7.8. 04:00 KymenSanomat
Äärioikeisto oli pitkään maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisissa demokratioissa poliittista ekstreemiviihdettä. Ei ole enää. Kansallissosialistien tunnukset riisuneet, käytöstapansa siistineet ja itseään kansalliskonservatiiveiksi tai -liberaaleiksi kutsuvat oikean laidan kulkijat istuvat vallan kammareissa Italiassa ja Sveitsissä, jalka oven välissä Tanskassa ja Hollannissa.
Tuoreimmassa gallupissa ruotsidemokraatit ylitti komeasti neljän prosentin äänikynnyksen, jonka alle useampikin perinteisistä pikkupuolueista uhkaa vajota. Ruotsin puoluejärjestelmän linnoittautuminen kahteen blokkiin ei tuonutkaan vakaita vaihtoehtoja vaan teki Tanskan mallista, äärioikeiston tukeen nojautuvasta oikeistohallituksesta, syksyn vaalien yhden vaihtoehdon. Huonosti on toiminut myös Itävallassa sosiaalidemokraattien ja konservatiivien koalitio, joka on vain vahvistanut Euroopan vahvinta, mutta nyt järjestöllisesti jakautunutta äärioikeistoa.
Suomessa perussuomalaiset ovat lihoneet samoista siirtolaisvastaisista ja kansallismielisistä pohjavirroista kuin äärioikeisto muualla. Kuvaa hämärtää leppoisa puoluejohtaja Timo Soini, joka historiansa vuoksi samaistuu sosiaaliradikaaliin vennamolaiseen populismiin. Sen peruina puolueen nykyiset viisi kansanedustajaa istuvat eduskuntasalin vasemmalla puolella.
Perussuomalaisten todennäköisesti kolmin-, nelinkertaistuvan ryhmän valloittavat seuraavissa vaaleissa uuden polven kansalliskonservatiivit tai -liberaalit. He ovat ottaneet aloitteen ulkomaalaiskeskustelussa, jossa vanhat puolueet eivät ole löytäneet muuta taktiikkaa kuin peesata. Mediassa valtavirta on tyytynyt ihastelemaan keskustelun uutta avoimuutta.
Voi olla, että vaalien jälkeen kokoomuksen vihreän miljoonista sävyistä kuurataankin pintaan Suomen perusvärit. Mahdollisesti neljänneksi suurimmaksi kasvavalla perussuomalaisilla vahvistettu porvarihallitus muuttuu valtamatemaattisesti houkuttelevaksi.
Globalisaation hedelmistä osattomiksi jääneille kansallismielisyys on nyt lujempaa aateliimaa kuin ympäristö- tai sosiaalisolidaarisuus. EU näyttää vahvemmalta kuin koskaan, mutta onko sen poliittinen pohja alkanut murentua?
Euroopan hallitusten päämiehistä neljä viidestä tulee parlamenttiensa oikealta laidalta. Toivottavasti heillä on muistissa saksalainen konservatiivi Franz von Papen, joka 1932 kuvitteli pienillä myönnytyksillä kesyttävänsä Hitlerin hovikelpoiseksi.
Äärioikeisto oli pitkään maailmansodan jälkeisissä eurooppalaisissa demokratioissa poliittista ekstreemiviihdettä. Ei ole enää. Kansallissosialistien tunnukset riisuneet, käytöstapansa siistineet ja itseään kansalliskonservatiiveiksi tai -liberaaleiksi kutsuvat oikean laidan kulkijat istuvat vallan kammareissa Italiassa ja Sveitsissä, jalka oven välissä Tanskassa ja Hollannissa.
Tuoreimmassa gallupissa ruotsidemokraatit ylitti komeasti neljän prosentin äänikynnyksen, jonka alle useampikin perinteisistä pikkupuolueista uhkaa vajota. Ruotsin puoluejärjestelmän linnoittautuminen kahteen blokkiin ei tuonutkaan vakaita vaihtoehtoja vaan teki Tanskan mallista, äärioikeiston tukeen nojautuvasta oikeistohallituksesta, syksyn vaalien yhden vaihtoehdon. Huonosti on toiminut myös Itävallassa sosiaalidemokraattien ja konservatiivien koalitio, joka on vain vahvistanut Euroopan vahvinta, mutta nyt järjestöllisesti jakautunutta äärioikeistoa.
Suomessa perussuomalaiset ovat lihoneet samoista siirtolaisvastaisista ja kansallismielisistä pohjavirroista kuin äärioikeisto muualla. Kuvaa hämärtää leppoisa puoluejohtaja Timo Soini, joka historiansa vuoksi samaistuu sosiaaliradikaaliin vennamolaiseen populismiin. Sen peruina puolueen nykyiset viisi kansanedustajaa istuvat eduskuntasalin vasemmalla puolella.
Perussuomalaisten todennäköisesti kolmin-, nelinkertaistuvan ryhmän valloittavat seuraavissa vaaleissa uuden polven kansalliskonservatiivit tai -liberaalit. He ovat ottaneet aloitteen ulkomaalaiskeskustelussa, jossa vanhat puolueet eivät ole löytäneet muuta taktiikkaa kuin peesata. Mediassa valtavirta on tyytynyt ihastelemaan keskustelun uutta avoimuutta.
Voi olla, että vaalien jälkeen kokoomuksen vihreän miljoonista sävyistä kuurataankin pintaan Suomen perusvärit. Mahdollisesti neljänneksi suurimmaksi kasvavalla perussuomalaisilla vahvistettu porvarihallitus muuttuu valtamatemaattisesti houkuttelevaksi.
Globalisaation hedelmistä osattomiksi jääneille kansallismielisyys on nyt lujempaa aateliimaa kuin ympäristö- tai sosiaalisolidaarisuus. EU näyttää vahvemmalta kuin koskaan, mutta onko sen poliittinen pohja alkanut murentua?
Euroopan hallitusten päämiehistä neljä viidestä tulee parlamenttiensa oikealta laidalta. Toivottavasti heillä on muistissa saksalainen konservatiivi Franz von Papen, joka 1932 kuvitteli pienillä myönnytyksillä kesyttävänsä Hitlerin hovikelpoiseksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.