Suomessa on erään tiedon mukaan kuusi lestadiolaisuuden eri suuntien yhdistystä. Tässä tietoa niistä sen mukaan, kun yhdestä historiikista joten kuten ymmärsin.
1800-luvun lopulle lestadiolaiset olivat yhtä joukkoa. 1890-luvulla alkoi ilmetä uusheräystä ja esikoisuutta, jotka erkaantuivat eri ryhmiksi 1900-luvun alussa. Uusheränneet moittivat, että uskovaiset olivat väsyneet kilvoituksessaan ja vaipuneet lihallisiin synteihin, kuten juopotteluun. He vaativat, että tällainen kristillisyys pitäisi vääränä hylätä ja herätä uuteen hartauteen. Vanhoillisten mukaan ei pitänyt vanhaa uskoa hyljätä, vaan uskoa tuli hoitaa evankeliumin neuvoilla. Yksi uusherännyt saarnaaja sanoi, että hän oli itsekin langennut lihallisiin synteihin, mutta oli herännyt uuteen hartauteen. Kuka tahansa voi todeta, että tällä voi valehdella itselleen ja muille, ja esittää, ettei enää lankeilisi. Käytänto monesti osoittaa sitten muuta, mutta voihan omat lankeemuksensa sitten omavanhurskaasti peitellä.
Uusheränneet eivät kovin hyvin lapsilleen kirkastaneet kristillisyyttä, siksi heidän lapsensa eivät säilyneet uskossa. Uusheränneiden yhdistys, Lestadiolainen lähetysyhdistys on vieläkin olemassa, mutta siinä on vanhoja mummoja, sekä jokunen miespuolinen saatu saarnaajiksi.
Juhani Raattamaa oli kuollut 1899. Hän oli korostanut vanhempien uskovaisten arvovaltaa. Esikoiset lähtivät ylikorostamaan tätä opetusta, ja he opettivat, että lestadiolaisten esikoisseurakunta on Ruotsin Jällivaarassa, missä Laestadius oli toiminut, ja heidän neuvoilleen piti olla kuuliainen. Esikoisissa esiintyy rigorismia eli jyrkkälinjaisuutta ja kiivasta maailmanvastaisuutta. Esikoisten seuroissa ei ole soittimia, heillä ei ole verhoja ym. ja naiset käyttävät seuroissa huivia.
Pääkaupungin esikoislestadiolaiset olivat järjestämässä Paavalin synodin eli Tunnustuksellisen luterilaisen kirkon tilaisuuden saamista Vantaalle. Siellä yksi mies kertoi kaskun, että jos esikoislestat ja paavalinsynodilaiset pääsevät taivaaseen, niin sitten pääsevät kyllä kaikki muutkin.
1930-luvulla kolme vanhoillista saarnaajaa lähtivät Amerikkaan Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen kielloista huolimatta saarnaamaan eri lestadiolaissuuntien yhteisiin seuroihin. Sitä sanottiin sekaseuraisuudeksi. Nämä ns. pikkuesikoiset olivat perustaneet Rauhan sana osakeyhtiön, minkä vuoksi tätä, suomen ruotsinkieliset lestadiolaiset suurimmaksi osaksi mukanaan vienyttä ryhmää kutsutaan rauhan sanan lestadiolaisiksi. Heillä on Toukomettiset-kuoro Oulussa.
1960-luvulla lähti teologeista muodostunut pappiseriseuraksi kutsuttu ryhmä. Nämä Elämän sana ry:n muodostaneet opettivat kasteen vanhurskauttamista ja yleistä seurakuntaoppia, että kaikki luterilaiset voisivat julistaa evankeliumia.
Kososlaisuuden kerrotaan saapuneen siirtolaisten mukana Karjalan kannakselta, vaikkakin väärää henkeä on aina ollut ja ympäri maata. Kososlaiset hoitivat pappiseriseuralaisia kovin ottein, pilkkaamalla ja lihan käsivarrella. He opettivat, että langenneilla ei ole enää kääntymisen mahdollisuutta. 70-luvulla osa kososlaisista hoidettiin, mutta osasta tuli eriseura. Tämä saattaa olla se Oulussa toimiva 150 jäsenen yhdistys, joka kantaa nimeä Suomen vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys ry; siis niin samanlainen nimi kuin vanhoillislestadiolaisilla.
1800-luvun lopulle lestadiolaiset olivat yhtä joukkoa. 1890-luvulla alkoi ilmetä uusheräystä ja esikoisuutta, jotka erkaantuivat eri ryhmiksi 1900-luvun alussa. Uusheränneet moittivat, että uskovaiset olivat väsyneet kilvoituksessaan ja vaipuneet lihallisiin synteihin, kuten juopotteluun. He vaativat, että tällainen kristillisyys pitäisi vääränä hylätä ja herätä uuteen hartauteen. Vanhoillisten mukaan ei pitänyt vanhaa uskoa hyljätä, vaan uskoa tuli hoitaa evankeliumin neuvoilla. Yksi uusherännyt saarnaaja sanoi, että hän oli itsekin langennut lihallisiin synteihin, mutta oli herännyt uuteen hartauteen. Kuka tahansa voi todeta, että tällä voi valehdella itselleen ja muille, ja esittää, ettei enää lankeilisi. Käytänto monesti osoittaa sitten muuta, mutta voihan omat lankeemuksensa sitten omavanhurskaasti peitellä.
Uusheränneet eivät kovin hyvin lapsilleen kirkastaneet kristillisyyttä, siksi heidän lapsensa eivät säilyneet uskossa. Uusheränneiden yhdistys, Lestadiolainen lähetysyhdistys on vieläkin olemassa, mutta siinä on vanhoja mummoja, sekä jokunen miespuolinen saatu saarnaajiksi.
Juhani Raattamaa oli kuollut 1899. Hän oli korostanut vanhempien uskovaisten arvovaltaa. Esikoiset lähtivät ylikorostamaan tätä opetusta, ja he opettivat, että lestadiolaisten esikoisseurakunta on Ruotsin Jällivaarassa, missä Laestadius oli toiminut, ja heidän neuvoilleen piti olla kuuliainen. Esikoisissa esiintyy rigorismia eli jyrkkälinjaisuutta ja kiivasta maailmanvastaisuutta. Esikoisten seuroissa ei ole soittimia, heillä ei ole verhoja ym. ja naiset käyttävät seuroissa huivia.
Pääkaupungin esikoislestadiolaiset olivat järjestämässä Paavalin synodin eli Tunnustuksellisen luterilaisen kirkon tilaisuuden saamista Vantaalle. Siellä yksi mies kertoi kaskun, että jos esikoislestat ja paavalinsynodilaiset pääsevät taivaaseen, niin sitten pääsevät kyllä kaikki muutkin.
1930-luvulla kolme vanhoillista saarnaajaa lähtivät Amerikkaan Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistyksen kielloista huolimatta saarnaamaan eri lestadiolaissuuntien yhteisiin seuroihin. Sitä sanottiin sekaseuraisuudeksi. Nämä ns. pikkuesikoiset olivat perustaneet Rauhan sana osakeyhtiön, minkä vuoksi tätä, suomen ruotsinkieliset lestadiolaiset suurimmaksi osaksi mukanaan vienyttä ryhmää kutsutaan rauhan sanan lestadiolaisiksi. Heillä on Toukomettiset-kuoro Oulussa.
1960-luvulla lähti teologeista muodostunut pappiseriseuraksi kutsuttu ryhmä. Nämä Elämän sana ry:n muodostaneet opettivat kasteen vanhurskauttamista ja yleistä seurakuntaoppia, että kaikki luterilaiset voisivat julistaa evankeliumia.
Kososlaisuuden kerrotaan saapuneen siirtolaisten mukana Karjalan kannakselta, vaikkakin väärää henkeä on aina ollut ja ympäri maata. Kososlaiset hoitivat pappiseriseuralaisia kovin ottein, pilkkaamalla ja lihan käsivarrella. He opettivat, että langenneilla ei ole enää kääntymisen mahdollisuutta. 70-luvulla osa kososlaisista hoidettiin, mutta osasta tuli eriseura. Tämä saattaa olla se Oulussa toimiva 150 jäsenen yhdistys, joka kantaa nimeä Suomen vanhoillislestadiolainen rauhanyhdistys ry; siis niin samanlainen nimi kuin vanhoillislestadiolaisilla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensinnäkin, kirjoitus on hyvin vahvasti vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta kirjoitettu, ja siten esim. esikoislestadiolainen historiankirjoitus kertoisi asiat hieman toisella tavalla. Yllä otetaan tavallaan itsestään selväksi lähtökohdaksi, että vanhoillislestadiolaisuus on pysynyt ja siitä on sitten erkaantunut muita ryhmiä ja että muut ryhmät ovat "saaneet alkunsa" vasta tässä erkaantumisessa. Ja tämä ei tietystikään ole muiden lestadiolaissuuntien historiankäsityksen mukaista. Mutta ei siitä sen enempää...
Korjaan vain muutaman selvän asiavirheen:
1. Esikoislestadiolaisuudessa ei pidetä verhoja mitenkään pahana, enkä muista koskaan käyneeni esikoislestadiolaisessa asunnossa, jossa ei olisi verhoja. Kyseessä on siihen surullisenkuuluisaan pesukonelegendaan verrattava juttu.
2. Paavalin Synodilla ja Tunnustuksellisella luterilaisella kirkolla ei ole mitään tekemistään toistensa kanssa. Paavalin Synodi on Suomen ev.lut. kirkon sisällä toimiva perinteistä luterilaisuutta ajava yhdistys, johon kuuluu pappeja ja muita eri liikkeistä Suomen ev.lut. kirkon sisällä. Tunnustuksellinen luterilainen kirkko taas on itsenäinen luterilainen kirkko, joka ei edes jaa ehtoollista Suomen ev.lut. kirkon jäsenille, eikä siten myöskään Paavalin Synodin jäsenille.
Mä oon kuullu, että silloin 60-luvulla kun Leeviläiset erkaantui Esikoisista, niin niillä olis ollu se pesukone juttu ja verhot tietyn pitusia, mut en osaa tietenkään varmaks sanoa, kun en tunne montaakaan Leeviläistä. Leeviläiset ilmottaa lehdissä että ne on "aitoja Esikoisia"
Tunnetaankohan me muuten el kirahwi?
Eihän sitä tiedä vaikka tunnettaisikin, mutta vähän vaikea ottaa kantaa, koska en tiedä kuka olet... ;) Mutta yritä kirjoitella itsestäsi jotain todella paljastavaa, niin ehkä arvaan. Jos olet lukenut minun kirjoituksiani, niin voi olla kohtalaisen helppo arvata, jos tunnet minut oikeasti. Toisaalta kyllä kaikki ei välttämättä ole osannut yhdistää, vaikka olisivat jollain tasolla tunteneetkin.
Verhojen osalta voisin melkein uskoakin sen leeviläisistä, koska kynttilöitäkään ei kuulemma hyväksytä, ja aika uskomaton juttu sekin. Mutta se pesukone tuskin voi pitää paikkaansa leeviläistenkään osalta. Itse olen joskus kirjoittanut muutamia maileja yhden erittäin tunnetun leeviläissaarnaajan kanssa ja yhden toisenkin leeviläisen kanssa, mutta en voi sanoa tuntevani ketään varsinaisesti. Steniläisiä (jotka erkanivat leeviläisistä 70-luvulla) sen sijaan tunnen paremmin, mutta heillä ei ole juurikaan mitään tosi outoja juttuja. Suurin piirtein samoja, mitä voi esiintyä konservatiivisilla esikoislestadiolaisilla.
laita sähköpostia kirahwi: [email protected]
1990-luvun alkupuolella usean alistamiseen kyllästyneen vl-naisen toimesta sai alkunsa Ranuan liike. SRK:n toimesta tämä "niskurointi" vaiennettiin, mutta aate jäi elämään ja nyt se tunnetaan uuslestadiolaisuutena.
Uuslestadiolaiset ovat hyväksyneet ehkäisyn ja television, mutta alkoholinkäytöstä on eri kantoja. Uuslestadiolaisten määrä ei tiedetä, koska he eivät ole nähneet tarpeelliseksi järjestäytyä kaupallistakin toimintaa harjoittavaksi ry:ksi.