Ensi vuoden huhtikuussa astuu voimaan laki, joka kieltää kaikki ikivanhat, vuosituhansia käytetyt kasvirohdokset. Jos jotain rohdosta halutaan myydä, vaatii se samanlaisen määrittelyn, kuin kemiallisesti suunnitellut lääketieteen lääkkeet. Prosessi maksaa noin 120000 euroa per rohdos.
Lääkeyrtteihin lasketaan monia itämaisia mausteita ja kasveja, joita on käytetty luontaistuotteina tuhansia vuosia. Esimerkiksi kiinalainen lääke- ja hoitotiede oli pitkälle kehittynyttä paljon ennen länsimaista lääketiedettä. Myös Suomen luonnosta on osattu valmistaa satoja toimia eri lääkkeitä ja rohdoksia, ja valmistetaan nykyäänkin. Lääketeollisuuden omat, jo myynnissä olevat, luonnon kasveista valmistetut lääkkeet, eivät kuitenkaan kuulu kiellettyjen lääkkeiden piiriin.
Asian toteutumista vastaan on suunniteltu mm. kansalaisadressia.
http://gaia-health.com
www.anh-europe.org
Lääkeyrtteihin lasketaan monia itämaisia mausteita ja kasveja, joita on käytetty luontaistuotteina tuhansia vuosia. Esimerkiksi kiinalainen lääke- ja hoitotiede oli pitkälle kehittynyttä paljon ennen länsimaista lääketiedettä. Myös Suomen luonnosta on osattu valmistaa satoja toimia eri lääkkeitä ja rohdoksia, ja valmistetaan nykyäänkin. Lääketeollisuuden omat, jo myynnissä olevat, luonnon kasveista valmistetut lääkkeet, eivät kuitenkaan kuulu kiellettyjen lääkkeiden piiriin.
Asian toteutumista vastaan on suunniteltu mm. kansalaisadressia.
http://gaia-health.com
www.anh-europe.org
Vastaukset 10
Vanhimmat
Asian toteutumisen puolesta on suunniteltu mm. kansalaisadressia.
Kyseinen laki säädettiin jo vuonna 2004 kaikessa hiljaisuudessa.
Maailman menoa palstan kirjoittelijat tuskin käsittävät mikä on terveellistä. Tyhmilläkin on oikeus mielipiteeseen, tämä on sitä varten.
Vai olet sinä tyhmä ? No lopeta tänne kirjoittelu ja kuluta aikasi jossakin muualla.
http://www.google.fi/search?hl=fi&client=firefox-a&hs=oWl&rls=org.mozilla:fi:official&&sa=X&ei=nk7aTOS6EdGZOu7L-ZsJ&ved=0CBgQBSgA&q=luonnonlääkkeet&spell=1
Nämä kaikkiko?
http://www.vogel.fi/plant-encyclopaedia/
Sehän on myös erikoiskasvista tehty ja monenlaisia vaikutuksia elimistöön tulee. Myös kaikenlaiset kasvisrasvat tulee kasveista. Ei voi enää myydä siten siis levitteitä? Tuolla periaatteella kaikki melkein pitäisi kieltää. Karkeissa on myös mitä epäterveellisimpiä vaikutuksia, pitäis kieltää. Vaikuttaa mm. suoraan hampaiden terveyteen haitallisesti. Tupakka ehdottomasti pitää kieltää... Kieltolista tulisi olemaan mahdottoman pitkä.
Mitä ihmettä varten ihmisten syömisiä pitää kontrolloida. Yleensäkin liika kontrollointi on pahasta.
Suomenhan piti olla eka savuton maa maailmassa! Nyt on pistettävä tämän asian suhteen hösseliksi!
Noonih, uusi voitto lääkejäteille. Sitähän tämä nimenomaan on, laitetaan kansa riippuvaiseksi
vähentämällä itsemääräämisoikeutta. Nyt jos koskaan olisi paras hetki häippäistä EU:sta, ennen kuin liittovaltiokehitys jatkuu...Tosin tuskin tulee tapahtumaan nykyisen hallituksen toimesta.
Voisi olla aiheellista lähetellä yhteydenottoja tuon direktiivin tiimoilta Suomen MEP-edustajille.
Tuossa olisi hieman listaa:
http://www.europarl.fi/view/fi/jasenet.html
Ainakin Satu Hassi ja Sirpa Pietikäinen vaikuttavat päteviltä vaihtoehdoilta(kuuluvat molemmat ENVII:n)
Tuo laki on yksi niistä, jotka osoittavat EU:n mädännäisyyden. Alunperin kemialliset lääkkeet kehitettiin etsimällä rohdoskasveista vaikuttavia kemiallisia ainesosia ja tuottamalla niitä sitten synteettisesti. Joskus toimivat, joskus ei. Nyt ollaan jo niin pitkällä, että lääkkeitä tuotataan lähes sattumanvaraisesti muodostamalla erilaisia synteettisiä valmisteita ja katsomalla kokeellisesti tuliko niistä takki vai tuluskukkaro.
Esimerkkinä tästä on Viagra, josta alunperin piti tulla ehdokas sydänlääkkeeksi, mutta joka kokeissa vaikuttikin potenssiin. Silloin siitä tulikin kultamuna lääketehtaille.
Nyt halutaan alkuperäinen lääkeyrtti kieltää. Se on mädännäisyyttä, jota rehellinen ei voi hyväksyä. Joku häpy täytyisi lääketehtaiden ahneudellakin olla. EU on yhä enemmän vain kaupallisten lobbareitten areena.
Johdonmukaisesti ajatusta seuraten myös joulukuuset pitäisi kieltää ja sallia vain tehdasvalmisteiset muovikuuset jne. Voirasva pitäisi kieltää ja sallia vain sen mukaan valmistetut tehdasrasvat jne.
Oma ajattelukin pitäisi kieltää, vain lobbareiden ajatukset ovat sallittuja. Voiko EU enää alemmaksi vajota?
Up