Palvelussa tilapäinen häiriö. No, nyt taitaa pystyä kirjoittamaan.
Kyllä käy kateeksi. Odottelin Hyvinkään Nordeassa vuoroa, kun kaksi sellaista kuuskymppistä miestä, haisivat keskikaljalle heti aamusta ja kiilasivat jonon ohi tiskille asioimaan heti sisääntultuaan. Olivat puheiden mukaan myyneet metsät, kävivät pankkitoimihenkilöltä kyselemään, että mihin kannattaisi sijoittaa. Toinen oli sitä mieltä, että Nokia on aika alhaalla, että siihen rahat ja siirtyivät toiselle tiskille. Kaveri heitti että, pistäpä 50000 kpl ostoon mun onnennumerolle 7,77 ja äijä teki saman vielä ainakin neljä kertaa peräkkäin. Sanoi vain, että "viiskyttuhatta ostoon, osta sieltä alle 7,80 kaikki mitä saat." Kaveri lopulta komppasi ja sanoi, että pistä mullekin "50 kiloo" ostoon ja laita kahdeksaan euroon asti kaikki mitä laidasta löytyy. Ihan vain "läpällä" heitti, kun kaverikin osti, eikä hinta näyttänyt ollenkaan haittaavan.
Voi helvetti, että joillakin on rahaa. Tuo on reippaasti päälle kaksi miljoonaa euroa, mitä tarvitsivat ostoihin ja jätkät kaljapäissään vain naureskelivat, vittuilivat vielä että joutuvat "köyhien kerroksessa asioimaan" ja lähtivät varmaankin jatkamaan ryyppäämistä johonkin kuppilaan.
Saatana, että joillain on oikeasti rahaa, kun voivat noin rennosti vain ostella osakkeita.
Joillekin sitä rahaa vain tulee...
3
1056
Vastaukset 3
- Just Do It!
Oli Pohjola-pankin konttori Hyvinkäällä, ei Nordea. Tiedän tuon toisen miehen.
- ....
Kyllähän metsästä rahaa saa kun sen antaa ensin 100 vuotta kasvaa ja sitten parturoi sileeks, ei siitä yhtä vuotta kohden paljon kerry kun siitä on aika paljon vaivaa ja kuluja.
Mitä isäntien osakekauppoihin tulee niin kuulostaa siltä että joko sinä keksit päästäsi tai isännillä ei ollut hajuakaan siitä miten sijoituksia hoidetaan. Ei niitä osaketoimeksiantoja pankin kassatiskillä tehdä vaan siellä sijoitusneuvojan kopissa oven takana. Ja silloinkin ovat kyseessä tietotekniikkaa tuntematon "vanha polvi". Tottunut osakepiensijoittaja hoitaa sijoituksensa kotona verkkopankin kautta. Ylipäätään kommentit "halpaa on, osta kaikki mitä rahalla saa" kertovat siitä että ostaja ei välttämättä tiedä hevonkukkua mitä on tekemässä.
Ylipäätään ihmettelen metsätilallisten Nokia-hinkua. Jos kerta rahaa on ja riskikään ei haittaa ja metsätaloudesta jotain ymmärretään niin olisivat pistäneet kaikki munat samaan koriin ja ostaneet viime keväänä rommanneita paperifirmoja, nyt olisivat niin äveriäitä etteivät uskoisi itsekään.
Vaikka tähän voisi ehkä lisätä vanhan selityksen: "viinapöhnässä tehtyä ei lasketa". - digijussi
Ei mee läpi toi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371413Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71952
- 48865
- 96859
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676