Mies raiskasi naista kaksi tuntia keskellä Helsinkiä
Torstai 8.4.2010 klo 14.33
Mies sai julmasta raiskauksesta neljän vuoden tuomion.
Mies raahasi naisen rantakaislikkoon aamuyöllä ja raiskasi tämän julmasti.
Mies raahasi naisen rantakaislikkoon aamuyöllä ja raiskasi tämän julmasti. (EERO LIESIMAA)
keskustele
Keskustele laista ja oikeudesta
Mies kävi naisen kimppuun neljän aikaan aamuyöllä keskellä Helsinkiä. Hän raahasi uhrinsa Hesperianpuiston kävelytieltä läheiseen rantakaislikkoon, missä hän oli tappamisella uhaten raiskannut naisen.
Raiskaus kesti noin kaksi tuntia. Mies käytti useita eri tavalla suoritettuja yhdyntöjä.
43-vuotias Nelu Dragomir tuomittiin neljän vuoden vankeuteen. Helsingin hovioikeus katsoi, että raiskaajan käyttämä väkivalta ei ollut voimakasta. Teon laatu, vahingollisuus asianomistajan kannalta sekä teon pitkä kesto olivat kuitenkin sen mielestä erittäin tuomittavia seikkoja. Tämän vuoksi hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden langettamaa tuomiota.
Vankeustuomion lisäksi raiskaaja joutuu korvaamaan uhrille 9 000 euroa henkisestä kärsimyksesestä sekä kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3 000 euroa.
Vähimmäisrangaistus raiskauksesta on vuosi. Enimmillään raiskauksesta voi saada kuuden vuoden vankeustuomion.
PÄIVI PELKONEN
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
jälleen hyvä esimerkki oikeusvaltiosta.
"Helsingin hovioikeus katsoi, että raiskaajan käyttämä väkivalta ei ollut voimakasta"
kukahan raiskais nuo hovioikeuden tuomarit, niin vois nuo käsitykset vähän muuttua..