme,
että Jumala on jo liikkunut. Kun ymmärrämme, mitä Hän on tehnyt, reaktiomme
on vastarakkaus, palvelu, omistautuminen ja pyhitys.
- Peter - ei ole
Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. (1Joh. 4:3) ja sitten erittäin tärkeä jae:
Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. (2Joh. 1:7)
- Saagapolku
Ei ole olemassa mitään muuta kuin Jumala ja Jumalan Valon pisaroita me olemme, ja aina ollemme olleet yhtä Jumalan kanssa.
Erillisyys on harhaa. - Jumala, samoin vain
Pojan Jeesuksen kautta lähettämänsä Pyhän Hengen siunauksessa Herra puhuu ja vaikuttaa sitä hyvää, mitä saamme anoa ja vastaanottaa ja kiittää ja kunnioittaa nimessään, amen.
Ylistetään Herraa Jeesuksen nimessä, amen. - kristitty t
Sanoma vaan ei ole mennyt perille asti! Nuo mamut ovat uus-areolaisia. Areoshan oli Alkukirkon jälkeisellä ajalla kristillinen opettaja, joka omaksui tuon monofysiotismin. Eli ei ymmärtänyt Jeesuksen Jumalallisuutta; Jeesus on Jumalan Poika, jonka Jumala tunnusti kuuluttamalla taivaasta apostolien kuullen, että "Jeesus on Jumalan Poika, johon Jumala on mielistynyt!"
Muhamelaisuuden synty oli seuraava. Katolinen kirkko ahdisti areolaiset 400-500 luvulla Lähi Itään ja viimein Arabian niemimaalle. Ja sillä tuo sai uuden profeetan, joka innosti porukat uuteen rynnistykseen Evankeliumin kieltämällä miekkalähetyksellä. "Evankeliumi pitää julistaa rauhassa rauhaa pitäville!"- joka -->
kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
(1Joh 2:22)
- , Israelin
Jumala, niin ei muhamedkaan ole meidän profeettamme ja jos kerran hän ei ole profeettamme, niin ei hänestä kannata välittääkää.
- löysi
Jeesuksen / syntyi uudesti ylhäältä Pyhästä Hengestä. Sai syntinsä anteeksi. Uusi elämä alkoi. Ensimmäinen kommentti oli. Tehän, ette ole kertoneet meille muslimeille oikein. Jeesushan on enemmän kuin Jumalan Poika. Hänhän on itse JUMALAN SIELU. Totta tosiaan Jeesushan sanoi yhdelle opetuslapselleen: Se joka on nähnyt Jeesuksen on nähnyt Jumalan. Jeesuksessa Jumalan armahtava laupeus Tuli kaikkien niiden osaksi jotka antavat sovittaa itsensä Jumala Isän kanssa. Paavali sanoi aika hyvin. Joka sanoo uskovansa Jeesukseen . Sanokoon edelleenkin , mutta samoin kuin hän sanoo uskovansa Jeesukseen pitäköön myös muitakin näin tunnustautuneita Jeesukseen uskovia myös, veljenään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3771441- 1041253
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1141187Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581072- 40940
- 63886
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32796Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662