Joillekin Sdp kunnanvaltuutetuille oli tärkeämpää antaa anteeksi entiselle satamahallitukselle kun tutkia korkeammassa oikeusasteessa miksi nämä tekivät niinkin vahingollisia päätöksiä sataman kannalta, kaupunkilaisten varorahoja tuhlaten. Näillä entiset satamahallituksen ihmisillä ei ole edes sen verran ryhtiä että pyytäisivät anteeksi veronmaksajilta rahan haaskausta ja sitä että tekivät Haminalaisia niin paljon työttömiksi kun veivät edellykset aikoinaan Stevecolta toimia Haminassa. Nyt ne samat yrittivät vielä estää että edes joittenkin HMT työntekijöitten työt saadaan turvattua satamaliitoksen myötä, mikäköhän niillä on vastaa satamatyöläisiä, kun koko ajan pitää yrittää estää niiden työntekemistä.
Joillekin Sdp kunnanvaltuutetuille oli tärkeämpää antaa anteeksi
Kumma maailma.
5407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
käräjäpäätös on selvää pässin lihaa. uuden hallituksen väittämät syytökset huonoista päätöksistä on kaikilta osin täysin perusteettomia ja käräjäpäätöksen ratkaisusta selviää että vanha hallitus on tehnyt oikeita ja hyviä päätöksiä.
Toi on kyllä sellasta puppua, että eihän tota usko ees hullu hottentotti. taidat olla yks niistä kun ainoana oot tota mieltä. Jos olet, niin katoppas peiliin kun mietit kaikkia niitä meidän veronmaksajien rahoja, jotka olet tuhlannut tyhmyydellä, tietämättömyydellä ja huonoilla päätöksillä. Koko entinen johto hallitus on ollu kuin pässejä narussa
Jos nämä vanhan satamahallituksen jäärät olisivat voittaneet eikä yhdistymistä olisi tullut, onneksi Haminalla oli enemmän näitä järki politiikkoja.
Uskoo juttuja ja ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Konttilukki hottentotin kannattaa lukea käräjäpäätös niin ei tarvi kirjoitella mututuntumalla
Tämä on juuri se ongelma. Kansalaisten oikeudentaju ei aina kohtaa käräjäoikeuden/oikeuslaitoksen päätösten kanssa.
Kaikki tietävät minkälaisia päätöksiä ja miten päin helvettiä satamaa on hoidettu koko vuosikymmen. Valitettavasti juridisesta näkökulmasta katsottuna siellä ei ehkä sitten olla selkeästi rikottu lakipykäliä.
Nyt taas voitaneen vain katsoa kaikki (Haminalaiset) peiliin ja todeta, että itse olemme nämä önökit valtuustoon valinneet... (siis heidät, jotka ovat valinneet satamahallituksen ja sitä kautta satamanjohtajan) Pitänee siis olla tarkempi, kun seuraavissa vaaleissa äänestää...