kirkko kaatuu

Lokakuussa erosi kirkosta eroa kirkosta. fi palvelun kautta 41.070 jäsentä. Erot jatkuvat marraskuussa yli kaksinkerteisena kuin viime vuonna.
Kirkolliskokus kohottaa jälleen eroaaltoa. Huomenna kokous ehkä hyväksyy homoparien siunaamisen häveliäästi "pimeässä perähuoneessa". Ihmisoikeuksien kannattajat äänestävät jaloillaan. Vihkimistä kirkko ei edes ajattele.
Mikäli vanhoilliset tuhoavat homojen vähäisenkin hyväksynnän, erot kiihtyvät roimasti. Tervejärkiset heterot lähtevät joukolla.

Uudestisyntyneet lahkokunnat eivät ole hyötyneet eroaallosta. Pikemminkin niistä on lähtenyt ihmisystävällisyyden kannattajia.

Ateistien propagandalla ei ole ollut merkittävää vaikutusta kansalaisten päätöksiin. Lehdet, TV, koululaitos suosivat edelleen uskonjärjestöjä ja ne ovat kaikissa kunnissa esillä.

Pitäisikö helluntailiikkeen ajatella raamatun vanhentuneita käsityksiä nykyaikaa vasten? Muiden ihmisten halveksunnalla, kuoleman opilla ja siveellisten normien ohikuittaamisella ei pitkälle potkita. Salaseuramaisuuskaan päätöksenteossa ei lisää uskottavuutta.

Kirkot ja muut uskonjärjestöt ovat itse omalla toiminnallaan aiheuttaneet kansalaisten joukkoerot. Mistään muualta erojen syitä ei tule etsiä.
Alkusyksystä palstalla oli voimakas liike puhdistaa helluntailiike kuonasta. Pienistä edistysaskelista huolimatta jäsenjoukot eivät saaneet paljoakaan aikaiseksi.
22410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

islam ja muita vahvoja uskontoja. Ne ja merihukka yhdessä toimien kristillisyys on out.

Äänestä

Homokeskusteluun otan sen verran kantaa jotta Jumala ei luonut homoja eikä lesboja vaan ihminen syntiin lankeemuksessaan teki liiton saatanan kanssa joka haluaa hajoittaa sen minkä Jumala on luonut. Ihminen voi muutua heteroksi jos hän tulee herätykseen ja uudesti syntyy ylhäältä ja saa syntinsä anteeksi. Eikä Jeesus vihannut syntistä vaan rakasti häntä mutta syntiä Jeesus vihas.

Äänestä
  • arska75:
    " Homokeskusteluun otan sen verran kantaa jotta Jumala ei luonut homoja eikä lesboja vaan ihminen syntiin lankeemuksessaan teki liiton saatanan kanssa ..."

    Tämä ei olekaan homo-ongelma. Tämä on teologinen ongelma.

    Jumala ei luonut homoseksuaaleja. Ahaa! Kuka ne loi? Saatana. Ahaa! Siis luojia oli kaksi. Mutta jumalia on vain yksi, Jumala. Tulipa pulma.

    Luomiskertomuksessa on "luokaamme ihminen". Siis luojia oli vähintään kaksi. Ehkäpä juuri Jumala ja Saatana. Jumala loi heterot ja Saatana homoseksuaalit. Yksissä tuumin! Luonnollisesti, koska luomiskertomuksessa ei sanota luojajumalilla olleen riitaa keskenään.
    Siispä homoseksuaalit seksuaalisine ominaisuuksineen ovat Jumalan vahvistama luomistapahtuma. M.O.T.
    Homoseksuaali ei ole syyllinen itsensä olemukseen.

    Hyvä on. Saatana ei luonut mitään muuta kuin homot. Jumala hallitsi luomaansa kaikkeutta vain 5 päivää suvereenisti. Kuudentena päivänä ilmestyi paratiisiin Saatana, pahuuden jumala. Ja Saatana loi homot tai istutti homouden geenin ihmisen sukusoluihin Jumalan huomaamatta.
    Homoseksuaali e ole tässäkään tapauksessa syyllinen olemukseensa.

    Vain Jumala on ikuisesti ollut olemassa. Ainoana oliona. Kuka loi Saatanan? Se ei voinut itsestään syntyä. Se on täytynyt luoda. Kuka loi? Ihminen ei siihen pysty, eikä ihmistä vielä ollut. Jumalan on täytynyt luoda Saatana (omaksi kuvakseen?).
    Homoseksuaali ei ole syyllinen tässäkään tapauksessa itsensä olemukseen.

    Sovitaan nyt sitten, että Jumala ei ole syyllinen. Syyllinen on Saatana. Miten käy Jumalan kakkivoipaisuuden? Kaikki olisi Jumalan vallan alla. Jos Saatana loi homot, on kaksi luojaa ja Jumala ei ole kaikkivoipa ja kaikkivaltias. Siinä meni UT nurin.
    Tässäkin tapauksessa Jumalan tulisi antaa homojen olla ja pyydystää Saatanaa tuomiolle geenimanipuloinnista.

    Jumala loi Saatanan. Kaikkitietävänä Jumala tiesi ennakolta Saatanan manipuloivan kahden ensimmäisen ihmisen geenejä. Kaikkivoipa olisi voinut perua Saatanan luomisen tai estää tämän rikoksen Edenin puutarhassa.
    Siispä kaikkitietävyyden perusteella Jumala hyväksyy maailmassa kaikki pahat teot. Ihmiset eivät niitä tee. Ne tekee Saatana. Kaikkitietävyys säilyy, jos Jumala antoi maailmalle Saatanan tarkoituksella. Ja ihmiset ovat syyttömiä. UT:n syntioppi kumoutuu.
    Kaikkitietävyys kumoutuu, jos homoja ei tarkoitettu luotavaksi ja Saatana pääsi salaa tekemään luomistyössä kepposet. UT meni nurin.
    Tässäkään tapauksessa homoseksuaalit eivät ole syyllisiä olemassaoloonsa.

    Homoseksuaalit ovat luonnollisia ihmisiä ja raamatun puheet homojen syntisyydestä ovat plörinää ja UT:n Jumala Saatanan kera säilyy jotenkin. Tosin ei kaikkivoivana ja -valtiaana.
    Tai homoseksuaalit syntymäsyntisiä, omaavat muita syntyneitä raskaamman synnin omasta kierosta tahdostaan ja Saatana on kaiken takana. Tällöin UT kumoutuu eikä Jumala ole kaikkivaltias.
    Tätä Arska halusi kait sanoa!

  • merihukka kirjoitti:

    arska75:

    ... on suurin syy siihen, miksi kansalaiset kaikkoavat uskonnoista ja uskomuksista.

    Kuten edellä Arskan kirjoitukseen viitaten esitin Jumalan kaikkitietävyyden ja kaikkivoipuuden ongelman juuria, ne eivät siedä alkeellisiakaan logiikan sääntöjä. Logiikassa tulee syy ja seuraussuhteet olla sopusoinnussa. Kansankielellä se tarkoittaa sitä, että mihinkään ajatteluprosessiin ei voida asettaa todellisuudesta poikkeavia mielivaltaisia muuttujia.
    Tieteessä se merkitsee materiaalisten olioiden käyttäytymistä siten kuin on todettu vastapainoksi kuvitelmille. Kuvitellaanpa, että auto rakennettaisiin kuvitelmien pohjalta eikä todellisen tiedon, niin seuraukset olisivat katastrofaaliset.

    Jokainen peruskouluun astuva ikäluokka saa opetuksen kaikilla aloilla tahtomattaan loogisen ajattelun perusteet. Opetus ja opettajat joutuvat näin tekemään tahtomattaan. Nykyaikainen teknillisen kehityksen taso vaatii väistämättä logiikkaa.

    Uskonnon opetuksessa oleva lapsi joutuu ristiriitaan uskonnon muodollisen logiikan ja muun opetuksen tieteellisen logiikan kanssa.
    Tieteellinen logiikka on välttämätön kaikille, uskovillekin. Uskomukset sopivat vain muodolliseen ulkoa opittuun uskomusjärjestelmään eivätkä mihinkään muuhun. Kun lapsi rakentaa palikoista rakennelmia, hän opiskelee samalla tieteellistä logiikkaa.

    Tämä ristiriita uskomusten ja tieteen välillä näkyy vuosi vuodelta helpommin. Nuorison on pakko pitää satuja satuina ja tiedettä tieteenä.
    Nuoriso ei halua myöskään siveellisesti olla jakamassa ihmisiä eri kasteihin uskomusten perusteella.
    Tämä näkemys on mielestäni paisuvan uskonnoista irtaantumisen perussyy.

    Uskonjärjestöt myös käytöksellään tukevat eroavia nuoria. Järjestöt eivät halua kulkea kehityksen mukana. Siksi nuoret kaikkoavat niistä. Uskonjärjestöt "ukkoontuvat" ja vain harva nuori jää kuuntelemaan epä-älyllistä ideologiaa.

    Homovihaiset kirkolliskokousedustajat sallivat, että pappi saa rukoilla homojen kanssa ja että pappi saa kieltäytyä rukoilemasta homojen kanssa.
    Mistä he oikein päättivät? Tiesivätkö itsekään?
    Asian voisi tulkita siten, että kirkon piirissä saa tunnustaa homon/lesbon ihmiseksi mutta saa sen myös kieltää.

    Tapauksessa asettuu selvästi vastakkain raamattu ja ihmisyys. Kirkko hylkäsi ihmisyyden. Homovihaajatkaan eivät saaneet tahtoaan läpi. Se olisi ollut homojen tuomitseminen esim. helluntailaiseeen tapaan ....sinne.

    Kirkko kävelee aina taantumuksen jalanjäljissä. Tekee päätöksiä vasta pakon edessä.
    Mikä on pakkotilanne? Se syntyy silloin kun maksavat jäsenet äänestävät jaloillaan.

    Voisiko odottaa, että kirkko olisi jossain ihmisyyttä koskevassa asiassa eturintamassa?

    Erokäyrä muutti suuntaa alenevasta linjasta lievästi ylöspäin. Huomenna tiedämme tarkemmin päätösten vaikutukset.
    Päätökset merkitsevät myös sitä, että suuria eroaaltoja on odotettavissa lähivuosina. Puolinaiset päätökset eivät tyydytä ketään. Tämän päivän päätös merkitsee sitä, että kirkko haluaa pitää kiinni homovihaajista.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    arska75:
    " Homokeskusteluun otan sen verran kantaa jotta Jumala ei luonut homoja eikä lesboja vaan ihminen syntiin lankeemuksessaan teki liiton saatanan kanssa ..."

    Tämä ei olekaan homo-ongelma. Tämä on teologinen ongelma.

    Jumala ei luonut homoseksuaaleja. Ahaa! Kuka ne loi? Saatana. Ahaa! Siis luojia oli kaksi. Mutta jumalia on vain yksi, Jumala. Tulipa pulma.

    Luomiskertomuksessa on "luokaamme ihminen". Siis luojia oli vähintään kaksi. Ehkäpä juuri Jumala ja Saatana. Jumala loi heterot ja Saatana homoseksuaalit. Yksissä tuumin! Luonnollisesti, koska luomiskertomuksessa ei sanota luojajumalilla olleen riitaa keskenään.
    Siispä homoseksuaalit seksuaalisine ominaisuuksineen ovat Jumalan vahvistama luomistapahtuma. M.O.T.
    Homoseksuaali ei ole syyllinen itsensä olemukseen.

    Hyvä on. Saatana ei luonut mitään muuta kuin homot. Jumala hallitsi luomaansa kaikkeutta vain 5 päivää suvereenisti. Kuudentena päivänä ilmestyi paratiisiin Saatana, pahuuden jumala. Ja Saatana loi homot tai istutti homouden geenin ihmisen sukusoluihin Jumalan huomaamatta.
    Homoseksuaali e ole tässäkään tapauksessa syyllinen olemukseensa.

    Vain Jumala on ikuisesti ollut olemassa. Ainoana oliona. Kuka loi Saatanan? Se ei voinut itsestään syntyä. Se on täytynyt luoda. Kuka loi? Ihminen ei siihen pysty, eikä ihmistä vielä ollut. Jumalan on täytynyt luoda Saatana (omaksi kuvakseen?).
    Homoseksuaali ei ole syyllinen tässäkään tapauksessa itsensä olemukseen.

    Sovitaan nyt sitten, että Jumala ei ole syyllinen. Syyllinen on Saatana. Miten käy Jumalan kakkivoipaisuuden? Kaikki olisi Jumalan vallan alla. Jos Saatana loi homot, on kaksi luojaa ja Jumala ei ole kaikkivoipa ja kaikkivaltias. Siinä meni UT nurin.
    Tässäkin tapauksessa Jumalan tulisi antaa homojen olla ja pyydystää Saatanaa tuomiolle geenimanipuloinnista.

    Jumala loi Saatanan. Kaikkitietävänä Jumala tiesi ennakolta Saatanan manipuloivan kahden ensimmäisen ihmisen geenejä. Kaikkivoipa olisi voinut perua Saatanan luomisen tai estää tämän rikoksen Edenin puutarhassa.
    Siispä kaikkitietävyyden perusteella Jumala hyväksyy maailmassa kaikki pahat teot. Ihmiset eivät niitä tee. Ne tekee Saatana. Kaikkitietävyys säilyy, jos Jumala antoi maailmalle Saatanan tarkoituksella. Ja ihmiset ovat syyttömiä. UT:n syntioppi kumoutuu.
    Kaikkitietävyys kumoutuu, jos homoja ei tarkoitettu luotavaksi ja Saatana pääsi salaa tekemään luomistyössä kepposet. UT meni nurin.
    Tässäkään tapauksessa homoseksuaalit eivät ole syyllisiä olemassaoloonsa.

    Homoseksuaalit ovat luonnollisia ihmisiä ja raamatun puheet homojen syntisyydestä ovat plörinää ja UT:n Jumala Saatanan kera säilyy jotenkin. Tosin ei kaikkivoivana ja -valtiaana.
    Tai homoseksuaalit syntymäsyntisiä, omaavat muita syntyneitä raskaamman synnin omasta kierosta tahdostaan ja Saatana on kaiken takana. Tällöin UT kumoutuu eikä Jumala ole kaikkivaltias.
    Tätä Arska halusi kait sanoa!

    Erihukka nyt sä taas eksyit asiassa. En todennut et saatana eli lusifer olisi luonut homoa vaan ihminen kun lankesi syntiin paratiisissa ja joutui lähtemään sieltä niin ihmisen liha on liitossa saatanan kanssa ja täten rikkoo sen yhteyden Jumalan ja ihmisen välillä mikä heillä oli ennen syntiin lankeemusta. Eikä ihminen ole muuta kuin himojensa orja tietyllä tapaa se minkä sä itse valitset ja teet päätöksesi se ratkaisee tämän. Voin sanoa että tunsin erään homon koska hän on nyt jo kuollut mutta ei se meidän ystävyyttä hajoittanut joten en ole homo vastanen mutta katson asioita raamatun näkökulmasta nykyisin. Eikä turhaan sanota että ristin uskoa uskomiseksi jos me oltais näty me tiedetäise mutta me ei olla nähty joten meidän pitää usko siihen mitä on kirjoitettu raamatuun lisäämättä tai poistamatta siitä mitään. Siksi edellisessä kirjoituksessa otin kantaa homo keskusteluun.

    Nyt merihukka eksyit taa ei Ristin usko olisi usko jos tää olis nähty se olisi fakta asia, mutta kun se on Raamatuun kirjoitettu niin sen joko uskoo tai ei. Mutta on aika ihmeelinen asia että tämä liike on ollut pystyssä kohta kakstuhatta vuotta.

    Tuohon miten kirjoitit että saatana olisi luonut homot ei pidä paikkaansa enkä sanonut niin vaan Raamatun alussa on luomis tapahtuma kerrottu niin siinä maintaan Lusifer eli saatana joka kyseen alaisti Eevalle Jumalan asettaman kiellon syödä hyvän ja pahantiedon puusta jolloin ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan sekä rikkoi Jumalan asettaman kiellon, jonka seurauksena ihmisen ajettiin pois paratiisista. Tämän takia ihmisen liha on liitossa saatanan kanssa ja ihminen on himojen orja. Ihmisen omat valinnoista on kyse eli meneekö himojen perässä vai ei tästä on kyse ja se että Raamattu ilmoittaa homouden synniksi josta voi vapautua jos haluaa tulla uskoon ja tunnustaa että on rikkonut Jumalaa vastaan ja ottaa pelastajana Jeesuksen vastaan.

    En ole homo vihaaja koska olen tuntenut ihmisen joka oli homo, käytän hänetä mennyttä aika muotoa sillä hän on edesmennyt kylläkin.

    Toi mitä sanoit et nuoret lähtevät kirkosta ja ei voi ymmärtää uskon asioita ei pidä paikkaansa täysin sillä on paljon nuoria jotka ovat uskossa eikä kyseen alasta Raamatua eikä sen oppia. Mutta eivät kuulu Ev. lut. seurakuntaan vaan vapaisiin suuntiin kuten itse helluntaiseurakuntaan tai vapaakirkkoon. Sen lisäksi on paljon uudesti syntyneitä nuoria jotka kuuluvat ev.lut. seurakunnan sisällä oleviin karismaatisiin liikeisiin jotka ei hyväksy homoutta.

    Älä enää väännä noita juttujas, ethän sä pysy enää ittekään kärryllä mitä oot keksinyt.

    Äänestä

  • arska75 kirjoitti:

    Ei muualla ole sellaisia ongelmia kuin merihukalla kun se niitä punoo aina lisää ja lisää. Miten jaksat arska junnata hukan kanssa kun hän ei haluakaan ymmärtää sinua. Kirjoituksesi menevät ihan muuhun hukkaan.. heh.

    Äänestä

  • arska75 kirjoitti:

    Erihukka nyt sä taas eksyit asiassa. En todennut et saatana eli lusifer olisi luonut homoa vaan ihminen kun lankesi syntiin paratiisissa ja joutui lähtemään sieltä niin ihmisen liha on liitossa saatanan kanssa ja täten rikkoo sen yhteyden Jumalan ja ihmisen välillä mikä heillä oli ennen syntiin lankeemusta. Eikä ihminen ole muuta kuin himojensa orja tietyllä tapaa se minkä sä itse valitset ja teet päätöksesi se ratkaisee tämän. Voin sanoa että tunsin erään homon koska hän on nyt jo kuollut mutta ei se meidän ystävyyttä hajoittanut joten en ole homo vastanen mutta katson asioita raamatun näkökulmasta nykyisin. Eikä turhaan sanota että ristin uskoa uskomiseksi jos me oltais näty me tiedetäise mutta me ei olla nähty joten meidän pitää usko siihen mitä on kirjoitettu raamatuun lisäämättä tai poistamatta siitä mitään. Siksi edellisessä kirjoituksessa otin kantaa homo keskusteluun.

    " Lusifer eli saatana joka kyseen alaisti Eevalle Jumalan asettaman kiellon syödä hyvän ja pahantiedon puusta jolloin ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan sekä rikkoi Jumalan asettaman kiellon, jonka seurauksena ihmisen ajettiin pois paratiisista. Tämän takia ihmisen liha on liitossa saatanan kanssa ja ihminen on himojen orja. "

    Siis Saatana otti ihmisen valtaansa melko pian luomisen jälkeen. Ihminen on lihaa ja luuta eli materiaa monenlaisissa yhdistelmissä. Ihminen itse on syytön siihen mitä hän on. Tästä ei päästä minnekään.

    Huomasitko, kuinka Saatana teki ihmiskunnalle palveluksen?
    Ilman Saatanaa olisi olemassa edelleen vain 2 ihmistä paratiisissa jossain Persianlahden pohjukassa. He olisivat edelleen vailla kirjoitus-, luku- ja laskutaitoa. He eivät lisääntyisi. He olisivat vain eivätkä tekisi työtä ellei syömistä katsota työksi.

    Ihmiskunta on Saatanan luomus ja johon Jumalalla ei ole osaa eikä arpaa. Jumala loi ihmisrobotin eli lihallisen ihmisen. Saatana loi ihmiselle tietoisuuden.
    Nyt useimpien uskonjärjestöjen mielestä Jumalalle olisi otollista, että ihminen vapaaehtoisesti luopuisi tietoisuudestaan ja muuttuisi käveleväksi rukousrobotiksi. Kaikki maallinen on lihallista, syntiä ja Saatanasta ja ihmisen pitäisi luopua itsestään ja jota hän ei voi tehdä.

    Mitä pidemmälle käsitellään raamatun teologisia kysymyksiä, niiden ongelmallisuus kasvaa.
    Siispä harva uskova sinuun nähden lähtee edes pohtimaan tarun ja toden välistä ristiriitaa.
    He esittävät: Raamattu on se johon uskon ja muidenkin tulee uskoa. Usko on pelastava, tieto ei ole mitään. Pelastus on tärkein. Mistä? Ihmisen omasta tietoisuudestaan, jonka Saatana viisaasti ihmiselle asetti vastoin Jumalan tahtoa.

    Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen. Kaikki ihmisen kädenjälki luonnon suhteen on tietoisen toiminnan tulosta. Jos tietoisuus hylätään, yhteiskuntarakenne ja tuotanto romahtaisi. Pudottaisiin kivikauden tuotannon tasolle tietoisuudessa ja väestömäärässä. Sekö olisi ihanne?

    Nuorison ihanteille kuoleman jälkeinen kidutus tai onnela tuntematon. Kyllä he osaavat ja lukevat raamattua. Siksi he hylkäävätkin sen. Elämä, joka sijoittuu syntymän ja kuoleman väliin, on tärkein.
    He huomaavat raamatun joka sivulla ilmenevät ristiriitaisuudet ja antavat uskolle uskon vuoksi piut paut. Nekin, jotka nyt äänestivät alle 18 vuotiaina kirkon vaaleissa, heistä suuri osa 18 v syntymäpäivänä sanoutuu kirkon jäsenmaksuista irti.
    Se aika on ohi, jolloin kansa voitiin pakottaa uskomaan uskomuksia ja vieläpä tietyllä tavalla.

    Äänestä

Mitä suotta jauhatta samaa asiaa. Jumala haluaa taivaaseen itsensä kanssa samanmieliset eli sellaiset ihmiset, jotka Hänen Poikansa Jeesus Kristus on lunastanut. Otatko tuon lunastuksen vastaan ja elät Jumalan Sanan viitoittamaa tietä. Tässä auttaa Pyhä Henki. Jos Jeesus ei ihmiselle kelpaa niin turha siitä on kinastella.

Saatana haluaa saastuttaa näiden homo- ja lesboliittojen kautta avioliiton lopullisesti niin kuin kaiken muunkin Jumalan säätämän. Jumalan Sanassa verrataan avioliittoa Kristuksen ja seurakunnan liittoon eli Kristus on ylkä ja seurakunta on morsian. Tämänkin takia saatanalla on kiire saastuttaa avioliitto, jota se on jo tehnyt tuomalla jopa seurakuntiin eroja ja uudelleen vihkimisiä sekä aviorikokset ym.

Äänestä
  • jatkan vielä..
    Jumalan Sana on Hänen tahtonsa ja se on iankaikkinen ja muuttumaton.
    Homot hakekoot vahvistuksen homoliitolleen vaikka maistraatista ei sitä Jumalan Sanalla voi siunata eikä sillä ole mitään merkitystäkään tehdä päin vastoin siitä saa vain kirouksen kun synnin harjoittamista lähtee siunaamaan.
    Tämä noin periaatteena, käytännössähän koko kirkkolaitos on mätä ja metässä muutenkin... lapsikasteineen ja synnin hyväksymisessä seurakunnassa....

    Äänestä

* Ei kirkko mihinkään kaadu! Se on suomineidon suojeluksessa, muutama tuhat jos jättää kirkon, se ei hailauta sitä minkään vertaa?
* Ja nyt kun homojen vihkiminen ei onnistunut, kirkon suosio palaa entiselleen.
* Se, että homojen/lesbojen puolesta rukoillaan, sehän periaatteessa on kirkon tehtävä muutenkin. Kyllä nämä mainitut ovat ihmisrvon omistavia siinä kuin heterotkin, että siitä vaan rukoilemaan heidän puolesta, ehkäpä he löytävät Jeesuksen Kristuksen, kun ovat esirukouksen alaisina! Kiitos kirkolle ! Jeesus elää sittenkin !

Äänestä
  • Voetokkiinsanyt:
    " Älä enää väännä noita juttujas, ethän sä pysy enää ittekään kärryllä mitä oot keksinyt. "

    Osuit oikeaan. Raamatun sanomisista saa erikummallisia tarinoita. Niitä monet uskovat veistävätkin.
    Niin saa myös luomiskertomuksesta.
    Kuka loi ihmisen (2 kpl) ja kuka loi niille tietoisuuden. Tässä tapauksessa kun pysyy raamatun sanassa, tarina on sitä mitä kirjoitin.

    Jotta Saatanan hyvä merkitys saataisiin pois, tarvitaan teologiaa. Ts. raamatun selkeä sanoma muutetaan uskonjärjestöissä toiseksi kuin se kirjassa on. Tietoisuus sana korvataan synti sanalla. UT:n puolella tieto ja synti samaistetaan usein. "Jeesus polki maallisen (tiedon) jalkoihinsa" ym. ym.
    Synti-käsitteen jälkeen harva uskova enää miettii, kuka loi tietoisuuden kun se nyt ihmisillä kuitenkin on. Jumala ei tietoisuutta luonut. Siis kuka?

    Siis raamattu ei kerro mitään todellista lihallisen ihmisen eikä tajunnan muodostuksen alkuperästä. Oikeaa vastausta on etsittävä raamatun ulkopuolelta.
    Nuoriso on ahnas tiedon perään. Se löytää vastauksia todellisuuden tiedostamisen kautta.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    Voetokkiinsanyt:

    Totuuden nälkäiset nuoret löytävät Jeesuksen, jos kirkko kaatuu.
    Kirkko peittäÄ ihmisiltä kristinuskon todellisen SANOMAN.

    Äänestä

  • Todellisuudessa on. kirjoitti:

    Totuuden nälkäiset nuoret löytävät Jeesuksen, jos kirkko kaatuu.
    Kirkko peittäÄ ihmisiltä kristinuskon todellisen SANOMAN.

    Mohikaani:
    " * Ja nyt kun homojen vihkiminen ei onnistunut, kirkon suosio palaa entiselleen.
    * Se, että homojen/lesbojen puolesta rukoillaan, sehän periaatteessa on kirkon tehtävä muutenkin. Kyllä nämä mainitut ovat ihmisrvon omistavia siinä kuin heterotkin, että siitä vaan rukoilemaan heidän puolesta, ehkäpä he löytävät Jeesuksen Kristuksen, kun ovat esirukouksen alaisina! Kiitos kirkolle ! Jeesus elää sittenkin ! "

    Tänään päätökset tulivat.
    Mistä kirkko oikein päätti? Kirkolliskokouksen arvovalta äänesti enemmistöpäätöksellä, että pappi saa rukoilla seurakuntalaisten kanssa tai kieltäytyä siitä.
    Kerrassaan käsittämätöntä. Olivatko kokousedustajat juovuksissa?

    Kyse oli tietysti homojen ei-aviollisesta parisuhteesta. Merkitseekö päätös, että papit omavaltaisesti voivat mumista jotain homoparin kuullen tai olla mumisematta.
    Saako muuten papit rukoilla heterojen ei-aviollisen parisuhteen kunniaksi? Niin sanotun "susiparin" vai pitääkö siihenkin hakea kirkolliskokouksen siunaus?

    Päätös merkinnee alentuvaa käytöstä, häveliästä suvaitsevuutta, ett'ä homojen ja lesbojen lähettyvillä voi olla saamatta sairaustartuntaa.

    Tulee mieleen USA:n mustien kansalaisoikeustaistelu. He vaativat saada oikeutta istua puistossa samalla pankillä valkoisten kanssa,oikeutta opiskella yhteisissä kouluisssa. Saada loppumaan kiellot; WC vain valkoisille, tämä kirkko ei ole mustille, yliopistot eivät mustille ym. ym.
    USA:ssa vielä 40 vuotta sitten afrikkalaisperäinen väestö oli epäihmisiä. He saivat olla olemassa, kun noudattivat valkoisten rotuerottelulakeja.
    Nyt Suomessa homot vieläkin ovat samassa asemassa. Saavat olla olemassa kunhan noudattavat raamatullista seksin harrastamiskieltoa. Suomessa kansalaisoikeustaistelu on kesken.
    Homot ja lesbot voivat kiertää uskonryhmien taikauskoisen rotuerottelun. He voivat tukeutua valtion lainsäädäntöön. Eduskunta on se elin, joka uskonjärjestöistä riippumatta viime kädessä varmistaa seksuaalivähemmistön kansalaisoikeudet.

    typerät uskovaiset... käy kovin sääliksi teitä, mutta onneksi joskus toi jumalalla kikkailukin loppuu kun kaikki ymmärtää ettei sellaista satuolentoa ole olemassa:)

    Äänestä

  • jeejeeeeeeop kirjoitti:

    typerät uskovaiset... käy kovin sääliksi teitä, mutta onneksi joskus toi jumalalla kikkailukin loppuu kun kaikki ymmärtää ettei sellaista satuolentoa ole olemassa:)

    " Jumala haluaa taivaaseen itsensä kanssa samanmieliset... "

    Tuollainen lause jossain viestissä oli. Se on raamatun mukainen ja kertoo kristinuskon opin epäsiveellisyydestä. Ihmise olisivat "jumalan" luomia mutta sitten luoja vihaakin osaa luoduistaan. Ja milläköhän perusteella? Siksi että jotkut ajattelevat todellisuutta tutkimustulosten ja omien aivojen perusteella.
    Todellisuudessa kristitty ei tiedä onko luojaa tai muitakaan henkiä olemassa. He lukevat ainoastaan vastauksen raamatusta. "Siellä sanotaan niin."
    Raamattu ja sen kirjoittaja ovat asettaneet ihmiset kahteen suureen leiriin. Me tai he. Sitten kirjoittajat asettivat kysymyksen; "joko olet puolellamme tai olet meitä vastaan". Seuraavaksi luotiin oppi "meidän" onnelasta ja "heidän" piinatulesta.

    Sivistynyt ihminen ei tuollaista soopaa hyväksy, eikä nuoriso aseta toista vihollisekseen erilaisen maailmankuvan takia. Ja silloin kun nuori saadaan houkuteltua vihaoppiin, se on sääli hänelle.

    Sivumennen sanoen. Hesari paljasti mainiosti uskonnolla rahastamisen helppouden. Yllättävän helppouden. Korkeasti koulutettu nuori voidaan manipuloida orjatyöhön maailmanlopulla pelottelulla. Aiva käsittämätöntä ja sallimatonta.
    Uudestisyntyneissä uskonsuunissa on samantyyppistä aivopesua kuin Koivuniemen lahkossa. Aikuisten jäsenten ja ympäröivän yhteisön tulisi olla valppaina, ettei uskonnollinen rikollisuus pääse laajenemaan Suomeen.

    tulin minä takaperin kaapista ulos

    http://www.youtube.com/watch?v=S6J-0cAuDBs

    Äänestä

  • tmc1(ei rek.) kirjoitti:

    tulin minä takaperin kaapista ulos

    http://www.youtube.com/watch?v=S6J-0cAuDBs

    Totuuden nälkäiset nuoret löytävät Jeesuksen, jos kirkko kaatuu.
    Kirkko peittää ihmisiltä kristinuskon SANOMAN.
    Kirkko kaatuu!
    Seurakunta nousee!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

merihukka kirjoitti:

Lokakuussa erosi kirkosta eroa kirkosta. fi palvelun kautta 41.070 jäsentä. Erot jatkuvat marraskuussa yli kaksinkerteisena kuin viime vuonna.
Kirkolliskokus kohottaa jälleen eroaaltoa. Huomenna kokous ehkä hyväksyy homoparien siunaamisen häveliäästi "pimeässä perähuoneessa". Ihmisoikeuksien kannattajat äänestävät jaloillaan. Vihkimistä kirkko ei edes ajattele.
Mikäli vanhoilliset tuhoavat homojen vähäisenkin hyväksynnän, erot kiihtyvät roimasti. Tervejärkiset heterot lähtevät joukolla.

Uudestisyntyneet lahkokunnat eivät ole hyötyneet eroaallosta. Pikemminkin niistä on lähtenyt ihmisystävällisyyden kannattajia.

Ateistien propagandalla ei ole ollut merkittävää vaikutusta kansalaisten päätöksiin. Lehdet, TV, koululaitos suosivat edelleen uskonjärjestöjä ja ne ovat kaikissa kunnissa esillä.

Pitäisikö helluntailiikkeen ajatella raamatun vanhentuneita käsityksiä nykyaikaa vasten? Muiden ihmisten halveksunnalla, kuoleman opilla ja siveellisten normien ohikuittaamisella ei pitkälle potkita. Salaseuramaisuuskaan päätöksenteossa ei lisää uskottavuutta.

Kirkot ja muut uskonjärjestöt ovat itse omalla toiminnallaan aiheuttaneet kansalaisten joukkoerot. Mistään muualta erojen syitä ei tule etsiä.
Alkusyksystä palstalla oli voimakas liike puhdistaa helluntailiike kuonasta. Pienistä edistysaskelista huolimatta jäsenjoukot eivät saaneet paljoakaan aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu