Seurasin varsin huvittuneena tätä homokeskustelun aikaista kirkosta eroamista. Miksi erota vasta nyt suurella joukolla? Kirkostahan on voinut vakaumuksensa perusteella lähteä jo hyvin pitkän aikaa. Kirkolle tietysti kymmenien tuhansien ihmisten joukkoeroaminen on katastrofi ja sen pitääkin olla, mutta tehokkaampaa on sitten tehdä työtä jatkuvan kirkosta eroamisen hyväksi. Huolehditaan siitä, että eroa kirkosta.fi iskostuu ihmisten mieliin pysyvästi, että jokainen tietää voivansa lähteä kirkosta ihan milloin haluaa. Uskonvapaus on vapautta uskosta, eli jokaisella on oikeus kääntää entiselle "kansankirkolle" selkänsä niin halutessaan.
Erosin itse kirkosta jo vuonna 2002 painavista eettisistä ja omatunnon syistä. En voi kuulua instituutioon, jonka oppiin ja velvoitteisiin en usko. Nyttemmin olen liittynyt vapaa-ajattelijain liittoon, jonka kanta maailmaan ja elämän kehitykseen vastaa omaa näkemystäni maailmasta ilman Jumalaa. En lähtenyt minkään suuren ryminän saattelemana jonkun kirkkoa repivän homokeskusten aikana, vaan otin ja käytin vapaasti omaa ajatteluani. Toki äänestin samalla myös lompakollani. En maksa tietenkään sellaisen instituution ylläpitämisestä, jonka katson tarpeettomaksi itselleni ja muille.
Erotkaa kirkosta, mutta älkää pelkän tv-väittelyn perusteella. Ja tehkää myös sen jälkeen aktiivista työtä kirkosta eroamisen edistämiseksi. Kertokaa ihmisille, että kirkosta on todella helppoa erota. Se ei kuulu kenenkään vanhemmille tai edes sukulaisille kuuluuko omainen kirkkoon vai ei. Vielä vähemmän se kuuluu yhteiskunnalle, joka yrittää tietysti pitää kansaa niin tiukasti kurissa kuin vain mahdollista käyttämällä valtapolitiikan välineenä myös kirkkoa. Kun voitetaan lisää kirkosta eroajia, tehdään samalla pitkäjänteistä työtä vapaamman, inhimillisemmän ja paremmin voivan yhteiskunnan puolesta. Kirkko koostuu seurakuntalaisistaan ja kun heitä saadaan irti seurakunnista mahdollisimman tehokkaasti, Luterilainen kirkko nykymuodossaan luhistuu ennen pitkää verotulojen loppumiseen. Siitä tuskin on haittaa sen enempää kristityille itselleen kuin ateisteillekaan. Tilanne on kaikille win-win.
Huolehditaan kaikki yhdessä siitä, että nähty kirkosta eroamispiikki ei jää lyhytaikaiseksi ilmiöksi. Auta sinäkin edistämään kirkosta eroamista. Tee työtä, jolla on tarkoitus

Vastaukset 4
Vanhimmat
Se nyt vaan menee noin. Monet ovat harkinneet eroa jo pitkään, mutta kaikilla toiminta ja senviimeisen askeleen ottaminen ei jostain syystä käy niin helposti kuin sinulla ja minulla. En minäkään usko kirkon oppiin, mutta en myöskään jumalaan. Ei nyt eronneet 40 000 suurimmalta osalta eronneet nimenomaan homokysymyksen takia. Hyvä kun erosivat edes nyt, jo oli aikakin. En halveksu heidän eroaan sen ajoituksen perusteella. Toivoisin kyllä, että potentiaaliset eroajat eivät olisi niin saamattomia, että eroavat vain silloin, kun muutkin eroavat joukottain, mutta se on jokaisen oma asia, ja kuten sanoin, hyvä kun erosivat edes nyt, vaikka ovat asiaa jo pitkään harkinneet ja valmiiksi miettineet. Parempi myöhään...
Onhan se anteksiantamatonta saamattomuutta että joku, joka ei kirkon dogmeihin usko eikä mitään olellista kirkosta saa, antaa vain vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen lypsää itseään.
vasta nyt. homokeskustelu arkipäiväisti kirkosta eroamisen hetkessä.nyt ei ole enää outoa erota kirkosta.
Pitäisikö sinun erinomaista eroamistasi nostaa jalustalle? -ylimielinen kirjoitus.
Erosin vuosi sitten kirkosta vaikken ollut uskonut pitkiin aikoihin. Rippipappini josta pidin ihmisenä jäi aiemmin eläkkeelle joten ajankohta sopi minulle. Syyni eroon oli tietenkin uskon puute mutta myös jumalan nimiin tuomitsevat, lisäksi kehitysavun tuen meneminen kristinuskon levittämiseen joten katsoin lähimmäisenrakkauden olevan hivenen raadollinen motiiviltaan joten ei sekään innostanut maksamaan kirkollisveroa.
Luulisin monen vain kyllästyneen kaikkeen tuohon soopaan, kristikunta on sekava, vanhoillinen, suvaitsematon ja riitaisia. En ymmärrä pölkkypääajattelua mitä yhdentorvensoittajat edustavat, oli sitten kyse uskosta, mielipiteestä tai vastaavasta.