Varmaan vielä 4 uutta ydinvoimalaa piakkoin

Epämiellyttävä totuus toimi erittäin hyvin pelottelevana tapana saada ihmisten huomio. Pelottelu on vain erittäin huono tapa saada aikaan päätöksiä.

Nyt olisi aika tarttua toimeen ja alkaa rahoittaa täysin uudenlaisia tapoja tuottaa energiaa sekä vähentää kasvihuonekaasujen määrää ilmassa.

- Tutkimus ja kehitystyö on äärettömän halpaa. Meidän pitäisi rahoittaa enemmän vaihtoehtoisia tapoja.

Esimerkiksi keinotekoisen yhteyttämisen sekä levän käytön hiilidioksidin sitomiseen ja näin omien "öljykenttien" kasvattamisen meressä.

Suomessa vaihtoehdot on vähissä,sijaintimme takia.Vaihtoehtomme kylmään pakkas aikaan on vesivoima,ydinvoima,maakaasu ja puunpoltto/turve,sekä maalämpö.Muut vaihtoehdot joko saastuttaa,kärsii kylmästä,tuulettomuudesta.

(ei se puolue) on moraalisesti tavoiteltavaa, on tosiaan nykyinen järjestelmä yhtä tehokas ympäristön säästämisessä kuin teostomafia on tehokas piratismin vähentämisessä. jos oikeasti haluttaisiin olla ympäristöystävällisiä, niin muistuu mieleen (ei siihen pölynimuriin) että ensimmäiset sähköautot tehtiin kauan sitten, ja polttomoottoriautoilla kesti lähes 20 vuotta tulla yhtä tehokkaiksi.

tosin autothan ei ole suurin saastuttaja. teollisuuden tulisi siirtyä nykymittapuulla vähiten saastuttavaan ydinvoimaan (jonka tutkiminen jämähti tsernobilitasolle) kivihiilen ja muun polttamisen sijaan (jopa vesivoimalat olisi suomessa varteenotettava vaihtoehto mutta ei täällä vissiin pysty koska on "hitler)
9179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakin valtiollinen Fortum saa hallitusneuvotteluissa luvan uutteen ydinvoimalaa,
OK.
Ja Vuotos on pakko rakentaa säätövoimaksi tuulimyllyille.

Äänestä
  • Pakko rakentaa lisää ydinvoimaloita.
    Rakennus jo yksin vie lähes 10 vuotta. Siihen suunnittelut ym muut luvat, sekin ottaa aikansa.

    Olisi jo paremmalla mallilla ilman Hassin venkoiluja. Olisi pari ydinvoimalaa jo tuotannossa, ja kolmas olisi kohta valmis.
    Sitä nyt maksellaan ..kun sähkö ei oikein riitä...se halvempi.

    No Hassilla menee rahallisesti lujaa, jopa käy uintireissujaan Tulimaassa maapallon toisella puolen a 400 000 litraa se lentokoneellinen vie polttoainetta, uijille.

    Sota putsaisi näitä hasseja..

    Äänestä

  • tulevaisuudessa> kirjoitti:

    Pakko rakentaa lisää ydinvoimaloita.
    Rakennus jo yksin vie lähes 10 vuotta. Siihen suunnittelut ym muut luvat, sekin ottaa aikansa.

    Olisi jo paremmalla mallilla ilman Hassin venkoiluja. Olisi pari ydinvoimalaa jo tuotannossa, ja kolmas olisi kohta valmis.
    Sitä nyt maksellaan ..kun sähkö ei oikein riitä...se halvempi.

    No Hassilla menee rahallisesti lujaa, jopa käy uintireissujaan Tulimaassa maapallon toisella puolen a 400 000 litraa se lentokoneellinen vie polttoainetta, uijille.

    Sota putsaisi näitä hasseja..

    5 vuotta ja 350 000 e kertyi kulukorvauksia omaan taskuun. Verotta, joka ei edes palkkana.
    Passaa siinä...

    Äänestä

  • omssa taskussa kirjoitti:

    5 vuotta ja 350 000 e kertyi kulukorvauksia omaan taskuun. Verotta, joka ei edes palkkana.
    Passaa siinä...

    Kaikki hyväksyvät nyt ydinvoiman.
    Myös vihreät rikkaat rouvat.
    Köyhistä vihreät eivät välitä mitään.

    Äänestä

  • porvareita. kirjoitti:

    Kaikki hyväksyvät nyt ydinvoiman.
    Myös vihreät rikkaat rouvat.
    Köyhistä vihreät eivät välitä mitään.

    Taas tulee kylmä talvi.
    Toivottavasti rakennetaan paljon uutta puhdasta ydinvoimaa.

    Äänestä

  • ydinvoimaa. kirjoitti:

    Taas tulee kylmä talvi.
    Toivottavasti rakennetaan paljon uutta puhdasta ydinvoimaa.

    Miksi pienestä työttömyyskorvauksesta menee vero, jolla pönkitetään Euroopan kapitalistipankkeja ?
    Kreikan rahalla pelastettiin Saksan pankit ja nyt Irlannin rahalla pelastetaan Englannin hovi ja pankit.

    Rikkaille Vihreille Vanhoille Piioille työttömyys ja köyhyys ovat aivan outoja asioita.
    Juovat mieluummin punkkua Tapiolan osakkeessa ja kuuntelevat Sibeliusta.
    Onneksi on isin osakkeessa lämmin ja sähköä riittää töpselissä.

    Äänestä

  • takaajina. kirjoitti:

    Läntisessä maailmassa suunnitellaan yli 100 ydinvoimareaktoria.
    Kiinassa suunnitellaan yli 60 reaktoria.
    Kova pakkanen vi.....taa minua ja sinua ?
    Sähkö on ainut mahdollinen kaukolämpö maaseudulla.

    Äänestä

  • PAKKASELLA. kirjoitti:

    Läntisessä maailmassa suunnitellaan yli 100 ydinvoimareaktoria.
    Kiinassa suunnitellaan yli 60 reaktoria.
    Kova pakkanen vi.....taa minua ja sinua ?
    Sähkö on ainut mahdollinen kaukolämpö maaseudulla.

    Soininvaaran sammakot paljastivat vihreiden natsismin.

    Äänestä

  • takaajina. kirjoitti:

    Miksi pienestä työttömyyskorvauksesta menee vero, jolla pönkitetään Euroopan kapitalistipankkeja ?
    Kreikan rahalla pelastettiin Saksan pankit ja nyt Irlannin rahalla pelastetaan Englannin hovi ja pankit.

    Rikkaille Vihreille Vanhoille Piioille työttömyys ja köyhyys ovat aivan outoja asioita.
    Juovat mieluummin punkkua Tapiolan osakkeessa ja kuuntelevat Sibeliusta.
    Onneksi on isin osakkeessa lämmin ja sähköä riittää töpselissä.

    Töitä nytkin tarjolla paljonkin..

    Itse en ole koskaan ollut työtön.

    En ymmärrä kaikkien työttömien voihkinaa. Jos et halua kehittää itseäsi työelämän tarpeisiin..valitat sitten..siitä kun kun et osaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kylmä >maa !Siksi kirjoitti:

Epämiellyttävä totuus toimi erittäin hyvin pelottelevana tapana saada ihmisten huomio. Pelottelu on vain erittäin huono tapa saada aikaan päätöksiä.

Nyt olisi aika tarttua toimeen ja alkaa rahoittaa täysin uudenlaisia tapoja tuottaa energiaa sekä vähentää kasvihuonekaasujen määrää ilmassa.

- Tutkimus ja kehitystyö on äärettömän halpaa. Meidän pitäisi rahoittaa enemmän vaihtoehtoisia tapoja.

Esimerkiksi keinotekoisen yhteyttämisen sekä levän käytön hiilidioksidin sitomiseen ja näin omien "öljykenttien" kasvattamisen meressä.

Suomessa vaihtoehdot on vähissä,sijaintimme takia.Vaihtoehtomme kylmään pakkas aikaan on vesivoima,ydinvoima,maakaasu ja puunpoltto/turve,sekä maalämpö.Muut vaihtoehdot joko saastuttaa,kärsii kylmästä,tuulettomuudesta.

(ei se puolue) on moraalisesti tavoiteltavaa, on tosiaan nykyinen järjestelmä yhtä tehokas ympäristön säästämisessä kuin teostomafia on tehokas piratismin vähentämisessä. jos oikeasti haluttaisiin olla ympäristöystävällisiä, niin muistuu mieleen (ei siihen pölynimuriin) että ensimmäiset sähköautot tehtiin kauan sitten, ja polttomoottoriautoilla kesti lähes 20 vuotta tulla yhtä tehokkaiksi.

tosin autothan ei ole suurin saastuttaja. teollisuuden tulisi siirtyä nykymittapuulla vähiten saastuttavaan ydinvoimaan (jonka tutkiminen jämähti tsernobilitasolle) kivihiilen ja muun polttamisen sijaan (jopa vesivoimalat olisi suomessa varteenotettava vaihtoehto mutta ei täällä vissiin pysty koska on "hitler)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu