Kerjäläisprinssi tehtaanpuistossa

Tämän linkin tarinasta: Kansakoulun loppuun saakka yritin ja yritin mieltyä viuluun. Vaikka opinnoista ei ollut mihinkään
- viulu suorastaan ällötti -
jollakin kumman jutulla pääsin mukaan Helsingin koulujen oppilaista koottuun suureen oppilasorkesteriin, joka Ahti Sonnisen johdolla soitti Helsingin kaupungin juhlavuoden tapahtumassa Messuhallissa.

En ole koskaan käsittänyt millä tavalla äitini jaksoi ajatella voivansa yksinhuoltajana kouluttaa minut Tehtaanpuistossa. Mutta siellä aloitin kouluni.
Äitini rakasti ja halusi antaa minulle parhaimpansa. Koska kaverit menivät Tehtaanpuistoon, sinne halusin minäkin.

Äitini raatoi ja rahoitti.

Pakenin kiusaajiani yleensä rajojen ulkopuolelle, niin kauas naapuritalojen pihoille ja kujille, että tiesin ettei minua seurattaisi. Vasta kun kello soi välituntien päättymismerkkiä, juoksin hännänhuipuksi jonoon.
Minut oli kaadettu ja piesty monet kerrat...!

Äitini ja tätini istuivat häädön takia huonekaluista muodostetun eräänlaisen linnoituksen sisäpuolella. Päiväsaikaan istuin siinä minäkin. Käsitin, että läsnäoloni paljaan taivaan alla rännässä ja lumessa oli välttämätöntä, jotta kaupungin isät heräisivät harkitsemaan pitäisikö meille osoittaa uusi koti.

Sallyn puoliso Ole oli kolmehenkisen perheen ainoa kristitty. Hän usein luki minulle Raamattua ja lohdutti minua hetkinä, jolloin olin kääriytynyt peitteisiin ja valmistauduin nukahtamaan kaivaten lumisateessa ulkona yöpyvää äitiäni. Lehtijuttu vaikutti siihen, että rattaat pyörivät huoneenvuokralautakunnassa, ja meille tarjottiin kattoa päittemme päälle...!