Näin tuossa viimeyönä tosi oudon unen: siinä nimittäin seikkaili isä Leon Dehon! Ja vielä hassumpaa oli, että hän oli siinä positiviisessä merkityksessä.
Unessa olin vaeltamassa jossain Alpeilla ja rosvot pöllivät aseella uhaten repun ja kamat. Kävelin sitten yhteen kylään josta sain työtä polkupyörien testiajajana, kun joku firma halusi testata pyöriään vuorilla. Ajelin sitten jonnekkin pikku kylään jossa oli hippileiri ja ne hipit pölli sen pyörän ja sanoivat että no voit jäädä sinne jos ryhdyt hipiksi. No en kumminkaan suostunut ja kävelin ja siihen tuli sitten isä Dehon sutaanissa ja sanoi, että kirkkoherra voi auttaa sinua. No menin sitten kirkolle ja messu oli juuri päättymässä ja tapasin kirkkoherran kirkon portailla ja hänellä oli kanssa sutaani. Ihmettelin, että heillä oli papeilla sutaani, kun meillä ei ja hän sanoi, että odota että näet kirkkomme sisältä, jos kerran sutaani on jo niin hienoa. No, sitä en enää nähnyt sillä heräsin.
Unen tekee erikoiseksi se, että tähän mennessä pappeina unissani on esiintyneet JP2, Dominikus, Ignatius Loyola, Carlo Borromeo, Carlo Maria Martini ja isä Martti Voutilainen.
Ja jos nyt katson isä Dehonin kuvaa, niin tuntisiko hän hiippakunnassa vaikuttavia dehoniaaneja oman sääntökunnan jäsenikseen ja/vai pyörisikö hän sutaanissaan? Ehkä pyörisi. Sillä kun katsoo rukousta isä Leon Dehonin hengessä olen melko varma siitä, että suurin osa hiippakuntamme dehoniaaneista ei ole sitä sisäistänyt. Ajatteleppa vaikka kohtaa: "Otan vastaan kaikki haasteet ja suostun kaikkiin niihin uhreihin, jotka sinä minulta vadit tässä tehtävässä." Ajattele tässä monien pappiemme ulkonäköä: partaa ja pitkää tukkaa. Tietty pappi voi sanoa, että Jumala ei häntä henkilökohtaisesti ole kehoittanut ajamaan partaa tai käymään säännöllisesti parturissa, mutta moinen olisi Jumalan pilkkaa. Puolalaisten olisi syytä muistaa, että Suomi ei ole Puola.
Jotenkin minusta tuntuu että hippakuntamme on Katolisen Kirkon Kemijärvi. Ja täällä Kemijärvellä kukkona tunkiolla häärii polakit. Ainakin täytyy sano, että tämän unen ansosta ja tätä kirjoittaessa nyt vakuutuin, että ehkä on hyvä, että sentään piispa on suomalainen. Täytyy odotella ja katsoa kääntyykö tuuli todella. Joskus tuntuu, että joillain papeilla on amis-viiksi-mulletti asennen hommiin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Minä en voi valittaa puolaisista. Osaksi he ovat edes auttaneet minua pääsemään kirkkokahville. Minä suorastaan kiitän heitä, ja toki Jumalaa.
"Ainakin täytyy sano, että tämän unen ansosta ja tätä kirjoittaessa nyt vakuutuin, että ehkä on hyvä, että sentään piispa on suomalainen."
Yhtä hyvin piispana täällä voisi olla namibialainen, intialainen tai venezuelalainen, koska ekumeeninen Teemu-piispa ei näy eikä kuulu eikä varsinkaan saa mitään aikaiseksi. Elämä tässä pienessä hiippakunnassa on kuin huopatossutehtaassa tai paremminkin kuin varsinaista, oikeaa piispaa odoteltaessa. Tämä viimeistään armon vuonna 2027 tuleva oikea katolinen piispa joutuukin sitten rakentamaan hiippakunnan perusteista asti täysin uudestaan ja siinä vaiheessa mieluiten ilman SCJ-läisten myötävaikutusta.
Kertoiko isä Dehon muuten unessa tunnetuista juutalaisvastaisista mielipiteistään? Entä kaikesta muusta, jota hän kirjoitti juutalaisista veljistämme ja sisaristamme? Tunnustiko hän sinulle sääntökuntansa harjoittaman valtapolitiikan? Paljastiko hän edes sitä, että luultavasti nimenomaan hänen henk.koht. ansiostaan koko Suomi läänitettiin 1920-luvulla SCJ:lle, vaikka piispaksi olisi pitänyt tulla aktiivinen ja oppinut suomalainen Adolf Carling?
Tämä on se sama pyhimyksen irvikuva, jonka näit unissasi. Onneksi hänestä ei tule pyhimystä koskaan. (PS. Mielenkiintoista, että vielä muutama vuosi sitten SCJ-läiset julistivat Fides-lehdessä samaa jauhavia Dehon-artikkeleita noin kahdesti vuodessa, mutta kaiken edellämainitun tultua julki he ovat olleet hiljaa koko perustajastaan.)
Suomen kirous on SCJ. Siitä ei päästä yli eikä ympäri.
Olen kärsinyt aina niistä ajoista lähtien, jolloin kirkkoherranamme täällä Aurajoen rannoilla oli isä Ryszard Mis SCJ. Hänen aikanaan messuissa laulettiin luterilaisia virsiä ja ne soivat edelleenkin päässäni. Aivan erityisesti tämä:
http://evl.fi/virsikirja.nsf/30a7d6618ce6ab81c2256ca80040e996/92ae30be67f9a9d5c2256d610067677b?OpenDocument
Kamalaa! Haluaisin tänne katolisempaa menoa ja tyyliä.
noista asioista. Toki olisi parempi että Carlingista olisi tullut piispa. Tämä on tätä Kemijärvi-politiikkaa, jota nykyisin harrastatetaan eri paikasta käsin. Edellinen piispahan oli tästä loistoesimerkki. Vaikka kaveri olikin ulkoisesti hyvän piispan oloinen hänen henkiset amis-viiksi-mulletti asenteensa johti siihen, että ei viitsinyt edes opetella suomea. Tai saati sitten korjannut tilannetta sen suhteen, että meillä nyt olisi ollut suomalaisia hiippakuntapappeja. Hälläväliä asennetta.
Nykyinen piispa puhuu suomea ja on suomalainen ja ulkoinäöllisesti sisäsiistin oloinen. Se on hyvä, että se hiukan siirtää päätöksenteon painopistettä Suomeen. Toivon todella, että nyky piispa ajattalee Suomen etua eikä oman sääntökuntansa etua kuin jotkut edeltäjät ovat teheet. Nyt seurakuntalaisten minusta kannattaisikin keskustella piispan kanssa aktiivisesti mieltäpainavista asioista, kuten pappien ulkonäöstä ja asenteesta messun vietossa ja uusien seurakuntalaisten opastuksessa sekä pappiskutsumuksien saamisesta. Jotenkin tuntuu, että niin monet papit kiinnittävät liikaa huomiota muuhun kuten remontteihin ja muuhun. Toki tämäkin on tärkeää, mutta muu seurakuntatyö ei saisi kärsiä siitä.
Teemun työtä on turha arvioida vielä. Jos 5 vuoden päästä tilanne on sama kuin nyt niin voidaan miettiä onko vika piispassa vai korvaan kuiskuttajissa. Minusta jokainen seurakuntalainen voi aktivoitua omassa seurakunnassa odottamatta sitä, että piispa tuo velliä lusikalla suuhun.
Mitä juutalaisiin tulee, niin onhan kirkon historiassa mm. Katariina Sienalainen kannattanut ristiretkiä. Silti tytöstä tuli kirkon opettaja.
En lue Fidestä, joten en tiedä mistä olen jäänyt paitsi. Mutta kaiken kaikkiaan on varmaan järkevämpää olla sanomatta "vi**u olet idiotti" piispalle vaan pikemminkin kannattaa kaataa hunajaa korvaan ja jos piispa kuuntelee, niin saat asioita vietyä parempaan suuntaan. Eikö?
Olipa todella asiallisesti nähty uni, jotta pääsi ilmaisemaan syväärakkauttaan puolalaisia ja dehoniaaneja kohtaan. Tilaappa seuraavaksi opus deitä ja neokatekumeeneja käsittelevä. Odotan suurella mielenkiinnolla ajavatko he hevosilla tai Ferrarilla? Tosi mielenkiintoista!!!
se oli tosi hassu uni, ottaen huomioon, että en yleensä muista aamulla unista yhtään mitään. Ja ottaen huomioon sen, että en ole SCJ fani. Minusta se oli aika selvä asia ja sopiva aasinsilta asiaan.
Miten niitä unia tilataan. Voin vaikka yrittää miettiä Opus Deitä ennen nukkumaan menoa, mutta en voi antaa mitään takeita unista. ;)
Jostain kumman syystä minulla on sellainen kuva puolalaisista, että he valittavat, että se löi takaisin. Ainakin kaikki ne puolaliset papit, joiden kanssa olen ollut tekemisiisä ovat öykkäreitä ja koulukiusaajatyyppiä. Rehellisesti sanottuna en ole tuntenut kuin yhden puolalaisen, jonka kanssa minulla on ollut hyvät välit.
en nähnyt mitään unta viime yönä. Ainoa muistikuva, että menin nukkumaan ja heräsin. Kokeilen ensiyönä neokatekumeeneja.
en nähnyt unta neokatekumeeneista. Tällä kertaa kyllä muistan nähneeni unta. Siinä Silvio Berlusconi oli valloittanut Euroopan ja muuntanut Tanskan jättimäiseksi keskitysleiriksi, johon kaikki lihavat ja italiaa osaamattomat sirrettiin. Tämän lisäksi oli annettu sääntö, että vain mustia housuja sai käyttää, muu oli rikollista. Kuuluin maanalaiseen vastarintaliikkeeseen jonka oli tarkoitus organisoida sota Silviota vastaan ja alkuun yritettiin vapauttaa sotilasjohtoa leiriltä, organisaation johtoa varten. Loppu oli sitten enemmän tai vähemmän peristeistä sotaa ja räiskintää kun yritettiin saada niitä lihavia sotilasjohtajia ulos leiristä.
Villit unet minulla eikö?
Unesi voivat olla enteitä.
profeetta. Muutoin käy kalpaten läskeille.