Kirkolliskokouksen vanhoillislestadiolaiset edustajat äänestivät parisuhteen rekisteröineiden rukoushetken puolesta. Näin siis jumalanvaltakunnan miehet.
Kieltämättä alkoi tulla mieleen mitä vanhat ihmiset sanoivat hajaannuksista ja minkä henkisiä joukkoja oli liikenteessä. Olemmehan harjoittaneet ankaraa itsetutkistelua ja -kritiikkiä ettemme arvostele saatikka tuomitse heitä. Olemme onnistuneet ruotimaan kovasti esikoisuuden vikoja. Voisimmeko harjoittaa edes hieman samalla mitalla tätä kritiikkiä muihin?
Vanhoilliset ovat lyöneet ja lyövät edelleenkin muita ja erikoisesti esikoisia kuin vierasta sikaa. Annamme anteeksi, mutta aiheesta voimme heitäkin kritisoida. Tämä äänestys oli sellainen isku vasten kaikkia muita kirkon uskovaisia että ei meinaa mitään tajuta. Täydellinen lehmänkauppa kriittisellä hetkellä kirkossa jotta saadaan papinvirat ja asema kirkossa säilytettyä ja parannettua. Ajatus menee niin että koska vain SRK:ssa tullaan autuaaksi, niin yksi hailee mitä kirkossa tehdään, kunhan ollaan asemissa. Säälin yksittäisiä uskovia, mutta eikö ihmiset enää välitä mistään mitään, kunhan ollaan vaan "oikeassa seurakunnassa", sama miä tehdään. Varmaan käyty pitkiä neuvotteluja piispa Salmin kanssa niin kuin aikanaan naispappeuden kanssakin.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Jokaisen joka hyväksyy homoseksuaaliset teot, on JUmala jo aikaa sitten hyljännyt.
Niin äänestivät, että saivat vapauden kieltäytyä, niinkuin rukousmallissa voi.
Keskustelitko vanhoillislestadiolaisten edustajien kanssa?
Vastauksesi on hölmö. Mutta ei se ihme ole, olethan vanhoillisölestadiolainen itsekin.
Ei homoparien siunaamisesta kieltäytymisen edellytyksenä ollut homolain puolesta äänestäminen, - pöjä!
Todellinen syy on siinä, että vanhoillisölestadiolaiset eivät ole evankelisluterilaisia ollenkaan, vaan kuuluvat kirkkoon pelkästään taktisista syistä. Ihan noin pöljiksi en olisi vanhoillislestadiolaisia sentään uskonut. Nyt he kyllä käänsivät todellisen olemuksensa karvat ja sarvet kaikkien nähtäviksi. :-))) Hyvä näin!
Itse uskon että joukossanne on varmasti myös Jumalan sanan mukaisesti uskovia kristittyjä jotka sanovat selkeästi ei homoseksuaalisten lobbarien interventiolle kirkossa. Jumala ei hyväksy homoseksuaalisia tekoja missään muodossa, tämä on totuus. Kristityn velvollisuus on tuoda tämä selkeästi esiin puheissaan ja teoissaan.
Koska homo vikiminen olisi ollut se pahin virhe .
Toiseksi Siunaus olisi ollut jo monta astetta lievempi .
Tämä Rukousasia on kaikkein pienin , jopa jossakin tilanteessa ainoa mahdollinen
siinä oli mahdollisuus papin hylätä toimitus ... ja osa olla parannukseen johtava .
Teuta: nyt äänestettiin siitä rukoillaanko homoparin puolesta vai ei, eikä siitä onko se vihkiminen vai joku muu. Oli siis annettava ääni joko homoparin puolesta rukoilemisen puolesta tai vastaan
Uskovat, raamattua ohjeenaan pitävät edustajat äänestivät vastaan ja loput puolesta. Näiden puolesta äänestäneiden joukossa oli vl äänestäjät.
sopivaa rukoilla, että homot/homoparit pääsisivät eroon vinoutuneesta sukupuolisesta suuntautumisestaan
mä luulen että toin sen selville ,, kyllä tämä oli tarkoitus ,,mutta oli varmasti oienin paha koko viikon
kokouksesta. Siinähä annettiin papin myös olla rukoilemastta , jos niin katsoo .
Toiseksi Rukousta ei annettu homouden takia pulesta , vaan sen yakia että se antaisi tien parannukseen .
Sillä lailla kun joku sanoi , vaan että he voisivat päästä siitä eroon.
Ja miksi ? Siksi että kyse on synnistä , ei sairaudesta ,ei synnynnäisestä vaivasta.
Minusta tämä päätös oli juuri se jonka jumala antoi mennä läpi , ei missään tapauksessa huono ,
sillä rukous asiassa , sai pappi päätös valla Rukoileeko , pistääkö toisia Rukoilemaan , ja kaikki on
niin että ensinnä Rukous pidetään sillälailla että se täyttää nekin jotka haluaa pois siitä synnistä
eli summa summarum. ei parempaa vaihtoehto olisi saatu muuten. Tämä asia kä'ytiin to. illalla läpi monen papin kesken myös PV. oli paikalla , ja skarppina.
aina kin vielä on toive että Rukous ohjeet tulee sellaisina aikaan , kun ne käsittelyyn meni , ja
milloin tulevat takaisin ehkä pikkusen ennen Eduskuntavaaleja. Mikä kestää.
tuo aika , miksi tarvitaan noin pitkä aika.
Ja tuo on hyvin hämmästyttävä julkitulo heiltä. Totuus heistä paljastuu pikku hiljaa, heidän huomaamattaan.
Teuta ei ymmärrä useinkaa juuri mitään lukemastaan tekstistä, siksi hänen kommenttinsa on ymmärrettävä.
Eihän itsekään homoparien siunaamisen kannalla ole.
Yksi vanhoillislestadiolainen esitti täällä aivan kieron puolustuksen, he äänestivät homoparien siunaamisen puolesta siksi, ettei virassa toimivien vanhoillislestadiolaisten pappien tarvitse siunata homopareja, voivat siis kieltäytyä siunaamasta. Muistamme hyvin kuninka kävi, kun naispappeus tuli aikanaan. Miespappi joka ei Jumalan sanan mukaisesti hyväksynyt naispappeutta, sai kieltäytyä yhteistyöstä naispapin kanssa. Eivätkö kaikki vielä tiedä, miten siinä kävi?? :-O Sama käy homoparien siunaamisessa, ellet siunaa homoparia on papin virka poissa, että rytkähtää.
Jeesus antoi kastajan ja parantajan oikeudet omille opetuslapsilleen. Monien mielestä homous on sairaus ja voihanse olla riivaamankin aiheuttama jne.
Jos kirkolla ei ole homoparantajia niin heillä ei ole Jeesukselta kastajan ja parantajan oikeuksia saaneita kastajiakaan!
Jos näin on niin kirkko on Marttia epäjumalana jumaloiva rahastaja joka ei anna lahjaksi niinkuin Jeesus käski.
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
mINÄ PAHAA PELKÄÄN ETTÄ BEELSBUPIN . Ja vieläkin se on niin , ovelö
ei sinulta ole parempaa tulossa , ja tuskin niinkään hyvää.