Minulla todettiin viime talvena kaksisuuntainen mielialahäiriö hyvin vaikean masennuskauden tuloksena. Yritin viime talvena kaksi kertaa itsemurhaa ja jouduin intensiiviseen sairaalahoitoon, jossa tutkittiin kyseisen diagnoosin mahdollisuus. Suvussani on esiintynyt kyseistä sairautta ja myös skitsofreniaa.
Olin kesäkuuhun saakka sairaslomalla ja menin takaisin työelämään. Olin 4kuukautta täysipäiväisenä työntekijänä ja lääkärini oli sitä mieltä että takaisin sairaslomalle. Olin itse samaa mieltä. Poltin itseni 4kuukaudessa ns.piippuun, vaikkei työtahtini oluut mitenkään suuri tai raskas. Sain niin sanotun manian, jätin avopuolisoni, hankin uuden, muutin väliaikaisesti toiseen kaupunkiin, join paljon ja muutenkin käytökseni oli irrationaalista. Tunsin itseni mahtavaksi, varsinkin pitkän masennuskauden jälkeen otin elämästä kaiken irti mitä oli tarjota. Nyt taas sairaslomalla, enkä tiedä miten oloani voisi helpottaa.
Lopetin lääkkeet kesällä, koska en tuntenut itseäni sairaaksi. Loppupudotus oli taas hyvin radikaali. Taas pohjalla, miten tästä voi jatkaa..
Sain paikan ryhmäterapiaan ja tammikuussa uusi hakemus kelalle yksilöterapian korvattavuudesta, mutta mitä vittua se muka auttaa?
Olen ikuisesti sekaisin ja masentunut.. eikö näin? Mä tiedän että moni ajattelee aivan samalla tavalla. Masennuslääkkeet eivät auta vaikka kuinka nostais.. Ja sekin on pelkkää illusinaatiota. Meidän elämä on illuusiota, se ei ole todellista. Niinkuin olen kuullut, olet sairas ja syöt lääkkeitä aivan kuin diabeetikko, tarvitset niitä, siksi aivosi eivät toimi samalla tavalla kuin muiden.
Mutta diabeetikko ei joudu kohtaamaan itseään ja ajatuksiaan joka helvetin aamu kun herää. Samaan masentavaan paskaan!! ...kun vaan mikään ei auta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lääkkeitä ei silloin syö , jos ei Tunne itseään sairaaksi. Ja nimenomaan niitä oikeita lääkkeitä, joita kyseinen tauti/sairaus vaatii, jotta ihminen pystyisi paremmin pärjäämään. Puhun nyt omista kokemuksistani ja kantapään kautta opittuna näistä asioista. Mun sairauteni alkoi erittäin vaikealla masennuksella ja se kesti pitkään, enkä ymmärtäny asiaa silloin pitkäjänteisesti lääkitä. Itsetuhoisia ajatuksia ja aikeitakin oli silloin. Viinanjuontia ainakin kannattas välttää, sillä kun on monenlaisia vaikutuksia yksilöstä riippuen ja varsinkin, jos lääkkeitä syö, se ei sovi yhteen alkuunkaan.
Noi terapiajutut on mielestäni siinä mielessä hyviä, että niissä voi ulkopuolisille ja samoja vaivoja poteville puhua ja saada ikäänkuin vertaistukea ja kuulla muittenkin kokemuksia ja aina niistä sosiaalisista kontakteista apua on, jos vaan USKALTAA puhua. Sillä on nimittäin monesti parantava voima. Ihan henkilökohtaisestikkin jollekkin terapeutille, jos ei muuten.
Syvästi masentuneen ja pettyneen on vaikea nähdä elämässä niitä hyviä asioita esim. iloita kesästä ja lämmöstä ym. Mutta mä ainakin uskon, että sä pääset paremmalle tolalle syömällä Säännöllisesti lääkkees, unohtamalla viinan ja puhumalla asioistas jollekkin, oli perheenjäsen tai ulkopuolinen. Ihmisen pitää vaan yrittää käydä sisällään läpi asioita ja katsoa tosiseikat ja hyväksyä tilansa. Muuta en osaa näin sanoa.
En nyt yritä enempää masentaa, mutta ne ensimmäiset lääkärin määräämät lääkkeet, ei ole välttämättä just niitä oikeita, mutta eihän sitä tiedä jos ei niitä syö. Ja aina kannattaa uskoa ja toivoa. Ja yrittää.
Uskon Jeesuksen voivan auttaa sinua.
Lähtee Jeesuksen luo.....