Ovatko ihmiset tosiaan näin paskoja?

No mulla on ihan sama juttu, vaikka en ole mitenkään vammainen ja jopa ihan hyvännäköinen. Tosin olen hiukan erilainen kuin massaihmiset ja se lienee syynä karsastamiseen.

Veikkaisin, että se johtuu juuri siitä, että olet vähän "erilainen", joten ihmiset jotenkin pelkäävät ja ovat ennakkoluuloisia. Ehkä ovat myös niin pinnallisia, että pelkäävät, mitä muut ajattelevat, jos teidät nähtäisiin yhdessä hengaamassa. On se epäreilua! Mutta muista, että sinussa ei ole mitään vikaa, muut ovat vain niin pelkurimaisia! Mutta hienoa, että sinulla kuitenkin on 3 kaveria. Ehkä jonain päivänä saat vielä tosiystävän, joka suhtautuu asioihin kypsemmin, eikä ole ennakkoluuloinen.

Itselläni ei ole mitään näkyvää vammaa, mutta minuun suhtaudutaan kuin olisin jotenkin hylkiö. Olen peräti kaunis, sosiaalinen ja empaattinen, mutta aina ulkopuolinen. Pahinta on, kun en edes tiedä, mistä se johtuu. Pitäisikö olla vittumainen juoruämmä, niin silloin minut hyväksyttäisiin porukkaan? En vain halua olla, koska se olisi täysin arvomaailmaani vastaan. Olen aina heikkojen ja syrjittyjen puolella enkä usko, jos jostain ihmisestä puhutaan pahaa selän takana. Muodostan aina oman käsitykseni ihmisistä, enkä usko huhupuheisiin.

Tuli mieleen, että kun olin opiskelijavaihdossa nuorempana (olin silloin 22-v.), siellä oli yksi hollantilainen poika, jolla oli myös kuulokoje. Hänellä näytti olevan kavereita, mutta aika hiljainen hän oli. Jos hän olisi lähestynyt minua, olisin voinut ryhtyä hänen kaverikseen. Mutta hän ei koskaan jutellut minulle ja itse taas olin niin ujo, etten uskaltanut.

Minusta muuten usein tuntuu myös siltä, etten kuule, mitä muut puhuvat, kun ollaan hälyssä, esim. baarissa. Sellainen saa oloni tuntemaan ulkopuoliseksi. Olen kuitekin ollut kuulotestissä, eikä sen perusteella kuulossani ollut mitään vikaa. Enpä sitten tiedä. Ei vain huvita huutaa ääntä käheäksi ja altistua kuulovaurioille menemällä niin lähelle toisia, että he voivat huutaa suoraan korvaani. Jutella voi jossain muualla kuin baarissa tai sitten valita jonkin hiljaisemman nurkkauksen, eikä pölöttää silloin kun ollaan tanssilattialla.

Onpa todella ikävä lukea kuinka sinulle on elämässäsi käynyt.Itse en ole moista joutunut kokemaan ja olen kyllä niin oikeudenmukainen että hyväksyn kaikenlaiset ihmiset mukanani elämän virrassa kulkemaan. Joudun kyllä aika usein näkemään kun toisia "sorsitaan" ja tällaisissa tilanteissa menen kyllä ja puutun asiaan. Vaikka edes juttelemalla sille joka on kohteena. Jos kyse on lapsista ja toisia kiusataan otan kyllä puhutteluun koko porukan. Itselläni on ratsastuskoulu ja pidän huolen ettei tänne pesiydy mitään porukoita joihin ei kaikki pääse mukaan. Ja lapset oppivat hyvin suvaitsevaisuutta kun joukossa pyöriin vammaisia, ulkomaalaisia ja muita pienryhmiin kuuluvia. Ilmeisesti ihmeset joihin olet elämässäsi törmännyt eivät kuulu näihin ihmisiä kunnioittaviin ryhmiin.
Valitettevaa todeta että nykyinen ihmisrotu,jos näin voisi sanoa, katsoo vaan omaa nenää..."eihän asia mulle kuulu, etsiköön ystävän jostain muualta". Ehkä siksi minulla on paljon ystäviä ja tuttuja kun hyväksyn kaikki. Mutta silti vaan ne muutamat sydänystävät !!!! Toivottavasti sinäkin löydän vielä ne omatkin sydänystävät itsellesi :) Iloista syksyä sinulle.

Olet ilmeisen fiksu kaveri ja tietämättään moni on menettänyt Sinussa hyvän ystävän. Sama tilanne on omalla tyttärelläni. Jo vuosia toisella paikkakunnalla yliopisto-opiskelijana eikä ainuttakaan ystävää, ei
edes tuttua. Siis ei vuosikausiin puheissa muiden kuin kaupan kassan kanssa!! Ja kuitenkin tiedän että
hän on muita huomioiva, ystävällinen ja ystävänä olisi tosi luotettava. Opiskelun alkuvuosina hän kertoi
yrittäneensä mennä porukkaan, mutta kävi juuri kuten Sinullekin - jätetään syrjään. Itse epäili syyksi
ylipainoaan (joka sekin on kehittynyt masennuksen seurauksena), mene ja tiedä.. Olen kehoittanut
menemään mukaan johonkin harrastustoimintaan, mutta "biletys" ei kiinnosta ja toisaalta vuosikausia
rankkaa koulukiusaamista (kotipaikkakunnalla) kokeneena kynnys uskaltaa joukkoon on liian korkea.
Se on varmasti myös itsesuojelua - kukaan ei enää haavoita. Mutta tilanne on epäterve - ihminen on
luotu yhteyteen. - Sinä olet kuitenkin rohkeasti mennyt joukkoon latistavista kokemuksesta huolimatta
- se on hienoa. Eipä ole Sinullekaan mitään "viisastenkiveä" antaa, mutta toivon kaikkea hyvää elämääsi
ja haluan uskoa että löydät vielä ihmissuhteen, jota on kannattanut odottaa.

Auttaisiko näkökulman vaihdos? Minä olen itsekin tavallaan ollut vähän samassa tilanteessa, taustalla on koulukiusausta mikä on tehnyt uusiin ihmisiin tutustumisen paljon vaikeammaksi. Ei aina tunnu löytävän puheenaiheita pidemmälle kuin mikä oli päivän sää tai mitä on seuraavalla tunnilla. Ja siinä ehkä onkin se vika. Ainakin itse yritän jotenkin alitajuisesti käyttää puheenaiheita, jotka ei ainakaan loukkaisi ketään tai asettaisi itseä mihinkään haavoittuvaiseen asemaan. Omien kiinnostuksen kohteiden paljastaminen on ehkä pikku juttu, mutta sitäkin tulee vältelleeksi jonkinlaisena suojautumiskeinona. Missä sitten on se persoonallisuus, joka herättäisi keskustelukumppanin huomion?

Oikeastaan tarkoitan näkulman vaihdoksella sitä, ettei niinkään pitäisi yrittää miellyttää jotain universaalia ystävää, vaan miettiä kenet juuri sinä haluat ystäväksi. Usein porukasta löytyy niitä, joilla on samanlaisia kiinnostuksenkohteita tai samanlainen maailmankatsomus. Heidän kanssaan juttelu onkin alkuvaikeuksien jälkeen helpompaa, koska he eivät esim. lähtökohtaisestikaan ole pinnallisia. Vaikeus on tietenkin siinä, että useimmat suomalaiset eivät ole enää niin innokkaita tutustumaan uusiin ihmisiin sen jälkeen kun omat ympyrät on jo selvillä. Sulla kuitenkin vaikuttaisi ainakin rohkeutta löytyvän, joten ehkei pieni itsensä mukaan tuuppaaminen olisi mikään ongelma. Kannattaa varmaan myös huomata, ettei puhu liian innokkaasti heti tutustumisvaiheessa. Toisesta voi helposti tuntua, ettei heidän siksi tarvitse pitää keskustelua yllä tai että siihen osallistuminen ylipäätään on hankalaa. En sano ettäkö asia näin olisi sinun tapauksessasi, mutta omalta kohdaltani jälkikäteen olen miettinyt mitä olisi voinut tehdä toisinkin.

Taitaa se olla muillakin niin, ettei tutustu, vaikkei vammaa olisikaan. Suomalaisiin on vaikea tutustua tai saada kontaktia.

Ihmiset todellakin ovat paskoja. Huijaavat,hyväksikäyttävät,halveksivat. Siksi pysyn sinkkuna ja onnellisena yksin. Muista sisäinen rauha.

Normaalia itsenään pitävät ovat usein ihan rumia.

>> En keksi muita syitä kuin lievä vammaisuuteni siihen, että ihmiset hyljeksivät minua. <<

Ihmiset eivät osaa ehkä suhtautua sinuun. Minullakin on toinen korva kuuro ja olen kokenut vähän samoja kuin sinäkin. Se, että on osin kuuleva, osin kuuro, on vähän samanlainen asia ihmisten silmissä kuin että on vaikka tummaihoinen isä, valkoihoinen äiti ja se jälkeläinen sitten on kumpaakin. Nämä ihmiset kertovat, että he ovat liian vaaleita, jotta kaikki tummaihoiset pitäisivät heitä tummaihoisena, ja liian tummia, jotta valkoihoiset pitäisivät heitä valkoihoisena. He ovat siis oman kertomansa mukaan eräänlaisia väliinputoajia, joita sorsitaan molemmissa ihmisryhmissä ihonvärin takia. Niin naurettavaa kuin se onkin. Mutta ihmiset eivät ilmeisesti tiedä, kuinka heihin pitäisi suhtautua, mihin kategoariaan katsoa kuuluvaksi siis (heidän omassa arvomaailmassaan). Vammassa, joka ei näy, mutta joka kuitenkin joissakin asioissa vaikuttaa, asia on vähän samanlainen.

Mutta kyllähän niitä aina ihmisiä on, jotka eivät vammoista ym. välitä, vaan ovat ihmisestä itsestään kiinnostuneita. Sinullakin niitä ystäviä on, oman kertomasi mukaan. Mutta jos heidän kanssaan oleminen ei kerran tyydytä sinua, koita muuttaa asioita heidän kanssaan, heille toiveistasi puhuen. Muussa tapauksessa, ei kai siinä sitten auta kuin hakea uutta ja erilaista seuraa itse.

Ne virran mukana kulkevat ihmiset, joiden olkapäälle kaikki taputtavat, koska kaikki pitävät heistä, ovat yhetiskunnan tasaista massaa.

Moni tässä maailmassa jotain oleellista ja merkityksellistä saavuttanut on ollut massasta poikkeava, jopa vieroksuttu tai muuten paheksuttu, pilkattu jne. Hän ei ole sopinut ns. yleisesti hyväksyttyihin muotteihin fyysisesti, sosiaalisesti tai muuten.